Kympin hoidot

Risupesä, meillä ainakin alkio(t) otettiin sulamaan siirtoa edeltävänä päivänä eli mitään jatkoviljelyitä ei tehty. Ja luvattiin soittaa jo silloin sulatuspäivänä, jos alkiot ei selviä sulatuksesta ja siirrettävää ei ole. (vaikka voihan en kuolla onnistuneen sulatuksen jälkeekin, mutta todennäköisempää etteivät selviä ollenkaan)

).( pp 11 ja nega testattu. Että silleen. Teen testin vielä joskus pp14-15 ennen kuin lopetan lääkkeet. Mutta punkun taidan jo hankkia pääsiäisruoan seuraksi. Ja ryhdyn hinnoittelemaan vauvakamoja kirpparia varten :(
 
Hoplop :hug:

Joo, soitin polille ja niinhän sieltäkin sanottiin että edellisenä päivänä sulatetaan.
Mulla on ultra parin viikon päästä maanantaina ja sillä viikolla (15) sit varmaan yritetään siirtookin jos limakalvo kasvanu hyvin.
 
Hoplop ja Pa-mi :hug: Mutta Pa-mille vielä sanoisin, että mulla tuoresiirrossa alkaneessa raskaudessa oli rv 5+ rajua, mutta kivutonta vuotoa ilman hyytymiä ja rv 6+2 löytyikin elävä asukki =) , joskin meni kesken, mutta se taas ei liittynyt mitenkään tuohon vuotoon - itse asiassa oli keskeytynyt km :headwall:

Meg: Mulla lääkkeellisessä PAS:ssa ultra kp 10, jossa sitten päätettiin jo siirron ajankohdasta ja jatkossa sama homma, kunhan toukokuu koittaa....

Omasta tilanteesta sen verran, että olenpa nyt oppinut seuraavaa itsestäni ja kehostani: aina kun mulla tehdään lääkkeellinen tyhjennys tai kaavinta niin menkat tulee 5 viikkoa operaation jälkeen. Tänään siis kp1. Tämä kierto mennään kotikonstein eli ei mitään toivoakaan mistään luomuihmeistä. Seuraava PAS aloitetaan vasta kun seuraavat menkat tulee. Vähän ärsyttää tämä menettely, kun en jaksaisi odottaa, mutta tää oli klinikan proffan suositus. Pakko tyytyä tähän siis. Tuli just mieleen, että kesästä 2009 lähtien mun menkat on olleet jollain tavalla "hormonimenkat" eli niihin on vaikutettu joko hoitoon liittyvin lääkkein tai e-pillereillä. Samoin kierrot ovat olleet stimuloituja piikein ja sumuin tai pillerihuuruisia muuten vain. Loppuvälit onkin sitten menneet keskenmenoista toipumiseen ja kierron käynnistymistä odotellessa. Ärsyttävää :headwall: Mitäköhän tää kaikki tekee mun omalle keholle ja sen toiminnoille? :eek:
 
Inia, olen pahoillani. Jaksuja!

Pa-mi,huh nyt on kyllä jännät paikat. Oon ymmärtäny, että toi on just se luotettavin testi. Toivottavasti pääsit labraan ja saat selvyyden!

Meg, oon ottanu 2, ne niellään. Kahdella olin laskevinani, että tulee raskautta toivovan foolihapotkin täyteen. Lisäks oon ottanu kalkkia, lähinnä mahdollisen tulevan pikkusen takia. Kalsipos500-kalkkivalmiste, ilman lisättyä D-vitamiinia, koska on jo tossa raskaus-Multitabsissa. Nää ohjeet oon saanu neuvolasta, joten eiköhän ne käy tässä yritysvaiheessakin.

Toivorikas-72 mua kävi niin kismittämään sun puolesta, ett kävin eilen tutkailemas hedelmöityslakia. Siel ei mitään suoranaisesti, paljon vastuuta ja päätösvaltaa hoitavalla lääkärillä ja sairaalalla. Palstoilta tulee sellanen fiilis, että vaihtelee kunnittain, toisissa lasketaan mukaan toisissa ei. Tämmöisen ohjeen löysin Stakesin sivuilta, Naistentaudit sivulla 125 hedelmöityshoidoista. Musta siel kyll lukee selvästi, että YLI 3 hoitokertaa tästä vasteesta, eiks sulla vasta 3.

http://www.stakes.fi/NR/rdonlyres/D4D97A05-026A-42A7-920F-307D1E4BCF15/0/Yhtenaiset_kiireettoman_hoidon_perusteet.pdf

Tän ohjeen mukaan meidänkin ois pitäny päästä sinne hoitoihin mutta kun ei tiedetty, ei osattu vaatia. Kai niillä on sitten vielä jotkut omatkin säännöt.

OM. Oli tänään ultra. Ei hyvältä näytä. Pitäis saada paljon munasoluja, ett vois paljon icsata, kun on ne heikot siittiöt. Olihan siellä jotain mutta pääasias pientä röpelöö joka ei luultavasti jaksa/ehdi kasvaa eli PCO is back. Nyt lisää mömmöjä eli Gonal-F Pergoveriksen lisäks. Onko kokemuksia Pergoveriksesta? Mitkä annokset? Mulla menny 150, eiks oo aika kevyt? On vähän sama fiilis ku Toivorikas-72:lla, jos kevyesti mennään, niin voiko käyttää vastetta argumenttina. Harmittaa, kun tän piti tuoda parempi saldo ja nyt näyttää samalta ku viimeks ja saa taas olla suunnilleen lottovoittajan tuuri, että päästäis edes siirtoon. Argh.

Hoplop :hug:
 
Hoplop :hug: pidä nyt kunnon loma, jotta saat voimia, ja sitten voi aurinko taas paistaa!

ON: mulla olin eilen IVF:n tilalta inssi (kun Puregon ei purrut ollenkaan), joten mut voi siirtää jonnekin listan hännille odottelemaan uutta IVF-yritystä... En usko, että tilastollisesti niin tehoton inssi muka puree! Mietin siis jo tässä, pitäisikö kokeilla IVF:ää uudelleen heti ensi kuussa vaiko pitää kuukauden hermo- ja kuntoutusloma akupunktion ja muun poppakonsteilun siivittämänä. Toisaalta en halua hukata aikaa, toisaalta en halua uutta IVF-pettymystä liian pian.

Pitkää pinnaa kaikille piinailijoille!! :)
 
Salvia: oot muuten ihan oikeessa! Mulla oli hyvä vaste 225 annoksella joka ei edes ole isoin mahdollinen! Ja kolme hoitoa vasta tehty ja vain 5 siirtoa. Minkä ikäinen muuten itse olet? Naikkarilla tosiaan se 39 on raja ettei enää aloiteta hoitokierrosta. Periaatteessa siis mulla on vielä vuosi aikaa jossa ajassa ehtii kyllä kaksi hoitoa vielä tekemään. Tietty toivon ettei tarvitsisi kun olen raskaana :D. Passithan he tekee tietty vaikka olis jo 39. Niin olen ainakin ymmärtänyt, korjatkaa joku jos tiedätte paremmin. Eikai niitä nyt roskiinkaan heitetä jos alkioita pakkaseen on jäänyt??? Niin ja Salvia, muniksille kasvusäteitä!!! Vadelmaunelma: voimia sulle, sulla on kyllä huono onni ja tiedän että odottelu on aivan persiistä. Toisaalta sulla ei ainakaan ilmeisesti kiinnittymisessä ole ongelmia, vaikka en tiedä lohduttaako se ollenkaan. Ite olisin niin onnellinen edes kemiallisesta niin tietäis että vois tarttua. Risupesälle onnea limakalvon kasvatteluun, toivottavasti pääset siirtoon heti silloin vko 15!
 
Inia ja Hoplop :hug:
Nyt on sitten käyty maksamassa itsensä kipeäksi hcg:stä, hitto olis ollut edes lähete....no mut se on pieni hinta tähän stressiin....ja piinaan. Huomenna ehkä saan tuloksen iltapäivällä...näyte lähetetään eteenpäin täältä käpykylästä :kieh: ja mähän en ole kärsimätön..Himassa kun olis niin saisin tuloksen jo tänään.
Tuijottelen tota tikun tekstiä, eikä voi edes iloita... :(
Mulla on pas:it tehty aina lääkkeellisesti, mutta alkiot otettu siirto edeltävänä päivänä sulamaan ja soitettu aamulla tulos selviytymisestä, joskus kun ei ole selvinnyt sulatuksesta on keritty vielä ottaa uusi olki sulamaan.
 
~~~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~

*********************30.3.2010.**********************

Nimimerkki..................Hoito.............Tapa........Pu.......Sii....hoitop.

Doris-79...............1. IVF:n 1. PAS......lä......................30.3.....FEL
Salvia....................2.ICSI..................pi............vko 14..........
Hopping...............2.ICSI:n 1.PAS......lä...................vko 14..AVATre
Myyrä2.................1. IVF:n 1.PAS.............................vko 14...VL
onni ja toivo.........1. IVF:n 1. PAS................................maaliskuu.....
Heni.....................2.ICSI:n 1.PAS................................maaliskuu.....
Helmiina78...........2.IVF:n 1.PAS.................................maaliskuu....
Firefox.................3. IVF....................pi............vko 15..........OYS
Nainen83............ 1. IVF:n 1.PAS...................................huhtikuu
Hanuu..................1.IVF:n 1.PAS.........lu........................huhti..NKL
Linnia...................1.IVF:n 1.PAS...................................huhti..NKL
Sanasa................1.ICSI:n 1.PAS...............................15-16....NKL
Marjaane..............2.IVF:n 2.PAS......lä........................vko 16
Nemi77.................2.IVF....................pi..............vko 17.........VL
Joppu................................3.PAS.................................huhtikuu
Munkkiniemi.........1. IVF....................pi..............huhtikuu......NKL
wabisabi...............2.IVF....................ly..............huhtikuu.........FER
Heidh ..................2. ICSI...................pi...................................
risupesä..............2.IVF:n 1.PAS........lä................................TAYS
tytti-82....................................................................................
Paiju ......................................................................................
beelia...................1. IVF....................................toukokuu......
UnelmaSirpaLeena.1.IVF:n.3.PAS.....lu........................huhti...OYS
Klivia.....................2.IVF....................................vko 19.......TAYS
leiska ...................2.ICSI....................ly............vko 19........FEL
Raitapaitainen.....3.IVF.......................ly............vko 21.......TAYS
Katjuzka...............3. ICSI..................................vko 21.........AVATre
Nonna78...............2.IVF.....................................toukokuu...TYKS
Inia.......................3.IVF.....................................toukokuu....
SaaraX..................2.IVF:n 4.PAS...................................toukokuu
Mansikkainen79...1.IVF:n 1.PAS....................................touko..FEL
Meg......................1.IVF:n 1.PAS....................................toukokuu
Isis........................4.ICSI................ly................toukokuu...AVATre
Tähtisilmä79.........1.IVF:n 3.PAS...................................touko..OYS
Ragdoll73............1.IVF.....................pi...............vko 24.........TAYS
Mandalay...............................................................................
berits.....................................................................................
Vadelmaunelma..1.ICSI:n 2.PAS.......................................AVATRe
Cris......................4. ICSI ..................pi.................................
kolmisin.....................PAS..................lu.................................
Faith83.................................................................................
Minska...................................................................................

:eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: Piinailijat :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek:

Nimimerkki......hoitop........alk.määrä.............PP.........testipv

Ovis..........................................:heart:...............13......31.3. (+ testattu)
pa-mi.....................................:heart::heart:..............12........(+ testattu)
Hoplop...........AVATre.............:heart::heart:...............11..........
Stigu.........................................:heart:................6........7.4.
Mimosah76...FER......................:heart:...............5..........
toivorikas-72..NKL...................:heart:...............4..........7.4.
Lumipuu.......AVATre................:heart::heart:.............4.......

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: Plussanneet :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

Nimimerkki........testipäivä.......HCG/pp..........hoito.......alkiot

Alina79...............3.2.............513/15.......2.ICSI................ :heart:
Duffy..................4.2...............vt/10........2.ICSI..................:heart:
Kirma................11.2.............866/14.......3.IVF................:heart::heart:
Annabell-77......16.2.............195/12.......1.ICSI.................:heart:
RouvaPapunen..23.2..............vt/11.........1. ICSI................:heart:
Maricce..............24.2.............86/14.........3. IVF..............:heart::heart:
e74....................3.3..............494/14.........1.IVF.................:heart:
Hugsy...............24.3............9309/27.........1:IVF................:heart:
Plasebo............11.3...................................3.IVF...............:heart::heart:
AaVee...............26.3...............vt/16..........1.IVF.................:heart:
Nipsu74............26.3...............vt/14...........2.IVF/ICSI........:heart:
 
Salvia, mulla oli just tässä toisessa hoidossa Pergoveris 150 ja gonal 75. Soluja tuli suunnilleen saman verran (12) kun ekassa hoidossa Menopur 150llä (13). Hedelmöityminen oli heikompaa mutta laatu parempaa :) Toi pergoveris oli melko tuskanen pistää mutta liekö sitä paranneltu sen jälkeen kun välillä vedettiin myynnistä.

Ottaakohan ne sitten jo samana päivänä myöhemmin ne sulaan kun aamulla meen sinne, ja jos näyttää siltä että limakalvo on ok? Kun sittenhän tulee vähän kiire alottaa kortisonit, jos ois pitäny alottaa jo 4 päivää ennen.. mut ei voi mitää, ja onhan jotkut alottanu vasta siirtopäivänä.. pahin pelko on vaan tosiaan se ettei kumpikaan edes selviä ja siinä ne kaikki sit olikin ja TAAS odotteleen moneks kuukautta seuraavia piikkejä..nyt kyllä rupes harmittaan enempikin ettei sinne saatu kun ne vaivaset 2 :headwall: vaikka eipä auta murehtia etukäteen niin paljoo. Täähän nyt muuten ei tunnu oikein edes varsinaiselta hoidolta kun tottunu siihen että aina joutuu piikittään ja punkteeraan jne. sen eteen että sais jotain siirrettävää.. B)
 
huimia tapahtumia täällä! Onnea onnistujille ja haleja niille, joiden taival jatkuu vielä.
Oikein sytän jytisee, kun varasin ajan yksityiselle. Nyt se on sitten Nääsvillen Ava toukokuussa. Täällähän on immeisiä samassa osoitteessa. Onko kokemuksia K.P.? Ja ovatkohan tuohon endoon perehtyneitä? Oikein alkoi jännittää taas! Nyt alkaa kolmen viikon putki akupunktiota, siis kerran viikossa. :LOL:
Eilen loppukäynnillä "oma lääkärini "oli kyllä niin ihana, että saadapa hänen laisensa! Jos nyt julkisella noin omistavasti voi sanoa. Empaattisuus oli niin käsin kosketeltavaa, että tsemppini oli vähällä murtua.
Seuraan teitä ja toivon parasta!
Isis
 
Meg


toivorikas-72 Kiitti vastauksesta. Suurin piirtein tietää et miten menee toi PAS:)
Juu, tosiaan minä ostin multi-tabs raskaus vitamiineja ja otan myös kaks kerralla, myös omega 3 otan kaksi päivässä.
 
Isis :wave: Sama paikka, sama lääkäri. K.P ottanut asiamme todella omakseen, on tarkka ja perinpohjainen ja aidosti ollut pahoillaan näistä karuista tapahtumista. Eli ainakin ite olen ollut tosi tyytyväinen. Ja kyllä, paha endo on täälläkin. Laita viestiä, jos haluat tietää lisää Avasta tai lääkäristä. Kokemusta meillä on myös toiselta klinikalta, jossa sössittiin pahemman kerran. Yksi heidän väitteistään oli, että endo ei aiheuta lapsettomuutta ja kieltäytyivät tekemästä IVF -hoitoa, insseillä halusivat vain jatkaa, vaikka kirurgikin lausui ihan muuta ja käski suoraan IVF -hoitoa tekemään. Siirryttiin sitten Avalle, kun hermostuin nihkeään ja asiattomaan toimintaan, josta vielä piti ite maksaa!
 
huh..tällä palstalla on kyllä Suomen nopein päivittäjä! Hoito menee varmaan kesälle, mutta käyn viemässä romaanini (hoitohissan) lekurille toukokuussa. Kiva kuulla Vadelmaunelma, että sulla on hyvät kokemukset. Heitän viestiä paremmin, kunhan pääsen lähemmäksi tositoimia. Nyt vaan onnittelen itseäni, otin härkää sarvista.
 
Hoplop :hug: Pidä vähän aikaa taukoa ja helli itseäs, siitä saa voimaa jatkaa hoitoja!
Risupesä Hienoa, et menkat alko! Pääsee hommat etenemään =) Toivottavasti pääset nyt siirtoon ja pikkanen tarraa kunnolla kii, eikä päästä irti, ku 9kk päästä!!
Vadelmaunelma Voimahali :hug: , toivottavasti tää odottelu tuottaisi tulosta ja pikkanen pitäis kii loppuun asti!
Salvia Toivottavasti munikset ottaa kasvuspurtin!
pa-mi Voimia tosi stressaavaan tilanteeseen!
 
Kiitti ystävät tsempeistä!

Risupesälle onnittelut ikuisuuskierron päättymisestä, nyt se suunta ylöspäin!

Pa-mi voi hitsit miten pidät meitä jännityksessä, täällä peukut ja varmaat pystyssä että hCG olis taivaissa.

Hoplop :hug: :hug:

Stigu huhuilit oirepäivitystä. Oikeastaan ei muuta kuin pp 3 iski illalla älytön nälkä: söin eilen KOLME lämmintä ruokaa :D Tosin luulen että johtuu siitä että on tullut syötyä vähän huonosti monta päivää tän hyperin takia ja on energiavaje... Myös hillitön justonaksuhimo vaivaa(johtunee siitä että juo uima-altaallisen vettä päivittäin...). Mitään mielitekojahan EI aiheudu oikeasti raskaudesta tässä vaiheessa. Ja tissit on isot, mies huomasi illalla että "ei sulla ole koskaan näkynyt tuollaisia verisuonia rinnoissa" - normaalisti siis on tosi pikkuruiset rinnat. Tämäkin selittynee sillä että hoitoon otettiin lugejen lisäksinyt zumenon x 3, jota ei viimeksi ollut. pah Ja lisättäköön listaan vielä eilen koko päivän menkkatyyppinen "jomotus" joka tänään jo poissa. Huh, olihan niitä vaikka meinasin aluksi laittaa että ei mitään oireita :LOL:

Isis KP hoiti kanssa tän toisen icsin. Vähän sellainen hössö täti, mutta aika ihana myös. Tuntuu kuin sitä ihan oikeasti kiinnostaisi ja myötäelää potilaan tunteissa. Vähän tosin kiusaannuin kun rupesi halailemaan yhtäkkiä :) Oli realistinen mutta silti tsemppasi. Ja vastasi kysymyksiin, mikä on mun mielestä todella tärkeää, inhoan niitä lääkäreitä jotka ei vaivaudu selittämään asioita!!! Ja hoitajat on ihania, viime viikon vastoinkäymisten jälkeen kaikki kyseli voinnista jo ovella ja miehen mukanakin laittoivat terveisiä.
 
Voimia Hoplop..

Toivotaan labrasta hyvää tulosta pa-mi !!

Täällä olisi nyt sitten myös kyytiläinen matkassa.. Yksi oli otettu sulamaan eilen ja se oli jo ehtinyt jatkaa jakautumista, eli oli tänään jo yli 8-soluinen. Oli kuulemma ihan yhtä hyvä alkio kuin meidän tuoresiirrossa, mistä alkoi raskaus, mutta mikä meni kesken rv 8. Lääkäri loi ainakin uskoa meihin.. Pakkaseen jäi vielä seitsemän alkiota 4än olkeen, ja kaikki ovat 8-soluisia tasalaatuisia. Jos niistä tai tästä olisi meille lapseksi asti, toivotaan.
Tässä pinossa ei ainakaan vielä ole kovin korkeat lukemat PASin hyväksi..
 
On tullut viimeaikoina taustailtua kun ottaa päähän kun tässä joutuu odottelemaan ja odottelemaan että pääsis yrittämään PAS:ia. Ensin sanottiin että pitää yksi välikierto pitää ICSI ja PAS välillä, mutta eipä taida yksi välikierto riittää kun lääkäri käski varaamaan ultran välikierron jälkeen kp 10-11, ja ilmeisesti sitten kuvittelee että onnistuisi tehdä siirto ilman lääkkeitä, mutta kun ole koskaan vielä saanut ovisplussaa testitikkuun niin kuinkahan nyt sitten muka sen saisin kun mulla on pco ja enpä taida enää ovuloida ollenkaan ilman lääkkeiden apuja, elikkä ihan turhaa touhua toi luomukierto yritys. Ja taas sitten odotellaan kuukausi pidempään. Kun eikö sillon jos tehdään lääkkeellinen PAS aloteta lääkkeet jo heti alkukierrosta, tuskin enää tossa kierrossa missä ultrataan voidaan lääkkeitä alottaa kp 10 jälkeen.

Eilen oli taas niin mieli maassa kun tuntuu että seuraava yritys ei tuu koskaan ja sitten joskus kun tulee niin onnistumismahdollisuudet taitaa olla melko heikot kun eipä tosiaan taida olla koko pinossa yhtään PAS plussaa tullut. Alkais edes menkat äkkiä niin olis edes toi PAS hiukan lähempänä. Sorry tää vuodatus oli vaan pakko purkaa jonnekin tätä oloa.
 
Lumipuu: Tunnistan hyvin sun kuvauksesta K.P:n, joka siis myös meidän lääkäri :D Jaksaa selittää ja myötäelää kyllä ja myös halailee, mikä ei tosiaankaan taida olla lääkäreille ihan tyypillisintä. Vrt. ultraus tuulimunan yhteydessä paikallisessa keskussairaalassa, jossa erikoistuva lääkäri ei saa edes nimeään sanotuksi :headwall:
 
Onnittelut plussista! Ihanaa, että niitä vihdoin oikein ropisee. :flower:

Lämmin halaus kaikille, jotka huonoja uutisia ovat saaneet :hug: ja uskoa tulevaan.

Pa-mi tsemppiä sun hermoja raastavaan tilanteeseen. Toivotaan, että saat kohta hyviä uutsia.

Tsemppiä teille piinailukaverit, toivottavasti plussa-aalto jatkuu.

).( Omat fiilikset ovat todella matalat. Tuntui, että eilen aamuna romahdin korkealta ja kovaa. Menkkatuntemukset alkoivat juuri sellaisina kuin aina ennenkin tässä vaiheessa kiertoa, eikä mitään kiinnittymiseen viittaavaakaan ole ollut havaittavissa. Mielialat ovat tosi maassa ja eilen sain töissäkin aivan turhasti kamalan raivarin ja sen jälkeen itkeä pillitin vessassa. Ja uusi itkukohtaus kotimatkalla. Että PMS iskee ja kovaa. :'( :'(
 

Yhteistyössä