Kyllä mä hattua nostan yksinhuoltajille!

Juu, kyllä nytkin tuntui niin kivalta, kun mies lähti hakemaan viikonlopun ruoat kaupasta eikä itse tarvitse laittaa tikkua ristiin... Kyllä noilla miehillä on vaan ihan vissi paikka tässäkin huusholllissa, yksin pärjääminen olisi kyllä hirmu työlästä.

Aivan.
Meillä tämä ilta menee usein niin että mies suihkuttaa, sylittelee ja hoitaa iltatoimet tuon pojan kanssa, yhdessä sitten lueskellaan satu.

 

Meillä on tuollaista joka päivä. Mies käy kotona vain nukkumassa. Taas tapeltiin. Mies elää kuin sinkku.

No, huonoa miestä en kyllä katselisi, silloin olisin kyllä miulummin kaksin pojan kanssa, se on varma.

 

Mä oon ollu neljä vuotta yksin poikien kanssa, käyvät kyllä isällään joka toinen vkoloppu. Nyt en oo yh enää ku tän kuun, sit muutetaan ukon kanssa yhteen. Raskasta kieltämättä on, kodin hoidat yksin, lapset, raha-asiat ja vastuun. Mut mun lapset on tyytyväisiä ja onnellisia, onnellisempia kuin silloin, kun meillä oli ydinperhe. Mun lasten onni, on se, mikä auttaa jaksmaan eteenpäin =)

 

Ihan oikeesti?

Onkohan mulla joku asennevamma tähän, vai olenko mä a) sikahuono äiti vai b) käsittämättömän pessimistinen, mutta mä kyllä vaihtaisin! Montakin päivää! Mä olen asunu näiden kanssa yksin kesäkuusta 2006. Olin raskaana kun ostin asunnon, 3 kk tehtiin eka remonttia työpäivien jälkeen ja tähän muutettiin heinäkuussa, kävin töissä ja tein illat yrityksen juttuja. Äippälomalle jäin 10/06 ja tyttö syntyi tammikuussa 07. Kaikki yöheräilyt olen hoitanu yksin, kantanut taloudellisen vastuun, yrittäny vaan jaksaa ja pärjätä uhmaikäisen ja vauvan kanssa. Ja voin sanoa, että suurin osa päivistä on ollu niin täyttä helvettiä, että jos mahdollisuus olisi palata ajassa taaksepäin, niin todellakin vaihtaisin pois suurimman osan päivistä![/quote]

ihan aikuisten oikeesti =)
Erottiin heinäkuussa 2006, lapset oli sillon 4v. 2v. ja melkeen 1v. alotin opiskelut elokuussa.
Niin monesti oon miettiny että onko tässä mitään järkee...
Niin monena aamuna oon itkua vääntäen lähteny kouluun ja illalla viimisenä pyyhkiny kyyneleet.
Rahaa ei oo juur koskaan.
Mutta tää on mun elämä. Antaisin mitä vaan lasteni takia. Ja vaikka niitä paskoja päiviä on ollu monta...oi, niitä on ollu niin monta!! Siltikään en vaihtais päivääkään pois!!
Nimittäin sillon ku menee oikeen huonosti ja tuntuu että maailma kaatuu päälle, osaa arvostaa niitä pieniä hetkiä, ku kaikki kolme termiittiä istuu rivissä sängyllä ja luen niille kirjaa...ja ku niiltä pieniltä ihmisiltä tulee niin tunteella: äiti, mä rakastan sua! Sillon tietää että on onnellinen, vaikka ei se toinen aikuinen ovesta sisään tuliskaan.

En mä tämmösestä elämästä haaveillu, en todellakaan. Mutta jos mä rupeen märehtimään menneen ja sen toisellaisen elämän perään, en voi nauttia elämästä joka mulla on tässä ja nyt...

 

täällä kanssa yksi äippä joka oli 3v yh,joista 2v olin 24/7/4/12 lapsen kanssa kaksi ja noista vuosista kyllä vaihataisin minäkin monta päivää pois. että oli ihanaa kun tapasin mieen joka jakoi arjen(vähän aikaa tosin vain), enään mun ei ollut pakko jaksaa,jos en jaksanut, kun oli toinenkin joka saattoi "hoitaa" uhmaraivarit,pestä hampaat,nousta aamulla ylös lapsen kanssa,nousta hakee maitoa, milloin mitäkin mitä em.ruokaillessa kun lapsi pyysi lisää. joku muu hoiti "suihkutappelun" välillä. eikä aina vain minä,minä minä.. voin sanoa että se oli niin paljon helpompaa kuin elämä yh:na oli. valitettavasti mies paljastui emä valehtelijaksi . häitäkin oltiin jo suunniteltu,tai siis lähinnä puhuttu niistä

 

ja se vaikuttaa toosi paljon miten asennoituu

 

pakko on vaan pärjätä vaikka välillä tuntuu että nostelee lasta seinille kohta

 

On tässä se positiivinen pointti, että mun lapset ainakin oppii itsenäisiksi ja reippaksi mutta toisaalta se on kyllä negatiivinenkin - joutuvat oppimaan. Mielellään ne saisi olla lapsia paaaaaljon pidempään, mutta meillä vajaa 4 v on tänään mm. imuroinut...

 

onhan tää rankkaa, mutta palkitsevaa=)

Mä en vissiin ole tajunnu jotain yksinhuoltajuudesta, mutta missä se palkinto on? Rahaa ei ole, kukaan ei koskaan kiitä mistään, ei siivotusta kodista, ei pestystä pyykistä.... :| Ruuasta nyt sentään useimmiten...

Mulla lapset 1v1kk ja 3v9kk, ehkä ne sitten isompana osaa kiittää...

No voi voi.

Mä olen naimisissa eikä meillä ole rahaa, no pärjätään mutta ei me rahassa kylvetä :|

Ja tosta kiittämisestä, ei mua kukaan kiittele siitä että siivoan, pesen pyykit, laitan ruuat, hoidan lapset :/ Ja siis mun pointti on se että ei ne yh:t ole ainoita joilla on paljon tekemistä eikä siitä kiitosta saa.

 

Mä olen tytön kanssa 24/7, ei tule koskaan olemaan isänsä kanssa viikonloppuja eikä myöskään tapaa.. ... Välillä on raskasta, tietysti, mutta päivääkään en vaihtaisi pois Ollaan pärjätty yllättävänkin hyvin vaikka välillä on ollut hetkiä jolloin tuntuu että kaikki kaatuu...Onneksi minulla on ihana sisko, äiti sekä ystäviä jotka katsovat tytön perään että pääsen omille teille rentoutumaan Sitten jaksaa taas eteenpäin..ja täytyy myöntää että myös työni että opiskeluni on mulle sitä henkireikää kodin arjesta

 

onhan tää rankkaa, mutta palkitsevaa=)

Mä en vissiin ole tajunnu jotain yksinhuoltajuudesta, mutta missä se palkinto on? Rahaa ei ole, kukaan ei koskaan kiitä mistään, ei siivotusta kodista, ei pestystä pyykistä.... :| Ruuasta nyt sentään useimmiten...

Mulla lapset 1v1kk ja 3v9kk, ehkä ne sitten isompana osaa kiittää...

No voi voi.

Mä olen naimisissa eikä meillä ole rahaa, no pärjätään mutta ei me rahassa kylvetä :|

Ja tosta kiittämisestä, ei mua kukaan kiittele siitä että siivoan, pesen pyykit, laitan ruuat, hoidan lapset :/ Ja siis mun pointti on se että ei ne yh:t ole ainoita joilla on paljon tekemistä eikä siitä kiitosta saa.

Ja onko se mun vika, että sun mies ei osaa arvostaa sinua?

Kyllä meillä mies kiitti, huomioi ainakin, jos olin siivonnut tai laittanut erikoishyvää ruokaa, jos ei muuta, niin hieroi hartioita illalla tai lämmitti saunan valmiiksi ja toi kaupasta pari siideriä, käski joskus mennä yksin lenkille tms.

 

Mä oon kans viimesen vuoden (kun mies toisella paikkakunnalla töissä) oppinu arvostaa yksinhuoltajia, tai sellasia jotka yksin, aikuisena, joutuu tajuamaan penskojen kanssa ja hoitamaan ihan kaiken yksin. Kyllä se vaan luonnetta ja ennenkaikkea jaksamista vaatii, eli siinämielessä nostan hattua heille kyllä.

 

On tässä se positiivinen pointti, että mun lapset ainakin oppii itsenäisiksi ja reippaksi mutta toisaalta se on kyllä negatiivinenkin - joutuvat oppimaan. Mielellään ne saisi olla lapsia paaaaaljon pidempään, mutta meillä vajaa 4 v on tänään mm. imuroinut...

mutta miks lasten pitää oppia itsenäisiks ja reippaiks liian nuorena? miks ei yksinhuoltajan lapset saa olla lapsia niin kauan ku ovat lapsia...? en mä ainakaan oleta lasteni kehittyvän ja aikuistuvan sitte ku sen aika tulee mitenkään erityisen aikasin...
Lapset on lapsia, vaikka niitten vanhempi oliski yksinhuoltaja...

 

On tässä se positiivinen pointti, että mun lapset ainakin oppii itsenäisiksi ja reippaksi mutta toisaalta se on kyllä negatiivinenkin - joutuvat oppimaan. Mielellään ne saisi olla lapsia paaaaaljon pidempään, mutta meillä vajaa 4 v on tänään mm. imuroinut...

mutta miks lasten pitää oppia itsenäisiks ja reippaiks liian nuorena? miks ei yksinhuoltajan lapset saa olla lapsia niin kauan ku ovat lapsia...? en mä ainakaan oleta lasteni kehittyvän ja aikuistuvan sitte ku sen aika tulee mitenkään erityisen aikasin...
Lapset on lapsia, vaikka niitten vanhempi oliski yksinhuoltaja...

PAKKO kun ei mulla kädet riitä kaikkeen. Pakko on oppia lapsen pukemaan itsenäisesti, käymään vessa-asioilla itsenäisesti, isompi käy kylvyssä yksin, touhuaa tosi paljon itsekseen, osaa ottaa itse jääkaapista maitoa ja tehdä voileivän, vie pyykit pyykkikoriin... En mä tokikaan tiedä, että mikä näistä on normaaliin siisteyskasvatukseen kuuluvaa ja kuinka monen muun lapset on 3-vuotiaana osanneet nämä edellämainitut, mutta kun mulla on rajallinen aika ja vain 2 kättä, niin en mä voi enkä ehdi auttaa lasta niin paljon kun haluaisin, kaikki aika menee tuon pienemmän passaamiseen.

 

Mä joskus ajattelen, että mun pitäisi varmaan erota.
Arki helpottuisi huomattavasti jos lapset olisi joka toinen viikonloppu isällään :kieh: . Mulla olisi vapaata :xmas: .
Mutta en mä ihan sen takia ajatellut kuitenkaan virallisestikin yh:ksi alkaa. Onhan tuosta miehestä henkinen ja taloudellinen apu edes.

Miten se arkeen liittyy jos lapset joka toinen viikonloppu isällä?

 

onhan tää rankkaa, mutta palkitsevaa=)

Mä en vissiin ole tajunnu jotain yksinhuoltajuudesta, mutta missä se palkinto on? Rahaa ei ole, kukaan ei koskaan kiitä mistään, ei siivotusta kodista, ei pestystä pyykistä.... :| Ruuasta nyt sentään useimmiten...

Mulla lapset 1v1kk ja 3v9kk, ehkä ne sitten isompana osaa kiittää...

No voi voi.

Mä olen naimisissa eikä meillä ole rahaa, no pärjätään mutta ei me rahassa kylvetä :|

Ja tosta kiittämisestä, ei mua kukaan kiittele siitä että siivoan, pesen pyykit, laitan ruuat, hoidan lapset :/ Ja siis mun pointti on se että ei ne yh:t ole ainoita joilla on paljon tekemistä eikä siitä kiitosta saa.

Ja onko se mun vika, että sun mies ei osaa arvostaa sinua?

Kyllä meillä mies kiitti, huomioi ainakin, jos olin siivonnut tai laittanut erikoishyvää ruokaa, jos ei muuta, niin hieroi hartioita illalla tai lämmitti saunan valmiiksi ja toi kaupasta pari siideriä, käski joskus mennä yksin lenkille tms.

Jos sulla kerta oli noin ihana mies niin missä se on nyt?

Ja kyllä mun mies on hyvä isä ja hyvä aviomies
=)
Toisinaan mies on vähän kiittämätön mutta se ei tarkota sitä että hän ei arvosta sitä mitä mä täälä kotona teen.

 

Saanko mä sit tuplasäälit, kun lapset ei mene juuri koskaan isälleen (lapset viikot koulussa + lasten isä lähes kaikki vkl:t töissä + lisäksi välimatkaa 350 km = mahdoton yhtälö viikonlopputapaamisille), ja kun isä sitten tapaa noita lapsiaan, tulee hän meille muutamaksi päiväksi!

 

Mä joskus ajattelen, että mun pitäisi varmaan erota.
Arki helpottuisi huomattavasti jos lapset olisi joka toinen viikonloppu isällään :kieh: . Mulla olisi vapaata :xmas: .
Mutta en mä ihan sen takia ajatellut kuitenkaan virallisestikin yh:ksi alkaa. Onhan tuosta miehestä henkinen ja taloudellinen apu edes.

Noin mäkin joskus välillä ajattelin -tai ylipäänsä että olis helpompi huolehtia vaan ittestään ja lapsista, kun miehestä viellä lisäksi.
Mutta täytyy sanoa, että nyt kun mies on ollu 26 päivää poissa, on kyllä mieli muuttunu Ihan mieluusti otan sen sunnuntaina takas kotiin.
Nytkin rasittaa ja ärsyttää toi 9-vuotias, joka kyselee kokoajan ja mä en millään jaksais keksiä sille vastauksia, enkä voi sanoa että kysy isiltä. Enkä jaksa aina sanoa kauniisti etten tiedä, kun kysymykset on jokseenkin outoja! (No, onneks sen tietää, että tää vaihe, jolloin äiti tietää kaiken, ei kestä enää kauaa )

 

Minäkin voin 4 lapsen yh:na sanoa, että lapset joutuvat oppimaan asioita/itsenäistymään todella aikaisessa iässä, koska yksi ihminen ei tosiaan ehdi passata kaikkea aina valmiiksi kaikille. Ja teemme paljon lasten kanssa asioita yhdessä, ymmärtävät, että olemme perhe, ja perheessä jokainen osallistuu esim. kotitöihin kykyjensä mukaan.

 

On tässä se positiivinen pointti, että mun lapset ainakin oppii itsenäisiksi ja reippaksi mutta toisaalta se on kyllä negatiivinenkin - joutuvat oppimaan. Mielellään ne saisi olla lapsia paaaaaljon pidempään, mutta meillä vajaa 4 v on tänään mm. imuroinut...

mutta miks lasten pitää oppia itsenäisiks ja reippaiks liian nuorena? miks ei yksinhuoltajan lapset saa olla lapsia niin kauan ku ovat lapsia...? en mä ainakaan oleta lasteni kehittyvän ja aikuistuvan sitte ku sen aika tulee mitenkään erityisen aikasin...
Lapset on lapsia, vaikka niitten vanhempi oliski yksinhuoltaja...

PAKKO kun ei mulla kädet riitä kaikkeen. Pakko on oppia lapsen pukemaan itsenäisesti, käymään vessa-asioilla itsenäisesti, isompi käy kylvyssä yksin, touhuaa tosi paljon itsekseen, osaa ottaa itse jääkaapista maitoa ja tehdä voileivän, vie pyykit pyykkikoriin... En mä tokikaan tiedä, että mikä näistä on normaaliin siisteyskasvatukseen kuuluvaa ja kuinka monen muun lapset on 3-vuotiaana osanneet nämä edellämainitut, mutta kun mulla on rajallinen aika ja vain 2 kättä, niin en mä voi enkä ehdi auttaa lasta niin paljon kun haluaisin, kaikki aika menee tuon pienemmän passaamiseen.

Saanko lohduttaa sinua huonon omatunnon suhteen? Varmasti ydinperheessäkin moni lapsi joutuu opetella paljon nuorena,jos on useampia (yli 1) lapsia. Monet miehet tekevät pitkää päivää töissä, ja kaksi kättä on riitettävä.

Meillä on mennyt toisinpäin. Meillä kuopus on joutunut tehdä kaiken heti itse kun on kyennyt. En ole halunnut kasvattaa toista yhtä passattavaa kuin esikoinen. tapoja on vaikea muuttaa ja en jaksaisi enää samaa passaamista toista kertaa.

 

Minäkin voin 4 lapsen yh:na sanoa, että lapset joutuvat oppimaan asioita/itsenäistymään todella aikaisessa iässä, koska yksi ihminen ei tosiaan ehdi passata kaikkea aina valmiiksi kaikille. Ja teemme paljon lasten kanssa asioita yhdessä, ymmärtävät, että olemme perhe, ja perheessä jokainen osallistuu esim. kotitöihin kykyjensä mukaan.

niinku tuo multa menee niinku ohi kokonaan, että eikö sitte perheessä, jossa on toinen vanhempiki, tehä asioita yhessä?
Passataanko kahen aikuisen perheissä lapsia sitte pitemmälle?

 

On tässä se positiivinen pointti, että mun lapset ainakin oppii itsenäisiksi ja reippaksi mutta toisaalta se on kyllä negatiivinenkin - joutuvat oppimaan. Mielellään ne saisi olla lapsia paaaaaljon pidempään, mutta meillä vajaa 4 v on tänään mm. imuroinut...

mutta miks lasten pitää oppia itsenäisiks ja reippaiks liian nuorena? miks ei yksinhuoltajan lapset saa olla lapsia niin kauan ku ovat lapsia...? en mä ainakaan oleta lasteni kehittyvän ja aikuistuvan sitte ku sen aika tulee mitenkään erityisen aikasin...
Lapset on lapsia, vaikka niitten vanhempi oliski yksinhuoltaja...

PAKKO kun ei mulla kädet riitä kaikkeen. Pakko on oppia lapsen pukemaan itsenäisesti, käymään vessa-asioilla itsenäisesti, isompi käy kylvyssä yksin, touhuaa tosi paljon itsekseen, osaa ottaa itse jääkaapista maitoa ja tehdä voileivän, vie pyykit pyykkikoriin... En mä tokikaan tiedä, että mikä näistä on normaaliin siisteyskasvatukseen kuuluvaa ja kuinka monen muun lapset on 3-vuotiaana osanneet nämä edellämainitut, mutta kun mulla on rajallinen aika ja vain 2 kättä, niin en mä voi enkä ehdi auttaa lasta niin paljon kun haluaisin, kaikki aika menee tuon pienemmän passaamiseen.

Saanko lohduttaa sinua huonon omatunnon suhteen? Varmasti ydinperheessäkin moni lapsi joutuu opetella paljon nuorena,jos on useampia (yli 1) lapsia. Monet miehet tekevät pitkää päivää töissä, ja kaksi kättä on riitettävä.

Meillä on mennyt toisinpäin. Meillä kuopus on joutunut tehdä kaiken heti itse kun on kyennyt. En ole halunnut kasvattaa toista yhtä passattavaa kuin esikoinen. tapoja on vaikea muuttaa ja en jaksaisi enää samaa passaamista toista kertaa.

Ei kaikissa perheissä mummot tule passaamaan sitä isompaa lasta kun syntyy kakkonen.

 

Mä joskus ajattelen, että mun pitäisi varmaan erota.
Arki helpottuisi huomattavasti jos lapset olisi joka toinen viikonloppu isällään :kieh: . Mulla olisi vapaata :xmas: .
Mutta en mä ihan sen takia ajatellut kuitenkaan virallisestikin yh:ksi alkaa. Onhan tuosta miehestä henkinen ja taloudellinen apu edes.

Miten se arkeen liittyy jos lapset joka toinen viikonloppu isällä?

Kyllä minua auttaisi huomattavasti jaksamaan arjessa, jos joskus olisi edessä vapaa viikonloppu ilman lapsia ja sitä samaa pakkorumbaa, on pakko tehdä ruoat, siivota jäljet, kuunnella ja etsiä vaatteet, harjata monelta (itseltä ja kahdelta lapselta) hiukset ja hampaat. Raskasta työtä kun ei koskaan vapaata.

 

Sen huomion olen tehnyt, että monissa kahden vanhemman perheissä ei riitä, että passataan niitä lapsia, vaan kun ne vaimot/äidit passaavat vielä miestäänkin, eli lapsetkin saa jo pienestä pitäen sen mallin, että nainen palvelee miestä ja tekee muutenkin paljon yksin. Mielestäni kuitenkin kodin-ja lasten hoito kuuluu sekä isälle että äidille yhdessä, ja lapset osallistukoot kukin kykynsä mukaan.

 

Jäin yksinhuoltajaks pojan ollessa 4kk. pojan isää ei poika kiinnostanu kun satunnaisesti. en kokenu yh oloa mitenkään vaikeeks... kaikesta selvis, vaikka kukaan ei ollu auttamassa... ainut vapaa hetki oli kun perhetyöntekiä kävi kerran vikossa 4h olemassa... vaikeitakin aikoja oli... mutta en osannu ajatella niitä vaikeina... elämä oli paljon vaikeempaa sillon kun asuin pojan isän kans yhdessä joka oli alkoholisti... ero, ja pojan kans kaksin jääminen oli suuri helpotus... nautin siitä...

Nyt avoliitossa ollu 9kk... elämä jatkuu... ainut vaan että poika ei koskaan näe isäänsä kun isää ei kiinnosta... se surettaa. poika nyt 5-v.