Kysymyksiä masentuneille

[masentunut]

Onko teillä masentunut olo 24/7 vai onko välissä hetkiä/kausia että tuntuu paremmalta tai edes neutraalilta?

Tämä on ihan sairasta, kun olen saikulla keskivaikean (ehkä vaikean) masennuksen vuoksi (diagnoosi vielä vaiheessa) ja jos mulle tulee edes hetkittäin neutraali olo, ettei ahdista, alan syyllistämään siitäkin itseäni, ettei minulla olisikaan oikeutta olla saikulla tai ajatuksia, että olenkin itse keksinyt tämän koko masennuksen jne. ja sitten alkaa taas se sama ahdistus ja harmaassa kuplassa eläminen. Huoh

Toinen, mikä on mietityttänyt kun olen lukenut paljon keskusteluja mielialalääkkeistä jne. Että aika moni sanoo, että lääkkeet vie kaikki tunteet, niin ovat lopettaneet lääkityksen siksi. Kun itse tätä ihmettelen, että miten lääkkeet voi niitä enempää edes viedä, kun mikään ei tunnu tällä hetkelläkään miltään?

Ainoat tunteet tällä hetkellä ahdistus, alakulo tai neutraali (erittäin hetkittäin). saatan nauraa, mutten iloitse. saatan itkeä, mutten tunno kunnon surua. Tiedän, että rakastan miestäni, mutta en tunne oikeastaan mitään häntä kohtaan, empatiakyky on kadonnut kokonaan jne.

Eli kuinka vakavasta masennuksesta silloin on ollut kyse jos lääkitys on vienyt muut tunteet pois?

 

[Dongxi]

Mulla on diagnosoitu vaikea-asteinen masennus ja oon syöny lääkkeitä puolisentoista vuotta.
En oo missään vaiheessa kokenu että lääkkeet ois turruttanu tunteita, kai se sitten riippuu mitä merkkiä syö ja millä annostuksella. Nukahtamisen helpottamista ja ilta-aikaan iskevää ahdistusta lieventävä lääke tosin iskee tarpeeksi aikaisin otettuna nuijan kalloon ja kertakaikkiaan nukahtaa -- mutta ei se sekään varsinaisesti turruta, jos nyt ei yön tunteja lasketa.

Mun kyky tuntea rakkautta ja haluta hellyyttä katos hetkellisesti kun olin kaikista huonoimmassa kunnossa koskaan. En kertakaikkiaan jaksanu olla miehen kanssa enkä halunnu seksiä enkä lopussa edes rakkautta. Tilanteen parannuttua myös rakkaus palasi.

Ja liika itsekritiikki ja ajatukset ettei ansaitse jotain, on itse keksinyt kaiken jne. oli -ja on yhäkin toisinaan- mulla tosi vahvoja. Niihin on auttanut psykoterapia.

Välillä aina luulin, että nyt alkaa aurinko paistaa risukasaan ja jaksoin n. viikon verran jo nähdä ystäviä, peseytyä ja pukeutua siististi, sitten lamaannuin taas täysin. Pitkiä onnellisia jaksoja ei tullut ennen terapiaa.

Olin itse reippaasti alaikäinen ongelmien pahentuessa hoidontarpeeseen asti, joten sain aikuisiälläkin jatkuvan terapian suht helposti.
Onko sinut sairaslomalle määrännyt ehdottanut mahdollisuutta kuntoutukseen vai oletko jo? Tiedät varmasti että pelkillä lääkkeillä ei masennus parane vaan tarvitaan sanoja. :hug:

 

[masentunut]

Mulla on diagnosoitu vaikea-asteinen masennus ja oon syöny lääkkeitä puolisentoista vuotta.
En oo missään vaiheessa kokenu että lääkkeet ois turruttanu tunteita, kai se sitten riippuu mitä merkkiä syö ja millä annostuksella. Nukahtamisen helpottamista ja ilta-aikaan iskevää ahdistusta lieventävä lääke tosin iskee tarpeeksi aikaisin otettuna nuijan kalloon ja kertakaikkiaan nukahtaa -- mutta ei se sekään varsinaisesti turruta, jos nyt ei yön tunteja lasketa.

Mun kyky tuntea rakkautta ja haluta hellyyttä katos hetkellisesti kun olin kaikista huonoimmassa kunnossa koskaan. En kertakaikkiaan jaksanu olla miehen kanssa enkä halunnu seksiä enkä lopussa edes rakkautta. Tilanteen parannuttua myös rakkaus palasi.

Ja liika itsekritiikki ja ajatukset ettei ansaitse jotain, on itse keksinyt kaiken jne. oli -ja on yhäkin toisinaan- mulla tosi vahvoja. Niihin on auttanut psykoterapia.

Välillä aina luulin, että nyt alkaa aurinko paistaa risukasaan ja jaksoin n. viikon verran jo nähdä ystäviä, peseytyä ja pukeutua siististi, sitten lamaannuin taas täysin. Pitkiä onnellisia jaksoja ei tullut ennen terapiaa.

Olin itse reippaasti alaikäinen ongelmien pahentuessa hoidontarpeeseen asti, joten sain aikuisiälläkin jatkuvan terapian suht helposti.
Onko sinut sairaslomalle määrännyt ehdottanut mahdollisuutta kuntoutukseen vai oletko jo? Tiedät varmasti että pelkillä lääkkeillä ei masennus parane vaan tarvitaan sanoja. :hug:

Kiitos tästä kokemuksesta.

Minulla on ollut muutama käynti psykologilla ja ihan yksityisellä yleislääkärillä, nyt olen menossa psykiatrin konsultaatioon jossa kartoitetaan tätä tilannetta vielä tarkemmin ja tarkistetaan lääkitystä ja mahdollisesti saan lähetteen julkiselle puolelle terapiaan kun tuo yksityinen on meillä työterveyshuolto eli hoitokerrat siellä ovat rajalliset.

Olen aiemmin sairastanut synnytyksen jälkeistä masennusta ja silloin kävin terapiassa, mutta terapia ja lääkehoito lopetettiin aivan liian aikaisin, enkä silloin sitä osannut vaatia jatkamaan kun olo oli kuitenkin todella hyvä.

Jotenkin vain tuntuu, että olen jo niin monen ihmisen kanssa minun asioista ja tunteista puhunut ja taas pitäisi ainakin kahdelle eri ihmiselle alkaa alusta. siis liaan raskaalta aloittaa taas samoja asioita.

 

[sondersson]

mulla on erittäin hyviä hetkiä, neutraaleja hetkiä, pahoja ja erittäin pahoja hetkiä... Hyvien ja neutraalien hetkien takia en oo hakenut apua Silloin tuntuu ettei tarvii ja huonoina päivinä ei jaksa/viitti/kehtaa/välitä.

 

[kuules nyt]

tähän se klassikkovastaus, eli otappas itseäsi niskasta kiinni ja mene kunnon lenkille. Sen jälkeen siivoat kämppäsi uuteen uskoon ja lopuksi leivot vaikka ihan pullaa. Kyllä on kuule masennukset noilla keinoin pois pyyhkäisty. (todellisuudessa olen itsekin sairastanut masennusta jo useita vuosia, mutta kuten sanottu, sehän on vaan itse aiheutettua. Kyllä palsta tietää...)

 

[masentunut]

tähän se klassikkovastaus, eli otappas itseäsi niskasta kiinni ja mene kunnon lenkille. Sen jälkeen siivoat kämppäsi uuteen uskoon ja lopuksi leivot vaikka ihan pullaa. Kyllä on kuule masennukset noilla keinoin pois pyyhkäisty. (todellisuudessa olen itsekin sairastanut masennusta jo useita vuosia, mutta kuten sanottu, sehän on vaan itse aiheutettua. Kyllä palsta tietää...)

Joo, tämähän on yhtä helposti sanottu kuin tehty! Olisin kyllä varmasti yli-onnellinen jos joku päivä jaksaisin nuo kaikki asiat saman päivän aikana tehdä, tai edes yhden noista. Mutta tosiaan, onneksi palsta tietää

 

[Dongxi]

Sillonko olin oikeasti ihan kuoleman kielissä (oli myös itsemurhayrityksiä ja muuta itsetuhoisuutta, että siksikin kuoleman kielissä) niin olin onnellinen niinki päivänselvästä asiasta ko siitä jos jaksoin kammata tukan tai käyä suihkussa. Siivoaminen, tai sen aloittaminen, on vieläki työn ja tuskan takana vaikka elänki jo normaalielämää.

Ja saletistihan mun mielenterveysongelmat on ite aiheutettua; itepä en kestäny lapsuuden turvattomuuden tunnetta äidin juodessa ja kamppaillessa omien suhteidensa ja ongelmiensa kanssa ja alle kouluikäisenä yksin kotona yöpyessä... :snotty:

Jep, heikko ja ilmiselvästi elinkelvoton. :ashamed:

...tuonki oisin nielly purematta ilman hoitoa. Nyt vasta vähän toipuneena tajuaa miten totaalisesti masennus voi lamaannuttaa.

Ap, toivottavasti saat apua niin pitkäksi aikaa että pääset taas kiinni elämään eikä tarvitse palata takasin siihen, miltä nyt tuntuu. :hug:

 

[...]

Minulla masennus on todella vaihtelevaa. Useita vuosia olen sairastanut masennusta, joskus on todella pahoja kausia, joskus taas hyviä. Välillä mieliala saattaa vaihtua useasti saman päivän aikana, voin ensin olla onneni kukkuloilla ja seuraavassa hetkessä itkeä pystymättä tekemään mitään muuta.

Minulta ei ole lääkkeet vieneet tunteita pois ja veikkaan ettei sinullakaan siinä ole lääkkeistä kyse. Pahimpina aikoina silloin kun en ole täysin maassa, olen ollut täysin tunteeton.

 

[masentunut]

Kiitos Dongxi tsemppauksesta! Lasten takia on pakko uskoa, että pääsen takaisin normaaliin elämään, vaikka välillä tuleekin ajatuksia että miehen ja lasten olisi parempi ilman minua
Mutta onneksi olen jo sitä apua hakenut niin tiedän että tästä päästään tavalla tai toisella eteenpäin..

Mullakin on varmasti lapsuudesta asioita joita täytyy vielä käsitellä. Asioita, joita olen pitänyt omaan äidiksi tuloon saakka ns. normaaleina, mutta nyttemmin tajunnut ettei ne olleetkaan ja myöskin tuota turvattomuuden tunnetta jne.

Nyt täytyy koittaa mennä nukkumaan.

 

[kerro]

Onko masentunut jos ei kiinnosta tavata ihmsiä?

 

[Dongxi]

Tiedän senkin tunteen, useasti oon aivan tosissani ajatellu, että kaikilla ois niin paljon parempi olla ilman mua, kenenkään ei tarvis huolehtia eikä auttaa, en veis terapiapaikkaa joltain joka vois parantua jne. Erotaki oon halunnu siks että "parempi että erotaan nyt ko että kuolen ko vielä ollaan yhessä".

Siitä huolimatta ko aikanaan kysyin isältäni eräästä päätöksestä että jos olisinkin kuollut niin olisiko toteutunut niin vastaus oli että sellaista ei halua edes ajatella. Niin se vaan on, että kenenkään ei olis ollu parempi ilman mua. B)

Tunne tulee olemaan mahtava, kun voit katsoa lapsia myöhemmin ja huomata että kaiken tämän oon näkemässä, vaikeuksista huolimatta. :heart: