Kysyn kolmesta kirjasta, oletko lukenut aikuisena, omasta tahdostasi?

Sinuhe - Ekan kerran n.15-vuotiaana. Aikuisena pari kertaa. Yksi parhaita rakkaus-, mata- ja sotakirjoja mitä maailmassa on.

Pohjantähdet - Ehdottoman hyviä kaikki osat. Historiaa, jonka jokaisen on tiedettävä.

Seisemän veljestä - Osia kouluaikana. Siihen jäi. Nytkin kirjahyllyssä, mutta ei mitään suunnitelmaa edes avata sitä. Turhaan pidetään A.Kiveä kansalliskirjailijana.

 

[QUOTE="vieras";25929283]Musta rakkaus, sitä suosittelen.[/QUOTE]

Sitä tuossa juuri googlettelinkin. Mutta se on osin jatkumoa Päämäärälle, vaikka onkin ihan itsenäinen teos, notta pitäisikö sillä Päämäärällä kuitenkin aloittaa. Oletko lukenut?

 

Sitä tuossa juuri googlettelinkin. Mutta se on osin jatkumoa Päämäärälle, vaikka onkin ihan itsenäinen teos, notta pitäisikö sillä Päämäärällä kuitenkin aloittaa. Oletko lukenut?

En ole sitä lukenut, vain Mustan rakkauden, se teki vaikutuksen aikoinaan.

 

Tänks. Sinuhessa ja Waltarin muissakin teoksissa se muu ympäristö vaan kiehtoo minua enemmän kuin Linnan tuotannossa - pelkkä miehen sielunelämä ei kanna tarpeeksi. Silti uskon, että olet oikeassa.
(Itse asiassa nyt ne Linnan varhaiset teokset, eivät sotaa kuvaavat, alkoivatkin kiinnostaa...)

Antiikin aika on kiistatta erittäin kiehtova ympäristö tarinalle mutta mulla on joku fiksaatio Suomen itsenäisyyden ensimmäisiin vuosikymmeniin ja siksi Pohjantähtitrilogian ja Päätalon Iijokisarjan alkupään ympäristö on mulle sitä mikä vetää puoleensa eniten.

 

Antiikin aika on kiistatta erittäin kiehtova ympäristö tarinalle mutta mulla on joku fiksaatio Suomen itsenäisyyden ensimmäisiin vuosikymmeniin ja siksi Pohjantähtitrilogian ja Päätalon Iijokisarjan alkupään ympäristö on mulle sitä mikä vetää puoleensa eniten.

Tyypillinen mies. :snotty:
No ei.
Minäkin pidän monista kotimaisista modernisteista, mutta sota ei teemana kiinnosta oikeastaan lainkaan. Romaaneissa siis.

 

... mutta sota ei teemana kiinnosta oikeastaan lainkaan. Romaaneissa siis.

Mullakaan ei sota (siis taisteluiden kuvaukset) nappaa ollenkaan vaikka nimimerkistä voisi muutakin päätellä. Ainoa mikä viimeaikoina on herättänyt mielenkiinnon on se puna-armeijan rangaistuspataljoonasta kertonut TV-sarja, siinä oli vähän tavallisuudesta poikkeava näkökulma.

 

Luin Sinuhen nyt aikuisena. Pidin sitä ennakkoon jonkinlaisena kliseenä, mutta huomasin että se on ihan oikeasti hyvä kirja. Henkilöt herää elämään sitä lukiessa, se on sympaattinen ja humoristinenkin.

Veljekset kahlattiin läpi lukiossa. Voisi sen tehdä uudelleenkin. Kalevalan luin kanssa hiljattain.

 

Oon noista lukenut Sinuhen, ensimmäisen kerran teininä äidinkielen päättötyöhön ja toisen kerran aikuisena. Ehdottomasti paras kirja, jonka olen koskaan käsiini saanut, ja miulle se on myös todella henkilökohtainen monessakin mielessä. Henkilökohtaisten syiden lisäksi minua kiehtoo eniten Sinuhessa sen monikerroksisuus - on historiallinen konteksti, kasvukertomus, rakkaustarina, sotaa, politiikkaa, vertauksia kristinuskoon ja raamattuun, natsi-saksaan... ja ties mitä vielä.

 

1. SINUHE EGYPTILÄINEN

Luin joskus lukioikäisenä ihan omasta tahdosta. Menihän se siinä mutta tyylillisesti ei ollut mun juttu.

2.TÄÄLLÄ POHJAN TÄHDEN ALLA

Olen lukenut ensimmäisen kerran joskus yläasteella, ja lukenut toistuvasti teini- ja aikuisiällä. Klassikko, johon palaan. Avartava, sivistävä, koskettava.

3. SEITSEMÄN VELJESTÄ

En ole edes yrittänyt lukea. Ei mun pala kakkua.

 

Ei vois vähempää kiinnostaa!
Olen joskus kirjastossa vilkuillut kaikkia noita. Paksuja opuksia, puisevaa tekstiä. Multa menis loppuikä saada ne luettua loppuun.

 

Sinuhen olen lukenut. Olisi aivan valloittava kirja jos teksti ei olisi niin raskaslukuista... En lukisi kyllä toistamiseen kun oli niin raskas luettava.

Jonkun pitäisi uudelleenkirjoittaa sinuhe, tehdä siitä selkeämpi ja helppolukuisempi niin uskon että kirjasta tulisi paljon parempi (hui minua, pyhäinhäväistystä?). Olen samaa mieltä myös joidenkin muiden kirjojen kohdalla, kiinnostavuus katoaa kun lukeminen on sellaista tuskaista kahlaamista...

 

Sinuhen olen lukenut. Olisi aivan valloittava kirja jos teksti ei olisi niin raskaslukuista... En lukisi kyllä toistamiseen kun oli niin raskas luettava.

Jonkun pitäisi uudelleenkirjoittaa sinuhe, tehdä siitä selkeämpi ja helppolukuisempi niin uskon että kirjasta tulisi paljon parempi (hui minua, pyhäinhäväistystä?). Olen samaa mieltä myös joidenkin muiden kirjojen kohdalla, kiinnostavuus katoaa kun lukeminen on sellaista tuskaista kahlaamista...

Kuinka voi sanoa noin, että olisi valloittava, jollei olisi raskaslukuinen? Kaikkihan olisi hyvää, jos olisi parempaa.

 

2. Rakastan.

 

Sinuhe - Ekan kerran n.15-vuotiaana. Aikuisena pari kertaa. Yksi parhaita rakkaus-, mata- ja sotakirjoja mitä maailmassa on.

Pohjantähdet - Ehdottoman hyviä kaikki osat. Historiaa, jonka jokaisen on tiedettävä.

Seisemän veljestä - Osia kouluaikana. Siihen jäi. Nytkin kirjahyllyssä, mutta ei mitään suunnitelmaa edes avata sitä. Turhaan pidetään A.Kiveä kansalliskirjailijana.

Komppaan Nect:iä.
Sinuhesta vielä lisää, sehän on myös jännittävä elämänkerta, - ja se vanha historia, vanhan Egyptin ja muun itäisen Välimeren alueen ja sekä sen rannikkovaltioiden.
Ystävyydestä ja sen menettämisestä.

Seitsemän veljestä voi hyvällä omallatunnolla unohtaa.

 

Sinuhe egyptiläinen on suosikkini, jonka olen lukennut moneen kertaan.
Kaksi muuta olen jättänyt väliin, koska ne eivät yksinketratisesti kiinnosta minua. Olen hyvin kriittinen kirjojen suhteen, jätän kesken jokaisen kirjan, joka ei verbaalisesti tai juonellisesti tempaise mua mukaan.

 

Tässä muuten vinkkinä kaikille, jotka haluaisivat uppoutua, mutta eivät pysty keskittymään lukemiseen syystä tai toisesta (itsekin olen joskus sellainen).

Sinuhe egyptiläinen kuunnelma (ylen elävä arkisto)

 

[QUOTE="vieras";25929624]Kuinka voi sanoa noin, että olisi valloittava, jollei olisi raskaslukuinen? Kaikkihan olisi hyvää, jos olisi parempaa.[/QUOTE]

Aivan

Voihan sitä aina sanoa mitä sanoo.. Jos ei sanoisi niin olisi paljon hiljaisempaa

 

kaikki nuo on luettu ja kestää toisenkin lukukerran.
kalevala unohtu aapeen listalta, mutta se vaatii tavallista enemmän keskittymistä.

 

Sinuhen olen lukenut jo 12-vuotiaana, oma-aloitteisesti ja ihan omasta tahdostani. Olen pitänyt kirjasta paljon, ja se aloitti Mika Waltarin teosten ahmimiskauden.

Seitsemän veljestä olen lukenut lukioaikana, pidin silloin.

Täällä pohjantähden alle, en ole lukenut.

Mulla on äärimmäisen harvoin tapana lukea mitään lukemaani uudestaan, joten sen vuoksi noihin kirjoihin en ole uudestaan tarttunut. Luen koko ajan paljon, vähintään kirjan viikossa.

 

Sinuhen olen lukenut teininä. Olin kiinnostunut egyptologiasta joten varmaan se silloin tuntui hyvältä. Pitäisi ottaa toisinto.

Muut kaksi on luettu koulussa. Seitsemän veljestä luettiin ääneen vuorotellen ja ihan hauska se oli. TPA ei kovin kiinnostanut siinä iässä ja tuskin lukisin uudelleen.

 

Täytyy kyllä sanoa että halveksi ihmisiä, jotka eivät näitä ole lukeneet ja vielä briljeeraavat sillä. Pidän ihmisen älyn ja persoonan mittana suureksi osaksi kirjamakua ja odotan että klassikot tunnetaan. En ole akateemisesta perheestä tai muutenkaan ylemmän luokan jäsen, mutta koska kirjastot on ilmaisia, on joka duunarillakin mahdollisuus/ velvollisuus tuntea ainakin oman kulttuurinsa merkkiteoksia.

Ettäs tiätte. Ja kyllä- kaikki luettu, osaksi ymmärretty ja ainakin omaksi otettu. Seitsemää veljestä mulle luettiin ääneen jo ennen kouluaikaa koska nauroin ääneen Kiven veikeälle suomenkielelle. Ja tällä hetkellä on meneillään venäläisten klassikoiden kausi Tolstoista ja Turgenevista Dostojevskiin.

 

Aikuisikäni aikana olen lukenut nuo kaikki kolme useita kertoja hyvin mielelläni.

 

[QUOTE="nynny";25930034]Täytyy kyllä sanoa että halveksi ihmisiä, jotka eivät näitä ole lukeneet ja vielä briljeeraavat sillä. Pidän ihmisen älyn ja persoonan mittana suureksi osaksi kirjamakua ja odotan että klassikot tunnetaan. En ole akateemisesta perheestä tai muutenkaan ylemmän luokan jäsen, mutta koska kirjastot on ilmaisia, on joka duunarillakin mahdollisuus/ velvollisuus tuntea ainakin oman kulttuurinsa merkkiteoksia.

Ettäs tiätte. Ja kyllä- kaikki luettu, osaksi ymmärretty ja ainakin omaksi otettu. Seitsemää veljestä mulle luettiin ääneen jo ennen kouluaikaa koska nauroin ääneen Kiven veikeälle suomenkielelle. Ja tällä hetkellä on meneillään venäläisten klassikoiden kausi Tolstoista ja Turgenevista Dostojevskiin.[/QUOTE]
Olen ennen ehkä ajatellut samansuuntaisesti. Tosin olen sitä mieltä, ettei kaikkia klassikoita kukaan voikkaan lukea. Mutta yleissivistyksen vuoksi niitä olisi hyvä lukea.

Mutta nyt keskimmäisellä lapsellani on erittäin vaikea lukihäiriö, ja olen ymmärtänyt, että vaikka itse rakastan kirjoja ja lukemista, joillekin oleellisempaa on se tieto, jotka kirjat sisältävät, ei se pelkkä lukeminen. Eli keskimmäiseni pitää hankkia tieto, jollakin muulla tavalla kuin lukemalla, että pysyy samassa tahdissa kuin muu luokkansa.

 

Asiasta toiseen, mitenkäs venäläiset klassikot? Niistä en ole lukenut loppuun kuin Anna Kareninan ja siinäkin menin sekaisin henkilöistä.

 

Kaikenlaista on tullut luettua, mutta Sinuhe ei uponnut. Pari kertaa olen aloittanut, mutta loppuun asti en ole saanut luettua. Täällä pohjantähden alla on jäänyt väliin. Koulussa tuli luettua Seitsemää veljestä ja siitä tykkäsin. Muutenkin pidin lukutehtävistä ja varsinkin "vanhaa" suomea sisältävistä teksteistä.