Itse en ole ihan varma luokittelisinko miestäni työnarkomaaniksi vaikka työpäivät arkisin on usein vähintään 8-18, monesti kotiinlähtö venähtää 20-22 tienoille helposti varsinkin tiettyyn aikaan kuukaudesta. Työ vähän sellaista ettei tekemällä lopu ja mies on sen tyyppinen että yrittämällä yrittää kaiken ehtiä tekemään velvollisuudentunnosta. Ylituntejakin on pitämättä yli 150 (vaikkei saisi..), kolmen päivän edestä on ylitunteja pois pitänyt vuoden aikana. Viikonlopuiksikin hommia riittäisi, mutta itse olen vetänyt useimmiten rajan siihen että viikonloppuna pitää kotona olla koska itsekään en loputtomiin jaksa yksin arkea pyörittää. Mies on jo valmiiksi kyllä vähän ahdistunut siitä kun kesälomien (reilu 3vk) päälle pitää vielä alkusyksystä olla pari viikkoa isyyslomalla kun vauva syntyy. Valitettavaahan se on, että silläkin aikaa hommaa kasaantuu mutta kyllä mieskin tietää pohjimmiltaan että tuo on ihan välttämätöntä ja elämä on.
Miehellä kyse vaan ei ole siitä ettei osaisi olla kotona / ottaa rennosti ja lomailla vaan työn luonteen ja oman luonteen takia tilanne tällainen.
Olen minä monta kertaa miettinyt jaksanko mä tällaista vuodesta toiseen jos sama tahti jatkuukin pahimmillaan vaikka eläkeikään saakka (ollaan alle 3-kymppisiä nyt), mutta en näe oikeastaan muuta mahdollisuutta. Parisuhde on edelleen hyvä jne mitään ongelmaa tilanne ei ole aiheuttanut, itse vaan toivoisin että joskus ei tarvitsisi hoitaa ihan joka asiaa (yksin) kun mies ei mitään töiltään oikein kerkiä arkena hoitamaan.. Toinen mitä olen miettinyt paljon on sitten kun lapset menee päiväkotiin niin viemiset ja erityisesti hakemiset jää minun vastuulle joten minun pitää valita oma ammattini sen mukaan että on kohtuulliset hoitoajat lapsilla sitten, tulen varmaan aina olemaan se joka joustaa lasten tarpeiden mukaan työelämässä.
Olen asian kanssa kyllä ihan sinut eli vaikka näitä asioita pohdinkin ja yritän parasta "toimintasuunnitelmaa" tuleville vuosille tässä kehitellä niin ikinä en ole edes harkinnut että miehestä eroaisin tämn takia enkä ikinä pakottaisi miestä vaihtamaan työpaikkaa koska nykyisessä työssä työporukka on hyvä ja miehen työpanosta arvostetaan ihan todella.
Miehellä kyse vaan ei ole siitä ettei osaisi olla kotona / ottaa rennosti ja lomailla vaan työn luonteen ja oman luonteen takia tilanne tällainen.
Olen minä monta kertaa miettinyt jaksanko mä tällaista vuodesta toiseen jos sama tahti jatkuukin pahimmillaan vaikka eläkeikään saakka (ollaan alle 3-kymppisiä nyt), mutta en näe oikeastaan muuta mahdollisuutta. Parisuhde on edelleen hyvä jne mitään ongelmaa tilanne ei ole aiheuttanut, itse vaan toivoisin että joskus ei tarvitsisi hoitaa ihan joka asiaa (yksin) kun mies ei mitään töiltään oikein kerkiä arkena hoitamaan.. Toinen mitä olen miettinyt paljon on sitten kun lapset menee päiväkotiin niin viemiset ja erityisesti hakemiset jää minun vastuulle joten minun pitää valita oma ammattini sen mukaan että on kohtuulliset hoitoajat lapsilla sitten, tulen varmaan aina olemaan se joka joustaa lasten tarpeiden mukaan työelämässä.
Olen asian kanssa kyllä ihan sinut eli vaikka näitä asioita pohdinkin ja yritän parasta "toimintasuunnitelmaa" tuleville vuosille tässä kehitellä niin ikinä en ole edes harkinnut että miehestä eroaisin tämn takia enkä ikinä pakottaisi miestä vaihtamaan työpaikkaa koska nykyisessä työssä työporukka on hyvä ja miehen työpanosta arvostetaan ihan todella.
