Kysymys "ajoittaisesta tunnekylmyydestä"

Tyttö nyt 1,5v saa minut joskus niin ärsyyntyneeseen tilaan etten pysty lohduttaa häntä, en sitten mitenkään. Kuinka pahat jäljet lapseen jää jos hän joutuu itse "rauhoittamaan" itsensä? Tätä tapahtuu siis esim silloin kun on tehnyt jotain, josta seuraa turha haaveri, vaikka kielletty on koheltamasta. Jos joku isompi haaveri tulee ja lapsi itkee kipua niin toki silloin osaan aidosti lohduttaa.

Tiedän että vika on itsessäni, sitä en yritäkään kiistää. Mutta olen äkkipikainen luonne enkä vain pysty itsekään "rauhoittumaan" hetkessä, joten toisen lohduttaminen tai halailu ei kertakaikkiaan onnistu tunnekuohuissa.

 

pystyisitkö edes esittää että lohdutat? emt onko se parempi mutta..

 

Noin pieni on varmaan aika kyvytön tottelemaan käskyjä kuten "älä kohella" tai "ota rauhallisemmin". Oma taaperoni alkaa nyt vasta ymmärtää moisia ja ikää on 2,5 vuotta. Koheltaminen kun on varsin oleellinen osa lapsen kehitystä.

 

itse käyn kanssa joskus jäähyllä jos meinaa kuumua oma pälli liikaa. toka vanhin varsinkin oli uhmiässä haasteellinen. minä näen asian niin, että suojelen lasta omalta raivoltani. sitten kun olen rauhennut, menen lapsen luo ja hoitelen häntä. minusta esittäminen on pahempaa, lapsi hätääntyy kun sanot yhtä ja näytät toiselta. lapset huomaa heti esittämisen. en näe siinä mitään pahaa, että lapsi näkee minun olevan vihainen. kunhan en kohdista vihassani tekoja häneen.

 

Tarkoitin lähinnä että itse tiedän mitä siitä koheltamisesta seuraa ja tavallaan jo valmiiksi olen viulunkieli kunnes se vahinko sitten sattuu. Ja silloin en sitten enää pysty lohduttaakaan. Lasta siis kiellän tekemästä milloin nyt mikäkin asia sitten on kyseessä.