Lääkkeetön synnytys

Kuulisin mieluusti kokemuksia niiltä jotka ovat syystä tai toisesta synnyttäneet lääkkeettä. Itse haluan synnyttää luonnollisesti ilman epparia ja olen aiheesta paljon lukenut. Omakohtaiset kokemukset kiinnostaa, kiitos jos viitsit jättää viestin!

Ja mainitaan nyt että jos tilanne vauvan parhaaksi vaatii lääkkeitä tai operaatioita niin tottakai siinä kohtaa se on ok.

 

Olen synnyttänyt kolme lasta ilman epiduraalia. Ekasta sain ilokaasua avautumisvaiheeseen ja sen jälkeen jonkun täsmäpuudutuspistoksen jonnekin... sinne... ponnistusvaiheessa. Meni vähän ohi, mistä siinä piikissä oli kyse.

Toka lapsi syntyi melkein suihkuun. Olin siellä koko avautumisvaiheen, ja kun alkoi tuntua siltä, että avautuminen olisi ohi, pyysin kätilöä tarkistamaan. Oli sentti jäljellä, mutta se hävisi siinä kätilön tsekkauksessa, ja ei kun ponnistamaan. Ponnistusvaiheen avuksi ja itseni rauhoittamiseksi sain ilokaasua, sillä pelkään sitä ponnistamista, ja paniikki meinaa iskeä aina siinä kohtaa. Ilokaasu on mulle siksikin hyvä, että on jotain selkeää, mihin keskittyä panikoinnin sijaan. Sitähän pitää ottaa juuri oikeassa kohden supistusta oikealla tavalla, jotta auttaisi. Mutta kaikkiaan tämä synnytys oli oikein helppo ja miellyttävä.

Kolmas synnytys eteni niin, että avautuminen ei ottanut kävelylenkistä huolimatta edetäkseen, ja itkin ja voihkin jumppapallolla ja yritin äänenkäytöllä lievittää supistuskipuja Naistenklinikan tutkimushuoneessa. Suihkuun mua ei siellä päästetty, vaikka sitä kyselin ja vieressä oli. Lopulta kätilö tajusi, että olen oikeasti tosi kipeä, ja senteistä huolimatta siirsi meidät synnytyssaliin. Tällä kertaa mulla oli todettu steptokokki, ja sain tipan, minkä jälkeen kätilö sanoi, että nyt voidaan mennä suihkuun. Mutta minä sanoin, että ei, en tiedä, nyt pitää ponnistaa. Sisätutkimus osoitti, että matkalla tutkimushuoneesta synnytyssaliin ja tippaa laittaessa puuttuvat 6 cm (!!) olivat kadonneet. Eli ei kun ponnistamaan, ja taas ilokaasu oli siinä hyvä kaveri.

Nyt on neljäs tulossa, ja kyllähän sitä kaikenlaista miettii, että kuinka tällä kertaa. Tuo streptokokki harmittaa jo valmiiksi, sillä ymmärtääkseni tippa on automaatio nyt, kun streptokokki on kerran todettu, ja ilmeisesti se oli perimmäinen syy siihen, etten päässyt suihkuun ennen kuin tippa oli laitettu synnytyssalissa. Kuitenkaan antibiootti ei ehtinyt vaikuttaa vauvaan, koska pääsinkin ponnistamaan saman tien, mutta mun elimistön se lyhytkin tiputus sekoitti pitkäksi aikaa. Kärsin hirveästä ripulista ja nokkosrokosta... Mutta kyllähän kaikki, mitä vauvan terveyden eteen yritetään tehdä, menee kaiken muun edelle, en ala siitä riidellä.

 

Ekassa synnytyksessä mulle muuten tarjottiin suihkua jo varhaisessa vaiheessa, mutta mua huimasi niin (ja lisäksi oksensin rajusti), etten pystynyt seisomaan ollenkaan... Mutta ehdottomasti kokemus suihkusta avautumisvaiheen kivunlievittäjänä on mulle ollut paras kokemus kolmesta (vs. ekassa ilokaasu, kolmannessa ei yhtään mitään).

 

Olen synnyttänyt kolme lasta ilman epiduraalia. Ekasta sain ilokaasua avautumisvaiheeseen ja sen jälkeen jonkun täsmäpuudutuspistoksen jonnekin... sinne... ponnistusvaiheessa. Meni vähän ohi, mistä siinä piikissä oli kyse.

Toka lapsi syntyi melkein suihkuun. Olin siellä koko avautumisvaiheen, ja kun alkoi tuntua siltä, että avautuminen olisi ohi, pyysin kätilöä tarkistamaan. Oli sentti jäljellä, mutta se hävisi siinä kätilön tsekkauksessa, ja ei kun ponnistamaan. Ponnistusvaiheen avuksi ja itseni rauhoittamiseksi sain ilokaasua, sillä pelkään sitä ponnistamista, ja paniikki meinaa iskeä aina siinä kohtaa. Ilokaasu on mulle siksikin hyvä, että on jotain selkeää, mihin keskittyä panikoinnin sijaan. Sitähän pitää ottaa juuri oikeassa kohden supistusta oikealla tavalla, jotta auttaisi. Mutta kaikkiaan tämä synnytys oli oikein helppo ja miellyttävä.

Kolmas synnytys eteni niin, että avautuminen ei ottanut kävelylenkistä huolimatta edetäkseen, ja itkin ja voihkin jumppapallolla ja yritin äänenkäytöllä lievittää supistuskipuja Naistenklinikan tutkimushuoneessa. Suihkuun mua ei siellä päästetty, vaikka sitä kyselin ja vieressä oli. Lopulta kätilö tajusi, että olen oikeasti tosi kipeä, ja senteistä huolimatta siirsi meidät synnytyssaliin. Tällä kertaa mulla oli todettu steptokokki, ja sain tipan, minkä jälkeen kätilö sanoi, että nyt voidaan mennä suihkuun. Mutta minä sanoin, että ei, en tiedä, nyt pitää ponnistaa. Sisätutkimus osoitti, että matkalla tutkimushuoneesta synnytyssaliin ja tippaa laittaessa puuttuvat 6 cm (!!) olivat kadonneet. Eli ei kun ponnistamaan, ja taas ilokaasu oli siinä hyvä kaveri.

Nyt on neljäs tulossa, ja kyllähän sitä kaikenlaista miettii, että kuinka tällä kertaa. Tuo streptokokki harmittaa jo valmiiksi, sillä ymmärtääkseni tippa on automaatio nyt, kun streptokokki on kerran todettu, ja ilmeisesti se oli perimmäinen syy siihen, etten päässyt suihkuun ennen kuin tippa oli laitettu synnytyssalissa. Kuitenkaan antibiootti ei ehtinyt vaikuttaa vauvaan, koska pääsinkin ponnistamaan saman tien, mutta mun elimistön se lyhytkin tiputus sekoitti pitkäksi aikaa. Kärsin hirveästä ripulista ja nokkosrokosta... Mutta kyllähän kaikki, mitä vauvan terveyden eteen yritetään tehdä, menee kaiken muun edelle, en ala siitä riidellä.

Kiitos paljon kokemuksesi jakamisesta! Tuosta ilokaasusta olenkin lukenut että se vie sen pahimman kärjen. Mä luulen että mua se alkaisi oksettaa, vahva epäilys ainakin on ku oon tosi herkkis kaikelle

Olikohan se sun täsmäpuudutuspiikki välilihan leikkaamista varten?

 

Itse olen synnyttänyt yhden lapsen "vahingossa" luomuna, kun supistukset tuli epäsäännöllisinä aika viime hetkille saakka

Synnytyskivut pysyivät jokseenkin hallinnassa kotona, kun en tiennyt miten pitkällä synnytys jo oli, mutta sairaalaan päästessä paikat olikin jo täysin auki. Tästä tuli itselle ehkä jonkinlainen paniikki ja kipu iski täysillä päälle.

Kuitenkin synnytyksen jälkeen olo oli heti toosi hyvä ja jaksoin lähteä ihan eri tavalla liikkeelle kun epiduraali-synnytyksen jälkeen.

Eli uskon että jos lääkettömyys on tietoinen valinta ja sairaalassa sitä tuetaan, niin kokemus on tosi hyvä (olettaen että synnytys sujuu normaalisti jne.). Myös oman kokemuksen mukaan voisin sanoa että palautuminen voi olla vähän nopeampaa luomu synnytyksen jälkeen.
Tärkeää on kuitenkin minun mielestä olla tarpeen vaatiessa niin, että apu ja kivunlievitys on mahdollista nopeasti.

 

Itse olen synnyttänyt yhden lapsen "vahingossa" luomuna, kun supistukset tuli epäsäännöllisinä aika viime hetkille saakka

Synnytyskivut pysyivät jokseenkin hallinnassa kotona, kun en tiennyt miten pitkällä synnytys jo oli, mutta sairaalaan päästessä paikat olikin jo täysin auki. Tästä tuli itselle ehkä jonkinlainen paniikki ja kipu iski täysillä päälle.

Kuitenkin synnytyksen jälkeen olo oli heti toosi hyvä ja jaksoin lähteä ihan eri tavalla liikkeelle kun epiduraali-synnytyksen jälkeen.

Eli uskon että jos lääkettömyys on tietoinen valinta ja sairaalassa sitä tuetaan, niin kokemus on tosi hyvä (olettaen että synnytys sujuu normaalisti jne.). Myös oman kokemuksen mukaan voisin sanoa että palautuminen voi olla vähän nopeampaa luomu synnytyksen jälkeen.
Tärkeää on kuitenkin minun mielestä olla tarpeen vaatiessa niin, että apu ja kivunlievitys on mahdollista nopeasti.

Kiitos kommentista! Niin tuokin vielä, että toipuminenkin saattaa olla nopeampaa luomuna, hyvä pointti Tuo paniikki on se mitä kuulee usein mainittavan näissä luomusynnytyksissä ja se itseänikin eniten jännittää. Olen kuitenkin lukenut että ajatustyö/meditointi ja ihan vain hengitysharjoitukset saattaisivat auttaa siihen että tilanteen ollessa päällä osaisi itsensä rauhoittaa ja koittaa vain hengitellä sen kivun ja paniikin läpi.
Saattaa olla vähän kunniahimoista ajatella että siinä onnistuisi, mutta kautta aikain on naiset synnyttäneet ilman eppareita, joten koitan vaan luottaa siihen että keho tietää mitä se tekee.. jaiks

 

Synnytys ilman epparia (tää on hauska, kun kätilöille eppari on episiotomia, ja epiduraali yleensä pelkkä epi, mutta tässä kai tarkoitetaan epiduraalia sillä), on varmasti monille täysin mahdollinen vaihtoehto. On kuitenkin vähän harhaanjohtavaa puhua lääkkeettömästä synnytyksestä, jos tarkoitetaan pelkästään sitä ettei ota epiduraalia, sillä lääkkeettömään ei tosiaan kuulu mitkään lääkkeet Panadolista lähtien (ilokaasukin lääkkeellinen).

Kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua erilaisiin lääkkeettömiin kivunlievityksiin, niitä kun piisaa paljon erilaisia ja osa voi hyötyä niistä erittäin paljon. Lämpö, vesi (allas tai suihku), liikkuminen, mielikuvaharjoitukset, äänen käyttö, terapiapallo, tens, hengittäminen, hieronta, rebozo vain muutamia paljon käytettyjä mainitakseni. Hyvin tärkeä asia on myös ihan vaan se ajatustyö synnytyksestä, ja sellainen avoin ja positiivinen suhtautuminen koko tapahtumaan näin lähtökohtaisesti.

Luomusynnytykset ovat selkeästi nouseva trendi, ja yhä useampi sellaisesta haaveilee. Ihan mahtavaa minusta. Huomaan silti työssäni välillä sitäkin, että naiset nostavat itselleen riman liian korkealle ja vaativat myös itseltään paljon enemmän kuin pitäisi. Aivan kuin se lääkkeetön synnytys olisi tärkeä meriitti mihin on pakko päästä. Aina synnytys ei kuitenkaan etene toivotusti, pitkät latenssivaiheet voivat viedä mehut kenestä tahansa jatkuessaan jopa vuorokauden tai pari, ja noh, kaikki sen tietää että missä vaiheessa tahansa synnytystä voi tulla eteen yllättäviä juttuja. Tarjontavirheet esimerkiksi voivat aiheuttaa synnyttäjälle hermokipuja, joiden kanssa supistukset tuntuvat luonnollisesti vielä kurjemmilta.

Suosittelen siis lähinnä jokaista, etenkin ensisynnyttäjää tekemään myös ajatustyötä siitä, että miten suoda itselleen toisenlaisen synnytyskokemuksen kuin mihin tähtää ja mikä toiveissa on. Toiveita pitää ja saa olla, mutta kaikki toiveet eivät aina toteudu ihan synnyttäjästä itsestäänkin riippumattomista syistä ja tällöin pettymyksen käsittely voi olla itse asiassa rankempaa lopulta kuin itse synnytys.

Mitään lääkkeellistä kivunlievitystä lapsen takia ei suoranaisesti tarvita ikinä, vaan kyllä se tarve lähtee synnyttäjästä ja siitä, saadaanko synnytystä etenemään. Joskus kipu on niin voimakasta ettei kerrassaan pysty rentoutumaan tarpeeksi jotta kohdunsuu avautuisi tai sitten synnyttäjällä voi olla syystä tai toisesta esimerkiksi vaarallisen korkeat verenpaineet joita ei saada hallintaan ilman kunnon kivunlievitystä (tällä kyllä vaikutus lapseenkin). Tällaisia asioita ei kaikki tule edes miettineeksi etukäteen.

Pitkän paasauksen pointtina lähinnä se, että kannustan kovasti jokaista tekemään sitä henkistä valmistautumista, pohtimaan läpi niitä tilanteita jolloin voi olla viisasta luopua joistain toiveista (vaikkei tarvetta siihen tietenkään aina tulekaan) ja asennoitumaan synnytykseen nimenomaan avoimesti, sillä ei voi ikinä tietää miten synnytys lopulta jokaisen kohdalla menee. Mielestäni tärkeintä olisi se, että jokainen synnyttäjä osaisi aidosti olla ylpeä itsestään, omasta kehostaan ja siitä että on luonut sisällään uuden elämän, riippumatta siitä syntyykö se pienokainen lopulta lääkkeettömästi vai ei.

Ps. Ihania synnytystarinoita teillä.

 

Mulla ei täysin lääkkeetöntä tarinaa ole, mutta;

Toisen lapsen kansa menin väsymyksen ja kivuliaiden supistusten takia liian aikaisin sairaalaan jossa todettiin ettei synnytys ole käynnissä, tunnin päästä uusi tsekkaus jossa todettiin ettei supistuksia tule vieläkään tarpeeksi säännöllisesti mutta vihdoin auki 5cm, joten pääsen saliin odottamaan. Menin suihkuun, vesi ja hyräily auttoi jonkin verran kipuun. Siellä meni vedet ja alkoi ponnistuttamaan. Itselle iski paniikki kun tajusin ettei tässä vaiheessa kunnollista kivunlievitystä enää ole saatavissa. Edellisessä kun oli epiduraali.
Kerkesin suihkusta sängylle ja pää syntyi yhdellä ponnistuksella, hartiat tuli itsestään. Ennen ponnistamista ehdin kerran henkäistä ilokaasua. Synnytyksen kestoksi merkattu 30min ja ponnistus 1min.
Olihan tuo nopea ja kivulias rykäisy sitten lopuksi, kun latenssivaihe oli jo monta päivää kestänyt, mutta eipä kauaa kestänyt, joten kyllä siitä hyvillä mielin selvisi

Kolmosesta taas ajoissa osastolle kunnolla käynnistymistä odottelemaan sairaalaan, eteni niin vauhdilla myös lopuksi ettei epiduraalia ehditty pyynnöstä huolimatta laittamaan, sain kohdunkaulan puudutteen ennen ponnistamista.

Tämä oli omasta mielestä kaikista mukavin synnytys, hiukan rauhallisempi kuin edellinen ja tuo paraservikaali puudutus toimi melko hyvin, vei terävimmän kärjen supistuskivulta, niin että pystyi keskittymään hengittämiseen myös.

Epiduraalia en todennäköisesti enää edes suostu ottamaan, ekassa synnytyksessä sen laitossa oli suuria ongelmia ja vasta kolmas!! juuri vuoroon tullut anestesia lääkäri sai sen laitettua paikalleen kun kaksi ekaa tunnin yrittänyt. Mulle jäänyt tästä selkään laitettaviin neuloihin ihan hirveä kammo ja onneksi ei noissa seuraavissa sitä ole ehtinyt saamaan. Se kyllä vei kaiken kivun pois, siitä syystä sitä synnytyksessä aina lopulta kaivannut

Tuleepas taas romaani, mutta jos neljäs lapsi vielä saadaan (yrityksessä on) niin tarkoitus selvitä ilman puudutteita mahdollisimman pitkään ja sitten tarvittaessa paikallispuudutteilla mennä.

Ekasta olin synnytyksen jälkeen heikossa kunnossa monta päivää, 2&3 synnytykset polikliinisiä eli lähdin 6h ikäsen vauvan kansa kotiin ja hyvin pystyi heti kävelemään yms. Melkein kuin ei olisikaan synnyttänyt juuri.

 

Mä olisin kans ekan kanssa halunnut piikittömön synnytyksen (minulla on paha piikkikammo), mutta kun synnytys pitkittyi ja avautumista ei tapahtunut sekä kivut olivat infernaaliset, otin hampaita kiristellen epiduraalin. Kokemuksena se oli kamala (kaksi lääkäriä tökki ja kolmannella pistolla vasta onnistui), että en todella tuota pistoa halua seuraavassa synnytyksessä kokea ellei ole aivan pakko. Epiduraali oli kuitenkin pelastus ja sen jälkeen synnytys lähti etenemään kunnolla. Sain myös vähän nukuttua, joka oli erittäin hyvä ennen ponnistusta. Eli vähän ristiriitainen fiilis epistä. Muuten synnytys meni hyvin (ei repeämiä ja kävelin itse osastolle).

 

Synnytys ilman epparia (tää on hauska, kun kätilöille eppari on episiotomia, ja epiduraali yleensä pelkkä epi, mutta tässä kai tarkoitetaan epiduraalia sillä), on varmasti monille täysin mahdollinen vaihtoehto. On kuitenkin vähän harhaanjohtavaa puhua lääkkeettömästä synnytyksestä, jos tarkoitetaan pelkästään sitä ettei ota epiduraalia, sillä lääkkeettömään ei tosiaan kuulu mitkään lääkkeet Panadolista lähtien (ilokaasukin lääkkeellinen).

Kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua erilaisiin lääkkeettömiin kivunlievityksiin, niitä kun piisaa paljon erilaisia ja osa voi hyötyä niistä erittäin paljon. Lämpö, vesi (allas tai suihku), liikkuminen, mielikuvaharjoitukset, äänen käyttö, terapiapallo, tens, hengittäminen, hieronta, rebozo vain muutamia paljon käytettyjä mainitakseni. Hyvin tärkeä asia on myös ihan vaan se ajatustyö synnytyksestä, ja sellainen avoin ja positiivinen suhtautuminen koko tapahtumaan näin lähtökohtaisesti.

Luomusynnytykset ovat selkeästi nouseva trendi, ja yhä useampi sellaisesta haaveilee. Ihan mahtavaa minusta. Huomaan silti työssäni välillä sitäkin, että naiset nostavat itselleen riman liian korkealle ja vaativat myös itseltään paljon enemmän kuin pitäisi. Aivan kuin se lääkkeetön synnytys olisi tärkeä meriitti mihin on pakko päästä. Aina synnytys ei kuitenkaan etene toivotusti, pitkät latenssivaiheet voivat viedä mehut kenestä tahansa jatkuessaan jopa vuorokauden tai pari, ja noh, kaikki sen tietää että missä vaiheessa tahansa synnytystä voi tulla eteen yllättäviä juttuja. Tarjontavirheet esimerkiksi voivat aiheuttaa synnyttäjälle hermokipuja, joiden kanssa supistukset tuntuvat luonnollisesti vielä kurjemmilta.

Suosittelen siis lähinnä jokaista, etenkin ensisynnyttäjää tekemään myös ajatustyötä siitä, että miten suoda itselleen toisenlaisen synnytyskokemuksen kuin mihin tähtää ja mikä toiveissa on. Toiveita pitää ja saa olla, mutta kaikki toiveet eivät aina toteudu ihan synnyttäjästä itsestäänkin riippumattomista syistä ja tällöin pettymyksen käsittely voi olla itse asiassa rankempaa lopulta kuin itse synnytys.

Mitään lääkkeellistä kivunlievitystä lapsen takia ei suoranaisesti tarvita ikinä, vaan kyllä se tarve lähtee synnyttäjästä ja siitä, saadaanko synnytystä etenemään. Joskus kipu on niin voimakasta ettei kerrassaan pysty rentoutumaan tarpeeksi jotta kohdunsuu avautuisi tai sitten synnyttäjällä voi olla syystä tai toisesta esimerkiksi vaarallisen korkeat verenpaineet joita ei saada hallintaan ilman kunnon kivunlievitystä (tällä kyllä vaikutus lapseenkin). Tällaisia asioita ei kaikki tule edes miettineeksi etukäteen.

Pitkän paasauksen pointtina lähinnä se, että kannustan kovasti jokaista tekemään sitä henkistä valmistautumista, pohtimaan läpi niitä tilanteita jolloin voi olla viisasta luopua joistain toiveista (vaikkei tarvetta siihen tietenkään aina tulekaan) ja asennoitumaan synnytykseen nimenomaan avoimesti, sillä ei voi ikinä tietää miten synnytys lopulta jokaisen kohdalla menee. Mielestäni tärkeintä olisi se, että jokainen synnyttäjä osaisi aidosti olla ylpeä itsestään, omasta kehostaan ja siitä että on luonut sisällään uuden elämän, riippumatta siitä syntyykö se pienokainen lopulta lääkkeettömästi vai ei.

Ps. Ihania synnytystarinoita teillä.

Hei kiitos korjaamisesta, enpä puhu enää epparista siis Niinkuin aloituksessa mainitsinkin, niin tottakai lääkkeet ja prosedyyrit on paikallaan jos tarve niin vaatii, eli päivänselvää on että aina ei saa synnytyksessä sitä mitä haluaa, mutta on silti ok olla tavoitteita ja työskennellä niitä kohti! Lääkkeetöntä synnytystä itse toivon vaikka tuossa nyt mainitsinkin vain epiduraalin ja seuraavissa kommenteissa ilokaasun. Nähtäväksi jää miten kävi, palaan toki tänne kertomaan kesän jälkeen

Ja kiitos vinkeistä, henkistä valmistautumista tässä jo tehdäänkin ja keräämällä tietoa mahdollisimman paljon. Uskon että asenne tekee paljon; eri asia mennä harkitusti synnyttämään lääkkeettömästi, kuin niin ettei vaan ehdi saamaan mitään vaikka olisi halunnut.

 

Mä olisin kans ekan kanssa halunnut piikittömön synnytyksen (minulla on paha piikkikammo), mutta kun synnytys pitkittyi ja avautumista ei tapahtunut sekä kivut olivat infernaaliset, otin hampaita kiristellen epiduraalin. Kokemuksena se oli kamala (kaksi lääkäriä tökki ja kolmannella pistolla vasta onnistui), että en todella tuota pistoa halua seuraavassa synnytyksessä kokea ellei ole aivan pakko. Epiduraali oli kuitenkin pelastus ja sen jälkeen synnytys lähti etenemään kunnolla. Sain myös vähän nukuttua, joka oli erittäin hyvä ennen ponnistusta. Eli vähän ristiriitainen fiilis epistä. Muuten synnytys meni hyvin (ei repeämiä ja kävelin itse osastolle).

Kiva kulla myös noita positiivisia kokemuksia epiduraalista! Toivottavasti seuraava onnistuisi luonnollisesti sulla

 

Mulla ei täysin lääkkeetöntä tarinaa ole, mutta;

Toisen lapsen kansa menin väsymyksen ja kivuliaiden supistusten takia liian aikaisin sairaalaan jossa todettiin ettei synnytys ole käynnissä, tunnin päästä uusi tsekkaus jossa todettiin ettei supistuksia tule vieläkään tarpeeksi säännöllisesti mutta vihdoin auki 5cm, joten pääsen saliin odottamaan. Menin suihkuun, vesi ja hyräily auttoi jonkin verran kipuun. Siellä meni vedet ja alkoi ponnistuttamaan. Itselle iski paniikki kun tajusin ettei tässä vaiheessa kunnollista kivunlievitystä enää ole saatavissa. Edellisessä kun oli epiduraali.
Kerkesin suihkusta sängylle ja pää syntyi yhdellä ponnistuksella, hartiat tuli itsestään. Ennen ponnistamista ehdin kerran henkäistä ilokaasua. Synnytyksen kestoksi merkattu 30min ja ponnistus 1min.
Olihan tuo nopea ja kivulias rykäisy sitten lopuksi, kun latenssivaihe oli jo monta päivää kestänyt, mutta eipä kauaa kestänyt, joten kyllä siitä hyvillä mielin selvisi

Kolmosesta taas ajoissa osastolle kunnolla käynnistymistä odottelemaan sairaalaan, eteni niin vauhdilla myös lopuksi ettei epiduraalia ehditty pyynnöstä huolimatta laittamaan, sain kohdunkaulan puudutteen ennen ponnistamista.

Tämä oli omasta mielestä kaikista mukavin synnytys, hiukan rauhallisempi kuin edellinen ja tuo paraservikaali puudutus toimi melko hyvin, vei terävimmän kärjen supistuskivulta, niin että pystyi keskittymään hengittämiseen myös.

Epiduraalia en todennäköisesti enää edes suostu ottamaan, ekassa synnytyksessä sen laitossa oli suuria ongelmia ja vasta kolmas!! juuri vuoroon tullut anestesia lääkäri sai sen laitettua paikalleen kun kaksi ekaa tunnin yrittänyt. Mulle jäänyt tästä selkään laitettaviin neuloihin ihan hirveä kammo ja onneksi ei noissa seuraavissa sitä ole ehtinyt saamaan. Se kyllä vei kaiken kivun pois, siitä syystä sitä synnytyksessä aina lopulta kaivannut

Tuleepas taas romaani, mutta jos neljäs lapsi vielä saadaan (yrityksessä on) niin tarkoitus selvitä ilman puudutteita mahdollisimman pitkään ja sitten tarvittaessa paikallispuudutteilla mennä.

Ekasta olin synnytyksen jälkeen heikossa kunnossa monta päivää, 2&3 synnytykset polikliinisiä eli lähdin 6h ikäsen vauvan kansa kotiin ja hyvin pystyi heti kävelemään yms. Melkein kuin ei olisikaan synnyttänyt juuri.

No huhhuh mikä ero epiduraalin ja luomun välillä tossa toipumisessa! Ihana, kiitos tarinasi jakamisesta

Aika vauhdilla tuo kakkonen kyllä sinulla tuli, luulisi että repeämiäkin tulisi helpommin kun noin rykäisyllä tulee.

 

Kiitos paljon kokemuksesi jakamisesta! Tuosta ilokaasusta olenkin lukenut että se vie sen pahimman kärjen. Mä luulen että mua se alkaisi oksettaa, vahva epäilys ainakin on ku oon tosi herkkis kaikelle

Olikohan se sun täsmäpuudutuspiikki välilihan leikkaamista varten?

Ei ollut, välilihalle ei ole koskaan tehty mitään. Paitsi laitettu tikki-pari luonnollisen repeämän korjaamiseksi. Ehkä jostain synnytyskertomuksesta löytyisi tieto siitä, mitä puudutettiin ja miksi, mutta ekasta synnytyksestä on jo myös sen verran paljon aikaa, että on voinut olla joku vanhentunut käytäntökin.

 

Itse olen synnyttänyt yhden lapsen "vahingossa" luomuna, kun supistukset tuli epäsäännöllisinä aika viime hetkille saakka

Synnytyskivut pysyivät jokseenkin hallinnassa kotona, kun en tiennyt miten pitkällä synnytys jo oli, mutta sairaalaan päästessä paikat olikin jo täysin auki. Tästä tuli itselle ehkä jonkinlainen paniikki ja kipu iski täysillä päälle.

Mulle sanottiin kolmannen synnytyksen jälkikeskustelussa, että kun synnytys etenee tosi nopeasti, kroppa ja mieli eivät ehdi mukaan. Eli kehon oma luonnollinen kivunlievitys tulee jälkijunassa, eikä pääkään välttämättä tajua, mitä tapahtuu.

Meillä olisi varmaan käynyt juuri noin, että olisin mennyt sairaalaan vasta ponnistamaan tai synnyttänyt autoon, mutta koska kaksi ekaakin synnytystä olivat edenneet ripeästi, menin sairaalaan heti säännöllisten supistusten alettua, vaikka tulivat vielä n. 7-8 min välein. Eivätkä ne siitä siis koskaan tihentyneet siihen alle 5 minuuttiin, yhtäkkiä vaan alle puolessa tunnissa olin kokonaan auki. Mutta tämä oli totisesti kivuliain synnytys ikinä.

 

Kiitos kommentista! Niin tuokin vielä, että toipuminenkin saattaa olla nopeampaa luomuna, hyvä pointti Tuo paniikki on se mitä kuulee usein mainittavan näissä luomusynnytyksissä ja se itseänikin eniten jännittää.

Mulla ponnistusvaiheen paniikki liittyy luullakseni siihen, että en saanut siihen kunnollista ohjausta ekassa synnytyksessä. Ponnistusvaihe pitkittyi tarpeettomasti, kun en tajunnut, että pitää ponnistaa oikeasti pitkään, kauemmin kuin supistuskipu kestää. (Ainakin minun.) Ja huom., sillä kertaa ei ollut edes ilokaasu käytössä ponnistusvaiheessa. Vasta lähes tunnin päästä, kun paikalle tuli toinen kätilö, joka ihan konkreettisesti tsemppasi jatkamaan tarpeeksi kauan, homma alkoi sujua.

Seuraavissa synnytyksissä ponnistusvaihe on mennyt hyvin, mutta jostain kropan omasta alitajunnasta tulee päälle se ekan synnytyksen epätoivo siitä, että entä jos en saa tätä ulos... Saa nähdä, miten nyt neljännellä kerralla käy.

 

Mulla oli toive synnyttää ilman lääkkeitä, ponnistaa jakkaralla ja mitä vielä. Lopputulos oli, että sain kaikki mahdolliset (epiduraali, pudentaali, ilokaasu) ja ponnistin selällään sängyssä. Mulla ei vaan edennyt synnytys kauheista supistuksista (tuli käytännössä koko ajan ilman taukoa) huolimatta ja aloin olla jo tajuttomassa tilassa kun kätilö ehdotti epiduraalia, jotta saisin levätä. Epiduraalin jälkeen aukesin tunnissa puolestatoista sentistä täysin auki kun kroppa ilmeisesti vähän pääsi rentoutumaan. Sain vielä ponnistusvaiheeseen pudentaalin joka pahinta venytyskipua vei pois sillä ponnistin lähes 2h. Palauduin kuitenkin synnytyksestä todella hyvin ilman mitään suurempia ongelmia, vauva oli virkeä 9 pisteen lapsi ja hommat alko luistaa hyvin heti. Joten jos toisen lapsen joskus saan, en enää suhtaudu lääkkeisiin niin negatiivisesti. Ajattelen, että ilman niitä en olisi saanut turvallisesti lastani maailmaan sillä tajuttomana kivusta en olisi 2 tuntia jaksanut pusertaa häntä ulos.

 

Ehdottomasti saa olla ideoita, haaveita ja tavoitteita @SwanDeSol Realiteetit suunnitelmien yllättävästä muuttumisesta on toki hyvä olla mielessä, mutta minusta monipuolinen tiedonkeruu, henkinen valmistautuminen synnytykseen ja omien toiveiden miettiminen ovat huippu juttu

Minä synnytin esikoiseni sairaalassa ilman lääkkeitä, parhaiten silloin toimi kipuun lämmin vesi niin suihkussa kuin ammeessakin. Mitään kursseja en silloin käynyt, mutta henkisesti valmistauduin koko raskausajan ja luin kaikesta mahdollisesta synnyttämiseen liittyvästä. Nyt odotan toista lastani ja suunnitteilla on tällä kertaa lääkkeetön kotisynnytys Tällä kertaa aion käydä hypnosynnytyskurssin. Suunnitelmat voivat tietysti muuttua esim. keskosuuden tai muun tekijän vuoksi, mihin sitten sopeudun ja hyväksyn ettei aina mene niin kuin suunnitteli, mutta suhtaudun nyt kuitenkin tällä hetkellä pelkästään positiivisin mielin tulevaan kotisynnytykseen enkä keskity mahdollisiin epätoivottuihin suunnitelmien muutoksiin

Kaikkea hyvää raskausaikaasi, synnytykseen ja tulevaan vauva-aikaan, @SwanDeSol

 

Mulla oli toive synnyttää ilman lääkkeitä, ponnistaa jakkaralla ja mitä vielä. Lopputulos oli, että sain kaikki mahdolliset (epiduraali, pudentaali, ilokaasu) ja ponnistin selällään sängyssä. Mulla ei vaan edennyt synnytys kauheista supistuksista (tuli käytännössä koko ajan ilman taukoa) huolimatta ja aloin olla jo tajuttomassa tilassa kun kätilö ehdotti epiduraalia, jotta saisin levätä. Epiduraalin jälkeen aukesin tunnissa puolestatoista sentistä täysin auki kun kroppa ilmeisesti vähän pääsi rentoutumaan. Sain vielä ponnistusvaiheeseen pudentaalin joka pahinta venytyskipua vei pois sillä ponnistin lähes 2h. Palauduin kuitenkin synnytyksestä todella hyvin ilman mitään suurempia ongelmia, vauva oli virkeä 9 pisteen lapsi ja hommat alko luistaa hyvin heti. Joten jos toisen lapsen joskus saan, en enää suhtaudu lääkkeisiin niin negatiivisesti. Ajattelen, että ilman niitä en olisi saanut turvallisesti lastani maailmaan sillä tajuttomana kivusta en olisi 2 tuntia jaksanut pusertaa häntä ulos.

2 tunnin ponnistusvaihe, herranjestas :/ mites seuraavassa, haluatko epiduraalin siis ensisijaisesti? Ja juu tottakai nuo lääkkeet on ihan paikassaan sillon kun niitä oikeasti tarvitaan! Mutta esim itsellänikin oli olettamus että joojoo epiduraalit ja kaikki mahdollinen, ennenkun aloin edes ottamaan selvää synnytyksestä ja niiden lääkkeiden mahdollisista haittavaikutuksista

 

Ehdottomasti saa olla ideoita, haaveita ja tavoitteita @SwanDeSol Realiteetit suunnitelmien yllättävästä muuttumisesta on toki hyvä olla mielessä, mutta minusta monipuolinen tiedonkeruu, henkinen valmistautuminen synnytykseen ja omien toiveiden miettiminen ovat huippu juttu

Minä synnytin esikoiseni sairaalassa ilman lääkkeitä, parhaiten silloin toimi kipuun lämmin vesi niin suihkussa kuin ammeessakin. Mitään kursseja en silloin käynyt, mutta henkisesti valmistauduin koko raskausajan ja luin kaikesta mahdollisesta synnyttämiseen liittyvästä. Nyt odotan toista lastani ja suunnitteilla on tällä kertaa lääkkeetön kotisynnytys Tällä kertaa aion käydä hypnosynnytyskurssin. Suunnitelmat voivat tietysti muuttua esim. keskosuuden tai muun tekijän vuoksi, mihin sitten sopeudun ja hyväksyn ettei aina mene niin kuin suunnitteli, mutta suhtaudun nyt kuitenkin tällä hetkellä pelkästään positiivisin mielin tulevaan kotisynnytykseen enkä keskity mahdollisiin epätoivottuihin suunnitelmien muutoksiin

Kaikkea hyvää raskausaikaasi, synnytykseen ja tulevaan vauva-aikaan, @SwanDeSol

Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja paljon tsemppiä kakkosen kotisynnytykseen! Juuri noin että sitten mukaudutaan sen mukaan kun vaaditaan. Ihanaa loppuraskautta sinullekin!

 

Mulla oli toive synnyttää ilman lääkkeitä, ponnistaa jakkaralla ja mitä vielä. Lopputulos oli, että sain kaikki mahdolliset (epiduraali, pudentaali, ilokaasu) ja ponnistin selällään sängyssä. Mulla ei vaan edennyt synnytys kauheista supistuksista (tuli käytännössä koko ajan ilman taukoa) huolimatta ja aloin olla jo tajuttomassa tilassa kun kätilö ehdotti epiduraalia, jotta saisin levätä. Epiduraalin jälkeen aukesin tunnissa puolestatoista sentistä täysin auki kun kroppa ilmeisesti vähän pääsi rentoutumaan. Sain vielä ponnistusvaiheeseen pudentaalin joka pahinta venytyskipua vei pois sillä ponnistin lähes 2h. Palauduin kuitenkin synnytyksestä todella hyvin ilman mitään suurempia ongelmia, vauva oli virkeä 9 pisteen lapsi ja hommat alko luistaa hyvin heti. Joten jos toisen lapsen joskus saan, en enää suhtaudu lääkkeisiin niin negatiivisesti. Ajattelen, että ilman niitä en olisi saanut turvallisesti lastani maailmaan sillä tajuttomana kivusta en olisi 2 tuntia jaksanut pusertaa häntä ulos.

Ihana viesti ja mahtava asenne! Mun mielestä juuri näin kannattaakin asennoitua, eli avoimin mielin ja valmiina hyväksymään se, että tilanne voi ottaa ihan eri suunnan kuin on itse ajatellut. Silloin ei ehkä tule niin isoa pettymystäkään synnytykseen siitä, ettei se mennytkään niin kuin oli kuvitellut. Ja aika harvoin varmaan menee...

 

2 tunnin ponnistusvaihe, herranjestas :/ mites seuraavassa, haluatko epiduraalin siis ensisijaisesti? Ja juu tottakai nuo lääkkeet on ihan paikassaan sillon kun niitä oikeasti tarvitaan! Mutta esim itsellänikin oli olettamus että joojoo epiduraalit ja kaikki mahdollinen, ennenkun aloin edes ottamaan selvää synnytyksestä ja niiden lääkkeiden mahdollisista haittavaikutuksista

Luuletko, että ponnistusvaiheessa olisi auttanut parempi ohjaus, valmistautuminen tms.? Mä olin ainakin ihan pihalla, että mitä siinä pitäisi tehdä, eikä neuvolassakaan oltu valmistettu itse synnytykseen mitenkään. Tätä olen monesti miettinyt jälkeenpäin.

Täällä oli maininta myös jakkaralla ponnistamisesta... Mäkin olen joka kerta päätynyt ponnistamaan sängyssä selinmaaten tai puoli-istuen. Kaikenlaisia asentoja on kokeiltu, mutta tuo on toiminut lopulta parhaiten mulla. Joo, ei ole teoriassa optimaalisin, tiedän kyllä... Mutta kun sekin on silti niin yksilöllistä. Ja ainakin siinä kätilö pystyy jatkuvasti seuraamaan vauvaa.

 

@SwanDeSol 2h kuulostaa pahemmalta kuin mitä onkaan, kesti niin pitkään siksi koska vauva ei ollut ollenkaan laskeutunut vaan ponnistin hänet ns "ylhäältä" saakka ulos. Todella kipeää tuosta 2 tunnista oli ehkä viimeiset 30 min. Päätä tehtiin tuo 30 min sillei että aina kun sain vauvaa ponnistuksen aikana tulemaan ulos niin välissä tuntu menevän saman verran sisälle. Lopulta kuitenkin sitten tuli ulos ilman apuja mut veikkaan että imukuppi ei ollu kaukana. Mutta voimat tuossa meni kyllä aivan loppuun ja tärisin vaan holtittomasti vauvan synnyttyä kun jokainen lihas jossain krampissa jos joskus on synnytys vielä edessä niin lähtökohtaisesti edelleen haluaisin mennä ilman lääkkeitä mutta myöskään en ala itseeni siellä periaatteesta kiduttamaan kun helpotus on olemassa ja epiduraali ei mulla todellakaan vieny kaikkea kipua pois, ihan riittävästi koski senkin kanssa mutta tosiaan synnytys tuskin ois edennyt ilman sitä.

 

@merin jaa-a, vaikee sanoa oisko tuohon voinu jotenkin valmistautua niin et ois ollu helpompaa. Mä ymmärtääkseni ponnistin ihan oikein mutta oli vaan enempi tekemistä tässä. Kätilö mulla oli tosi hyvä ja ohjeisti koko ajan ym. Välissä tosiaan ponnistin myös kyljellään mut ei sillei tullu ulos niin vaihdettiin takas selälleen. Jotenki kuulostaa ihmeelliselle omaan korvaan 5 min ponnistukset mut josko seuraava tulis helpommalla sitten joskus jos vielä lapsia tulee lisää.

 

@merin jaa-a, vaikee sanoa oisko tuohon voinu jotenkin valmistautua niin et ois ollu helpompaa. Mä ymmärtääkseni ponnistin ihan oikein mutta oli vaan enempi tekemistä tässä. Kätilö mulla oli tosi hyvä ja ohjeisti koko ajan ym. Välissä tosiaan ponnistin myös kyljellään mut ei sillei tullu ulos niin vaihdettiin takas selälleen. Jotenki kuulostaa ihmeelliselle omaan korvaan 5 min ponnistukset mut josko seuraava tulis helpommalla sitten joskus jos vielä lapsia tulee lisää.

Mä itse asiassa luin viime synnytyksen jälkeen jostain, että Suomessa usein aloitetaan ponnistaminen liian aikaisin, ja voisi olla parempi vähän huilata avautumisen ja ponnistusvaiheen välillä, jos vauva on vielä ylhäällä. Kiinnosti siksi, että mun kolmannessa synnytyksessä oli myös tuo tilanne, että vauva oli vielä aika ylhäällä salama-avautumisen jälkeen. Ponnistusvaihe ei ollut kohtuuttoman pitkä tai vaikea, mutta vähän siitä jäi sellainen fiilis, että aiempiin verrattuna alkuosa oli pikkaisen tehotonta tyhjäkäyntiä supistustenkin osalta. Olisi mielenkiintoista selvittää tätä enemmän.

 

@merin voi olla, ois varmaa helpottanut jos oisin ollu pysty asennossa nii vauva ois painovoiman avullakin tullut alas. Mut tosiaan epiduraalin takia laitettiin sänkyyn ponnistaa. Muistan kyllä käyneeni vessassa vielä ennen ponnistusta kun muuten oisvat vissii katetroineet jos ei ois tullu pissa. Tosin tässä vaiheessa hyvin hatarat muistikuvat.

Pelkäsin ite kuollakseni synnytystä mut näin 3,5 kk myöhemmin joko aika kultaa muistot tai sit se ei vaan ollu niin kauheeta kun luulis. Siis sattuhan se iha hirveesti mutta jotenki siitä vaan selvis. Ja nyt ihan gynenkin mukaan näyttää paikat sille että en ois ees synnyttäny nii naisen keho on kyllä pystyväinen kaikenlaiseen ite pelkäsin että jää jotku loppuelämä ongelmat alakertaan mutta ei mitään. Ja mulle tehtii siis myös episiotomia jota sitäkin pelkäsin, turhaan. En ees tuntenut sitä leikkausta ja parani tosi hyvin muutamassa viikossa.