No eniten kaipaan tällä hetkellä lasta. Ja varmaan kohta sitä energisyyttäkin, kun siitepölykausi alkaa ja kuljen seuraavat kuukaudet siitepölyn, katupölyn ja allergialääkkeiden aiheuttamassa sumussa. Vaatteistani pidän (ja olen käyttänyt vuosien mittaan aika paljon aikaa ja rahaa hankkiakseni juuri sellaisia joista pidän). Ystäviä voisi tietenkin nähdä enemmänkin, kovin moni heistä vaan pyörittää tällä herkellä stressaavaa lapsiperhearkea, ja aikaa vain olla yhdessä on aika vähän. Jos ulkona käymisellä tarkoitetaan baareja, niin niistä en ole koskaan välittänyt. Käyn mieluummin vaikka pubissa tai kahvilassa tai leffassa tai museossa tai jossain...Mitä kaipaat eniten elämässä? Energisyyttä, lapsia, ystäviä, kauniita vaatteita, ulkona käymistä? Mitä tekisit toisin jos olisit normaalipainoinen?
Mitäpä hyötyä siitä olisi, että katkeroituisin elämälle? Ei murheissa kannata velloa. Eteenpäin vaan. Ulkonäkö murehduttaa joskus enemmän, joskus vähemmän. Ei sitä kannata niin vatvoa, ei asia siitä mihinkään muutu. Osaan iloita toisten saavutuksista. Tietenkin joskus saattaa kateus iskeä, mutta kukapa tässä täydellinen olisi? Siitäkin pääsee yli.Oletko katkeroitunut elämälle, murehditko olemustasi, inhoatko peilikuvaasi? Osaatko iloita toisten saavutuksista? Pidätkö hoikkia ihmisiä turhamaisena?
Hmm, on vaikea tietää koenko syrjintää. Mitenkään räikeää syrjintää en muista kokeneeni. Ja hienovaraisempi ei välttämättä pistä silmään. Sen olen kyllä huomannut, että minut saatetaan välillä aliarvioida. Esim. saatetaan pitää duunarina tai matalasti koulutettuna, ihan kysymättä minulta ammattia (olen asiantuntijatyössä, FM). Välillä tuntuu että saan tehdä enemmän töitä kuin hoikat kollegat, jotta minua pidettäisiin yhtä pätevänä.Koetko usein syrjintää?
En kamalasti katsele ja pohdi mitä ihmiset minusta ajattelevat, mutta kyllähän sen joskus huomaa. Sanoisin, että olen aika usein pirteä ja onnellinen. Tosin olen usein myös kärttyisä ja väsynyt En ole mitenkään kamalan tasapaksu tapaus luonteeltani. En tiedä olenko "sinut" itseni kanssa. Olen kyllä paljon enemmän jotenkin sovussa itseni kanssa kuin nuorempana. En näe syytä heittää huumoria olemuksestani... mitä se hyödyttäisi? Ymmärrän miksi jotkut sitä tekevät - sillä lailla tavallaan riisutaan vastapuolelta aseet kommentoida painoa. Ystävät ja tuttavat tietävät miltä näytän ja minkä kokoinen olen, ei asiaa tarvitse heille mitenkään selitellä tai puolustella. Ja työympyröissä kenenkään ulkonäköön puuttuminen olisi asiatonta, oli kohde sitten lihava, laiha tai jotain muuta.Huomaatko ihmisten "läski-inhon" usein? Oletko usein pirteä ja onnellinen? Oletko "sinut" itsesi kanssa? Heitätkö huumoria olemuksestasi?
Onko elämässäsi rakkautta?
Mielenterveys on pysynyt ihan hyvin kasassa tuon nuorempana sairastamani masennuksen jälkeen. Hetkittäin saatan kärsiä itsetunto-ongelmista, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän välitän siitä mitä mieltä muut ovat. Todella vapauttavaa! Masennukseni johtui ihan muista asioista kuin painoni, mutta sen sijaan se kyllä toi paljon painoa. Painonpudotusyrityksiin ei ole tarjottu psyykkistä apua... en tiennyt että sellaistakin voi saada.Onko mielenterveytesi pysynyt kasassa, onko masennus syy vai seuraus? Oletko saanut psyykkistä apua koskaan painonpudotus yrityksissäsi?
Rakastan valoa <3 Mutta pimeys ei sillä lailla haittaa. Yleensä lihon keväisin ja kesäisin (siitepölykausi pakottaa rajoittamaan ulkoilua rankalla kädellä, eikä esim. töihin kävely tule kyseeseen), mutta talvisin yleensä laihdun, ihan jo siitä syystä kun arkiliikuntaa tulee enemmän ja olen muutenkin aktiivisempi. Kesäisin viihdyn sohvalla, nenäsuihke, antihistamiinit ja silmätipat käden ulottuvilla. Kehtaan ihan hyvin reippailla ja käydä uimahallissa, vaikka se vaatikin jossain vaiheessa vähän tsemppausta. Nyt se on jo osa arkea. Ravintolassakin käyn syömässä, tosin en kovin usein koska asun paikkakunnalla jossa on vain mäkkäri ja pizzeria. Pelkään äkkikuolemaa välillä kun näen miten idioottimaisia kuskeja teillä liikkuu.Oletko "valo-herkkä"? Lihotko talvisin ja hautaudut sohvaan? Liikutko kesäisisin enemmän? Kehtaatko urheilla ja käydä ravintoloissa? Pelkäätkö äkkikuolemaa?
Hei hulpatilallaa,Ja niin, tartuin tähän topicciisi siksi, että vaikutat tietävän vallan hyvin, miten pitäisi syödä ja olet yrittänyt loppumattomia kertoja laihduttaa, lisäksi lastensaantihaaveiden vuoksi asia vaikutti tärkeältä. Et ole lihava siksi, ettetkö haluaisi ja osaisi laihtua, vaan siksi, että sinulla on samanlainen aivokemiallinen riippuvuus ruuan syömiseen kuin itselläni oli. Söin lääkkeitä 2008-2009, ja näin 2015 voin sanoa olevani edelleen kunnossa. Ja olin aivan suossa, niin syvällä että ei mitään järkeä.
Hei hulpatilallaa,
kiitos viesteistäsi. Kiinnostavaa luettavaa. Itse olen ehkä vähän lääkevastainen, mutta voisi kieltämättä ottaa asian puheeksi jossain vaiheessa lääkärin kanssa. Jospa ne sittenkin sopisivat minulle?
Hyvä huomio tuo, että hetkittäin voisi melkein rinnastaa itsensä narkkariin. Miten syömisen hallinta onkin niin vaikeaa? Ja monella tuntuu olevan se ihan syntymälahjana. Välillä käy kateeksi. Mutta niillä korteilla on pelattava, jotka on käteen osunut.Hei, hyvä jos antoi jotain uutta tietoa. Itsekin tiesin lääkkeen olemassaolosta, mutta en kokenut, että olen "sellainen" ihminen joka niitä tarvitsee, ja että vaiva olisi sellainen, että siihenkään lääkkeitä tarvitsisi. Tuntui hullulta, tyhmältä, väärältä ja pelottavalta hakea ne lääkkeet, ja kuten mainitsin, luottoni niiden toimivuuteen oli tasan nolla. En vaan enää tiennyt, mitä muuta olisin tehnyt.
Mutta onneksi hain, minulla on nyt elämä, ja sitä ei edes ymmärrä, miten paljon se pakonomainen syöminen on määritellyt elämää, ennen kuin pääsee siitä eroon. Kuten joskus värikkäästi ilmaisin, niin kuin olisi maailman vittumaisin vihamies poissa.
Suosittelen vahvasti miettimään asiaa, ainakin siltä kantilta että vaikutus pitäisi näkyä viimeistään puolen vuoden sisään, minulla tosiaan aikaisemminkin. Puoli vuotta on lyhyt aika uhrattavaksi, jos ei apua saa, ja se on erityisen lyhyt, jos sen saa. Elämän mittakaavassa sinulla on enemmän voitettavaa kuin hävittävää Ja kaikesta sanomastasi huomaa, että olet tasapainoinen eikä ongelma ole tietotaidossa.
Sain itse ruuasta fiksin, joka vaikutti aivokemiaani, ja aivokemiat vaati aina uusia fiksejä. Lääkäri kuvaili tilaa vähän samantyyppiseksi loopiksi, kuin verensokerit. Kun ne on alhaalla, kaipaat sokeria -> kimmahtaa ylös ja sitten romahtaa -> romahdus saa sinut janoamaan lisää sokeria jne. Viimeistään siinä vaiheessa, kun syö vaikka ei ole ollut enää pitkään aikaan nälkä (toisen jäätelöpaketin jälkeen) ja kaivaa kaapista IHAN MITÄ TAHANSA niin on yllättävän helppo rinnastaa itsensä narkkariin...
Mutta olen tyytyväinen, että sain kertoa jotain uutta mietittäväksi ja vaihtoehdoksi. Ne on hyvä tietää, vaikka ei kaikkiin turvautuisikaan
Kiva kun palasit linjoille, luulin myöhästyneeni tästä sun ketjusta.Hyvä huomio tuo, että hetkittäin voisi melkein rinnastaa itsensä narkkariin. Miten syömisen hallinta onkin niin vaikeaa? Ja monella tuntuu olevan se ihan syntymälahjana. Välillä käy kateeksi. Mutta niillä korteilla on pelattava, jotka on käteen osunut.
Hei,HEI iso, isompi, isoin! ensiksi onnittelen sinua että olet saanut noin 30 kiloa pois. Toiseksi asenteesi on tosi hyvä itseäsi kohtaan. Se on tärkeää, olen itsekin ylipainoisena (laihduttanutkin) seuraillut erilaisia tv-ohjelmia laihduttamisesta, eräässä ohjelmassa neuvottiin että jos inhoaa itseään ja asenne on huono ja olo masentunut niin laihdiutustulokset voivat jäädä huonoksi tai sitten ne eivät ole pysyviä. Olet varmaan itsekin tämän huomannut.
Sinulle ei varmasti sovi perinteiset laihdutuskeinot, sinun kannattaa huolehtia että vaadit terveysasemallasi säännöllistä, alkuun jopa viikottaista käyntiä, jatkuva seuranta ja terveydenhoitajan ja harvemmin lääkärinkin tapaaminen pitää asian muistissa ja pysyt stempissä. Itse koitin yksin laihduttaa vaikka kuinka, ei onnistunut. Sitten lopulta lapseni neuvolassa sanoin sen ääneen; tarvin apua! Pääsin laihdutusryhmään, ilman sitä ryhmää en olisi saanut kiloja pois. Kirjoitit jo että käyt terveydenhoitajalla ja lääkärilläkin olet käynyt - se on erittäin oikea tapa hoitaa tämä asia, älä usko luontais-ja ihmelaihdutuskuureihin eikä vaihtoehtoishoitoihin. Sinun tapauksessasi terveydenhoitaja+lääkäri+ravintoterapeutti on varmasti se paras tapa.
Erässä amerikkalaisessa tv-sarjassa nimeltään "läski-lääkäri". Mukana oli juuri sinunkaltainen nainen joka oli kovasti ylipainoinen ja vielä nuorehko , noin 30. Hänkin halusi joskus lapsia siksi hän halusi laihtua. Tämä lääkäri (joka itse oli laiha), kertoi ohjelmassa että tämäkin nuori nainen on joutunut nykypäivän vitsauksiin. Ruokaa on saatavilla paljon ja sen laatu ja täyttävyys on niin huonoa että sitä syödään liikaa. Hän lisäsi että me ihmiset toimimme samoin edelleen kuin tuhansia vuosia sitten, jos saatavilla on syömäkelpoista ravintoa niin meitä ei ole ohjelmoitu kieltäytymään siitä vaan syömään kaikki. Siksi nykypäivänä eläminen on osalle meistä mahdotonta jopa luonnotonta, joillakin ihmisillä tämä luontainen vaisto toimii hyvin vahvasti ja he syövät kaiken ravinnoksi kelpaavan ja heidän makuaistinsakin on hyvin laaja. Heidän tyyppiset ihmiset ovat meidän esi-isiämme sillä ne säilyivät hengissä kun oli nälkävuosia, nirsoilijat kuolivat. Toisaalta vaistojen varassa syöminen voi tappaa meidät, siksi meillä on aivot että voimme säädellä tekemisiämme ja syömisiämme, monet eläimet eivät tähän pysty.
Tiedän että sinä pystyt, asenteesi on hyvä ja palkinto eli mahdollinen äitiys on paras mahdollinen palkinto. Tiedän sen itse sillä sen eteen kannattaa tehdä töitä.
Onnea matkaan!
Hei iso äitiAlkuperäinen kirjoittaja iso äiti;30700868:Kiva kun palasit linjoille, luulin myöhästyneeni tästä sun ketjusta.
Mikä sua siinä lasten saamisessa sitten pelottaa tai arveluttaa?
Mulla kun on itellä 5 lasta ja kuudetta odotan, bmi enempi kun sulla, niin sitä vaan jäin ihmettelemään, miten se sua estää lapsia saamasta? Siis, jos ei ole hedelmöittymisongelmia tms.
En ole se, jolta kysyit, mutta... Noihin sokereihin voi vaikuttaa raskausaikanakin ruokavaliolla. Ja kokemuksesta voin kertoa, että motivaatio syödä terveellisesti on moninkertainen verrattuna siihen, jos syö "vaan itseään varten".Hei iso äiti
Kurkkailen tätä ketjua silloin tällöin, josko olisi jotain uutta. Nyt olen yksin kotona, niin ennätin tietokoneelle.
Lasten saamisessa arveluttaa monikin asia. En tunnu olevan kovinkaan hedelmällinen. Pitäisi ehkä hakeutua jonnekin sen asian suhteen. Pelottaa myös, miten kestäisin raskauden rasitukset. Mitä jos aiheutan lapselle jotain haittaa lihavuudellani? Esim. lapsen sokerit? Tästäkin oli Hesarissa viime viikolla juttua, että raskaana olevan äidin ylipaino on vauvalle riski. Ja miten osaisin opettaa lapselle terveelliset ruokailutottumukset, kun itselläni ei niitä ole? Mitä jos lasta kiusataan lihavan äidin takia? Nämä nyt näin alkuun...
Saako kysyä miten sinulla on raskaudet sujuneet?
Raskaudet ja synnytykset on mulla mennyt ihan hyvin, ei ongelmia painon takia (ainakaan kukaan ei ole näin väittänyt..) Mulla on ilmeisesti aika hyvä sokerinsieto, koska se on ollut vuosia tosi kovalla koetuksella ja on vielä ihan normaalin rajoissa. Pikkasen on viime raskauksissa hätyytellyt paastoarvo sitä sallittua raja-arvoa. Saattoi johtua siitäkin, että syömisvälit on mulla niin ylettömän pitkiä. Raskauden rasituksista mulla ei ole myöskään mitään tietoo. Mulla on kai ollut ihan helppoja. Riippuen siitä mikä on normaalia, niin luulen, että ollaan oltu joko normimeiningillä tai sitten jopa helpommalla päästy, vaikea sanoa.Hei iso äiti
Kurkkailen tätä ketjua silloin tällöin, josko olisi jotain uutta. Nyt olen yksin kotona, niin ennätin tietokoneelle.
Lasten saamisessa arveluttaa monikin asia. En tunnu olevan kovinkaan hedelmällinen. Pitäisi ehkä hakeutua jonnekin sen asian suhteen. Pelottaa myös, miten kestäisin raskauden rasitukset. Mitä jos aiheutan lapselle jotain haittaa lihavuudellani? Esim. lapsen sokerit? Tästäkin oli Hesarissa viime viikolla juttua, että raskaana olevan äidin ylipaino on vauvalle riski. Ja miten osaisin opettaa lapselle terveelliset ruokailutottumukset, kun itselläni ei niitä ole? Mitä jos lasta kiusataan lihavan äidin takia? Nämä nyt näin alkuun...
Saako kysyä miten sinulla on raskaudet sujuneet?