Kysymys refluksista / allergiasta

Kysymys refluksista / allergiasta
Onko vauvoillanne jolla on todettu refluksi / esim. maitoallergia, myös yöt levottomia?
Meillä pieni neiti n. 5 kk ikäinen, kovin tyytymätön ja kitisevä päivisin, mutta yöt nukkuu hyvin, nukkumaan menee 8:30, syö n. klo 3-4 ja herää kahdeksan maissa.
Olen miettinyt, että kiukuttaisiko silent refluksi päivisin, mutta ihmettelen kun kuitenkin yöt menee niin hyvin.
Jonkin verran pulauttelua ja nielemistä on, mutta iho siisti, eikä muita oireita kuin ärtyisyys.

Ja toinen kysymys, kuinka kauan Teillä suurinpiirtein samanikäiset jaksavat olla hyväntuulisina hereillä unien välillä?
Entäs minkä aikaa viihtyvät lattialla itsekseen taikka sitterissä?
 
Tuosta refluksista/allergiasta ei ole kokemusta että siinä asiassa en osaa auttaa.

Meillä tyttö nyt 5, 5 kk. Hereillä jaksaa olla tyytyväisenä n. 3 tuntia. Itsekseen saattaa viihtyä 30 min(- tunnin) lattialla/ sitterissä. Silloin kyllä itse olen samassa huoneessa, mutta voin puuhastella omiani eikä kokoaikaa tarvitse tyttöä huomioida, riittää, kun näkee äidin. Pystyy hyvin kotihommia tekemään kuten tiskejä ja pyykkejä hoitamaan. Tosin välillä meillä sylipäiviä, jolloin tyttö selkeästi kaipaa syliin ja huomiota, niin silloin sitten ollaan sylissä.
 
Meidän neiti vähän vajaa 5kk ja olemme kärsineet ihan alusta asti refluksista :ashamed: . Kaiken surun ja huolen keskellä iloa on tuonut se, että neiti NUKKUU LOISTAVASTI yöt. Eli tämä todellakin on mahdollista refluksilapsilla, joskin vähän harvinaisempaa. Yleensähän vaaka-asento pahentaa refluksin oireita mutta poikkeus vahvistaa säännön ;)

Onko teillä siis todettu refluksi? Suosittelisinkin hakeutumaan osaavan ja refluksista ymmärtävän erikoislääkärin potilaaksi. Ja jos kyseessä ei ole toiminnallinen refluksi vaan allergiaperäinen, kuten meillä, niin tietty erittäin tärkeää välttää allergian aiheuttajia. Nyt kun mekin kiinteitä harjoittelemme niin hitaasti hyvää tulee eikä kannata hätiköitä. Me asustamme pk-seudulla ja täällä aivan fantastinen lastenerikoislääkäri nimeltä Tiina Tuomela, suositelen erittäin lämpimästi häntä! Vastaanotot Pikku-Jätissä sekä Mehiläisessä.

Refluksi on siitä viheliäinen tauti, että oireita on jos jonkin moisia. Yksi pulauttaa, yksi reagoi suolistolla, yksi iholla, jollain nämä kaikki ja sitten kitinä ja lyhyet unet tyypillinen oire. Meillä nämä kaikki PAITSI yöunet siis pelittävät. Tiina avustuksella olemma jo edistyneet hoidossa valtavan hyvin ja neiti päivä päivältä tyytyväisempi :heart:

Voimia sinne! Niin, ja kantoliinaan suosittelen lämpimästi...
 
Täällä myös todettu refluksi tauti noin kuukausi sitten (nyt vauva 11vko) ja yöt nukataan hyvin, kun vain pää on tarpeeksi kohotettu. nukkuu paksun tyynyn täällä mun kainalossa. Välillä haasteita nukahtaa, mutta kun pääsee syvään uneen niin nukkuu hyvin! Joten voi olla refluksia vaikka nukkuukin yöt. Tosin ennen lääkkeen aloittamista ei nukkunut näin hyvin...

Tiina Tuomelalle on hirveät jonot joten jos haluat heti hoitoon niin voin myös suositella mehiläisen Visa lautamattia. On myös pätevä lääkäri ja samantien päästiin ph-mittaukseen.
 
Meillä pojalla oli allerginen refluksi. Hän nukkui melko hyvin öisin, jopa läpi yön heräämättä ja syömättä. Päivät olivat vaikeammat (itse asiassa tosi vaikeita), kun on allergiaoireita silent-refluksina. Päivisin hän nukkui huonosti päikkäreitä, oli usein tyytymätön ja itkuinen.

Suosittelen myös Tiina Tuomelaa. Hän ottaa hoidossa huomioon sekä allergisen että rakenteellisen refluksin. Visa Lautamatti on kuulemma hyvä, jos kyseessä on rakenteellinen refluksi.
 
Meillä vauva 5kk iässä jaksoi noin tunnin leikkiä hilpeänä ja sen jälkeen alkoi olla hieman kiukkuinen ja viihtyi toisen tunnin lähinnä sylissä. Kahden tunnin välein otti päikkärit. 6kk kohdalla alkoi valvomaan pidempiä aikoja. Nyt 7kk iässä jaksaa olla aika iloinen päiväuniaikaan asti. Jos nukkuu toiset pväunet esim. 13-15, niin ei tarvitse enää kolmansia päikkäreitä. Jaksaa valvoa 19asti. Sitten nukkuu 12h yön putkeen.. Nukkumista/nukuttamista helpotti huomattavasti se, kun opetin vauvan nukahtaan itse. Ei tarvitse kuin viedä se aina vain sänkyyn ja sinne nukahtaa. =) Helpotti elämä kovasti. Kaikki yöheräämiset jäi ja muutenkin vauva oli rauhallisempi ja iloisempi päivisin.
Lattialla 5kk iässä jaksoi leikkia yksin n.30-60min. Sitterissäkin istuskeli aika paljon, mutta mielummin leikki leikkikaaren kanssa lattialla. Se kaari oli kyllä loistokeksintö. Meidänkin vauva on kyllä niin sylivauva, että kyllä tuon lelun täytyy todella hyvä olla. :p
Nyt kun on oppinut kääntymään ja ryömimistä opettelee, niin tarvii enemmän leikkikaveria avuksi.. tysistyy muuten.
 
Suurin piirtein samoin meillä menee päivärytmi kuin teillä palezzu 5 kk iässä. Lattialla jaksaa tilanteesta riippuen n. puoli tuntia- kolme varttia. Kaksi tuntia jaksaa suurin piirtein olla unien välissä valveilla. Ja tuo toinen tunti on meilläkin jo usein kitisemistä ja sylittelyä :|

Kuinka opetit tuon itsekseen nukahtamisen ja missä iässä?
Meillä nimittäin nukahdetaan ainoastaan tissi suussa ja päiväunet ovatkin sen vuoksi katkonaisia, kun sitä tissiä pitäisi saada suuhun nukahtaakseen takaisin, mutta yöllä onneksi tätä ongelmaa ei ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Desa74:
Suurin piirtein samoin meillä menee päivärytmi kuin teillä palezzu 5 kk iässä. Lattialla jaksaa tilanteesta riippuen n. puoli tuntia- kolme varttia. Kaksi tuntia jaksaa suurin piirtein olla unien välissä valveilla. Ja tuo toinen tunti on meilläkin jo usein kitisemistä ja sylittelyä :|

Kuinka opetit tuon itsekseen nukahtamisen ja missä iässä?
Meillä nimittäin nukahdetaan ainoastaan tissi suussa ja päiväunet ovatkin sen vuoksi katkonaisia, kun sitä tissiä pitäisi saada suuhun nukahtaakseen takaisin, mutta yöllä onneksi tätä ongelmaa ei ole.
Meilläki vauveli nukahti siihen 5kk asti tissi suussa tai sitten sylissä hyssyttäen. Mut se johti siihen, et heräiltiin 2h välien ja illalla sai kymmenen kertaa nukuttaa uudestaan, kun vauva virkosi eikä päässyt itse takas uneen. Käytin apuna Tracy Hoggin kirjaa "the baby whisperer solves all your problems", suom.versio "opi kuuntelemaan lastasi". Englannin kielisen voi ostaa netistä, suomenkielisen saa kirjastosta.. Siinä on ihana unikoulu, jossa ei huudateta lasta yksin sängyssä yhtään. Meillä vauva oppi 1-2vkossa nukahtamaan itse ihan mihin vain. Semmoista uniäkinää kyl kuuluu ennen nukahtamista, mut se ei oo mitään hätäistä itkua. Vaikka tuskipa sitä lasta pilalle saa, vaikka sitä huudattaisikin viikon sängyssä... Mut se ei vain sopinut minulle. Parina yönä mies nousi rauhoittelemaan, niin jäi viimeinenkin yösyöttö pois. Meidän poika käytti mua lähinnä vain tuttina öisin. Suosittelen tuota kirjaa! Kaikki tututkin ovat kehuneet ja heillekin se on toiminut. Se unikoulu pitää vain tehdä juuri niin kuin kirjassa käsketään ja on vain päätettävä, et sen vie loppuun asti.
Periaatteena siinä on se, että kun lapsi alkaa huutamaan sängyssä, se otetaan syliin, heti kun huuto loppuu lasketaan alas (ettei nukahda syliin) ja irroitetaan ote. Lapsihan alkaa huutaa heti uudestaan. Otetaan vauva uudestaan syliin ja toistetaan sama. Tein tätä eka iltana n.100 toistoa, mutta sen jälkeen helpottui huomattavasti. Mut tuossa kirjassa on vielä lisää ohjeita. =) Sopii 3kk-1v.
Samasta kirjasta on myös taapero "toddlers" versiokin.

 

Yhteistyössä