Tänä aamuna oli siirto... Tässä nyt tiedä, mitä ajattelis... Pakkasesta oli täytynyt sulattaa kaksi satsia, koska ensimmäiset eivät olleet selvinneet sulatuksesta. Toiset kaksi olivat selvinneet ja niitä sitten aamusta heti alettiin siirtämään, mutta kaikki ei nyt mennyt ihan siten, miten olisin toivonut. Mullahan tunnetusti on tuolla alakerrassa se jokin ylimääräinen mutka, johon aina katetri tökkää ja sitä katetria täytyy sitten koittaa hiukan liikutella suuntaan ja toiseen, jotta se pääsisi siitä pykälästä kohtuun saakka.
Lääkäri ei saanut katetria menemään siitä mutkasta, joten päätti vaihtaa jäykempään katetriin. Siinä vaiheessa laborantti huomasi, että katetrin mäntä oli alhaalla eli alkioita ei enää sieltä löytynytkään. :| Lääkäri ei ollut ainakaan tietoisesti missään vaiheessa mäntää alas painanut, eli alkioiden olinpaikasta ei nyt sitten ole varmuutta.. Lääkäri sanoi toivovansa, että on painanut mäntää siinä vaiheessa, kun katetri on ollut mahdollisimman syvällä, tosin sinne asti katetria ei saatu, minne lääkäri olisi sen tahtonut laittaa.
Aamulla pitäisi luget aloittaa, vaikka toisaalta itsestä tuntuu todella turhauttavalta, kun tietää etteivät alkiot ainakaan siellä ole, missä niiden lääkärin mielestä kuuluisi olla.
Mistäpä sitä tietää, vaikka ne kallisarvoiset alkiot olisivat toimenpidehuoneen lattialla... Erittäin positiiviset tunnelmat täällä, kuten tekstistä huomaa.. :kieh:
Muuten ei mitään valittamista, lääkäri oli todella kiva ja toimenpidettä tehdessään kertoi koko ajan, mitä tekee ja ensimmäistä kertaa lääkäri myös kertoi minulle tarkemmin tästä mutkasta, missä sijaitsee ja arvion, mistä moinen mutka johtuu..
Pakkaseen jäi siis vain yksi satsi enää, toivo ei kovinkaan korkealla ole.