Äitinä tunnet tyttäresi jo lapsesta asti. Voisin ehkä huolestua, jos hän aina olisi ollut leimaa-antavan tarkka ja siisti, ja jo taaperona vaatinut saada kerätä lelut itse laatikkoon ennen kuin pystyi rauhoittumaan, mutta jos hän on ollut rennompi ja vähän patistettava siivoukseen jo pienestä pitäen, en ottaisi stressiä.
Oikeasti joskus pysähdyn miettimään, miten sekasotku vaanii ihan uskomattoman pienen henkäyksen päässä. Usein on käynyt niin, että katselen kotiamme ja mietin, että kamalat roskaiset lattiat, kiva jos nyt tulisi joku lastensuojelutyöntekijä tms. yllättäen, koskas sitä imuroinkaan viimeksi - ai niin, kaksi päivää sitten. Yksi esim. sairaspäivä tai lähtö jonnekin kun ei ehdi tai jaksa laittaa tiskikonetta - keittiön tiskipöytä on järkky kaaos. Jos tulen lasten kanssa ulkoa sisään ja joudun säätämään heti jotain akuuttia, ja vaatteet jäävät hetkeksi lattialle - eteinen kuin ei ikinä siivottaisi. Tai jos (kuten tyttärellesi on voinut käydä) tulee kiire lähtö, ja joutuu pienen tai ison stressin alla etsimään jotain harvemmin käytössä olevaa, kiskoo vaatteet kaapista tutkiakseen taskut ja onko jossain kolossa piilossa, eikä ehdikään laittaa niitä paikalleen - lopputulos on aivan järkky.
Sinuna sanoisin iloisen huolettoman hyväksyvään sävyyn, että siinä pöydällä oli jotain tiskejä, voisin ne pesaista ettei sinun tarvitse toipilaana ruveta. Ja jos suostuisi, vain ja ainoastaan tiskaisin. Jos alkaisi selitellä tai puolustella, sanoisin rennosti, että joo, kyllähän sitä sattuu kun on tuollainen tilanne, että voin vaikka vaihtaa sulle lakanat ja nostaa ne vaatteet eteisestä kaappiin, jos sopii.
Hyväksyvä ja iloinen sävy siksi, ettei asia tulisi väliinne. Ihminen myös usein on sellainen kuin ajattelee olevansa, ts. jos moitit tytärtäsi sotkuisuudesta, hän ajattelee sinun pitävän itseään sottapyttynä, ja alkaa varoa ja vältellä, ja ehkä käyttää energiaa enemmän senkin asian murehtimiseen kuin vaikka siivoamiseen
.