KYMPIN HOIDOT - Vol. 2

Voi järkytys MT79, millaista hurlumheitä teillä. No, onnkesi selvisitte. Ja nyt toivotaan että lähtevät hyvin käyntiin!

ON: mulla oikeella puolella munasarjassa tuntuu kihelmöintiä, vasemmalla ei mitään. Mulla toisessa ultrassa oli rakkuloiden koko vain noin 13-14 mm. Mutta lääkärin arvion mukaan niiden pitäisi olla nyt sopivan kokoisia, toivotaan näin. Tuo vasen puoli on hitaampi, joten voi olla että sieltä ei irtoa mitään. Solujen kaipa pitäisi olla yli 17 mm ollakseen kypsiä? Näin ainakin jossain "oppaassa" luki.
 
MT79: hyvin selvitty, nyt toivotaan hienoa hedelmöittymistä & jakautumista!
ON: kiitos kaikille onnittelijoille, valitettavasti taisin nyt kuitenkin olla liian hätäinen, äsken vessassakäynnin yhteydessä huomasin että vuoto on alkanut. Ei nyt vielä verta ole mutta ei myöskään mitään tuhrua. Joten kemiallinen sitten varmaan kuitenkin. :'(
 
Tulin Toivorikasta onnittelemaan ja sen teenkin vaikka nyt vuotouutisia olikin vastassa, Onnea kuitenkin plussasta! Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin.

Piinailijoille plussatuulia ja pitkiä hermoja!!

(.) Hyppään taas takaisin pinoon.. Meillä oli siis syyskuussa ensimmäinen ja ainoa pas, josta negaa. Sitten Tays ilmoitti, että seuraava ivf on itsenäisyyspäiväviikolla. No, jotain "hoitoa" tässä oli välissä mutta siitä ei plussaa saatu, joten tänään kp1 olikin sopivasti Taysin suunnittelukäynti ja uusi hoito alkoi nyt.

Meillä mennään tämä neljäskin ivf lyhyellä kaavalla. Tai ehkä tämäkin on taas icsi vaikkei siittiöissä mitään vikaa olekaan, mutta jos munasoluja tulee vähän.. Pitkästäkin kaavastakin puhuttiin, mutta se olisi voinut osua liiaksi päällekäin joulun kanssa. Mun hoidot on aina tehty Arimidex/Puregon-yhdistelmällä tai pelkällä Puregonilla, mutta nyt kokeillaankin Menopuria. Piikittely alkaa huomenna ja seuraava ultra ensi maanantaina.

Vuodosta huolimatta ultrattiin munasarjat ja taas sain kuulla, etteivät munasarjani ole ihan tyypilliset pco-munasarjat. Niissä ei ole helminauhamaisuutta vaan enempikin "rykelmiä siellä täällä". Lisäksi lääkäri määräsi anti-müller-hormonikokeen ja ca12-5:n eli niillä katsotaan onko munasarjoissani vielä "kapasiteettia" ja onko viitteitä esim. endometrioosista.

Että näillä mennään taas... TÄSTÄ HOIDOSTA MINÄ RASKAUDUN!!! :)

t. Raitis
 
toivorikas - älä vielä lannistu. oon lukenu monesta paikasta että pieni vuoto alkuraskaudessa on ihan mahdollista, tarkoittamatta mitään pahaa. ja ilmeisesti se on ivf-hoidossa vielä yleisempää. pidän peukkuja ja toivon sydämeni pohjasta että kaikki menee hyvin! :hug:

MT79 - olipas hurja punktiopäivä sulla! mulla oli saman verran soluja ja yksi alkio on nyt kyydissä. Tsemppiä!

syssy - jollakin oli muistaakseni ollu alkuraskaudessa just tota nenäverenvuotoa. ehkäpä se ennustaa hyvää? :) se kai liittyy jotenkin siihen että verenkierto vilkastuu ja verimäärä lisääntyy raskaudessa tai jotain.. pidän peukkuja! millon aattelit testata?

omaa napaa: pp 5 menossa, eikä mitään selkeitä oireita.. tissit kipeet ja menkkamaisia tuntemuksia, mutta nää liittyy kyllä ihan lääkitykseen, nää oireet on ollu punktiosta saakka. oon yrittäny kuulostella sitä kiinnittymiskipua, mutta ei oo vielä sellasta ollu. aattelen että jos kiinnittymistä tapahtuisi, niin tuntisin sen, kun tunsin viimeeksikin niin selvästi. h-hetkiähän tässä eletään...
 
hygsy: minä oli tosi kipeä lauantaina,liikkumiset jäi vähiin,en tiedä olisiko ollut kiinnittymiskipuja,rinnat tuntuu kuin räjähtäisivät,milloin voin oikein testata,en ole menossa veritestiin,kun olen väestöliitossa hoidossa ja siitä ei sovittu erikseen...paikalliseen terveyskeskukseen en halua mennä...kai sitten rupean pissaan kohta tikun nokkaan:)
 
toivorikas, kovasti pidän peukkuja, että olisi vaan turhaa pelästys ja pienellä olisi kaikki hyvin!

MT79 on ollut hurja punktiopäivä, nyt vaan kovasti onnea mukaan jatkoon!

Nega se oli se verikoekin joten ultra-aika 15.11. varattu sillä odotuksella, että mun menkat alkaa keskiviikkona tai torstaina viimeistään. Mulla kun ei menkat koskaan ala lugejen läpi vaan 2-3 päivää niiden lopetuksen jälkeen alkaa vuoto.
Kaksi alkiota on pakkasessa ja jännitetään saadaanko niistä jotain siirrettyä. Minä ajattelin taas kysyä lääkäriltä josko sulatettaisiin molemmat ja katsottaisiin sitten mitä siirretään. Ei taida suostua vieläkään harkitsemaan kahden siirtoa, mutta kysyn kuitenkin.
Mun usko PASeihin on aika onneton kun niitä on kaikkiaan tehty mulle 5 ja yhdestä oli kemiallinen kaikki muut negaa. Tuoresiirtoja ollut kaksi ja niistä toisesta on meillä esikoinen. Top alkioita meillä on koko hoitotaipaleen aikana ollut yksi ja esikoinen sai alkunsa 2. luokkaisesta alkiosta.
 
~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~

*******************1.11.2010.********************
Nimimerkki..................Hoito...........Tapa....Pu.......Sii....hoitop.

MT79.....................1.ICSI..............ly......1.11......3.11........
Hopping.................2.ICSI:n 2.PAS....lä................3.11....AVA
Garfield.................2.IVF/ICSI...........pi....2.11.....4.11......PKKS
Ross......................1.IVF................ly....3.11.......5.11.....
Tinttara83..............1.IVF...............ly......4.11...............
Punahilkka-75.........2.IVF...............ly......8.11................In-tiimi
HalleB....................2.ICSI..............ly.....vko 45...............KYS
äidiksikkö...............4.ICSI...............pi....vko 45................OYS
Muru1981.............2.IVF:n 1.PAS.........................vko 45.....VL
Sannuli-81.............4.IVF:n 1.PAS........................vko 46....
Mörkötys.............1.IVF/ICSI:n 1.PAS....................vko 46...
kolmisin.................3.ICSI...............pi.....vko 46..............OYS
Pieni Tähtönen.......4.IVF................pi......vko 46.............
Miimii-75..............1.IVF:n 2.PAS.............vko 47/48........
Marjaane...............2.IVF:n 3.PAS.....lä...............................
Doris79.................1.IVF:n 3.PAS................................
Miiru82......................................................................TAYS
Peppi1981............2.ICSI:n 1.PAS......lä................marras....OYS
heidh....................3.IVF/ICSI............pi....vko 48............OYS
Raitapaitainen.......4.ICSI..................ly.....vko 49..........TAYS
heidh....................3.IVF/ICSI............pi....vko 49............OYS
SaaraX..................3.IVF:n 1.PAS......................joulukuu
MinzuS................................PAS......................joulukuu.....GRA
Terhi76.................1.IVF:n 1.PAS.......................joulukuu...TYKS
Neela Naranja........1.IVF:n 1.PAS......................joulukuu....NKL
pirpana74...........................PAS........................joulukuu....VL
Munkkiniemi...........2.IVF..................pi.................
Cris.......................4. ICSI ...............pi...............
Tähtisilmä79..........1.IVF:n 3.PAS.................................OYS
Mandalay...............1.IVF:n 1.PAS.......lu........................OYS
Zax........................2.IVF........................................
onni ja toivo...........1. IVF:n 1.PAS.............................
Helmiina78.............2.IVF:n 1.PAS.............................
Myyrä2...................2.IVF.............................................
Meg.......................2.IVF.........................................
UnelmaSirpaLeena..2I.VF...................pi.........................OYS
Katjuska-79...........1.IVF..................pi.........................OYS
kaz......................1.ICSI:n 1.PAS.....lu...........................OYS
lepis.....................3.ICSI.............................................NKL
MiukuMau.............2.ICSI...........................................
Faith83................2.IVF:n 1.PAS.................................
nainen83..............3.IVF............................................
Mollamaija82........2.IVF........................tammikuu....TAYS

*****************Piinailijat**********************

Nimimerkki......hoitop.............alk.määrä................PP.........testipv

toivorikas-72.......NKL.................:heart:......................10..(+ testattu)
syssy..................AVA...............:heart::heart:....................10.........3.11.
Mansikkainen79........................:heart::heart:....................6.........3.11.
fiia69.......................................:heart::heart:....................5...........
hugsy.................NKL...................:heart:....................5..........8.11.
Vanilla79..................................:heart::heart:....................4..............
Huurre-80...........VL....................:heart:.....................4.............

++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++++++

Nimimerkki........testipäivä.......HCG/pp..........hoito.......alkiot

Alina79...............3.2.............513/15........2.ICSI.................1
Duffy..................4.2...............kt/10..........2.ICSI................1
Kirma................11.2.............866/14........3.IVF..................2
Annabell-77......16.2.............195/12........1.ICSI..................1
RouvaPapunen..23.2..............kt/11..........1.ICSI.................1
Maricce..............24.2.............86/14..........3.IVF.................2
e74....................3.3..............494/14.........1.IVF.................1
Sannis-75..........5.3..................................luomu...............1
Plasebo............11.3..................................3.IVF...............2
AaVee...............26.3...............kt/16..........1.IVF.................1
Nipsu74............26.3...............kt/14..........2.IVF/ICSI...........1
Ovis..................31.3............300/14..........2.IVF/ICSI...........1
pa-mi................4.4..............922/17..........4.IVF.................2
stigu123...........7.4..............250/14..........2.IVF..................1
Salvia...............23.4............100/12..........2.ICSI.................1
Heni.................28.4.............258/13.........2.ICSI:n 1.PAS......1
Katjuzka...........30.4..................................luomu..............1
Firefox..............5.5.................kt/14..........3.IVF.................1
Paiju.................12.5...............kt/14...........2.IVF................1
Nemi77.............13.5...............kt/15...........1.IVF................2
riksu82..............13.5..............kt/15............2.IVF...............1
karmilla.............13.5...........8674/23.........1.IVF.................1
Pikkuperho........13.5..............kt/10...........2.IVF.................2
milona................24.5..........2122/19.........5.ICSI................1
Klivia..................27.5.............kt/13............2.IVF...............1
Mimosah76 ........8.6.............143/13.........1.IVF:n 1.PAS......1
Amelie80............9.6..............225/13.........3.ICSI................2
Hanuu................14.6............413/14.........1.IVF:n 2.PAS......1
Nonna78............21.6............344/12...........2.IVF................2
Beelia................30.6.............228/14..........1.IVF................1
Ragdoll73..........1.7.................kt/13............1.IVF...............2
Salli72...............11.7...............kt/11.....6.ICSI:n 1.PAS.........2
Sanasa..............2.9.................kt/14...........2.ICSI..............1
Lumipuu............6.9..................kt/12..........3.ICSI..............2
Vadelmaunelma..6.9...............787/14........2.IVF/ICSI..........2
Peppiina78..........16.9.............932/13........2.IVF:n 1.PAS......1
Marjainen...........16.9..............kt/13............2.IVF...............1
Jonttunen...........20.9..............kt/12.............4.IVF..............2
Maitoparta-80......21.9............548/12........4.ICSI:n 1.PAS.....1
scrap..................24.9.............107/14..........2.ICSI...............1
Minttuska83.........26.10............vt/12...........1.IVF................1
Ninea..................27.10..........538/14...........1.IVF................1
Viu.....................29.10............kt/14............1.ICSI...............2
 
Heips!
Hurjaa ollut teillä MT79!!! Mutta hienosti selvisitte siis :) todella toivon, ettei itsellä mene ihan noin...

Täällä oli kanssa ultra tänään, ja nyt mennään samoilla linjoilla Rossin kanssa. Munarakkulat lisääntyneet, nyt näkyi 20 kpl suurin osa 17mm. Keskiviikkona punktio :) Mulle myöskin toitotettiin hyperin riskiä, vatsaontelossa olikin kuulemma vähän nestettä. (onkohan sitä yleensäkin vai....??) mutta keskiviikkona näkee sitten enemmän siitäkin. Aika tukalat oltavat on kyllä jo, kävely on aika hiljaista, enää rollaattori puuttuu ;)
 
Huonoja uutisia, ei saatu hedelmöitettyä yhtäkään alkiota. Siittiöille tapahtui jotain kummallista, yksikään ei liikkunut ja ne vain kuulemma alkoivat kellua. Ilmeisesti miehen oksennustauti sotki pH-tasapainoa jotenkin, ei klinikalta oikein osattu selittää asiaa. Kuulemma koskaan ennen eivät ole nähneet vastaavaa.

Nyt on ihan paska fiilis :( Rahat kankkulan kaivoon ja kun ei ajoissa menty julkiselle puolelle jonoon, niin odotusaikakin on sitten sitä luokkaa. Enää ei taida olla varaa toiseen hoitoon yksityisellä. Mitä me oikein ajateltiin, kun päätettiin, että "katsotaan nyt tämä eka hoito ja mietitään sitten".
 
Eilen ultrassa; 4 munasolua vain löytyi, yksi jo 11mm, muut oikeissa mitoissa eli ei kovin hyvä saalis, endometrium 11mm. Lääkäri keskussairaalassa ihan kökkö, kyllä In-tiimissä siihen verrattuna palvelu on ainakin 1o kertaa parempaa. Nyt pari päivää Gonal-f 300 yksiköä ja tänään alkaa orgalutran. Perjantaina seuraava ultra.
 
~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~

*******************2.11.2010.********************
Nimimerkki..................Hoito...........Tapa....Pu.......Sii....hoitop.

Hopping.................2.ICSI:n 2.PAS....lä................3.11....AVA
Garfield.................2.IVF/ICSI...........pi....2.11.....4.11......PKKS
Ross......................1.IVF................ly....3.11.......5.11.....
Tinttara83..............1.IVF...............ly......4.11...............
Punahilkka-75.........2.IVF...............ly......8.11................In-tiimi
HalleB....................2.ICSI..............ly.....vko 45...............KYS
äidiksikkö...............4.ICSI...............pi....vko 45................OYS
Muru1981.............2.IVF:n 1.PAS.........................vko 45.....VL
Sannuli-81.............4.IVF:n 1.PAS........................vko 46....
Mörkötys.............1.IVF/ICSI:n 1.PAS....................vko 46...
kolmisin.................3.ICSI...............pi.....vko 46..............OYS
Pieni Tähtönen.......4.IVF................pi......vko 46.............
Raitapaitainen.......4.ICSI..................ly.....vko 46..........TAYS
Miimii-75..............1.IVF:n 2.PAS.............vko 47/48........
Marjaane...............2.IVF:n 3.PAS.....lä...............................
Doris79.................1.IVF:n 3.PAS................................
Miiru82......................................................................TAYS
Peppi1981............2.ICSI:n 1.PAS......lä................marras....OYS
heidh....................3.IVF/ICSI............pi....vko 48............OYSheidh....................3.IVF/ICSI............pi....vko 49............OYS
SaaraX..................3.IVF:n 1.PAS......................joulukuu
MinzuS................................PAS......................joulukuu.....GRA
Terhi76.................1.IVF:n 1.PAS.......................joulukuu...TYKS
Neela Naranja........1.IVF:n 1.PAS......................joulukuu....NKL
pirpana74...........................PAS........................joulukuu....VL
Munkkiniemi...........2.IVF..................pi.................
Cris.......................4. ICSI ...............pi...............
Tähtisilmä79..........1.IVF:n 3.PAS.................................OYS
Mandalay...............1.IVF:n 1.PAS.......lu........................OYS
Zax........................2.IVF........................................
onni ja toivo...........1. IVF:n 1.PAS.............................
Helmiina78.............2.IVF:n 1.PAS.............................
Myyrä2...................2.IVF.............................................
Meg.......................2.IVF.........................................
UnelmaSirpaLeena..2I.VF...................pi.........................OYS
Katjuska-79...........1.IVF..................pi.........................OYS
kaz......................1.ICSI:n 1.PAS.....lu...........................OYS
lepis.....................3.ICSI.............................................NKL
MiukuMau.............2.ICSI...........................................
Faith83................2.IVF:n 1.PAS.................................
nainen83..............3.IVF............................................
Mollamaija82........2.IVF........................tammikuu....TAYS
MT79.....................2.ICSI.......................................
Mansikkainen79......................................................

*****************Piinailijat**********************

Nimimerkki......hoitop.............alk.määrä................PP.........testipv

syssy..................AVA...............:heart::heart:....................11.........3.11.
fiia69.......................................:heart::heart:....................6...........
hugsy.................NKL...................:heart:....................6..........8.11.
Vanilla79..................................:heart::heart:....................5..............
Huurre-80...........VL....................:heart:.....................5.............

++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++++++

Nimimerkki........testipäivä.......HCG/pp..........hoito.......alkiot

Alina79...............3.2.............513/15........2.ICSI.................1
Duffy..................4.2...............kt/10..........2.ICSI................1
Kirma................11.2.............866/14........3.IVF..................2
Annabell-77......16.2.............195/12........1.ICSI..................1
RouvaPapunen..23.2..............kt/11..........1.ICSI.................1
Maricce..............24.2.............86/14..........3.IVF.................2
e74....................3.3..............494/14.........1.IVF.................1
Sannis-75..........5.3..................................luomu...............1
Plasebo............11.3..................................3.IVF...............2
AaVee...............26.3...............kt/16..........1.IVF.................1
Nipsu74............26.3...............kt/14..........2.IVF/ICSI...........1
Ovis..................31.3............300/14..........2.IVF/ICSI...........1
pa-mi................4.4..............922/17..........4.IVF.................2
stigu123...........7.4..............250/14..........2.IVF..................1
Salvia...............23.4............100/12..........2.ICSI.................1
Heni.................28.4.............258/13.........2.ICSI:n 1.PAS......1
Katjuzka...........30.4..................................luomu..............1
Firefox..............5.5.................kt/14..........3.IVF.................1
Paiju.................12.5...............kt/14...........2.IVF................1
Nemi77.............13.5...............kt/15...........1.IVF................2
riksu82..............13.5..............kt/15............2.IVF...............1
karmilla.............13.5...........8674/23.........1.IVF.................1
Pikkuperho........13.5..............kt/10...........2.IVF.................2
milona................24.5..........2122/19.........5.ICSI................1
Klivia..................27.5.............kt/13............2.IVF...............1
Mimosah76 ........8.6.............143/13.........1.IVF:n 1.PAS......1
Amelie80............9.6..............225/13.........3.ICSI................2
Hanuu................14.6............413/14.........1.IVF:n 2.PAS......1
Nonna78............21.6............344/12...........2.IVF................2
Beelia................30.6.............228/14..........1.IVF................1
Ragdoll73..........1.7.................kt/13............1.IVF...............2
Salli72...............11.7...............kt/11.....6.ICSI:n 1.PAS.........2
Sanasa..............2.9.................kt/14...........2.ICSI..............1
Lumipuu............6.9..................kt/12..........3.ICSI..............2
Vadelmaunelma..6.9...............787/14........2.IVF/ICSI..........2
Peppiina78..........16.9.............932/13........2.IVF:n 1.PAS......1
Marjainen...........16.9..............kt/13............2.IVF...............1
Jonttunen...........20.9..............kt/12.............4.IVF..............2
Maitoparta-80......21.9............548/12........4.ICSI:n 1.PAS.....1
scrap..................24.9.............107/14..........2.ICSI...............1
Minttuska83.........26.10............vt/12...........1.IVF................1
Ninea..................27.10..........538/14...........1.IVF................1
Viu.....................29.10............kt/14............1.ICSI...............2
toivorikas-72.......2.11............106/11...........4.ICSI...............1
 
Viimeksi muokattu:
MT79 olen pahoillani :hug:, kaikkea voi näköjään käydä:confused:.
Ottaako muuten klinikka täyden hinnan hoidosta vaikka siirtoon asti ei pääsekkään? Olen tätä muutenkin miettinyt.
Mikä Toivorikkaan tilanne?
 
MT79 ompas kurja tilanne:( haleja

Toivorikas-72: toivotaan parasta et kaikki menee hyvin:)

Vihdoin ja viimein meidänki hoito alko:) tänään sumut alotettu 4xpvssä molempiin sieraimiin. eka kertaa tosiaan sumut käytössä et saa nähä tuleeko näistä sivuvaikutuksia. kuinka tarkkaa se ottaminen on et haittaako se jos joskus on vähän heittoja? mihin klo aikoihin ootte sumutellu? mulle ei oo puhuttu tosta mitään niin aattelin et jos sumutan klo08,13,18 ja 23.
 
Ross: täällä sitä istutaan ja hermoillaan. Testit näyttää edelleen ehkä jopa hieman vahvenevaa plussaa. Vuoto tai oikeastaan tuhru ei ole runsastunut, sitä ei periaatteessa edes tule phs:aan. Että olen toiveikas mutta samalla yritän olla realisti. Kävin siis aamulla verikokeessa ja hoitaja soittaa klo 12 ja 15 välillä.... Mä olen muuten tehnyt kaikenmerkkisiä testejä nyt ja paljon ja olen tullut siihen tulokseen että predictor on todella huono testi. Äsken tein first signalin johon tuli vahva viiva (ei vielä kontrolliviivan vahvuinen, mutta vahva), CB:n tavalliseen tuli plussa heti ja predictoriin pitkän ajan päästä tuskin huomattava viiva. Ja senhän pitäisi olla tosi herkkä. Ja pah, sanon minä.
 
Minä kiitän ja kumarran ja siirryn nyt tuonne piinailijoista ekaan ultraan ketjuun. Hoitaja soitti, arvo oli 106/PP11. Tuhrua vaan seurataan, on ihan normaalia normaalissa raskaudessakin. Toivotaan parasta. Varhaisultra (vasta) 25.11. Kiitokset kaikille myötäeläjille ja tsemppiä kaikille, riippumatta hoitovaiheesta!!! Varmasti käyn kurkkimassa täälläkin mutta jos joku haluaa ottaa päivityksen kätösiinsä niin siitä vaan. En olis ikinä uskonut että saan tälla tavalla tänne kirjoittaa ja saan plussia raskaustesteihin, meillä oli aika pitkä ja kivinen tie, mutta ainakin meidän osalta niin tämä viimeinen eli neljäs ICSI meni kaiken kaikkiaan parhaiten, siitä siis tietty tämä raskaus, mutta myös pakkaseen saatiin se 8 tai 9 alkiota!
 
toivorikas: onnea, onnea!

MT79: uskomaton tuo teidän tilanne. Lohduttavia ajatuksia sinne, vaikea käsittää...

ON: hyvin meni!!!! Punktio oli, voisi sanoa, inhimillinen kokemus tällä kertaa. Sain eri lääkärin (toivomani) ja eri lääkkeet. Rauhoittavaa kipulääkkeen ohella. Lekuri käytteli ohjuria niin taitavasti etten tuntenut sitä juuri lainkaan, vaikka viimeksi se aiheutti sietämättömät tuskat. Muutkin vääntelyt ja kääntelyt ja pistokset katosivat jonnekin sumuun.. Nyt on toki sellainen olo että jotain on sorkittu, mutta panadolilla ja levolla selvitään!

Ja mikä tärkeintä, saatiin 7 solua!! Lääkäri ja hoitajakin olivat ihan ihmeissään ja tuulettivat lujaa, kun kuultiin tulos. Rakkuloita oli jossain piilossa ja ilmeisesti yksikään ei ollut tyhjä. Mie en siis olekaan surkea munija, ainakaan tällä kertaa! Ette usko miten huojentunut olo voi olla. Oikein tunnen kuinka stressi ja jännitys pakoaa kropasta...
Nyt huomista puhelua odotellessa, onko joukossa ollut hedelmöittyjiä ja ylihuomenna siirtoon jos hyvin käy.
 
Syssy: Eiköhän toi ole jo aika hyvä merkki jos ei ole vuotoa näkynyt tähän päivään mennessä, kun mulla alko vuotelu jo lauantaina. Hyvinkin voit plussata.

Onnittelut vielä Toivorikkaalle.:flower:

Mut voi poistaa tosta piinailijoiden listalta. Eipä tässä tälläkertaa ehtinyt edes piinailemaankaan kun vuotelu alkoi jo neljä päivää siirrosta. Lopetin jo lugetkin kun vuoto on yhtä runsasta kun menkkojen aikaan. Eipä tarvi huomenna edes testailla. :( Tuntuu ettei tästä tuu yhtään mitään ikinä vaikka mitä tekis. Tuskinpa me omista/yhteisistä aineksista vauvaa tullaan edes aikaseks saamaan, kait se on vaan alettava miettimään kohta jo muita vaihtoehtoja.
 

Yhteistyössä