unelmani *
Kerron tarinan elämästäni. Olen aina ollut kiltti nätti tyttö josta vanhempani ovat voineet olla ylpeitä, hyvä ystäväpiiri ja suosittu kavereiden kesken. Pärjäsin koulussa ja pääsin mutkattomasti työelämään, en ole tuottanut heille ikinä suurempaa huolta. Löysin prinssini, komean kiltin miehen jolla hyvä perhetausta, hyvät opinnot korkeakoulussa, luotettava ja huomaavainen. Olin jo teinivuosina katsellut häntä mielellään kaupungilla ohi mennen mutta ei tutustuttu vielä silloin. Nuorina aikuisina tapasimme, ihastuimme, rakastuimme. Alkuhuumankin jälkeen yhdessä oli hyvä olla. Minä olin löytänyt hienon ihmisen jonka kanssa elämä olisi turvallista.
Muutimme yhteen, elämä oli helppoa. Jossain vaiheessa huomasin että oma kiinnostukseni seksiin alkoi hiipua mutta ajattelin sen vain olevan aivan normaalia. Kuinka paljon onkin juttuja siitä kuinka miehet joutuvat vonkaamaan naiseltaan seksiä. Mielessäni/fantasioissani seksin aikana alkoi pikkuhiljaa pyöriä toisia miehiä, jossain vaiheessa huomasin asia olevan niin joka kerta. Vieläkin ajattelin että se on varmaan aika yleistä ja olin muuten elämääni onnellinen. Elämämme oli seesteistä, liiankin seesteistä. Yritin välillä tehdä kärpäsestä härkästä mutta mieheni ei ikinä lähtenyt mukaan hän vain ihmetteli et miksi pitäisi tapella kun kaikki on hyvin. Jossain välissä olimme jo menneet kihloihin, näin itseni hänen kanssa aviossa ja hänen kanssaan saisin jos onni suo ne haaveilemani lapset, hänestä tulisi hyvä isä. Haaveet toteutui, tuntui hyvältä. Haave omakotitalosta toteutui. Hän on toteuttanut kaikki haaveeni, ja siinä samassa minä hänen, kaikki nämä olivat yhteisiä haaveitamme.
Kaiken kaikkiaan meidän pitäisi olla onnellisia, meillä on kaikki mistä olemme haaveilleet. Mutta miksi olen onneton... rakennusvuodet takana ja lapset vaativat paljon. Mieheni on huolehtiva isä, hän välittää perheestä ja lapsista. Ongelma on että näen hänessä vain isän en enää aviomiestä. Onko elämäni naisena jo ohi kolmekymppisenä? Olen ylpeä äiti ja nautin siitä mutta olenko vain pelkkä äiti loppuelämäni, haluan tuntea itseni myös naiseksi! Meillä ei ole koskaan (minun mielestäni) ollut mitenkään kuumaa ja villiä seksielämää. Ei edes alkuaikoina ollut sellaista että vaikka olimme viikot erossa että olisimme joskus tavattuamme hypänneet toistemme kimppuun ja harrastaneet seksiä vaikka siinä eteisen lattialla. Oli hyvä olla yhdessä muuten. Minä en ole ollut missään vaiheessa hänen kanssaan kovin aktiivinen aloitteiden suhteen. Lapsia tehdessä minäkin aktivoiduin mutta pakko myöntää että en seksin takia vaan että saisin joskun sen ihanan nyytin jota pääsemme hoitamaan.
Lapsi tuli ja seksin määrä tippui valtavasti. Väsymystä kai ja oli helpompi kieltäytyäkin kun oli jokin syy. Silloin kuitenkin halusin tehdä miehelleni hyvän olon jos itse en jaksanut innostua,
Tuli toinen lapsi ja rakennukset, olimme molemmat väsyneitä mutta onnellisia saavutuksistamme. Unohdimme parisuhteeseen panostamisen kokonaan, eikä sitä toisaalta kaivattukaan. Nautimme olla vanhempia. Seksi ei kiinnostanut minua enää juuri ollenkaan, hyvänyön suukotkin jäivät pois, enkä niitä edes kaivannut. Mieheni alkoi niistä huomauttelemaan ja yritin niitä antaa vaikka teennäiseltä se minusta ehkä tuntui, äkkiä siirryin sen jälkeen omaan reunaan nukkumaan. Läheisyydenkaipuu oli kadonnut minulta. Hänen kosketus alkoi ärsyttämään ja tuntui että hän muka oli heti haluamassa seksiä jos tuli lähelleni. Ja kun en halunnut enää seksiä hänen kanssaan. Velvollisuuden tunteesta (minun) harrastimme seksiä noin 2-3 viikoin välein. Seksi keskittyi iltaan jolloin itse olin jo valmis nukkumaan ja ei olisi yhtään jaksanut edes ajatella koko asiaa. Nopea toiminta, pikaisesti suihkuun ja nukkumaan. Velvollisuus suoritettu taas pariksi viikoksi.
Olen kadottanut kaiken läheisyyden ja intohimon häntä kohtaa. Olemme puhuneet tästä ja tämä on yksipuoleista. Suutelukin hänen kanssaan tuntuu kaukaiselta.
Mietin eroa joka ikinen päivä. Olen ajatusmaailmaltaan kait vanhanaikainen avioliiton suhteen. Sen pitäisi kestää ainiaa jo lasten takia. Ongelma on siinä että kuitenkin haluaisin erota, kaipaa vierelleni puolisoa jota kohtaa minulla voisi olla syvempiä tunteita. Olen kyllästynyt tähän tunteettomaan tilaan avioliitossani. En usko että ikinä voisin saada miestäni kohtaa sellaisia haluja takaisin kun ne joskus on ollut. Tekstistäni saa sellaisen käsityksen että en yleensäkään halua seksiä. Näin ei kuitenkaan ole. Haluasin sitä mutta mieheni ei vain tunnut siihen oikealta, hän tuntuu enemmän veljeltä kuin aviomieletä. Olen todella onneton tämän asian kanssa. Lasten takia olen tässä suhteessa, olen liian kiltti ajattelemaan itseäni. Mietin kuinka lapset kärsisivät erosta ja miehenikin. Näin jatkaessa vain minä enimmäkseen olisin onneton. Voiko tunnetta enää saada takaisin kun sen on menettänyt? Minä en usko ja se tästä tekeekin vaikeaa kun olen menettänyt uskoni paremmasta. Onko kohtalotovereita? Miten olette selvinneet?
Muutimme yhteen, elämä oli helppoa. Jossain vaiheessa huomasin että oma kiinnostukseni seksiin alkoi hiipua mutta ajattelin sen vain olevan aivan normaalia. Kuinka paljon onkin juttuja siitä kuinka miehet joutuvat vonkaamaan naiseltaan seksiä. Mielessäni/fantasioissani seksin aikana alkoi pikkuhiljaa pyöriä toisia miehiä, jossain vaiheessa huomasin asia olevan niin joka kerta. Vieläkin ajattelin että se on varmaan aika yleistä ja olin muuten elämääni onnellinen. Elämämme oli seesteistä, liiankin seesteistä. Yritin välillä tehdä kärpäsestä härkästä mutta mieheni ei ikinä lähtenyt mukaan hän vain ihmetteli et miksi pitäisi tapella kun kaikki on hyvin. Jossain välissä olimme jo menneet kihloihin, näin itseni hänen kanssa aviossa ja hänen kanssaan saisin jos onni suo ne haaveilemani lapset, hänestä tulisi hyvä isä. Haaveet toteutui, tuntui hyvältä. Haave omakotitalosta toteutui. Hän on toteuttanut kaikki haaveeni, ja siinä samassa minä hänen, kaikki nämä olivat yhteisiä haaveitamme.
Kaiken kaikkiaan meidän pitäisi olla onnellisia, meillä on kaikki mistä olemme haaveilleet. Mutta miksi olen onneton... rakennusvuodet takana ja lapset vaativat paljon. Mieheni on huolehtiva isä, hän välittää perheestä ja lapsista. Ongelma on että näen hänessä vain isän en enää aviomiestä. Onko elämäni naisena jo ohi kolmekymppisenä? Olen ylpeä äiti ja nautin siitä mutta olenko vain pelkkä äiti loppuelämäni, haluan tuntea itseni myös naiseksi! Meillä ei ole koskaan (minun mielestäni) ollut mitenkään kuumaa ja villiä seksielämää. Ei edes alkuaikoina ollut sellaista että vaikka olimme viikot erossa että olisimme joskus tavattuamme hypänneet toistemme kimppuun ja harrastaneet seksiä vaikka siinä eteisen lattialla. Oli hyvä olla yhdessä muuten. Minä en ole ollut missään vaiheessa hänen kanssaan kovin aktiivinen aloitteiden suhteen. Lapsia tehdessä minäkin aktivoiduin mutta pakko myöntää että en seksin takia vaan että saisin joskun sen ihanan nyytin jota pääsemme hoitamaan.
Lapsi tuli ja seksin määrä tippui valtavasti. Väsymystä kai ja oli helpompi kieltäytyäkin kun oli jokin syy. Silloin kuitenkin halusin tehdä miehelleni hyvän olon jos itse en jaksanut innostua,
Tuli toinen lapsi ja rakennukset, olimme molemmat väsyneitä mutta onnellisia saavutuksistamme. Unohdimme parisuhteeseen panostamisen kokonaan, eikä sitä toisaalta kaivattukaan. Nautimme olla vanhempia. Seksi ei kiinnostanut minua enää juuri ollenkaan, hyvänyön suukotkin jäivät pois, enkä niitä edes kaivannut. Mieheni alkoi niistä huomauttelemaan ja yritin niitä antaa vaikka teennäiseltä se minusta ehkä tuntui, äkkiä siirryin sen jälkeen omaan reunaan nukkumaan. Läheisyydenkaipuu oli kadonnut minulta. Hänen kosketus alkoi ärsyttämään ja tuntui että hän muka oli heti haluamassa seksiä jos tuli lähelleni. Ja kun en halunnut enää seksiä hänen kanssaan. Velvollisuuden tunteesta (minun) harrastimme seksiä noin 2-3 viikoin välein. Seksi keskittyi iltaan jolloin itse olin jo valmis nukkumaan ja ei olisi yhtään jaksanut edes ajatella koko asiaa. Nopea toiminta, pikaisesti suihkuun ja nukkumaan. Velvollisuus suoritettu taas pariksi viikoksi.
Olen kadottanut kaiken läheisyyden ja intohimon häntä kohtaa. Olemme puhuneet tästä ja tämä on yksipuoleista. Suutelukin hänen kanssaan tuntuu kaukaiselta.
Mietin eroa joka ikinen päivä. Olen ajatusmaailmaltaan kait vanhanaikainen avioliiton suhteen. Sen pitäisi kestää ainiaa jo lasten takia. Ongelma on siinä että kuitenkin haluaisin erota, kaipaa vierelleni puolisoa jota kohtaa minulla voisi olla syvempiä tunteita. Olen kyllästynyt tähän tunteettomaan tilaan avioliitossani. En usko että ikinä voisin saada miestäni kohtaa sellaisia haluja takaisin kun ne joskus on ollut. Tekstistäni saa sellaisen käsityksen että en yleensäkään halua seksiä. Näin ei kuitenkaan ole. Haluasin sitä mutta mieheni ei vain tunnut siihen oikealta, hän tuntuu enemmän veljeltä kuin aviomieletä. Olen todella onneton tämän asian kanssa. Lasten takia olen tässä suhteessa, olen liian kiltti ajattelemaan itseäni. Mietin kuinka lapset kärsisivät erosta ja miehenikin. Näin jatkaessa vain minä enimmäkseen olisin onneton. Voiko tunnetta enää saada takaisin kun sen on menettänyt? Minä en usko ja se tästä tekeekin vaikeaa kun olen menettänyt uskoni paremmasta. Onko kohtalotovereita? Miten olette selvinneet?