kyselyä teille joilla lapsia pari ja toinen vielä pieni noin vuoden. kuinka usein seksiä?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Oikeasti on ihana lukea, että muillakin on samanlaista, että mies vonkaa seksiä ja suuttuu jos et ole kovin myötämielinen. Meillä myös se, että mun pitäisi koko ajan istua tai maata miehen vierellä ja huomioida hänet, mutta häne ei kyllä tarvi huomioida minua, mutta jaksaa naputtaa jos en siivoa tarpeeksi.
Minusta tämä on huolestuttavaa ja surullista. Sama ap:lla ja minnalla. Miksi te suostutte elämään tuollaisessa suhteessa? Tuo on alistamista ja sitä henkistä väkivaltaa. Ette te oikeasti jaksa, luultavasti fysiikka tai psyyke pettää jossain välissä, jos ette jotenkin saa sitä miestä heräämään tai hankkiudu kokonaan eroon.

Ei puolisot ole mitään toisten työ- ja seksikoneita. Ihan selvästi näissä suhteissa mies on se vanhanaikainen "perheen pää" ja kaikki tehdään häntä miellyttääkseen. Itse ainakin haluan parisuhteen, jossa molemmat ottaa toista huomioon, rakastaa ja tarvittaessa joustaa.

Teidän miehenne käyttäytyvät kuin pikkupenikat. Naisen kuuluu hoitaa koti ja lapset ja kuitenkin antaa jakamaton huomio miehelle aina kun hän on paikalla. Tämän lisäksi täytyy aina jaksaa ja olla kiinnostunut seksistä. Hommaisivat palvelijan ja pumpattavan barbaran. :( Mitä ne miehet tekevät teidän eteenne? Tuovatko edes rahaa talouteen vai elättekö te omalla palkalla/tuella lasten kanssa samalla kun mies käyttää omat rahansa omiin menoihinsa? En jäisi suhteeseen, josta en itse saa mitään.
 
minna
Alkuperäinen kirjoittaja Millenia:

Puhut niin asiaa... Mä olen tajunnut tän asian oikeasti vasta nyt. Herännyt jotenkin siihen, että tää ei voi oikeasti kuulua mennä näin. Rahat meillä on yhteiset. Mies osaa niin taitavasti syyllistää, että se laittaa kaiken mun syyksi, ja siksi mä epäilen, että vika on kuitenkin mussa. Tää kuulostaa oikeasti hullulta, ja varmasti ulkopuolisen on helppo ajatella ja nähdä että lähde vaan pois. Mutta kun mies alkaa syyllistää siitäkin... Alkaa vaan totuus pikkuhiljaa valkenee, kun kuulee muiden parisuhteesta. Mä en ole aikasemmin uskaltanu puhua näistä, nyt kun olen puhunut siskolle, mä alan nähdä ihan toisin silmin. Kiitos sulle tuosta tekstistä!
 
Yhteistyössä