Kyllä tämä elämä on hankalaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinen

Vieras
Olen raskaana vk 9, minulla on ennestään 2v lapsi. Elämän pitäisi siis olla mallillaan, mutta ei:( Miehestäni on tullut ihan kauhea. Hän huutaa minulle koko ajan, heittelee tavaroita, kiukuttelee, mököttää ym. Ennen raskautta mies oli huomaavainen ja kunnollinen aviomies, mutta jotain on tapahtunut. Tapellaan koko ajan, ihan koko ajan. Tiedän, etten jaksa vauvan kanssa yksin, joten minulla olisi tässä aika vähän aikaa päättää mitä teen, keskeytytänkö raskauden, jätän miehen ja muutan lapsen kanssa kaksin jonnekkin, vain koitanko vaan jaksaa miestä ja hänen temppujaan.

Alkuraskaus on ollut vaikea. Minulla on ollut voimakasta pahoinvointia ja väsymystä. Tiedän että arjen pyöritys on jäänyt miehen harteille, mutta en voi olla ajattelematta, että jos se on syy arjen huonoksi menemiseen, niin millaista elämää meillä sitten on jos vauvalla on vaikka koliikki tms.

Itkettää ja väsyttää, haluan vanhan elämäni takaisin!!!!!!!!!!!
 
kun mä odotin viidettä niin olotila oli alkuun, tai oikeestaan ihan loppuun asti juurikin tuollainen, silti nyt ihmetyttää miks kuvittelin etten jaksaisi, ihan hyvinhän tässä, ilman miestä tosin, olin oikeastaa yh jo raskausaikana. alkuraskaus kai useinkin masentaa, väsyttää ja ahdistaa. päätös on tietenkin sinun mut en mä ainakaan oo kuopusta katunut.
Ja hommatkaa lapsenvahti säännölisesti ja eläkää myös itsellenne ja toisillenne.
 
Jos raskaus oli yllätys, niin onhan se kriisi miehellesikin ja ehkä siksi olo voi olla sekava.

Mutta sitä ettetkö pärjäisi yksin, et voi tietää ennen, joten pää pystyyn vain... se on oikeastaan tahdosta kiinni - siis oma pärjääminen.
 
Niin ja voisitte yrittää tehdä sopimuksen, että kumpikaan ei riitele vaan rauhoitatte alkuraskauden ajan. Riitelyyn menee aivan turhaan energiaa, mikä olisi ehkä parempi kohdistaa siihen arkielämään.

Tärkeät päätökset on hyvä tehdä rauhan tilassa, ei mielen kuohuksissa ja äkkipikaisuuksissa.
 
Tiedän tunteen, meillä lähes tulkoon sama tilanne ap:n kanssa. Toisaalta tuntuu että olisi helpompi jatkaa yksin, mutta koskaan ei suunnitelmiini kuulunut olla yksinhuoltaja kahdelle pienelle. Meillä mies halusi raskautta yhtä paljon kuin minäkin, mutta ei ole vielä kertaakaan kysynyt miten minulla menee tai haluaisinko joskus levätä, nyt pahin väsymys alkaa jo helpottaa mutta aiemmin en pystynyt olemaan ilman päikkäreitä, ja mies ei tunnu yksinkertaisesti ymmärtävän että olin oikeasti niin väsynyt että saatoin itkeä mistä tahansa pikkujutusta jos en saanut nukuttua. Nyt mies murjottaa kolmatta päivää, ja kaksi yötä on nukkunut vierashuoneessa, yölläkin yritin asioita selvittää mutta hän ei sanonut mitään vaikka puhuin ummet ja lammet siitä kuinka haluan meidän avioliiton kestävän ja pyysin anteeksi, vaikka tällä kertaa mies olikin syypää riitaan. Tuntuu vain niin yksinäiseltä ja pahimmalta se, ettei mies reakoi mitenkään minun pahaan oloon, vaikka aina ennen on riidat sovittu ennen nukkumaan menoa. Jotenkin on semmoinen olo että oliko se nyt tässä? Jos mies ei tämän illan aikana soita töistään ja pyydä anteeksi, niin varmaan pakkaan sen kamppeet kassiin ja menköön jonnekin muualle yöksi, sillä en kestä pidempään mykkäkoulua. Miettiköön siellä mitä haluaa, mutta takaisin ei tarvitse tulla ennen kuin päättää mitä haluaa! Onneksi ollaan lähdössä viikon päästa sukuloimaan lapsen kanssa, niin saan muuta mietittävää.
Pahoillani olen sinunkin puolesta, mutta kyllähän me pärjätään vaikka ilman miehiä jos niinkseen tulee, vai mitä? ;)
 
Raskaus on suunniteltu ja toivottu, joten mistään ylläristä ei ole kyse. Meillä ei ole esim. rahahuolia tms. stressiä joka selittäisi miehen käytöksen. Tiedän etten jaksa vauvan kanssa kun välillä tuntuu etten näin surkeana jaksa edes tuon 2v kanssa. Meillä ei ole ketään lapsenvahtia, joten kaksinkesken aikaa ei ole ikinä. Isovanhemmat asuvat lähellä, mutta he eivät tahdo auttaa.

Mietin, että lähtisin ensi viikonloppuna kaverini luokse 200km päähän, että saisimme molemmat miettiä asioita rauhassa, mutta mies sanoo, että en saa lähteä, että se olisi kuulemaa ihan turhaa tilanteesta pakoilemista.

En tiedä, pelkää että tämä vauva pilaa meidän elämän:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja miten:
mies selittää tuota käytöstään? etkö tiedä mistä johtuu? Stressiä töissä?

Niin, siis luin nyt ja mies tekee kotona kotityöt/arjen pyöritys. Käytkö töissä?

Ei kannata tehdä toista lasta, jos nyt on jo vaikeaa. Ei se helpotu ainakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miten:
mies selittää tuota käytöstään? etkö tiedä mistä johtuu? Stressiä töissä?

Miehen mielestä ei ole olemassa mitään poikkeavaa käytöstä, että minä kuulemma hormooneissani vaan KUVITTELEN? Töissä kaikki kuulemma hyvin, puhuu kuinka mukava päivä oli jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miten:
Alkuperäinen kirjoittaja miten:
mies selittää tuota käytöstään? etkö tiedä mistä johtuu? Stressiä töissä?

Niin, siis luin nyt ja mies tekee kotona kotityöt/arjen pyöritys. Käytkö töissä?

Ei kannata tehdä toista lasta, jos nyt on jo vaikeaa. Ei se helpotu ainakaan.

Niin siis on vastannut arjesta nyt pari viikkoa... Käyn töissä
 

Yhteistyössä