Kuvailkaahan teidän mukelon pahin uhmakohtaus ja omat fiilikset siitä..

Mulla ainakin tällä hetkellä niin puutunut olo, etten tiä mitä tekisin. Siis tuo 3v sai mut niin loppu, etten osaa/jaksa tarttua enää mihinkään toimeen.

 

No tulee sellanen olo että jos voisin räjähtää miljoonaksi pieneksi siruseksi niin tekisin niin, myös pään hakkaaminen tiiliseinään on kävässyt mielessä tai tasajalkaa hyppiminen ja samanlainen kiukuttelu kuin uhmiksella.... Viimeisimmän olen joskus saattanut toteuttaakin

 

Ai se uhmakohtaus piti vielä kuvata... No emmä osaa. Sellainen kun mikään ei käy, ja lopulta aletaan kirkumaan, heittelemään tavaroita juoksemaan ympäriinsä, uhotaan, yritetään töniä tai lyödä. Mutta en millään tiedä onko tuolla pojalla uhmaa vai onko vain tuollainen noin muuten vain. Pojan saa lopulta taltutettua ottamalla käsistä kiinni ja keskustelemalla. Ja pitämällä siinä paikallaan niin kauan kunnes rauhoittuu ja kuuntelee.. Tämäkin keissi saattaa kestää piiiiitkän tovin. Poika saattaa siinäkin kirkua, karjua, yrittää sylkeä, haukkuu, riekkuu ja hokee "en ymmärrä" "en halua" "en osaa"... Ei siinä muuta kuin pitää vain itsensä kasassa ja jaksaa käyttää aikaa pojan rauhoittamiseen niin kohtaus menee ohi. Tai sitten ei, ja saman joutuu tekemään useamman kerran päivässä..

Tytön uhma on selvä tavallinen uhmakausi, joka on helppo taltuttaa poikaan verrattuna. Saattaa toistella "en halua" "ei" "enkä" jne. mutta hetken aikaa itkettyään ja "tapeltuaan" tulee syliin nyyhkimään ja kohta kohtaus onkin ohi.

 

45min sokeaa raivoa ja huutoa jostain mitä ei saanut tehdä. Mulla oli ihmeen tyyni fiilis, totesin että ei onnistu ja siinähän huudat. Jätkä häipyi muualle raivoamaan ja tuli sitten kun oli päästäny höyryt pihalle. Ikää tais olla nippanappa 3v.

 

Esikoinen hakkasi otsansa verille alle parivuotiaana. Samassa iässä kuopus oksensi makuuhuoneensa lattialle huutokohtauksen päätteeksi, useampaankin kertaan. Vanhemmiten, kun ovat osanneet sanoa mikä mättää, on ollut vain huutoa, huutoa, ja huutoa ja jonkin verran sisaren mäiskimistä. Kuopuksella esim. silmä mustana painiottelun päätteeksi. Julkiset kiukkukohtaukset tuntuvat pienehköiltä, vaikka itse tilanteessa tuleekin hikoiltua. Ja joo, lapset ovat ihan normaaleja ja äiti myös

 

Ollessaan 10v poika kävi isäänsä kiinni. Maailman kiltein poika, ei koskaan ongelmia. Sitten sillä vaan paloi täky ja potkaisi isäänsä kun isä käski jotain, siihen päälle huusi kuin hyeena. Olimme ihan pallo hukassa, ei todellakaan ollut tuon pojan normaalia käytöstä. Annoimme hänen rauhoittua omassa huoneessaan jonkin aikaa jonka jälkeen asia puhuttiin, poika pyysi anteeksi jne. Hänellä oli kamalaa stressiä koulussa ja se purkaantui näin. Ei ole tapahtunut tuollaista sen jälkeen. Poika itsekin säikähti käytöstään.

 

Meillä tuo 3v ei juurikaan saa raivareita missään muualla kuin kotona.
Kehuvat kerhossakin, että on niin rauhallinen ja iloinen tyttö, mutta hiukan muita ujompi. Sitä on todella vaikea uskoa, ettei siellä kerhossa saa kilareita, koska kotona on mun mielestä vähän väliä naama väärinpäin.
Tänään noi kiukut alkoi heti aamulla, kun tyttö päätti, että hänellä on mukamas eri yöpaita kuin nukkumaan mennessä... siinä hän sitten itku-potku-raivareissaan heitteli yks`kerrallaan kaikki petivaatteet sängystä pois ja unikaverin perään.
Päivävaatteiden valinta neljästä eri vaihtoehdosta (yleensä on vain 2) ei kelvannut ja hän kiemurteli lattialla ja potki pikkuveljeä, joka tuli viereen ihmettelemään. Veli löi kovasti päänsä ja tyttö joutui nurkkaan. Sen jälkeen varmaan kymmenennen kehoituksen jälkeen puin tytön väkisin (rimpuili ja koitti lyödä ja potkia), koska meillä oli kiire asioille. Sinä aikana kun puin sisaret, niin tyttö ehti 2 kertaa riisumaan itsensä alasti ja istui erittäin "maansa myyneenä" makkarin lattialla ilmoittaen, ettei "tolellakaan lähle mukaan"..
Kotiin tullessa tyttö päättikin ettei kävele enää, kun ei jaksa ja vaati äitiä kantamaan. Mulla olikin vaan rattaat työnnettävänä ja ostoskassi kädessä, kun rattaiden alle ei enempää mahtunu. Isompi tyttö kulki ihan ok vieressä ja teki erilaisia havaintoja luonnosta ja lauleskeli iloisesti. Koitin maanitella ja keksiä jos jonkunlaisia juttuja, jotta saisin pikkulikan kävelemään tuon puolen kilsan matkan kotiin. Aina ei kuitenkaan käy kuten elokuvissa Tyttö heitti mahalleen maahan, eikä noussut vaikka jatkettiin isosiskon kanssa kävelyä. Jouduin siis menemään takaisin ja "heitin" tuon lötkön muksun olkapäälleni ja mentiin eritäin lujaa kotiin. Voi että mä, kihisin kiukusta!! Kotona tappelua riisumisesta, syömisestä, leikkimisestä.. "Mä tahlon luakaaaaaaa" - ei ole vielä ruoka-aika. "tyhmä äiti, luma äiti" -Kuule äiti tykkää susta, vaikka sulla onkin kiukku. Hän:"nän,nän näääääää"
Ihan koko päivä samaa kiukkua, ei ollu yhään hetkeä, jolloin olisi edes hymyillyt. Mä korotin kyllä ääntäni muutamaan otteeseen, vaikka oikeesti näin sieluni silmin, että otan tukasta kiinni ja riepotan. No hillitsin itseni kuitenkin. Nää kiukkupäivät on niin syvältä, varsinkin kun mä en saa niitä poikki, onko ideoita?
Alkaa jo vaikuttaa pitkään parisuheeseenkin, kun näinä päivinä ei kiinnosta välttämättä puhua edes miehelle, kun on niin tyhjä olo.
Mä kuitenkin kiillotan sen verran sädekehääni, että pystyn siltikin kohtelemaan tyttöä niin, että hän saa ihan samat "palvelut ja huomiot" kuin muutenkin, mutta mun mies on muutaman kerran sanonut, että tyttö pilaa meidän elämän