Synnytys ilman epparia (tää on hauska, kun kätilöille eppari on episiotomia, ja epiduraali yleensä pelkkä epi, mutta tässä kai tarkoitetaan epiduraalia sillä), on varmasti monille täysin mahdollinen vaihtoehto. On kuitenkin vähän harhaanjohtavaa puhua lääkkeettömästä synnytyksestä, jos tarkoitetaan pelkästään sitä ettei ota epiduraalia, sillä lääkkeettömään ei tosiaan kuulu mitkään lääkkeet Panadolista lähtien (ilokaasukin lääkkeellinen).
Kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua erilaisiin lääkkeettömiin kivunlievityksiin, niitä kun piisaa paljon erilaisia ja osa voi hyötyä niistä erittäin paljon. Lämpö, vesi (allas tai suihku), liikkuminen, mielikuvaharjoitukset, äänen käyttö, terapiapallo, tens, hengittäminen, hieronta, rebozo vain muutamia paljon käytettyjä mainitakseni. Hyvin tärkeä asia on myös ihan vaan se ajatustyö synnytyksestä, ja sellainen avoin ja positiivinen suhtautuminen koko tapahtumaan näin lähtökohtaisesti.
Luomusynnytykset ovat selkeästi nouseva trendi, ja yhä useampi sellaisesta haaveilee. Ihan mahtavaa minusta. Huomaan silti työssäni välillä sitäkin, että naiset nostavat itselleen riman liian korkealle ja vaativat myös itseltään paljon enemmän kuin pitäisi. Aivan kuin se lääkkeetön synnytys olisi tärkeä meriitti mihin on pakko päästä. Aina synnytys ei kuitenkaan etene toivotusti, pitkät latenssivaiheet voivat viedä mehut kenestä tahansa jatkuessaan jopa vuorokauden tai pari, ja noh, kaikki sen tietää että missä vaiheessa tahansa synnytystä voi tulla eteen yllättäviä juttuja. Tarjontavirheet esimerkiksi voivat aiheuttaa synnyttäjälle hermokipuja, joiden kanssa supistukset tuntuvat luonnollisesti vielä kurjemmilta.
Suosittelen siis lähinnä jokaista, etenkin ensisynnyttäjää tekemään myös ajatustyötä siitä, että miten suoda itselleen toisenlaisen synnytyskokemuksen kuin mihin tähtää ja mikä toiveissa on. Toiveita pitää ja saa olla, mutta kaikki toiveet eivät aina toteudu ihan synnyttäjästä itsestäänkin riippumattomista syistä ja tällöin pettymyksen käsittely voi olla itse asiassa rankempaa lopulta kuin itse synnytys.
Mitään lääkkeellistä kivunlievitystä lapsen takia ei suoranaisesti tarvita ikinä, vaan kyllä se tarve lähtee synnyttäjästä ja siitä, saadaanko synnytystä etenemään. Joskus kipu on niin voimakasta ettei kerrassaan pysty rentoutumaan tarpeeksi jotta kohdunsuu avautuisi tai sitten synnyttäjällä voi olla syystä tai toisesta esimerkiksi vaarallisen korkeat verenpaineet joita ei saada hallintaan ilman kunnon kivunlievitystä (tällä kyllä vaikutus lapseenkin). Tällaisia asioita ei kaikki tule edes miettineeksi etukäteen.
Pitkän paasauksen pointtina lähinnä se, että kannustan kovasti jokaista tekemään sitä henkistä valmistautumista, pohtimaan läpi niitä tilanteita jolloin voi olla viisasta luopua joistain toiveista (vaikkei tarvetta siihen tietenkään aina tulekaan) ja asennoitumaan synnytykseen nimenomaan avoimesti, sillä ei voi ikinä tietää miten synnytys lopulta jokaisen kohdalla menee. Mielestäni tärkeintä olisi se, että jokainen synnyttäjä osaisi aidosti olla ylpeä itsestään, omasta kehostaan ja siitä että on luonut sisällään uuden elämän, riippumatta siitä syntyykö se pienokainen lopulta lääkkeettömästi vai ei.
Ps. Ihania synnytystarinoita teillä.