Aah, maailmanhistorian pisin siemennesteanalyysi on valmis. Aikaa kului 5,5 viikkoa. Olin alkanut olla jo varma, että tuloksia ei ole eikä tule, eikä meidän puheluihin kohta enää vastata.
Uutiset ovat kaikin puolin hyviä: Näyte oli vahva ja hyvä. Näytteen määrä oli hyvä, normaaleita siittiöitä oli paljon ja oikein hyvä prosentti uiskenteli innokkaasti ja nopeasti suoraan eteenpäin. Vain pieni tulehdusepäily löytyi näytteestä. Mies saa käydä lääkärissä, mutta ymmärtääkseni tulehduksella ei ole lisääntymisen kannalta ainakaan isoa merkitystä.
En tiedä, mitä ajattelisin. Etukäteen luulin, että saisin jonkun voimakkaan tunnereaktion siitä, että jokin asia olisi lopulta selvä, mutta en tiennyt miten mihinkin uutiseen suhtautuisin. En saanut mitään muuta kuin uupuneen ja tyhjän olon, sellaisen stressin laukeamisesta kertovan. Olen vähän yrittänyt tunnustella, koenko nyt, että kaikki on omaa syytäni. Olen aika helposti itseäni syyllistävä, joten toivon, että osaan suhtautua inhimillisesti itseeni.
----
En ole osannut koskaan ajatella, että juuri jouluvauva olisi kaikista huonoin vaihtoehto. Olen itse syntynyt aivan alkuvuonna ja uskon kärsineeni siitä vähintään yhtä paljon kuin joulukuun lapset. Olin kuolla tylsyyteen koulun ensimmäisillä luokilla, koska olin oppinut samat asiat aiemmin itse tai isosiskon vanavedessä. Sillä oli paljon vaikutusta myöhemmilläkin luokilla. Eikä ollut kivaa olla aina vanhin ja pisin tyttö. Murrosikä tuli minulla varhain, ja se aika oli suorastaan traumaattista. Lapset eivät olleen minulle julmia, mutta itse olin. Tunsin itseni tosi voimakkaaasti ulkopuoliseksi pitkään.
Tämän valossa olen suorastaan toivonut loppuvuoden lasta. Ei sillä, että sitä olisi sen mukaan yritetty ajoittaa. Yk 1 on ollut meillä puolitoista vuotta sitten syyskuussa, joten olisimme saaneet kesälapsen, jos se olisi onnistunut. Olen alusta asti uskonut (tiennyt?), etten voi vaikuttaa siihen, milloin lapsi tulee. Sehän voi syntyäkin kovin eri aikaan kuin laskettu aika on.
!