Kysely: Suomalaisten enemmistön mielestä hallitus on epäonnistunut etenkin sote-asioissa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Wikipedia:Milloin Sote-uudistus aloitettiin?
Sote- ja maakuntauudistusta edelsi kunta- ja palvelurakenneuudistus eli Paras-hanke, jota koskeva laki astui voimaan 2007. Vanhasen ensimmäinen hallitus käynnisti hankkeen vuonna 2006. Laki pakotti pienimmät kunnat järjestämään yhteistyössä perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut."

Että eiköhän se asiasta tietämättömälle
persulillle vähitellen saata jopa joskus aueta.
Luulisi aukeavan, mutta voi olla, ettei kuitenkaan.
 
vierailija
sitä on tosiaan hierottu kauan mutta valitettavasti siinä kävi niin, että vassarien hellimä malli sitten lopulta toteutui

ei ihme että meni pieleen
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin suurin syypää soten pilaamiseen on keskusta. Luotiin himmeli politrukeille kun piti tehostaa toimintaa. Mutta kaikki puolueet ovat olleet luomassa huonoa järjestelmää eikä yksikään olisi tehnyt hyvää edes yksin vallassa ollessaan. Ilmeisesti puhutaan niin isosta asiasta, ettei sitä ole mahdollista korjata puoluepoliittiselta pohjalta. Pitäisi luoda politiikan ulkopuolinen riippumaton komissio, joka tekisi uudistuksen ja eduskunta olisi sitoutunut sen hyväksymään sellaisenaan. Tämä ei kuitenkaan ole (taas kerran) poliittisesti mahdollista ja niinpä mennään huonolla ja kalliilla kunnes rahat loppuvat.
 
vierailija
Sosiaali- ja terveysalalle oli joka tapauksessa laitettava lisää rahaa, jos ei aikonut ajaa sitä alas. Nyt hallitus yrittää änkyttää, että se raha meneekin "hallintohimmeliin" ja säästää typerillä tavoilla. Samalla rahoittaa kuitenkin yksityistä, parempiosaisten terveydenhuoltoa. Jos itse sählää, ei siitä muita voi syyttää.
 
vierailija
Ei siellä ilman palkkaa henkilökunta pyöri. Palkankorotuksia maksettiin ja tämä hallitus sementoi hoitoalasta matalapalkka-alan. Työntekijöitä sinne on entistä vaikeampi siksi saada. Kansalaisten sairaanhoito on ollut retuperällä, mutta sotemuutoksella sitä lähdettiin korjaamaan. Nyt se korjaaminen mitätöidään, kun tämä hallitus vihaa omaa kansaansa ja leikkaa meiltä vaikka sairaalat pois, jotta ei tarvitse maksaa.

Sote ei ollut kallis. Se oli yhdenlainen ratkaisu. Tämä hallitus epäonnistuu, koska se ei osaa töitään ja tärvelee minkä hyvänsä mallisen julkisen terveydenhuollon.
 
vierailija
Ja valitettavasti vasta yksi vuosi hallitusvastuuta takana. Mitä kaikkea ennättää tämä oikeistohallitus vielä tehdä.
Huono osaiset eivät ole vielä syväkyykyssä OrpoPurran mielestä
 
vierailija
Kyllä esimerkiksi sairaaloiden yöpäivystyksien lopettaminen, asiakasmaksujen tulevat 35% korotukset vastaanotto- ja poliklinikkamaksuihin ovat Orpo Purran hallituksen päätöksiä.
Ja samalla syydetään rahaa yksityiseen terveydenhuoltoon.
 
vierailija
Nyt täytyy huomioida, että kyseessä on kaikki Kelan myöntämät esim. lääkkeet, yritysten terveydenhuollon kustannukset, hammaslääkäri ja yksityislääkäreiden jne. Viime vuonna yksityislääkärikäynteihin 55,6 milj ja hammaslääkärikäynteihin 44,7 milj.
Niin kauan kun sairaanhoitopiirit eivät pysty tarjoamaan kaikkien erityislääkäreiden palveluita on asiakkaiden pakko käyttää yksityisiä terveydenhuollon palveluita.
Harvemmin vanhoissa terveyskeskuksissa on ollut esim gynekologin, gardiologin etc palveluita ja silloinkin on ollut pakko käyttää yksityisiä.
Vanha järjestelmä tk, aluesairaala, yliopistollinen sairaala ja asiakas lähetteellä eteenpäin sekä mahdollisuus valita hoitavayksikkö olisi ollut toimiva pohja, jota olisi voitu päivittää.
 
vierailija
Kysely: Orpon hallitus onnistunut edeltäjäänsä paremmin vain yhdellä osa-alueella

"Erityisen tyytymättömiä ollaan hallituksen onnistumiseen sote-asioissa.

Suomalaiset ovat tyytymättömiä hallituksen onnistumiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevissa asioissa, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) teettämästä kyselytutkimuksesta.

Vastaajista 64 prosenttia arvioi hallituksen onnistuneen heikosti sote-asioissa. Tyytymättömyyttä kohdentuu myös muihin hallituksen toimiin.

Yli puolet vastaajista katsoo hallituksen onnistuneen koulutus- ja sivistysasioissa melko huonosti tai erittäin huonosti. 46 prosenttia vastaajista arvioi hallituksen onnistuneen maan talouden tilan parantamisessa melko tai erittäin huonosti, kuten myös työllisyyden hoidossa.

Arviot maan hallituksen onnistumisesta ovat muuttuneet kesäkuussa 2022 toteutetun tutkimuksen tuloksista, joissa arvioitiin Sanna Marinin (sd) hallitusta. Nykyhallitus on Marinin hallitusta suositumpi ainoastaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoidosta lähes kolme viidestä antaa hallitukselle erittäin hyvän tai melko hyvän arvosanan."

Muuten kun se tyytyväisyys ulko- ym. politiikkaan on nyt 64% eli ainoa parempi kuin Marinin hallituksella, joka heillä oli ainoastaan 63% 😆
 
vierailija
"Tästä asiasta olen eri mieltä! Mariinin hallitus ei onnistunut käytännössä missään...paitsi velan otossa 😁!"

Siinä on nykyinenkin hyvä kun viimeisimpien arvioiden mukaan tulee ottamaan lisää velkaa vähintään 60 miljardia! Toki on saanut kasvuakin aikaan, ainakin työttömien määrässä, tuloeroissa ja leipäjonoissa.
 
oltaisiinko saatu asiakkaisiin kohdistuneita suoritteita?
Kiurulaisen sotetaloustieteen ydin: kaikki yksityiselle terveydenhoidolle annettava raha menee ihmislle pelkkää pahaa tahtoville pääomaperkeleille, vaiika sivutuotteena hoitoa syntyisikin ja jonot lyhenisivät. Sen sijaan julkiselle puolelle annettu raha valuu suoraan potilaiden hyväksi, vaikka töitä tehdään melkein kuten ennenkin, vain hallintoa ja tietokoneohjelmia saadaan lisää.
 
vierailija
Vastaan viereilijan puolesta: rekrytoimalla yksityiseltä puolelta lupaamalla vielä paremmat edut. Näin palkkakuluihin kuluva summa olisi kasvanut, mutta hoitotyön määrä ei.
Itse haluaisin näin kapitalistina ja markkinaliberaalina kokeilla sitä, että julkisen rahan laittaminen yksityiseen terveydenhoitoon loppuisi ihan kokonaan. Ei penninjeniä tukea sinne. Sen lisäksi haluaisin nähdä, että terveysjätit maksaisivat verot täysimääräisesti Suomeen. Sen jälkeen katsottaisiin se yksityisen puolen autuus ja miten leipä riittäisi niille lääkäreille. Kuinka moni työterveysasiakas kävisi nuhaansa valittamassa kun pitäisi maksaa 150 euroa kerrasta? Vähän epäilen, että alkaisi lääkäreitäkin kiinnostaa julkisen puolen duuni kun ei liikevaihtoa kertyisikään Mehiläisen toimistossa istuessa.

Tai toinen huonompi, mutta nykytilanteeseen verrattuna parempi ratkaisu olisi velvoittaa yksityiset hoitamaan potilaat loppuun asti. Tällainen systeemi on käsittääkseni monessa omalääkärimaassa käytössä. Eli ei tehdä eroa yksityisen ja julkisen välillä. Jos tulee liian vaikea tapaus hoitoon, niin sitä ei voi sysätä yliopistosairaalaan, vaan se aivokirurgi on palkattava omaan taloon hoitamaan homma. Tai se yliannostuksen ottanut laitapuolen kulkija on hoidettava, jos se päivystykseen tuodaan, taikka muuten lähtevät veroeurot.

Puolisosialistinen rusinat pullasta -järjestelmä on vähän tällainen suomalainen erikoisuus, joka onnistuu maksimoimaan ongelmat ja kohdistamaan resurssit väärin.
 

Yhteistyössä