Aivan pakko kertoa, en tiedä miksi.. Mutta silti kerron.
Joskus tsunamin aikoihin tapailin muutamia kertoja hyvn innokasta miestä, joka soitteli minulle ihan koko ajan ja tekstaili ja nähtiinkin aina suht usein, mutta tapaamiset olivat aina tosi hätäisiä ja pikaisia, kupillinen kahvia naamariin ja menoksi-tyylisiä. Se alkoi minua taannoin jo epäilyttämään, että mistä moinen hätä ja hoppu. Toisekseen mies ei tuntunut olevan aina saatavilla kiinni ja ei koskaan liikuttu julkisilla paikoilla yhdessä. Eli siis; VARATTU MIES ehkä?! No hän sai minut vakuutettua, ettei ole varattu ja joskus ennätti jopa olemaan pari tuntia treffeillä, se oli aika huimaa jo
Joka tapauksessa. Sit tuli aikoja kun hän kertoi olevansa pari viikkoa etelän lomilla ja milloin missäkin, ettei kantsi soitella..No en soitellut enkä tekstannut, hän soitteli "hätäsesti" aina näiltä lomiltaan ja kertoi soittavansa ulkomailta..
Jota mie tosin epäilin kovin..
Mies kertoi mitä ihmeellisempiä juttuja menemisistään ja alkoi jo haiskahtaa sille, ettei voi olla totta..Hänen isänsä kuulema oli italialainen ja sukunsa ties mitä..Ja hän olevinaansa oli jotain parempaa kastia. Sit välillä hän kertoi kuuluvansa johonkin outoon juttuun mukaan, josta mie en saisi tietää mitään.. No sit mie ajattelin jo, että antaa olla jo. Mutta hyvin sisukkaasti se miun perässä roikku ja soitteli, monia kertoja päivässä..
Ei siinä mitä, joskus mie sanoin tuolle miehelle, että sie haiset ihan pitsalle. Mikä lienet pitsapoika. En enää uskonut ammattia miksi hän itsensä väitti.. Ja ihan hyvä niin..
Näin hänet kerran Kotipitsassa paistamassa pitsaa!!
Jonka jälkeen pari kertaa olen hänet sattumalta kotiin tilannutkin pitsaa tuomaan (olen siis jo perheellinen jne ton tapailun jälkeen) ja minua on aina naurattanut yhtä paljon kun nään hänet. Ja hän esittää, ettei muka tuntisi minua.
Tänään kyseinen ihminen oli eräässä lehdessä.. Oli saanut pitsan vääntämisestä oikein jonkun diplomin tai jotain.
Kaikenlaisia sitä onkin. Ja taatusti tämä mies on naimisissa. En ole puhunut hänelle aikoihin, enkä tosiaan totuuksia ihan kaikesta tiedä..Mut käsittämätön tapaus.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän pitkän viestin. :flower: