Kympin hoidot

Itse sain ohjeeksi, että illalla 12 jälkeen ei syötävää eikä juotavaa, jotta voidaan antaa kunnon tujaus lääkettä. Mielihyvin näin, kipuja ei ole ollut näillä ohjeilla.
Huomenna se sitten on meikkiksen totuudenhetki.
Vähän nipsailee munasarjasta. mutta ei ihmeempää. Toivon saalista niin, että pääsisimme siirtoon ja yhteen pas jos tarvetta. Ei olisi niin lopullinen olo. Toki se ensisijainen toive on napata se plussa NYT! :whistle:
Palaan päivittämään..
Isis
 
Isis: tsemppiä huomiseen punktioon!!! Toivon sulle loistosaalista!!! Inia: lista on osaltasi päivitetty =) toivon että pääsette jo ensi kuussa siirtoon. Meg: meille on myös aina sanottu että edellisestä illasta syömättä, pieni siemaus vettä on ollut sallittua. Syynä varmaan pääasiassa se, että voimakkaat kipulääkkeet usein aiheuttavat huonoa oloa jos on vatsassa jotain. Tähtisilmä ja Ovis: meillekin hankittiin toinen koira viime kesänä, Marski on nyt kohta 10 kk ihana mussukka rotikka, painaa jo jotain 55 kg, mutta niin lutunen :) Vanhempi koira on kohta 10-v noutaja.

ON: nippailuja munasarjassa ja vähän ylempänäkin, ei muuta merkittävää. T. Toivorikas ja Pylpyrä & Nylpyrä PP4.
 
heippa pitkästä aikaa :wave: ! Täällä taustalla oon kuikuillut silloin tällöin, tässä 3. icsiä odotellessa, nyt siis välikierto ollut ja pian siis päästään taas "tositoimiin".... Menkkojen piti tosin alkaa jo pari päivää sitten,viimeistään eilen..ikinä ei oo kierto päässy näin pitkäksi. Eli eiköhän ne sieltä näillä hetkillä ala, menkkatyylistä kipua oli jo useita päiviä sitten. Josko tää tauko lääkkeistä ym laittaa laskut uusiksi.

Eli pian saan alotella lääkitystä ja uskoakseni vkolla 11 päästäis punktioon..Koskahan viimeksi oon näin epätoivoisesti odottanu menkkoja alkavaksi ;)

Täällä oli paljon tapahtunut ja uusia tullut mukaan. En nyt muista mitään mitä piti kommentoida :$ Siispä onnea teille tällä välin plussanneille, kun oon ollut "tauolla". Ja nyt, toivotaan vain paljon plussapuhureita!!! :heart:
 
~~~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~

*********************1.3.2010.**********************

Nimimerkki..................Hoito.............Tapa........Pu.......Sii....hoitop.

Isis.......................3.ICSI....................ly.............1.3......3.3...
Nainen83............ 1. IVF:n 1.PAS...................................3.3.
Meg......................1. IVF...................pi..............2.3.......
nehma....................2. ICSI................ly..............vko 9
Tähtisilmä79..........1.IVF:n 2.PAS.....lu.........................vko 9..OYS
Nipsu74................2. IVF /ICSI...........pi.............vko 10........OYS
AaVee..................1. IVF.....................pi.............vko 10........OYS
Munkkiniemi.........1. IVF....................pi.............vko 10.........NKL
risupesä..............2.IVF:n 1.PAS........lä.............vko 10.........TAYS
Katjuzka...............3. ICSI..................................vko 11.....AVATre
Ovis......................2. IVF.....................pi............vko 11.........
pa-mi....................4. IVF.....................pi............vko 11........
Hoplop..................2.ICSI:n 2.PAS..............................11-12.AVATre
Mimosah76..........1. IVF.....................ly.............vko 12.........FER
Hopping...............2.ICSI:n 1.PAS.........lä.....................vko 13
Myyrä2.................1. IVF:n 1.PAS..................................maalis..VL
onni ja toivo.........1. IVF:n 1. PAS................................maaliskuu.....
Nonna78...............2. IVF...................................maaliskuu....TYKS
Doris-79...............1. IVF:n 1. PAS................................maaliskuu
Sannis.................1. IVF:n 2. PAS........lä......................maalis..FEL
Hanuu..................1.IVF:n 1.PAS.........lu......................maalis..NKL
Heni.....................2.ICSI:n 1.PAS................................maaliskuu.....
Stigu123..............2.IVF.....................................maaliskuu
Linnia...................1.IVF:n 1.PAS.................................maalis..NKL
Helmiina78...........2.IVF:n 1.PAS.................................maaliskuu....
UnelmaSirpaLeena.1.IVF:n 2.PAS...............................maalis..OYS
Lumipuu................2.ICSI.................................maaliskuu.....AVATre
Inia.......................2.IVF:n 3.PAS................................maalis-huhti
Raitapaitainen.....3.IVF.....................................huhtikuu.....TAYS
Firefox.................3. IVF....................pi.............vko 15.........OYS
Sanasa................1.ICSI:n 1.PAS...............................15-16....NKL
Marjaane..............2.IVF:n 2.PAS......lä........................vko 16.
Joppu................................3.PAS.................................huhtikuu
Heidh ..................2. ICSI...................pi...................................
tytti-82....................................................................................
Pirpana74............2. IVF.......................................................VL
Paiju ......................................................................................
Nemi77...................................................................................
beelia...................1. IVF....................................toukokuu......
Mandalay...............................................................................
berits.....................................................................................
Vadelmaunelma..1.ICSI:n 2.PAS............................................
Cris......................4. ICSI ..................pi.................................
kolmisin.....................PAS..................lu.................................
Faith83..............................2.PAS...........................................

:eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: Piinailijat :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek: :eek:

Nimimerkki......hoitop........alk.määrä..........PP.........testipv

e74...........................................:heart:................12...........(+ testattu)
Toivorikas-72..NKL.................:heart::heart:.............5............8.3.
leiska .............FEL.....................:heart:...............4............
Mansikkainen79..FEL...............:heart:................4...........
Hugsy.................NKL................:heart:................3.............10.3.
Klivia.................TAYS..............:heart::heart:.......0.............

Plasebo..........OYS..................:heart::heart:.......................

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: Plussanneet :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

Nimimerkki........testipäivä.......HCG/pp..........hoito.......alkiot

Utua81..............25.1............357/18...2. ICSI:n 1.PAS....:heart::heart:
SaaraX................2.2............171/14....2.IVF:n 3.PAS.........:heart:
Alina79...............3.2.............513/15.......2.ICSI................ :heart:
Duffy..................4.2...............vt/10........2.ICSI..................:heart:
Shenda...............8.2.................................2.IVF...................:heart:
Kirma................11.2.............866/14.......3.IVF................:heart::heart:
Annabell-77......16.2.............195/12.......1.ICSI.................:heart:
RouvaPapunen..23.2..............vt/11.........1. ICSI................:heart:
Maricce..............24.2.............86/14.........3. IVF..............:heart::heart:
 
Täällä munasarjat tuntuu tosi raskailta ja niitä alkoi nippailemaan ihan sikana ku kävelin töihin. Tällä menolla ei puhettakaan et kävelen loppu viikosta! :LOL: Huomenna on ultra. Kiva ku pääsee näkemään miten lääkkeet on vaikuttanu.

Tsemppiä punktioon meneville ja e74 testi uutisia odotellaan. :)
 
Ovis ja Toivorikas: Sitä mekin tässä odoteltiin, että ei vihti ottaa koiraa vaikka kauan siitä haaveiltu, kun se vauvakin oli niin toiveissa, mut nyt on 3,5 vuotta mennyt niin päätettiin sitten toteuttaa tämä toinen haave ainakin =) kovasti karvakorvaa kotia odotellaan ja lienee se saa melkein lapsen kohtelun nyt tässä tilanteessa :heart:

Itse täällä ovis plussaa odottelen tälle päivälle taikka huomiselle ja toivottavasti päästään siirtoon loppuviikosta...

Jaksuja kaikille :hug:
 
Tein sellaisen radikaalin ratkaisun että siirsin sellaiset joista ei ole kuulunut vähään aikaan mitään ja hoito olisi jo pitänyt olla niin tuonne alas, on helpompi seurata tilannetta punktioon ja siirtoihin menevistä. Siirrän kyllä heti takaisin oikealle paikalle kun päivitys ko. henkilöltä tulee. Toivottavasti on heille plussia tullut tässä välillä!
 
e74
toivorikas-72 ja AaVee: testasin aamulla ja haamu oli vahvistunut. Soitin klinikalle ja hoitsu sanoi että kyselee lääkäriltä jatkosta ja soittaa sitten takaisin. :) Hoitsu sanoi kyllä että heillä ei oo tapana laittaa verikokeeseen mutta haluaisin kyllä oman mielenrauhan takia käydä kun on näitä särkyjä :ashamed: .
 
Moi! Palailisin listoille. Meillä todettiin tänään varhainen keskenmeno ja odotellaan yhteydenottoa Jorvista lääkkeellistä tyhjennystä varten. Lääkäri sanoi, että PAS voitaisiin tehdä jo huhtikuun kiertoon, joten se olisi näillä näkymin jossain viikolla 15-16.
 
Meg


Voi hitsi kun jänskättää huominen punktio, tästä hommasta on puhuttu syksystä asti ja nyt toteutuu, äkkiä mennyt aika! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääsemme siirtoon asti ja piinailemaan.. Ei vielkään turvota ainakaan pahasti, saa nähdä miten sitten huomenna..
 
Sanasa Olen tosi pahoillani. Lohtuhaleja :hug:

E74 Onnittelut! :)

ON: Vielä tänä aamuna mietin, että noinkohan niistä lääkkeistä on mitään tehoa, kun ei tunnu miltään. Mutta nyt on alkanut pikkuhiljaa nippailemaan ja juilimaan.. Tietyssä asennossa istuessa tuntuu painetta munasarjassa.. Eli ehkä sittenkin siellä on jotain tapahtunut :LOL:
Huomenna ollaan ultran jälkeen viisaampia.

Miehen tilanteesta sen verran, että edelleenkään ei olla varmoja onko kädessä murtumaa vai ei.. (lue: arvauskeskus arvailee). Käsi paketissa perjantaihin saakka ja sen jälkeen uudet röngten kuvat (jos turvotus on laskenut tarpeeksi). Jännitystä piisaa siis loppuun saakka, mutta luulen, että hoitoihin päästään viikolla 10, ellei sitten tule jotain takapakkia miehen toipumisessa :(
Pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin, :heart:
 
Sanasalle pahoittelut ja voimia seuraavaan yritykseen. :hug:

Mulle iski sitten siirron jälkeen hyperi ja menin heti sen jälkeen, kun lauantai aamuna tänne kirjotin että maha on kuin pallo, käymään sairaalan päivystyksessä ja sainkin sitten jäädä suoraan osastolle. Tämä siitä 41 munarakkulan punktiosta sitten seurasi. Viime maanantaista alkaen kun oli punktio mahakipu ja turvotus tosiaan pikkuhiljaa pahenivat. Onneksi ei tarvinut tämän pidempään sairaalassa olla, justiin pääsin kotia ja sain ensiviikon alkuun asti sairaslomaa. Hiukan on ehkä vatsan turvotus laskenut mutta on se iso vieläkin. Toivonmukaan edes saisi nämä pari viikkoa ,jotka nyt sairaslomalla olen, palkallisena sairaslomana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hopping:
Lääkkeelliseen passiin näköjään lähdetään, mistä olin aika yllättynyt, koska mulla on tarkka kierto, ovulaation bongaan hyvin testeillä ja limakalvon paksuudessakaan ei ole ollut mitään häikkää. Netin keskustelupalstoilta saa sellaisen käsityksen, että lääkkeellisessä passissa on huonompi onnistumisprosentti kuin lääkkeettömässä?
Mä hämmästelin omalla kohdallani tuota samaa, kun pidin itsestään selvänä että mun kierroilla kannattaisi koittaa luomukiertoon. Itselläni ainakin oletus oli, että siinä olisi paremmat tsänssit.

Mutta olen nyt kyllä yhden passin kokemuksella ihan tyytyväinen tähänkin. (vaikkakaan en hoidon lopputulokseen :headwall: ) Ärsyttää kyllä, että noita lääkkeitä täytyy muistaa ottaa niin usein ja paljon ja kauan (ja jos tärppi käy, niin sitten vasta täytyykin käyttää lääkkeitä kauan). Mutta siirtopäivän saa tietää yleensä hyvissä ajoin ja tämä aikataulun järjestäminen mulle lopulta on se stressaavin osa hoitoa. Nyt ei tarvi tikuttaa ja verrata viivoja ja tehdä viime hetken muutoksia ennen siirtoa.
 
Vadelmaunelmalle ja Sanasalle pahoittelut :hug:
On niin väärin, kun ensin annetaan ja sitten otetaankin pois.

).( Uusi kierto alkoi vihdoin (4 päivää lääkkeiden lopettamisen jälkeen) ja alkaa taas lääkkeiden nappailu. Mulle voisi päivittää siirron vko 11-12 ja klinikaksi Ava Tre
 
Nipsu Täällä kans ihan mahottomaksi menny tuo munasarjoissa käyvä jylläys. Suorassa ei voi istua ku heti alkaa painamaan niin pirusti. Nippailu ja sellainen napsumisen tunne kokoajan tuolla alhaalla. Mä meen heti aamusta ennen ysiä lääkärille huomenna. Toivottavasti siellä on mun vauvan alkuja kasvanu. :heart:

Tsemppiä Nipsu huomiselle!

Meg Hitsi sulla on huomenna jo tosi paikka. Vau! On se aika tosiaan menny nopeesti (vaikka usko meinas välillä loppuaki). Mustaki tuntuu et yhtäkkiä hujahti tämä odotus. Tsemppiä huomiselle!
 
Nipsu, AV ja Meg: Tsemppiä tulevaan punktioon!
Nopeasti se aika on mennyt ja meilläkin on se jo edessä ensi viikolla!! Päivä varmistuu vasta perjantain ultrassa, mutta tänään verikokeen perusteella mulle määrättiin isommat Puregon-annokset eli nyt loppuviikko pistellään 300! Taitaa siis jotain häikkää olla mun muniksissa :( Tänään on vyöhyketerapia ja toivotaan, että se auttais munasoluja stimuloitumaan, et päästäis ens viikolla suunnitellusti punktioon....
 
Onnittelut e-74! =) Vadelmaunelmalle ja Sanasalle voimia! Meg tsemppiä punktioon, toivottavasti tulee hyvä saalis!
Kaksi ainukaista alkiota selvisivät molemmat sulatuksesta ja ovat siirretty kyytiin, piinapävät alkakoon :)
 

Yhteistyössä