kyllä ottaa päähän erään pojan puolesta

vastaus on kysymykseesi kyllä. Ihan sen esikoisen mielenterveyden vuoksi. Hän saakin tuossa tilanteessa loppuikänsä miettiä miksi hän ei kelvannut, mutta ne kaksi muuta kelpasi sinulle...
tätä minäkin mietin. edelleen. biologinen äitini antoi minut pois, mutta vanhemman veljeni piti luonaan.
ajatelkaa, viisikymppinen nainen miettii, miksi äiti hylkäsi :ashamed:
 
[QUOTE="anne";27748821]No hyvin on esikoinen pärjännyt eikä millään lailla katkeralta vaikuta.[/QUOTE]

Et sinä näe sinne pään sisään. Aivan varmasti hän kantaa asiaa mukanaan. Selitä toki itelles helpoimman kautta.
 
"manne"
Kyllä on. Tämän tietää jokainen normaali sijaisperhe. Turha alkaa tästä vääntään nyt.
Monet ihmiset eivät ole koskaan viettäneet joulua (=antaneet/vastaanottaneet joululahjoja) ja ovat edelleen hengissä, useat heistä viettävät jopa ihan menestyvää ja tasapainoista elämää.
Näin ollen väittämäsi siitä, että joululahjojen saaminen olisi elämisen kannalta välttämätöntä, on täysin perätön.
 
onj jtässä kuitenkin se hyvä puoli, että poika saa kaiken mitä elämiseensä tarvii. turvallisen ja rauhallisen kokdin, jossa ei juoda eikä tapella. harrastuksen isovanhemmat maksaa. ja se ei ihan halpa harrastus ole. on paljon kavereita, jotka saa kulkea pojan luona silloin kun haluavat ja poika kavereilla. rajat on pojalle myös laitettu.
 
vierass
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;27749154:

No eivät nuo isovanhemmat miltään "pahiksilta" kuulosta. Jos kerta lapselle on ostettu mopo ja maksettu mopokortti ja harrastuksenkin maksavat.

Ehkä poika on toivonut 150 euron kännykkää ja just vähän aikaa sitten saanut uuden? Eihän me tiedetä taustoja.
 
"Vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;27749154:
onj jtässä kuitenkin se hyvä puoli, että poika saa kaiken mitä elämiseensä tarvii. turvallisen ja rauhallisen kokdin, jossa ei juoda eikä tapella. harrastuksen isovanhemmat maksaa. ja se ei ihan halpa harrastus ole. on paljon kavereita, jotka saa kulkea pojan luona silloin kun haluavat ja poika kavereilla. rajat on pojalle myös laitettu.
Eli isovanhemmat tekevat parhaansa, eika heilta enempaa voi mielestani pyytaa. Ei ole heidan vika jos aiti ei ole tasapuolinen lastensa kesken, eivatka he ole velvollisia kayttamaan satoja euroja lahjoihin vain koska aiti niin ostaa muille. varmaan poika tietaa ketka ovat oikeasti hanen puolellaan eika se lahjoilla tule ilmi vaan jokapaivaisessa elamassa.
 
Iiks
hän ei ole VIELÄ katkera...
Niinpä.
Mun 83v isoäiti kuoli kesällä ja kärsi noin puoli vuotta syöpähoidoissa ennen sitä. Voin sanoa että hän itki aamusta iltaan lapsuuttaan, oma äitinsä oli hylännyt, hän pelkäsi jatkuvasti että nyt lapsensa hänet hylkäävät vuorostaan sairaalaan tai hoitokotiin. Ikinä ei ollut tällaisista aiemmin puhunut vaikka tiesimme menneisyydestä. Voin vain sanoa että hänellä oli hirveät sieluntuskat viimeiset elinkuukautensa. Kuvittelen nyt että aiemminkin, muttei vaan ilmaissut niitä.
 
"Huoh"
[QUOTE="anne";27749044]Tätä kritisoidaan vaan koska olen äiti isät jotka tekevät näin heitä ei tuomita.[/QUOTE]

Provoilua mutta ripaus tottakin. Enemmän ymmärrystä saa osakseen äitipuoli joka ei halua niitä miehen ärsyttäviä lapsia edes silloin tällöin käymään ja kiukuttelee sitä ettei näille etälapsille saisi ostaa yhtä kalliita lahjoja kuin yhteisille. Onhan se ymmärrettävää että vieraat lapset häiritsevät ydinperheen lomanviettoa. Kuitenkin mies joka ei koe vaimonsa lapsia osaksi perhettä eikä halua heitä asumaan luokseen on ihan hirviö.

Mä kyllä ihmettelen kumpaakin. Just nyt mietin yhtä tuttua 2v lasta jota kukaan ei halua luokseen jouluksi eikä uudeksi vuodeksi. Vanhemmat erosivat noin vuosi sitten ja molemmilla on uudet kumppanit ja lapsi ei kuulu kumpaankaan kotiin. Isä tykkää leikkiä viikonloppuisää muttei ole valmis ottamaan lasta kokonaan luokseen, tekee myös helposti ohareita tapaamisten suhteen jos tulee jotain kivempaa tekemistä. Lapsi asuu virallisesti äitinsä kanssa äidin uuden miehen luona mutta käytännössä vierailee siellä harvemmin kuin isällään kun äidillä on niin paljon kiireitä. Käytännössä lapsi asuu työssäkäyvän mummonsa luona.

Nyt mummon piti lähteä jouluksi reissuun mihin ei voi ottaa lasta mukaan. Äiti viettää joulun miesystävän perheen luona jonne ei lasta kuulemma voi viedä. Lapsen piti mennä isälleen mutta nyt isällä tuli muita suunnitelmia viimehetkellä. Mummo joutui sitten perumaan reissunsa jäädäkseen lapsen kanssa kotiin, hän alkaa jo väsyä tilanteeseen.
 
gfhghg
Eikö siovanhemmat saa mitään korvausta? heidän kuuluisi olla lapsen perhehoitajia ja saada lapsen kuluista ja hoidosta korvaus. Jos oma äiti on lapsen hylännyt niin se on huostaanoton paikka ja sen jälkeen laillilset korvaukset kuuluu hoitajille.
 
ghgfhf
[QUOTE="vieras";27748582]no en ymmärrä niitä isovanhempiakaan. lapsi oli kai mahdollista antaa adoptoitavaksi kunnon perheeseen. jos isovanhemmat päätti lapsen kasvattaa, voisivat kai he sitten pitää myös huolen ettei juuri tälläistä arvottomuuden tnnetta pääse syntymään.
pitkin vuotta kun olisi edes pieniä lahjoja ostanut niin poika arvostaisi varmasti kovasti.
mielipidettä äidistä ja isästä tuskin tarvitsee edes sanoa.
valitettavasti näissä oloissa kasvaa niitä tulevaisuudessa muita satuttavia ihmisiä. lapsi-parka kukaan ei välitä. kaikki tappelee siitä kenen riesa se lapsi on.[/QUOTE]

Eihän nyt isovanhemmat päätä mistään adoptioon antamisesta. Ja toisekseen huostaanotto ja sitä kautta perhehoito isovanhempien luona olisi tuonut isovanhemmille kulukorvaukset sekä perhehoitopalkkion eli korvauksen tehdystä työstä.
 
"vieras"
[QUOTE="anne";27749599]Mies piti lapsesta mutta muuttui kun sai 2 omaa lasta.En mennyt sellaisen kanssa yhteen joka ei hyväksynyt edellisen suhteen lasta.[/QUOTE]

En olisi voinut jatkaa parisuhdetta sellaisen miehen kanssa, joka ei hyväksy yhtä tai useampaa lapsistani. Olisin tuntenut, että arvomaailmamme miehen kanssa ovat liian kaukana toisistaan.
 
"anne"
[QUOTE="vieras";27749624]En olisi voinut jatkaa parisuhdetta sellaisen miehen kanssa, joka ei hyväksy yhtä tai useampaa lapsistani. Olisin tuntenut, että arvomaailmamme miehen kanssa ovat liian kaukana toisistaan.[/QUOTE]

en halunnut rikkoa pienten lasten perhettä.
 
"Vieras"
[QUOTE="anne";27749706]en halunnut rikkoa pienten lasten perhettä.[/QUOTE]

Mutta niinhän sä teit! Rikoit perheen ihan pahimmalla mahdollisella tavalla. Ne puenemmät varmaan miettii että koskahan on heidän vuoro lähteä jonkun kiinnostavamman tieltä tai riesana roikkumiselta. Pilasit välit lapseesi ja lapsiesi välit myös. Kiinnostais kyllä nähdä minkälaisen kultakimpaleen takia tämä äiti on voinut rikkoa oman lapsensa.
 
"Vieras"
[QUOTE="Huoh";27749353]Provoilua mutta ripaus tottakin. Enemmän ymmärrystä saa osakseen äitipuoli joka ei halua niitä miehen ärsyttäviä lapsia edes silloin tällöin käymään ja kiukuttelee sitä ettei näille etälapsille saisi ostaa yhtä kalliita lahjoja kuin yhteisille. Onhan se ymmärrettävää että vieraat lapset häiritsevät ydinperheen lomanviettoa. Kuitenkin mies joka ei koe vaimonsa lapsia osaksi perhettä eikä halua heitä asumaan luokseen on ihan hirviö.

Mä kyllä ihmettelen kumpaakin. Just nyt mietin yhtä tuttua 2v lasta jota kukaan ei halua luokseen jouluksi eikä uudeksi vuodeksi. Vanhemmat erosivat noin vuosi sitten ja molemmilla on uudet kumppanit ja lapsi ei kuulu kumpaankaan kotiin. Isä tykkää leikkiä viikonloppuisää muttei ole valmis ottamaan lasta kokonaan luokseen, tekee myös helposti ohareita tapaamisten suhteen jos tulee jotain kivempaa tekemistä. Lapsi asuu virallisesti äitinsä kanssa äidin uuden miehen luona mutta käytännössä vierailee siellä harvemmin kuin isällään kun äidillä on niin paljon kiireitä. Käytännössä lapsi asuu työssäkäyvän mummonsa luona.

Nyt mummon piti lähteä jouluksi reissuun mihin ei voi ottaa lasta mukaan. Äiti viettää joulun miesystävän perheen luona jonne ei lasta kuulemma voi viedä. Lapsen piti mennä isälleen mutta nyt isällä tuli muita suunnitelmia viimehetkellä. Mummo joutui sitten perumaan reissunsa jäädäkseen lapsen kanssa kotiin, hän alkaa jo väsyä tilanteeseen.[/QUOTE]

Mummo on kyllä hieno ihminen! Toivottavasti kaikki tämän tajuavat myös sanovat sen hänelle!!!
 
Yhteistyössä