Kuvaile tunnetta kun menit sektioon?

Olisi kiva kuulla tunnekuvauksia siitä kun on tietty päivä, jolloin sektio eli suunniteltuun sektioon meno?

Itselleni se on edessä viikon päästä ja luulen, että pari kertaa pitää vetää raitista ilmaa sairaalan ovella ennen kuin sisälle astelee. En tiiä yhtään mitä siinä vois ajatella. Tietysti se, että kohta on uusi perheen jäsen ja silleen, mutta nyt ainakin pelottaa tosi paljon.

 

Mulla ei ollut suunniteltu sektio, vaan kiireellinen kun synnytys pysähtyi, joten en ihan tuohon kysymykseesi osaa vastata.
Mutta mun kokemukseni oli tosi positiivinen, pahoja kipuja ei tullut ja paranin tosi hienosti ja nopeesti.
Joka päivä oli helpompi liikkua kuin edellisenä ja sairaalassa auttoivat alkuun tosi paljon vauvan kanssa kun liikkuminen oli vaikeampaa.

 

Mua pelotti ja hermostutti. Viime hetkiin asti arvottiin sektio vai ei, jos lapsi olisikin jostain syystä kääntynyt oikeinpäin, sektio olisi peruuntunut. Varmaan kamalin ja ihanin hetki oli käytävällä kun tajusin sektioaamuna (olin sairaalassa ollut jo pari yötä piuhoissa kiinni) etten lähde sairaalasta yhtenä kappaleena.

Sitten se päivä alkoi ja aamukuudesta, iltapäivällä yhdeltä mut haettiin salin eteiseen missä haastateltiin kaikki tiedot pariin otteeseen. Mulla oli superseksikkäät sukkikset jalassa ja aamutakki, muualla oli kylmä mutta siellä salialueella oli tosi lämmintä. Nuo oli asioita mihin kiinnitin huomiota.
Eniten mua pelotti mitä jos puudute ei vaikuta. Spinaalin laitto tuntui kuin kuumaa vettä olisi valunut selkää pitkin. Minuutissa jalat oli täysin tunnottomat. Lääkäri tökki neulalla alhaalta ylöspäin ja testasi missä kohdin puudute menee. Mies tuotiin saliin, ehti istumaan viereen ja kysyyn kui menee ja vauva syntyikin.

Tosi kivuton toimenpide, 20min myöhemmin olin heräämössä vauvan ja miehen kanssa, ne kivut tuli sitten perässä.
Aika vähän kerrottavaa, mä tutkin niin kovasti kaikkea mitä oli ympärillä kun menin saliin ja toisaalta todella mukavat lääkärit veti ajatukset pois itse leikkauksesta.

 

Olisi kiva kuulla tunnekuvauksia siitä kun on tietty päivä, jolloin sektio eli suunniteltuun sektioon meno?

Itselleni se on edessä viikon päästä ja luulen, että pari kertaa pitää vetää raitista ilmaa sairaalan ovella ennen kuin sisälle astelee. En tiiä yhtään mitä siinä vois ajatella. Tietysti se, että kohta on uusi perheen jäsen ja silleen, mutta nyt ainakin pelottaa tosi paljon.

Olihan se epätodellista jo siitä lähtien, että vauvan syntymäpäivän tiesi etukäteen. Minua ei kylläkään jännittänyt itse sektio. Sressasin eniten sitä, että pysyisin terveenä leikkaukseen, kun miehelläkin oli kamala yskä päällä ja se yhdistettynä leikkaushaavaan ja vastasyntyneeseen ei ole kiva yhdistelmä. En kuitenkaan sairastunut Edellinen yö tuli nukuttua pätkissä ja aamulla oli vaan tosi omituinen olo. Silittelin masuani ja minusta tuntui, etten haluaisi luopua siitä. Vauvan siellä liikkuessa tunsin myös hieman syyllisyyttä siitä, että vauvani joutuisi pian häädetyksi "kotoaan" ilman varoitusta. Vaikka itse sektio ei sitten sujunut ihan putkeen, niin jos joudun siihen uudestaan, ei se edelleenkään pelota. Luotan lääkäreihin.

 

Epätodellinen ja ehkä vähän sekava olotila. En ollut oma itseni. Ei tiennyt, itkiskö vai nauraisko. Pikku paniikki, mutta silti kuitenki jotenki luottavainen olo.

 

olin ihan paniikissa... mun pahin pelko on sektio.. mulle oli jo sovittu leikkaus päivä vauvan perätilan takia... onneksi onneksi 4 päivää ennen sovittua leikkauspäivää selvis että oli kääntynyt oikein päin... huh mikä helpotus sillä mä olen ihan varma etten olis siitä selvinny ilman jotain paniikkikohtausta...

 

Jännitti ihan kauheasti.. Vielä jouduin pari tuntia odottamaan sovitusta sektio ajasta... Oli pitkä aika odottaa.

 

Kaoottinen (hätäsektio ponnistusvaiheesta, sairaalassa olin ehtinyt olla n. 40 min), toivoin vain että vauva selviää eikä saa vaurioita ja ponnistutti aivan sairaasti ja hirveellä kiireellä saliin...

 

Sektion suhteen ihana, helpottunut. Mulle siis tehtiin pelkosektio, eli oma valinta, enkä operaatioo osannu pelätä yhtään. Toisaalta jännittynyt, lähinnä sen takia et mitä kaikkee sairaalassa sit tehdään, ja moneltako sektio on. Ja ennenkaikkee sen takia, kun en tienny vauvan sukupuolta etukäteen, niin se jännitti tosi paljon, kun aina muissa raskauksissa tiennyt!

 

Aika luottavaisin mielin menin sektioon. Kiireellinen oli, mutta kätilö kertoili, että olin onnekas kun satuin tän kirurgin vuorolle sektioon, kun hän kuulema on ihan paras. Varmaan kertoo saman kaikille, mutta tuli heti parempi mieli. Kiva oli kirurgikin joka tuli juttelemaan, ja sitten kaikki menikin niin nopeasti. Koska se oli hätäsektio, piti aika äkkiä sopeutua siihen, että kaikki kontrolli on itseltä pois, ja oli pakko luottaa siihen, että osaisivat hommansa. Ihan hyvin meni. Melko kivulias 24 tuntia sen jälkeen, mutta sitten ihan ok. Nopeasti paranin jne.
Mun toinen nyt tulee olemaan suunniteltu sektio, ja se jännittää enemmän.

 

olin sekaisin kuin seinäkello, täynnä ilokaasua, epiduraalia, paracervikaalia, aqvarakkuloita....aivan viri viri tööt tööt. Ei siinä tajunnut yhtään mitään. Ei niin mitään.

 

Eka oli kiireellinen ja ensin helpotus tuli, alatiesynnytystä kun yritettiin melkein vuorokausi, eikä edistynyt. Jännitys iski kyllä, kun sektioon kärrättiin.

Toinen syntyi suunnitellulla sektiolla ja pelkoa oli jo, kun ekasta toipuminen kesti kauan ja se sektio oli karmea kokemus... Kolmas sektio (kaksoset) oli myös suunniteltu ja oli jo paniikkitunnelma, kaksi inhottavaa kokemusta takana, pelkäsin etukäteen kaikkea, enkä suotta.

Nyt sitten viidettä odotan ja suunnitellulla sektiolla varmasti syntyy tämäkin. Ahdistaa etukäteen hirveästi. Jos kolme sektiota ollut jo karmeita kokemuksia, miksipä neljäskään olisi miellyttävä?

 

no miten sen nyt ottaa,aamulla suunniteltuun sektioon aika rauhallisin mielin valmistautuneena,vauva oli perätilassa.olin aika varma kahden aikaisemman synnytyksen jälkeen että kaikki menee hyvin,toisin kävi.Spinaalia pistettiin 14 kertaa ja se oli aika tuskaa kunnes lopulta saatiin puutumaan koko mamma...leikkaus meni itsessään ihan ok ja rinsessa syntyi meidän perheeseen mutta...sain haavaan sairaalabakteerin ja joudiun kolem kertaa vielä leikattavaksi...2vkoa sairaalassa suunnitellun 4vrk sijaan ei ollut kivaa.

 

Olin suunnitellussa sektiossa perätilan vuoksi. Hoitaja oli käynyt läpi sektion vaihe vaiheelta mun kanssa. Samoin sektioon osallistunut lapsen sairaanhoitaja-kummitäti. Olin luottavainen siitä, että ammattilaiset hoitavat homman, mutta sektioaamuna pelotti silti todella paljon. Unohdin mm. kertoa kätilölle, että salissa on tuttu hoitaja, joten saattoi näyttää kummalliselta kun tultiin hakemaan saliin ja kävin minua hakevan hoitajan kaulaan itkemään, että "pelottaa"

En osaa eritellä mitä pelkäsin. Epiduraalin laittoa (miten pystyn olemaan kippurassa masun kanssa, miten pysyn paikallani, sattuuko se paljon), kipua jne. Olin yllättnyt siitä miten paljon sektio tuntui. Varsinaista kipuahan ei tunne, mutta sen tietenkin tuntee, että joku ronkkii mahaa oikein kunnolla. Ehkä mun kohdalla tavallista enemmän: lapsi oli niin totaalisen perätilassa, että haavaa suurennettiin toiseen suuntaan. Minulla on siis vino-hyvä haava

En osannut relata lainkaan, vaikka luotin, että kaikki menee hyvin. Kun kuulin, että vauva on ulkona kerkesin panikoitua siitä, ettei heti kuulunut ääntä. En tiennyt, että lapsen keuhkoja imetään ensin.

En myöskään osannut kuvitella kipua kun mahaa paineltiin heräämössä.

Silti: sektiosta jäi positiivinen kuva, enkä pelkäisi jos joutuisin siihen uudelleen. Minulla toipuminen oli vaikeaa, muttei ylivoimaista.

 

Ensimmäinen oli kiireellinen sektio ja toinen oli suunniteltu. Se alko jo tietenkin jännittään paria päivää ennemmin. Mutta mulla kävi niin hyvin ettei tarvinnut jännittää niin kauheesti kun neiti tuli yllättäen päivää ennen sovittua sektiopäivää. Ite se sektio ei pelottanu vaan se spinaalin laitto ja tipan laitto. Mulla ei tehonnu spinaali ja mut nukutettiin ekaa kertaa elämässä, mutta se nyt ei ennen jännittäny. Meinasin kyllä sanoo niille kätilöille, jotka otti vauvan vastaan, että ette sitten tiputa sitä vauvaa, mutten sit viittiny.
Kyllä se hyvin menee ja jokaista tottakai jännittää. Tsemppiä!