Paniikkihäiriö ja raskaustesti positiivinen, mitäs nyt?

[Paniikkihäiriö-äiti]

Minulla on paljon erilaisia ahdistus diagnooseja. Eniten elämääni häiritsee voimakas paniikkihäiriö, outoine kipuineen sekä jatkuva sydäntykytys, joka tulee lähes aina syömisen, nukahtamisen/heräämisen jälkeen tai kun liikkuu normaalisti esim. käy vessassa. Sydän vaan tykyttää kurkkuun, teki mitä tahansa. Jos en ota Propralia ajoissa, laukeaa paniikkikohtaus yms.

Tein viime viikolla positiivisen raskaustestin kotona, samoin hcg-verikokeen sain positiivisena labrakokeista. Minulla on 2 synnytystä takana yli 5 vuotta sitten. En sairastanut silloin vielä näin vakavaa paniikkia tai muuta ahdistusta. Aikaisemmat synnytykset olivat täynnä normaaleja pelonsekaisia tunteita, hysteriaa, huutoa, itkua, luovuttamista eli ne oireet jotka tulee myös usemmille terveille äideille. Kaikki synnyttäneet tietävät, että hyvä ja onnellinen olo alkaa vasta vuodeosastolla, kun kaikki on ohi ja uskaltaa ottaa voileipää ja mehua yms. Aikaisemmat synnytykset olen jo unohtanut, luultavasti keho suojelee itseään, unohtamalla "traumat".

Nyt minulla on lääkityksenä paniikkihäiriöön/ahdistukseen Rivatril ja Propral. Toiset sanovat, että voi syödä edelleen tarvittaessa, toiset sanovat, ettei bentsoja raskausaikana missään nimessä.

Miten selviän? (Aborttiin en suostu, vaikka kuinka pelottaakin.)

Haluan kysyä kaikilta paniikkihäiriöisiltä ja ahdistuneilta, miten saatte paniikkihäiriön hallittua raskausaikana ja millaisia paniikkikohtauksia olette kokeneet odotusaikana? Eikö keskenmeno tai ennenaikainen käynnistyminen ole vaarana tarpeeksi voimakkaassa hysteriakohtauksessa? Mitkä lääkkeet teillä on ollut käytössä odotusaikana ja kuinka ne ovat auttaneet?

Miten olette selvinneet synnytyksestä? Onko paniikkihäiriö bentsolääkkeineen tarpeeksi hyvä syy saada sektio? Onko sektiosta edes mitään hyötyä paniikkihäiriöiselle?

Minua pelottaa ajatus myös siitä, että tuntisin kun vauvaa leikataan ulos, täysi paniikki, eikä voisi liikkua ja kuinka kivuliasta parantuminen on jälkeenpäin. Kuinka niistä kivuista tulisi paniikkikohtauksia pitkään synnytyksen jälkeenkin.. Voisiko normaali hysteerinen synnytyskään olla järkevää, kun siitä tulisi taas uusi traumaattinen kokemus, joka varmaan laukaisi pitkän masennuksen, joka vaikeuttaisi äidin ja vauvan kiintymyssuhdetta, jaksamista, oireilua myöhemmin jne.

Vinkkejä kaivataan muilta paniikkiäideiltä? ( paitsi "tapa itses tai vauvas" -kommentteja, ei kiitos)

 

[leijona76]

En sanois hysteriaa jne normaaleina synnytyksessä. Normaali vointinen äiti voi olla rauhallinen kokoajan. Sulla varmaan värittää sun mielenterveysongelmat tuotakin asiaa.
Kuulostaa kyllä haastavalta paketilta.

 

[Wilde]

Eikö sulla ole ollenkaan esim SSRI-lääkettä?

 

[Lääkkeetön]

SSRI-lääkkeitä ei suositella raskausaikana lainkaan. Esim. Paroksetiini.

 

[Lääkkeet!]

Älä mene paniikkiin !

 

["hohhoijaa"]

SSRI-lääkkeitä ei suositella raskausaikana lainkaan. Esim. Paroksetiini.

Mistähän sä tänkin tiedon pieraisit? Kyllä saa syödä ja on tarpeellista jos kärsii esim. masennuksesta, ahdistuksesta tai paniikkioireista. Lääkitystä ja annostusta tietenkin tarkistetaan että on sopivat ja missä määrin niitä voi syödä.
Olen kaikissa raskauksissani joutunut käyttämään SSRI lääkitystä ym. ja ihan on terveet lapset tulleet.

 

["hohhoijaa"]

Ja ap:lle tsemppiä, kyllä sä kaikesta selviät niinkuin ennenkin vaikka vaikeaakin olisi. Mä jouduin paniikkiin kun sain kuulla että joudun sektioon ja sen takia varmaan nukuttivat plus että oli suhteellisen kiire. Se leikkaus oli kamala kokemus, vaikka enhän mä just sen aikana mitään tuntenut nukutettuna mutta jälkeenpäin kun oli aivan avuton kun ei pystynyt liikkumaan, paraneminen kesti kauan ja kotona iski ihan kauheet olotilat alkuaikoina. Joten suosittelen että kuitenkin mietit alakautta synnyttämistä jos vain mahdollista muuten.

Ja ei ne kesken mene ellei ole mennäkseen vaikka kuinka tulis kauheita olotiloja. Ihmeen paljon se kroppa kestää, koettu on. Ota hetki kerrallaan, päivä kerrallaan. yritä löytää rentoutumiskeinoja ja luottaa että sä selviät

 

["annabelle"]

Kerron lyhykäisyydessäni oman tarinani.

Sairastin todella invalidisoivaa paniikki- ja ahdistushäiriötä sekä elin keskellä todella vaikeaa elämäntilannetta, kun sain kuulla odottavani lasta. Lopetin lääkityksen heti.
Sain paniikkeja, olin ahdistunut ja nukuin paljon alkuraskaudessa. Hiljalleen paniikit vähenivät ja yleinen ahdistuneisuus helpotti hieman.
Pelkäsin synnytystä, keskustelin paljon eri ihmisten kanssa ja vakuutuin, että minä en halua sektiota missään nimessä (minä pelkäsin kuolevani leikkaukseen). Aina kun ajattelin synnytystä, iski paniikki. Mutta kuukaudet kuluivat ja sitten tuli lähtö sairaalaan.
Siellä, supistusten keskellä, ei ollut ahdistuksesta tai paniikista tietoakaan. Kaikki meni sujuvasti ja helposti, sairaalassa olo aika jäi lyhyeksi omasta toiveestani.

Arki vauvan kanssa rullasi aivan omalla painollaan ja jollain tavalla vauva-arki sai ahdistuksenkin syrjempään. Pakko-ajatukset olivat vahvasti läsnä aina lapsen kasvaessa, mutta aloitin vauvan syntymän myötä vertaistuki ryhmässä, jossa ymmärsin nopeasti pakko-ajatusten olevan pääosin hupsuja (ei se 6kk vauva voi tippua parvekkeelta, jos nukkuu rattaissa turvavöissä ja makuupussissa).

Kun lopetin imetyksen, en koskaan palannut lääkkeisiin. Ahdistus oli enää satunnaista, paniikitkaan eivät hallineet elämääni. Palasin lapsen ollessa 3v pitkän työkyvyttömyyden jälkeen töihin.