T
Tantar
Vieras
Mua ottaa päähän tuo ukko...en ees tiedä mistä aloittaisin mutta pakko on vähän päästä purkamaan...Ollaan oltu ukon kans yhes jo lähemmäs 5 vuotta ja 4kk sitten meille syntyi ihana vauva. Miehelle on aina ollu kaverit ja harrastukset todella tärkeitä, aluksi se ei minua pahemmin häirinnyt, ajattelin että hyvä kun jotain harrastaa. Pikkuhiljaa sitten aloin huomata, että mies asettaa aina omat menonsa (harrastukset, kaverit) minun edelle, jäin aina kakkoseksi. Jos jotain oltiin suunniteltu (kyläilyä, syömään menoa tms.) ja kaverit sitten soittelikin pelaamaan, arvatkaapas mitä ukko teki, lähti pelaamaan ja meidän suunnitelmat jäi kuin nalli kalliolle. Tuntuu kyllä pahalta, tuntuu etten minä ole minkään arvoinen kun aina muut asiat vie voiton.
Eikä mikään ole muuttunut vaikka meille vauva syntyi. Ukko on 18 asti aina töissä, sen jälkeen se piipahtaa tunniksi tai kahdeksi kotiin ja lähtee pelaamaan muutamaksi tunniksi (n. joka toinen pvä), ei siinä paljoa meille aikaa jää. Aamullakin ilmoitti, että menee suoraan töistä pelaamaan. Ketuttaa. Sitten jos sillä on vapaa viikonloppu töistä tai muuten illalla aikaa niin herra kuluttaa sen pelaamalla tietokoneella tai kattomalla urheilua. Aina pitää erikseen kehottaa olemaan välillä vauvan ja minun kans. ja sekin on semmosta että hän siinä tollottaa tv:tä ja vauvan nenän eessä pitää jotain lelua, ei ihme että vauva kitisee "aina" isän kans ollessaan.
Sitten kun urputan siitä, että munkin pitäs saada vähän levähdettyä tms. niin ukko tokas, et ala harrastamaan jotain. niinpä niin. Se vähäinenkin yhdessäolon aika vähenis. Enkä tahdo uskaltaa jättää vauvaa isällensä hoitoon. Kerran suihkussa ollessa ihmettelin, kun vauva vaan itkee ja itkee, että mikäs nyt on kun ei isälleen lepy, niin siellähän se herra vaan pelas tietokoneella ja vauva itki vieressä sitterissä, minä järkyttyneenä vauvaa lepyttämään ja herraa ojentamaan. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Vauvakin oli silloin vielä niin pieni, ettei sen ikäiset huvikseen itke.
Kerrankin ukko sanoi mulle, että mä en tee kotona mitään. Se tuntu tosi pahalle. Ja joskus jos sanon, että oon väsynyt ja haluaisin, että mies hoitais vähän vauvaa ja kotia niin sanoo mies siihen, että hän käy töissä ja minä olen kotona. Luulee, että tämä kodin pyörittäminen ja vauvan hoitaminen on niin helppoa, että saan löhötä päivät pitkät. Monet riidat on riidelty aiheesta. Ja erään keskustelun päätteeksi mies sanoi minulle, että elä omaa elämääs (ei tarkoittanut sillä eroamista)...Tämä kyllä välillä todellakin tuntuu, että elettäis molemmat omaa elämää. Olen ukolle sanonutkin, että minulla ois yksinhuoltajana paljon helpompaa, kun ei tarvis huolehtia kuin itsestä ja vauvasta. Nyt tuntuu, että kaitsen ja passaan aikuista lasta, kaikki tavarat jää niille sijoilleen mihin ukko ne laskee. Jos en "perässä" kulje siivoamassa, ni johan ois kämppä kohta kuin pommin jäljiltä.
Tulipas pitkä paasaus, mutta helpotti hiukan oloa.
Eikä mikään ole muuttunut vaikka meille vauva syntyi. Ukko on 18 asti aina töissä, sen jälkeen se piipahtaa tunniksi tai kahdeksi kotiin ja lähtee pelaamaan muutamaksi tunniksi (n. joka toinen pvä), ei siinä paljoa meille aikaa jää. Aamullakin ilmoitti, että menee suoraan töistä pelaamaan. Ketuttaa. Sitten jos sillä on vapaa viikonloppu töistä tai muuten illalla aikaa niin herra kuluttaa sen pelaamalla tietokoneella tai kattomalla urheilua. Aina pitää erikseen kehottaa olemaan välillä vauvan ja minun kans. ja sekin on semmosta että hän siinä tollottaa tv:tä ja vauvan nenän eessä pitää jotain lelua, ei ihme että vauva kitisee "aina" isän kans ollessaan.
Sitten kun urputan siitä, että munkin pitäs saada vähän levähdettyä tms. niin ukko tokas, et ala harrastamaan jotain. niinpä niin. Se vähäinenkin yhdessäolon aika vähenis. Enkä tahdo uskaltaa jättää vauvaa isällensä hoitoon. Kerran suihkussa ollessa ihmettelin, kun vauva vaan itkee ja itkee, että mikäs nyt on kun ei isälleen lepy, niin siellähän se herra vaan pelas tietokoneella ja vauva itki vieressä sitterissä, minä järkyttyneenä vauvaa lepyttämään ja herraa ojentamaan. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Vauvakin oli silloin vielä niin pieni, ettei sen ikäiset huvikseen itke.
Kerrankin ukko sanoi mulle, että mä en tee kotona mitään. Se tuntu tosi pahalle. Ja joskus jos sanon, että oon väsynyt ja haluaisin, että mies hoitais vähän vauvaa ja kotia niin sanoo mies siihen, että hän käy töissä ja minä olen kotona. Luulee, että tämä kodin pyörittäminen ja vauvan hoitaminen on niin helppoa, että saan löhötä päivät pitkät. Monet riidat on riidelty aiheesta. Ja erään keskustelun päätteeksi mies sanoi minulle, että elä omaa elämääs (ei tarkoittanut sillä eroamista)...Tämä kyllä välillä todellakin tuntuu, että elettäis molemmat omaa elämää. Olen ukolle sanonutkin, että minulla ois yksinhuoltajana paljon helpompaa, kun ei tarvis huolehtia kuin itsestä ja vauvasta. Nyt tuntuu, että kaitsen ja passaan aikuista lasta, kaikki tavarat jää niille sijoilleen mihin ukko ne laskee. Jos en "perässä" kulje siivoamassa, ni johan ois kämppä kohta kuin pommin jäljiltä.
Tulipas pitkä paasaus, mutta helpotti hiukan oloa.
