meillä tosin epäilen vahvasti että kun kuopus on 4v, hän ei TODELLAKAAN kulje nätisti mukanaAlkuperäinen kirjoittaja meitsi:Kulkee nätisti mukana??? Missä tällaisia nelivuotiaita kasvaa?Alkuperäinen kirjoittaja kylmä nakki:kun pienempi oli vauva, kannoin liinassa ja isosisko oli rattaissa. nyt isompi on kohta 4v ja kulkee nätisti mukana, pikkuveli on rattaissa.
Täsmälleen samaa mieltä. Mutta asioista saa juuri niin vaikeita ja vaivalloisia kuin ne itse tekee :headwall:Alkuperäinen kirjoittaja Hemulitäti:En ole ikinä ymmärtänyt mitä ihmeen vaikeaa on käydä lapsiensa kanssa kaupoissa, ravintolassa tai vaikkapa matkoilla. Eikö lapsia voisi opettaa käyttäytymään? 1-2v on vielä pieni käyttäytymään, mutta kyllä jo esimerkiksi 3v ymmärtää EI-sanan merkityksen ja paljon muutakin, mikäli häntä on opetettu
Aikoinaan olin viiden lapsen yksinhuoltaja. Iät 1v, 3v, 5v & 5v sekä 8v. En omistanut autoa ja bussilla ja joskus junalla lähdettiin lauantaita viettämään kauppakeskuksiin. Päivittäiset kauppareissutkin tehtiin bussilla. Nykyään lapsiluku on lisääntynyt kahdella ja toinen vanhempikin on taloudessa. Hiihtolomalla olen lähdössä neljän nuorimmaisen kanssa risteilylle ja ulkomaanmatkojakin ollaan tehty (valitettavan harvoin kylläkin, johtuen rahasta).
Eilen viimeksi cittarissa näin äidin vauvan ja noin 4v pojan kanssa. Poika juoksi ympäri kauppaa ja koski kaikkiin tavaroihin. Äitinsä "lässytti" taukoamatta (tulepas nyt, oles nyt kiltisti, miksi olet tuhma poika jne...) Sitten uhkailtiin ettei ostetakaan lelua ja pojan touhu senkun yltyi. Yhdessä vaiheessa makasi lattialla ja huusi ja äiti uhkaili. Viimeinen havainto oli kassalta, jossa poika istui kärryissä ja mussutti lakua avattu transformers-ukko kädessään. Voi huokaus!
Se on aivan loistava kantoreppu.Alkuperäinen kirjoittaja -cata-:Jahas nyt on reikä sivistyksessä: Mikä on manduca?
Hei, onko se painoraja yhteensä vai per lapsi?Alkuperäinen kirjoittaja -cata-:Joops, kiitoksia vastauksista. Tuplien hankkimista me ollaan ajateltu, mutta auki vielä, kun niissäkin on kaikissa painoraja 15 kg ja 2v2kk jo yli sen. Kyllähän tuo muksu kävellä osaa mukanakin, mutta jos on enempi aikaa liikenteessä niin ei jaksa...
Totapa en tiiä... mies kävi kyselemässä tuplista ja sanoi että 15kg...en tajunnu ees tota, vaikka ihmettelin kylläkin.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Hei, onko se painoraja yhteensä vai per lapsi?Alkuperäinen kirjoittaja -cata-:Joops, kiitoksia vastauksista. Tuplien hankkimista me ollaan ajateltu, mutta auki vielä, kun niissäkin on kaikissa painoraja 15 kg ja 2v2kk jo yli sen. Kyllähän tuo muksu kävellä osaa mukanakin, mutta jos on enempi aikaa liikenteessä niin ei jaksa...
Ainakin meidän Orassa on painoraja 2 x 16 kg.
http://www.orasel.fi/www/popupcard.php?id=36
Näin meilläkin sen kerran jos hulluuttani ylipäätään lähden noiden kahden kanssa muualle kuin ruokakauppaan. Yleensä lähden ostoksille yksin.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alussa tuplarattailla mentiin. Nykyisin melkein 3-vuotias esikoinen seisoo seisomalaudalla ja pienempi rattaissa.
No joo, kyllä mäkin ihmettelen jos "ei pysty". Kyllä minä olen aina pystynyt, vaikka onkin suht temperamenttinen ja eloisa lapsi. Nykyään otan jopa mielelläni pikku apulaisen mukaan. Mutta kukaan ei varmaan kyseenalaista sitä, että vilkkaan lapsen kanssa kauppareissu kestää ainakin kaksi kertaa sen mitä yksin. Siksi meillä jompikumpi käy yksin kaupassa, jos vaan mahdollista.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:meillä on kyllä kaikki neljä aina kulkeneet kaupoissa mukana...kaks pienintä on syntyny 1v8kk ikäerolla ja ihan pienestä asti on tuplarattailla menty, jos ollaan siis ihan kaupungilla ja liikutaan välillä kaupoista ulos. Ostoskeskuksissa tavallinen kärri/autokärri.
Nyt kun toiseks nuorin on kohta 4v ja nuorimmainenkin kohta 2v niin tuo isompi jo saattaa kävelläkkin, pienempi yleensä istuu kärryisä ja nuo akks isointa jo osaa kyllä kävellä ihan hyvn.
Mä en lakkaa ihmettelemästä mun ystävää, joka "ei pysty" lähtemään 2v:n kanssa kauppaan tms. edes niin, että mieskin on mukana...
kyyl meidän 4v ainakin kulkee kaupassa ihan nätisti. ruokakaupassa se työntää omia pieniä kärryjä, vaatekaupassa katselee koruja. tosi nainen siisAlkuperäinen kirjoittaja meitsi:Kulkee nätisti mukana??? Missä tällaisia nelivuotiaita kasvaa?Alkuperäinen kirjoittaja kylmä nakki:kun pienempi oli vauva, kannoin liinassa ja isosisko oli rattaissa. nyt isompi on kohta 4v ja kulkee nätisti mukana, pikkuveli on rattaissa.