M
"Marie"
Vieras
Näkisitte tosi harvoin, koska mies on töissä. Olisi uskollinen ja rakastava, mutta työ olisi hänelle se ykkös juttu. Kestääkö tällainen suhde?
V
"vieras"
Vieras
En kestäisi. Kerran kokeilin työnarkomaani-yrittäjän kanssa suhdetta, eikä siitä mitään tullut. Työpäivät oli klo 8-18 ja joskus jopa 8-21. Lauantaisinkin piti tehdä töitä. Sunnuntaina oli kyllä kotona, mutta läppäri sylissä ja työn touhussa. Ei tuossa ollut mitään järkeä. Otin ja lähdin.
M
"Maira"
Vieras
N
nähtävästi
Vieras
pystyn. mies on paljon töissä ja usein vapaa-ajallakin on kaikenlaista hommaa, eikä oikeastaan osaa olla tekemättä mitään. Silti tiedän, ettei työ ole miehelle tärkeintä, vaikka iso osa ajankäytöstä menee töihin. Perheen takia hän siellä töissä aikansa käyttää, ja työ on sellaista mitä ei oikeastaan voi edes normi 8h mahduttaa.
S
"selma"
Vieras
M
"Mimosa"
Vieras
En kestä mitään narkomaanisuutta, oli se sitten työtä, olutta tai vaikka golfin peluuta kohtaan. Jos aikaa ei ole parisuhteelle, niin silloin ei ole parisuhdettakaan. Töitä pitää tehdä ja omia menoja saa olla, mutta silti haluan yhteistä aikaa. Ja se aika ei voi olla sitä, että tullaan kotiin nukkumaan ja taas mennään.
V
"vieras"
Vieras
Toi työnarkoottisuus on aika tulkinnanvaraista. On eri asia tehdä pitkiä työpäiviä, kun toisaalta käytännössä asua töissä (kuten se yrittäjä-esimerkki). Yksin elämiseenkin varmasti tottuu, mutta kysymys onkin että kannattaisiko siihen tottua? Vai olisiko elämä onnellisempi ihmisen kanssa, joka olisi läsnä? Kun ihminen on liikaa pois, niin useimmiten myös rakkaus alkaa hiipumaan pois. Kumppanuuden ja/tai taloudellisen turvan takia en silti itse jäisi suhteeseen. Rakkauden hiipumista ei usein arkielämässä edes huomaa. Sen puuttumisen tajuaa vasta sitten, kun yksinäiseen elämään löytyykin "ystävä" lohduttamaan yksinäistä. Sitten sitä tulee ajatelleeksi, että minkä ihmeen takia tuli tuhlattua monta vuotta liitossa, jossa ei enää ollut rakkautta.
M
"Mariska"
Vieras
En kykenis. En jaksaisi pyörittää arkea yksin - enkä haluaisi.
Ahkera kumppani olisi ihan kiva, sellainen joka kotonakin tykkäis remppailla jne, mutta jos olisi töissä poissa kotona kaiket päivät ja illat, niin kyllästyisin kyllä äkkiä sellaiseen parisuhteeseen...
Ahkera kumppani olisi ihan kiva, sellainen joka kotonakin tykkäis remppailla jne, mutta jos olisi töissä poissa kotona kaiket päivät ja illat, niin kyllästyisin kyllä äkkiä sellaiseen parisuhteeseen...
L
lucifer
Vieras
N
"nannannaa"
Vieras
Eletty yhdessä 11 vuotta. 
Mies lähtee aamulla ennen seitsemää ja tulee kotiin viideltä. Tulisi myöhempäänkin, mutta vaadin yhteistä aikaa perheen kanssa ja sovittiin, että kello viisi on kotona joka päivä. Onhan tuo onnistunut siinä, mutta välillä tulee "repsahduksia" 
ja pitää muistuttaa perheen tärkeydestä ja siitä, että työpaikalla hän on korvattavissa, mutta minulle ja lapsille korvaamaton.
Kotonakin koko ajan tekemässä jotain, mutta ottaa kyllä silloin esikoisen 2-vee mielellään touhuun mukaan (kuopus on 5 kk). On todella ihana isä lapsille ja parempaa en olisi voinut löytää. Minä olen luonteeltani itsenäinen ja en todellakaan jaksaisi katsella sohvaperuna miestä kovin pitkään. Olen jo kotona tottunutbsiihen, että jos jotain meinataan niin se hoidetaan heti. Itseasiassa isäni on myös työnarkomaani. Olen jo tottunut sellaiseen perhe-elämään lapsesta saakka. Nykyisin mies teker töitä kotoa käsin.. Ennen lasten syntymää olin viikot kotona yksin kun mies oli kauempana työmailla töissä. Pyöritin yksikseni omakotitalo elämää puukattilalämmityksineen yksin... Minä nautin yksikseni asumisesta.
Mies lähtee aamulla ennen seitsemää ja tulee kotiin viideltä. Tulisi myöhempäänkin, mutta vaadin yhteistä aikaa perheen kanssa ja sovittiin, että kello viisi on kotona joka päivä. Onhan tuo onnistunut siinä, mutta välillä tulee "repsahduksia" ja pitää muistuttaa perheen tärkeydestä ja siitä, että työpaikalla hän on korvattavissa, mutta minulle ja lapsille korvaamaton. Kotonakin koko ajan tekemässä jotain, mutta ottaa kyllä silloin esikoisen 2-vee mielellään touhuun mukaan (kuopus on 5 kk). On todella ihana isä lapsille ja parempaa en olisi voinut löytää. Minä olen luonteeltani itsenäinen ja en todellakaan jaksaisi katsella sohvaperuna miestä kovin pitkään. Olen jo kotona tottunutbsiihen, että jos jotain meinataan niin se hoidetaan heti. Itseasiassa isäni on myös työnarkomaani.
Olen jo tottunut sellaiseen perhe-elämään lapsesta saakka. Nykyisin mies teker töitä kotoa käsin.. Ennen lasten syntymää olin viikot kotona yksin kun mies oli kauempana työmailla töissä. Pyöritin yksikseni omakotitalo elämää puukattilalämmityksineen yksin... Minä nautin yksikseni asumisesta.
M
"Marie"
Vieras
[QUOTE="vieras";28588192]Toi työnarkoottisuus on aika tulkinnanvaraista. On eri asia tehdä pitkiä työpäiviä, kun toisaalta käytännössä asua töissä (kuten se yrittäjä-esimerkki). Yksin elämiseenkin varmasti tottuu, mutta kysymys onkin että kannattaisiko siihen tottua? Vai olisiko elämä onnellisempi ihmisen kanssa, joka olisi läsnä? Kun ihminen on liikaa pois, niin useimmiten myös rakkaus alkaa hiipumaan pois. Kumppanuuden ja/tai taloudellisen turvan takia en silti itse jäisi suhteeseen. Rakkauden hiipumista ei usein arkielämässä edes huomaa. Sen puuttumisen tajuaa vasta sitten, kun yksinäiseen elämään löytyykin "ystävä" lohduttamaan yksinäistä. Sitten sitä tulee ajatelleeksi, että minkä ihmeen takia tuli tuhlattua monta vuotta liitossa, jossa ei enää ollut rakkautta.[/QUOTE]
Mies ei ole yrittäjä. Tekee vaan niin paljon töitä, että aikaa on vähän. Mies puhui naimisiinmenosta kanssani, koska hänellä ei ole aikaa deittailla ja minä olisin sopiva hänelle.
Mies ei ole yrittäjä. Tekee vaan niin paljon töitä, että aikaa on vähän. Mies puhui naimisiinmenosta kanssani, koska hänellä ei ole aikaa deittailla ja minä olisin sopiva hänelle.
[QUOTE="Marie";28588373]Mies ei ole yrittäjä. Tekee vaan niin paljon töitä, että aikaa on vähän. Mies puhui naimisiinmenosta kanssani, koska hänellä ei ole aikaa deittailla ja minä olisin sopiva hänelle.[/QUOTE]
Miten on aikaa olla avioliitossa jos ei ole aikaa seurustella?
Miten on aikaa olla avioliitossa jos ei ole aikaa seurustella?
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="Marie";28588038]Näkisitte tosi harvoin, koska mies on töissä. Olisi uskollinen ja rakastava, mutta työ olisi hänelle se ykkös juttu. Kestääkö tällainen suhde?[/QUOTE]
On se kestänyt. Nyt on pois kotoa kolme viikkoa putkeen.
Tottuuhan tähän.
Riippuu niin ihmisistä. Joillekin parin päivän ero on jotain kauheeta.
On se kestänyt. Nyt on pois kotoa kolme viikkoa putkeen.
Tottuuhan tähän.
Riippuu niin ihmisistä. Joillekin parin päivän ero on jotain kauheeta.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="nannannaa";28588368]Eletty yhdessä 11 vuotta. Mies lähtee aamulla ennen seitsemää ja tulee kotiin viideltä. Tulisi myöhempäänkin, mutta vaadin yhteistä aikaa perheen kanssa ja sovittiin, että kello viisi on kotona joka päivä. Onhan tuo onnistunut siinä, mutta välillä tulee "repsahduksia" ja pitää muistuttaa perheen tärkeydestä ja siitä, että työpaikalla hän on korvattavissa, mutta minulle ja lapsille korvaamaton.
Kotonakin koko ajan tekemässä jotain, mutta ottaa kyllä silloin esikoisen 2-vee mielellään touhuun mukaan (kuopus on 5 kk). On todella ihana isä lapsille ja parempaa en olisi voinut löytää. Minä olen luonteeltani itsenäinen ja en todellakaan jaksaisi katsella sohvaperuna miestä kovin pitkään. Olen jo kotona tottunutbsiihen, että jos jotain meinataan niin se hoidetaan heti. Itseasiassa isäni on myös työnarkomaani. Olen jo tottunut sellaiseen perhe-elämään lapsesta saakka. Nykyisin mies teker töitä kotoa käsin.. Ennen lasten syntymää olin viikot kotona yksin kun mies oli kauempana työmailla töissä. Pyöritin yksikseni omakotitalo elämää puukattilalämmityksineen yksin... Minä nautin yksikseni asumisesta.[/QUOTE]
Mä en näe tässä mitään työnarkomaniaa? 7-17
Mies lähtee aamulla ennen seitsemää ja tulee kotiin viideltä. Tulisi myöhempäänkin, mutta vaadin yhteistä aikaa perheen kanssa ja sovittiin, että kello viisi on kotona joka päivä. Onhan tuo onnistunut siinä, mutta välillä tulee "repsahduksia" ja pitää muistuttaa perheen tärkeydestä ja siitä, että työpaikalla hän on korvattavissa, mutta minulle ja lapsille korvaamaton. Kotonakin koko ajan tekemässä jotain, mutta ottaa kyllä silloin esikoisen 2-vee mielellään touhuun mukaan (kuopus on 5 kk). On todella ihana isä lapsille ja parempaa en olisi voinut löytää. Minä olen luonteeltani itsenäinen ja en todellakaan jaksaisi katsella sohvaperuna miestä kovin pitkään. Olen jo kotona tottunutbsiihen, että jos jotain meinataan niin se hoidetaan heti. Itseasiassa isäni on myös työnarkomaani.
Olen jo tottunut sellaiseen perhe-elämään lapsesta saakka. Nykyisin mies teker töitä kotoa käsin.. Ennen lasten syntymää olin viikot kotona yksin kun mies oli kauempana työmailla töissä. Pyöritin yksikseni omakotitalo elämää puukattilalämmityksineen yksin... Minä nautin yksikseni asumisesta.[/QUOTE]Mä en näe tässä mitään työnarkomaniaa? 7-17
M
"Maira"
Vieras
[QUOTE="vieras";28588469]Mä en näe tässä mitään työnarkomaniaa? 7-17[/QUOTE]
No mäkin koen tuon normaalina työaikana melkein, mutta jokainen ottaa asiat omalla tavallaan.
Meillä se työaika on aika pitkälti 04.00-17.00 ja 22.00 välillä...Mitään tarkkaa aikaa ei ole.
No mäkin koen tuon normaalina työaikana melkein, mutta jokainen ottaa asiat omalla tavallaan.
Meillä se työaika on aika pitkälti 04.00-17.00 ja 22.00 välillä...Mitään tarkkaa aikaa ei ole.
?
-
Vieras
V
"vieras"
Vieras
Mä en työnarkomaniaa alkaisi määritellä työssä vietetyn ajan perusteella. Joskushan voi olla niin mainio työyhteisö, että työpaikalla viihtyy paremmin kuin kotona. On mullakin joskus ollut sellaista. Minusta työnarkomania on vähän niin kuin alkoholismi ja muukin riippuvuus: riippuvuuden kohde syö kaiken energian, teki sitä tai ei. Työasioissa tähän helposti liittyy vielä rajojenvedon ongelma, kun töitä voi tehdä mobiilisti 24/7.
Ja vastaus kysymykseen: luultavasti en. Työ saa olla iso asia ja siitä saa saada tyydytystä ja palkkioita, mutta olemassaolon perustaksi se ei saa olla riittävä.
Ja vastaus kysymykseen: luultavasti en. Työ saa olla iso asia ja siitä saa saada tyydytystä ja palkkioita, mutta olemassaolon perustaksi se ei saa olla riittävä.
V
"vieras"
Vieras
En. Seurustelu vois ehkä vielä mennä jos sitä miestä ehtis joskus nähdäkin. En sitoutuisi enkä varsinkaan perustaisi perhettä. Itse viihdyn perheen ja läheisten parissa hyvin ja käytän mieluusti vapaa-aikaa yhdessäoloon. Lapsillekin on tärkeää saada viettää aikaa molempien vanhempien kanssa.
V
vras
Vieras
[QUOTE="vieras";28588564]Mä en työnarkomaniaa alkaisi määritellä työssä vietetyn ajan perusteella. Joskushan voi olla niin mainio työyhteisö, että työpaikalla viihtyy paremmin kuin kotona. On mullakin joskus ollut sellaista. Minusta työnarkomania on vähän niin kuin alkoholismi ja muukin riippuvuus: riippuvuuden kohde syö kaiken energian, teki sitä tai ei. Työasioissa tähän helposti liittyy vielä rajojenvedon ongelma, kun töitä voi tehdä mobiilisti 24/7.
Ja vastaus kysymykseen: luultavasti en. Työ saa olla iso asia ja siitä saa saada tyydytystä ja palkkioita, mutta olemassaolon perustaksi se ei saa olla riittävä.[/QUOTE]
Mihen työ antaa sille energiaa tehdä lisää työtä.
Se on yhtä kuin työnsä. Sen ajatukset on aina työssä jollain tapaa kiinni, eli se on varmaan se "olemassaolon perusta".
Ja vastaus kysymykseen: luultavasti en. Työ saa olla iso asia ja siitä saa saada tyydytystä ja palkkioita, mutta olemassaolon perustaksi se ei saa olla riittävä.[/QUOTE]
Mihen työ antaa sille energiaa tehdä lisää työtä.
Se on yhtä kuin työnsä. Sen ajatukset on aina työssä jollain tapaa kiinni, eli se on varmaan se "olemassaolon perusta".
N
"nannannaa"
Vieras
[QUOTE="vieras";28588469]Mä en näe tässä mitään työnarkomaniaa? 7-17[/QUOTE]
Unohdin mainita, että miehellä on pitämättömiä lomia 80 päivän verran tällä hetkellä. Jos on tiukka viikko niin saattaa lähteä aamulla töihin kun työt pyörii mielessä jo ennen neljää.. Tulee töistä viideltä iltapäivällä. Silloin kun on lomilla niin on kuitenkin jatkuvassa puhelinpäivystyksessä ja tarkastaa sähköpostit muutaman kerran päivässä. Joko kuulostaa enemmän työnarkomaanilta?
Minä vaadin tuon, että on kotona viideltä iltapäivällä niin kerkeää lapsetkin näkemään häntä edes sen 3 tuntia päivässä ennen kuin menevät nukkumaan. Ja se työnarkomaanius ulottuu myös kotiin.. Koko ajan pitää olla tekemässä, laittamassa tai remppaamassa. Miestä ei löydä sohvalta telkkarin äärestä kuin krapulapäivinä ja silloinkin vain puoleen päivään saakka.
Unohdin mainita, että miehellä on pitämättömiä lomia 80 päivän verran tällä hetkellä. Jos on tiukka viikko niin saattaa lähteä aamulla töihin kun työt pyörii mielessä jo ennen neljää.. Tulee töistä viideltä iltapäivällä. Silloin kun on lomilla niin on kuitenkin jatkuvassa puhelinpäivystyksessä ja tarkastaa sähköpostit muutaman kerran päivässä. Joko kuulostaa enemmän työnarkomaanilta?
Minä vaadin tuon, että on kotona viideltä iltapäivällä niin kerkeää lapsetkin näkemään häntä edes sen 3 tuntia päivässä ennen kuin menevät nukkumaan. Ja se työnarkomaanius ulottuu myös kotiin.. Koko ajan pitää olla tekemässä, laittamassa tai remppaamassa. Miestä ei löydä sohvalta telkkarin äärestä kuin krapulapäivinä ja silloinkin vain puoleen päivään saakka.
V
"vieras"
Vieras
J
juu-u
Vieras
On tässä muutaman vuoden ollut sellainen olo, että asun työnarkomaanin kanssa. Surullista tässä on se, että mieheni luonne ei ole työnarkki, mutta työ on sellainen, että siellä pitää käytännössä "asua" ja jotenkin on siihen tyytynyt. Miehellä on työn lisäksi urheiluharrastus, käy siellä 2-4 kertaa viikossa. Eli monesti meidän elämä menee niin, että aamuseiskalta lähtö ja siinä klo 20-21 tavataan jälleen. Ehtii siinä ehkä iltapalan syömään ja nukkumaan. RASITTAVAA.
Mä ymmärrän, että miehen työ on vastuullista. Mutta kenenkään työ ei saisi olla sellaista, että pitää olla koko ajan tavoitettavissa ja koko ajan ratkoa jonkun ongelmia. Jos olisin puolisoni niin sanoisin työpaikallani, että minulla on muutakin elämää, nähdään huomenna ja tekisin normaalimpia päivä. Tällä hetkellä miehelläni taitaa olla 160 h ylitöitä tms. parista-kolmesta kuukaudesta.
Mä ymmärrän, että miehen työ on vastuullista. Mutta kenenkään työ ei saisi olla sellaista, että pitää olla koko ajan tavoitettavissa ja koko ajan ratkoa jonkun ongelmia. Jos olisin puolisoni niin sanoisin työpaikallani, että minulla on muutakin elämää, nähdään huomenna ja tekisin normaalimpia päivä. Tällä hetkellä miehelläni taitaa olla 160 h ylitöitä tms. parista-kolmesta kuukaudesta.
V
"vieras"
Vieras
En. Tosin tällä haavaa tuntuu, että en kykene parisuhteeseen yhtään minkäänlaisen miehen kanssa.
Kuudelta aamulla lähti auto pihasta ja ei näy vieläkään tulleen takaisin. Onneksi kesäloma ja lapsetkin voi valvoa pidempään kuin kahdeksaan, niin näkevät isäänsä enemmän kuin tunnin.
Toukokuun puolivälissä sanoinkin miehelle että nähdään sitten elokuussa, ihan tuttua.
Toukokuun puolivälissä sanoinkin miehelle että nähdään sitten elokuussa, ihan tuttua.
