K
kolmenpojanäiti
Vieras
Meillä on kolme poikaa, 4v, 2,5v ja 3kk. Nämä vanhimmat pojat tappelevat _aivan_ jatkuvasti. Siis pienempi raapii ja puree ja nipistää ja isompi (joka on pienestä ikäerosta huolimatta kooltaan paljon isompi) lyö, potkii, tuuppii, kamppaa tahallaan ym. Silti, jos ovat erossa (isompi käy esim. srk:n kerhossa), kaipaavat aina toisiaan. Samoin jos meistä vanhemmista jompi kumpi komentaa toista lasta tai vie arestiin, niin toinen alkaa itkeä toisen puolesta. Molemmat yksin ollessaan ovat kuin enkeleitä, toisinaan ja kyllä ihan päivittäinkin leikkivät kivojakin leikkejä yhdessä. Isompi myös pärjää kerhoissa ja kavereiden kanssa tosi hienosti, ei mitään ongelmaa.
Nyt vaan tuntuu, että kaikki energia menee siihen, että näitä poikia saa olla erottelelmassa toisistaan ja viemässä sellaisia leluja piiloon, joista tulee tappelu. Lisäksi ei oikein voi antaa tapella, koska isompi halutessaan voi oikein tosissaan satuttaa, ja tuntuukin ettei hän aina edes ymmärrä voimiensa määrää.
Mä tiedän, että veljesten ehkä kuuluukin mitellä voimiaan, mutta tämä tuntuu jotenkin liialliselta välillä. Miksi ihmeessä ne on väkivaltaisia, kun meillä aikuiset ei lyö, joskus kyllä huudetaan
Mitään tietokonepelejä ei pelata eikä katsella telkusta mitään arvelluttavaa ohjelmaa, rajoittuu muumeihin ja pikkukakkoseen.
Kaipaisin vähän isompien poikien äideiltä neuvoja, että meneekö tämä koskaan ohi, kuulostaako normaalilta? Kaikkea on kokeiltu, arestia, laitetaan leikkimään eri huoneisiin, mutta aina kumminkin haluavat leikkiä yhdessä ja taas leikki sujuu vähän aikaa, mutta kohta jostain mitättömästä asiasta tulee riita ja lyöminen alkaa. Joskus tuntuu, että isomman pojan elämäntehtävä on saada pienempi itkemään.
Kiitos, jos joku vastaa.