Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mulla on lähtökohtaisesti aika vaatimaton elämäntyyli, vaikka olisi rahaa enemmänkin, toki sillon sitä käyttä rennommin, mutta ei ole mikään elämää määrittävä asia
Silloin, kun on kokenut taloudellisia vaikeuksia niin arvostaa, että tilillä on puskurivaraa ja löytyy säästöjä ja/tai sijoituksia pahanpäivän varalle.
Tietyllä tavoin ei määritä elämää, mutta äärimmilleen määrittää lähestulkoon kaikki ratkaisut. Elinpaikasta riippuen jopa sen ketkä hakeutuvat seuraan ja kuinka tulee kohdelluksi. Mutta juu, ei rahaan rakastuta ja auton merkkikin on minulle suht yhdentekevä seikka. Enemmän kuitenkin merkitsee kokemus pärjäävyydestä ja taloudellisesta itsenäisyydestä vaikka olisikin yhteinen talous.
 
vierailija
En välitä vaikka kaivattu ois työtön seuraavat 20v, kunhan ois jonkinlainen toimeentulo ja mielekkyyttä, elämän perusjuttuja. Arvostaisin silti älyttömästi niitä saavutuksia, no, tulipa mieleen tämäkin.
Orpon hallitukselta on turha odottaa jonkinlaista toimeentuloa. Elämässä on kyllä mielekkyyttä ja ajattelen ettei se elämä ole ikuista, joten on elettävä nyt kuin viimeistä päivää, koska huomista ei välttämättä enää ole. Jotkut surkuttelee miten huono eläke tulee, mutta elääkö ne enää eläkkeelle jäädessään? Tiedän monta, jotka kuolleet ennen eläkeikää. Ja toisaalta entäs jos joudunkin hoitolaitokseen niin kyllähän se v...taisi maksaa heille monen tonnin eläkettä korvaukseksi kun aivan saman hoidon saisi minimieläkkeelläkin.
 
vierailija
Henkkoht painajainen ois just sellanen vaikka, et oisin ottanu liian ison asuntolainan tuloihin nähden ja sit ois hirveä stressi miten saa maksettua, kultainen häkki ja raatais niska limassa, mielummin vaikka vähän pienempi koti ja vähemmän stressiä.
Ongelmia voi tulla myös kun se koti paljastuu hometaloksi. Kokemusta on miten korjaus maksoi yli 100 000€ ja kyse ei omakotitalosta edes tässä tapauksessa. Jokaiselle osakkaalle tuollainen lasku. Siihen vielä homeiden aiheuttama vakava pysyvä sairastuminen ja työkyvyttömyys.
 
Joo noi homejutut on pahoja, sellasia koiria on koulutettu haistamaan home, mutta eipä näistäkään kaikki tiedä.
 
vierailija
Orpon hallitukselta on turha odottaa jonkinlaista toimeentuloa. Elämässä on kyllä mielekkyyttä ja ajattelen ettei se elämä ole ikuista, joten on elettävä nyt kuin viimeistä päivää, koska huomista ei välttämättä enää ole. Jotkut surkuttelee miten huono eläke tulee, mutta elääkö ne enää eläkkeelle jäädessään? Tiedän monta, jotka kuolleet ennen eläkeikää. Ja toisaalta entäs jos joudunkin hoitolaitokseen niin kyllähän se v...taisi maksaa heille monen tonnin eläkettä korvaukseksi kun aivan saman hoidon saisi minimieläkkeelläkin.
Orpion hallinto hoitaa edellisten hallintojen hölmöilyä ja kallista maailmanparantelua kun piti olla kokoamme suurempia, velka velpoika lainatessa, veljenpoika takasin maksettaissa.
 
vierailija
Juu ei sitä velkaa voi loputtomiin ottaa, mutta onko järkeä samaan aikaan laittaa rahaa johonkin tunnin junaan, kenelläkään ei ole niin kiire turkuun, ja tuetaan jotain turkistarhausta, ei kovin tolkullista touhua
 
vierailija
Silloin, kun on kokenut taloudellisia vaikeuksia niin arvostaa, että tilillä on puskurivaraa ja löytyy säästöjä ja/tai sijoituksia pahanpäivän varalle.
Tietyllä tavoin ei määritä elämää, mutta äärimmilleen määrittää lähestulkoon kaikki ratkaisut. Elinpaikasta riippuen jopa sen ketkä hakeutuvat seuraan ja kuinka tulee kohdelluksi. Mutta juu, ei rahaan rakastuta ja auton merkkikin on minulle suht yhdentekevä seikka. Enemmän kuitenkin merkitsee kokemus pärjäävyydestä ja taloudellisesta itsenäisyydestä vaikka olisikin yhteinen talous.
Lisäys: siis merkitsee, että koen pärjääväni taloudellisesti, koska nyt olen joutunut olemaan avun varassa ja taloudellisesta itsenäisyydestä on muotoutunut vapauden vertauskuva, joka takaa etten enää joudu taipumaan vastoin tahtoani vaan valinnat ovat vapaaehtoisia.
 
vierailija
Olipa poikkeusvilkas ja mukava kplus ilta. Hyvät huomenet vaan kaikille ja 💞💕💗 omalle suosikkitytölle. Orpon jyrä ja Riikan leikkuri tekee tuhojaan kiihtyvällä tahdilla mutta jokainen järkevä on jo valmistautunut isoihin muutoksiin kun on tiukat ajat meillä edessä.
 
Yhteistyössä