Kuvaile tuntemaasi asperger-lasta. Miten eroaa normaalista lapsesta.

  • Viestiketjun aloittaja mietiskelijä
  • Ensimmäinen viesti
Jeah
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Entäs jos lapsi ei osaa leikkiä oman sukupuolen ja ikäryhmän mukaisesti. On motorisesti kömpelön oloinen. Toimii suhteessa aikuisiin rajattoman tunkeilevasti myös positiivisessa mielessä, eikä toisaalta kykene oikein noudattamaan käytössääntöjäkään. Ei riehu, mutta saa silti jatkuvasti aikaan ympärilleen silppua, sotkua ja hajonneita tavaroita. Impulssikontrolli on heikko. Lyö tai potkaisee täysin arvaamattomastikin tai hajottaa tavaran heittämällä tai repimällä kohdattuaan pettymyksen. On rajattoman mielikuvitusrikas ja taitava mm piirtämään.
Adhd tai add sopii paremmin tuohon.
minä tunnen hyvin kaksi asperger poikaa, jotka menevät juuri tuohon kuvaukseen. Eli heillä siis vain asperger, ei muita diagnooseja.

-c-
Heikko kontakti toiseen ihmiseen, tuntuu ettei saa otetta, ei "läsnäolevaa katsekontaktia", puhuu asioista jotenkin itsestä irrallisina, teatterinomaisesti. Lapsi saattaa kävelylenkillä kävellä suoraan eteen, mutta ei osaa sano, että haluaa syliin, että väsyttää, kanna minua. Luulee usein, että toinen pystyy lukemaan hänen ajatuksensa. Leikki toisten lasten kanssa on vähän vaikeaa, kun läsnäolo on heikkoa. Lapsella saattaa olla erikoisia omia leikkejä, joihin uppoutuu. Saattaa esim. kanniskella jotain pehmoeläintä, joka yhtäkkiä tekee jotain, vilstää vaikkapa olkapäälle istumaan - lapsi on hirveän tosissaan.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Jeah:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Entäs jos lapsi ei osaa leikkiä oman sukupuolen ja ikäryhmän mukaisesti. On motorisesti kömpelön oloinen. Toimii suhteessa aikuisiin rajattoman tunkeilevasti myös positiivisessa mielessä, eikä toisaalta kykene oikein noudattamaan käytössääntöjäkään. Ei riehu, mutta saa silti jatkuvasti aikaan ympärilleen silppua, sotkua ja hajonneita tavaroita. Impulssikontrolli on heikko. Lyö tai potkaisee täysin arvaamattomastikin tai hajottaa tavaran heittämällä tai repimällä kohdattuaan pettymyksen. On rajattoman mielikuvitusrikas ja taitava mm piirtämään.
Adhd tai add sopii paremmin tuohon.
minä tunnen hyvin kaksi asperger poikaa, jotka menevät juuri tuohon kuvaukseen. Eli heillä siis vain asperger, ei muita diagnooseja.
Asperger ja adhd menevät osin päällekkäin. Lisäksi ne voivat ilmetä samalla lailla vaikka syyt olisivat erilaiset.
 
anu
ap:
Entäs jos lapsi ei osaa leikkiä oman sukupuolen ja ikäryhmän mukaisesti. On motorisesti kömpelön oloinen. Toimii suhteessa aikuisiin rajattoman tunkeilevasti myös positiivisessa mielessä, eikä toisaalta kykene oikein noudattamaan käytössääntöjäkään. Ei riehu, mutta saa silti jatkuvasti aikaan ympärilleen silppua, sotkua ja hajonneita tavaroita. Impulssikontrolli on heikko. Lyö tai potkaisee täysin arvaamattomastikin tai hajottaa tavaran heittämällä tai repimällä kohdattuaan pettymyksen. On rajattoman mielikuvitusrikas ja taitava mm piirtämään.

Tää on kuin suora kuvaus mun 2v8kk tytöstä!

Niin miten tuota Aspergeria sitten lapsella tutkitaan/miten se todetaan??
 
neuvoa kaipaava
FANG-ANN-75 tai joku muu asiasta tietävä =)
osaatko sanoa missä iässä moisia diagnooseja sitten voidaan antaa?
Odottelen omalle 10v lapselleni diagnoosia ja jotkut ovat sanoneet ettei vielä noin "isoa " diagnoosia voida antaa...
Olisi vain terapioiden, koulun ym kannalta varmaan tärkeää...
 
riiviiöiden äiti
Alkuperäinen kirjoittaja neuvoa kaipaava:

Neurologilla. Jos lapsi jo 10 v. ja "vasta" tutkitaan , eikä "vielä" voida niin "isoa" diagnoosia antaa niin olettaisin että kyse jostain muusta tai as-piirteistä?
Meillä as-piirteinen diagnosoitu koulun alettua ja as-lapsi lähetettiin tutkimuksiin 3-vuotiaana. "puhtaimmillaan " aspergerin oireyhtymä kuitenkin lähellä korkeatasoista autismia, ainakin meillä
 
Pojan luokkakaveri
- ei kestä pettymyksiä (esim. koenumero) tai sitä että hänen pitäisi odottaa
- suuttuessaan istuu vaikka toisen pään päälle, ei siis osaa hallita voimiaan ja asettautua toisen asemaan (sosiaalinen kyvyttömyys)
- pitää tavaransa huolellisessa järjestyksessä eikä mielellään anna muiden koskea
- ei syö koulussa kuin leipää

Valitettavasti osa johtuu siitäkin, että vanhempien mukaan häneltä ei voi mitään vaatia, kun on "sairas", alkaa olla jo isokokoinen ja muille suorastaan vaarallinen...
 
Non compos mentis
Alkuperäinen kirjoittaja Turmaliini:
Osaisiko joku sanoa missä vaiheessa tämä asperger on tullut yleisesti "tunnetuksi"? Kun minun mielestäni on aika uusi juttu. Mutta tietäisikö kukaan?
Dg tuli mahdolliseksi Suomessa vuonna 1994. Ekan kerran oireyhtymän oireita esiteltiin ilman yhteistä nimeä 1920-luvulla. Hans Asperger julkaisi kirjoituksen aiheesta 1944.
 
neuvoa kaipaava
Alkuperäinen kirjoittaja riiviiöiden äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja neuvoa kaipaava:
FANG-ANN-75 tai joku muu asiasta tietävä =)
osaatko sanoa missä iässä moisia diagnooseja sitten voidaan antaa?
Odottelen omalle 10v lapselleni diagnoosia ja jotkut ovat sanoneet ettei vielä noin "isoa " diagnoosia voida antaa...
Olisi vain terapioiden, koulun ym kannalta varmaan tärkeää...
Neurologilla. Jos lapsi jo 10 v. ja "vasta" tutkitaan , eikä "vielä" voida niin "isoa" diagnoosia antaa niin olettaisin että kyse jostain muusta tai as-piirteistä?
Meillä as-piirteinen diagnosoitu koulun alettua ja as-lapsi lähetettiin tutkimuksiin 3-vuotiaana. "puhtaimmillaan " aspergerin oireyhtymä kuitenkin lähellä korkeatasoista autismia, ainakin meillä
Kiitos vastauksestasi =)
Tutkimuksiin pääsi todella vasta nyt näin isona ja joitakin diagnooseja jo tullut.
Tutkimukset vielä kesken ja nyt alkaa toimintaterapeutin luona käynnit ja mietin että mitä sieltä vielä voi tulla...
aspergerpiirteitä paljon =(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Alkuperäinen kirjoittaja Turmaliini:
Osaisiko joku sanoa missä vaiheessa tämä asperger on tullut yleisesti "tunnetuksi"? Kun minun mielestäni on aika uusi juttu. Mutta tietäisikö kukaan?
Dg tuli mahdolliseksi Suomessa vuonna 1994. Ekan kerran oireyhtymän oireita esiteltiin ilman yhteistä nimeä 1920-luvulla. Hans Asperger julkaisi kirjoituksen aiheesta 1944.
Kiitos. Kuinkakohan tuttu asia on mahtanut olla esim. koululaitoksessa 90-luvulla? Kun minä olen saanut niissä asperger-testeissä aina hyvin korkeita tuloksia ja muutenkin nuo asperger-tuntomerkit kyllä sopivat hyvin paljon minuun, niin mietin vaan, että kun olen peruskoulun käynyt 1992-2001 niin onkohan tuohon aikaan opettajat osanneet "etsiä" mahdollisia asperger-lapsia asperger-tutkimuksiin. Riippuu tosin varmaan opettajasta ja koulustakin..
 
Suomessa ei oikein ole ammattitaitoa. Monen dg on jumissa, koska suurin tietäjämme alalta kuoli viime vuonna ja toinen on ollut pitkään pois töistä.
 
.
Alkuperäinen kirjoittaja mietiskelijä:
n 5-7-vuotiaana? Kiitos!
Pohtivainen, kiinnostunut, keskittynyt, rauhallinen, hyväkäytöksinen, erikoiset kiinnostuksen kohteet (ikäryhmään verraten). Viihtyy hyvin yksikseen, ei aina ymmärrä kuvakieltä tai vitsejä, omaa ehdottomia mielipiteitä, oikea oikeuden puolustaja, ehdottoman rehellinen, ehkä jossain määrin pikkuvanha, rutiineja tarvitseva, ainulaatuisen ihana. Omaa omanlaisensa ajattelutavan ja näkee maailman himpun verran eri silmin.
 
adhd-äiti
Lasta EI lähetetä koulutielle kiusattavaksi, lapsen EI tarvtse kestää jatkuvaa piikittelyä ja psyykkistä pahoinpitelyä, eikä ole lapsen vanhemman asia huutaa pää punaisena kiusaajille. Heti paikalla rehtorin puheille, vaadittava toimintaa. Ilmoitus kuntaan ja vaikka poliisille. Minkä takia lasten pitäisi kestää vähemmän ihmisarvoista kohtelua kuin itse aikuisina kestäisimme? Asettakaa itsenne samaan tilanteeseen, mitä jos työkaverit harrastaisivat tasan samaa käyttäytymistä päivittäin sinua kohtaan? Lapsen elämänhalu ja omanarvontunto on herkästi sammuvaa lajia. Nyt lopetatte nössöilyn heti!

(terveisin itse m.m pikkukivillä kivitetty ex-itsemurhakandidaatti)
 
l
Alkuperäinen kirjoittaja adhd-äiti:

hyvä kirjoitus sinulta!! kiitos :heart:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mitä tarkoittaa jos esim. se 2v8kk ei osaa leikkiä sukupuolensa mukaisesti :D Miten tyttöjen ja poikien sitten pitäisi leikkiä?
Tuota minäkin ihmettelin. Olikos sitten sukupuolen mukaista leikkimistä, kun annoin pojalleni nuken, ja "leikki" koostui lähinnä siitä, että poika mätki nukkea maahan?

Juu, puutuin asiaan ja ohjasin "pehmeämpiin otteisiin".
 
J-t harmaana
Mulla pian 7v Tourette- as-poika. Joku mainitsikin, että tosikko. Ei tosiaan ymmärrä vitsejä, ei osaa kasvonilmeitä lukea. Jumittaa helposti johonkin tiettyyn juttuun, esim. meillä dinosaurukset on se juttu jossa ollaan kiinni aamusta iltaan. Saa käsittämättömiä raivareita mitättömistä asioista, esim. jos huonekalujen paikkaa on siirretty. Ei osaa pukea ilman apua, täytyy koko ajan sanoa, missä järjestyksessä vaatteet laitetaan, muuten saattaa lähteä vaikka pitkissä kalsareissa ulos.

Mutta toisaalta äärimmäisen älykäs. Osaa lukea, kirjoittaa, laskea, muisti ilmiömäinen: osaa varmasti kaikki mahdolliset dinosauruksen nimet, tunnistaa ne kuvista, tietää mitä ne syövät, osaa nimet sekä suomeksi, että latinaksi jne.... Vuosikkaana tunnisti automerkit jo kaukaa jne. Osaa itsenäisesti kulkea eskarimatkat, kun reitti on hänelle näytetty.

Sosiaalisesti poika on yllättävän lahjakas, mikä poikkeaa tavanomaisesta as-lapsesta. Hän on kaveripiirissä todella pidetty, osaa kertoa huikeita tarinoita ja viihdyttää kavereita. Mutta tosiaalta ei osaa ryhmäleikkejä, pelejä jne. EI ymmärrä sääntöjä, menee vain muiden mukana niissä. Mutta on pärjännyt siitä huolimatta tosi hyvin.
 
"mie vaan"
Ystäväni poika sairastaa asperger- oireyhtymää. Ei osaa laittaa kenkiä oikeisiin jalkoihin, on impulsiivine, agressiivinen jopa suuttuessaan ja vaatii perheeltä todelta paljon. Ei kestä vastoinkäymisiä, mutta voi olla tarkka leikeissää. Pienempi sisar joutuu aikalailla tulilinjoille ja kärsii vanhemman sisaruksensa sairaudesta. Vanhempi poika vaatii paljon ja toinen joutuu väistämättä kärsiin. Olen huomannut myös sen että ystäväni on ehkä liian hanakka paapomaan tätä vanhempaa lasta ja annetaan kaikki periksi ja poika saa tehdä mitä haluaa ja hänelle ostetaan mitä hän haluaa koska on sairas. Pikkuveli taas on tottunut siihen että näin se menee, mutta ymmärtää sen että vanhemmalla veljellä on sairaus.
 
vieras111
Onhan ikävää, että lapsella on tälläinen piirre. Mutta vahemmat joiden lapsilla on näitä ovat avainasemassa suvaitsevaisuudessa. Vanhempien pitää diagnoosin saatuaa hakea tietoa ja ohjeita arkeen. Tuntuu vain, että ympäristön täytyisi se kaikki tehdä ja ymmärtää. Kyllä minä laitan assi lapsen kotiin, kun käy meidän kotia haukkumaan ja hankalaksi. Tai käy itseään passuuttamaan häikäilemättömästi. Kyllä assi lapset voivat olla tosi julmia ja ilkeitä muita lapsia kohtaan. Näitä tilanteita perheen kannattaisi harjoitella ja miettiä missä menee raja.
 
asp

Think Passive

Siinä sulle aspengeria, vähän aikaa kun jaksat lukea niin tiedät mitä on tulossa
 
Yhteistyössä