Kuvaile synnytyksen aiheuttamaa kipua

mulla esikoisen synnytys alkoi lapsiveden menolla, mikä vissiin voimisti supistuksia. Kyllä ne kivut oli hirveän kovat, etenkin siinä vaiheessa kun supistuksia tuli peräjälkeen ilman että ehti hengähtää. Luulin että mulla on korkea kipukynnys, mutta pyysin epiduraalia niin pian kuin mahdollista. Viheliäisintä oli, että mulla oli kova ponnistamisen tarve jo pari tuntii ennen kuin sain ponnistaa (epiduraali ei vienyt pois kovaa paineen tuntua ja ponnistustarvetta), ja niiden tuntien ajan olin ihan toisessa maailmassa. Mutta: kun lapsi syntyi, kaikki kivut oli poissa. Kuten joku kirjoitti, kivun kestää kun palkkio on niin mainio Hyvää synnytystä!

 

Minulla supistukset tuntui aluksi siltä kuin olisi kovat kuukautiskivut, ja lopulta kipu alkoi olla lähestulkoon sietämätön (sain epiduraalin). Ponnistusvaihe oli niihin edeltäneisiin supistuksiin verrattuna lähestulkoon kivuton, jonkin verran tuntui vaan venymistä kun vauvan pää tuli ulos, mutta minusta se kipu oli paljon helpompaa kestää kuin ne supistukset. Ja se tuntuu todellakin siltä kuin vääntäisit aivan valtavaa kikkaretta.. Niiden supistusten kourissa kun kärvistelin niin mietin että mikä ihmeen mielenhäiriö minulla oli kun tätä halusin, ajattelin ettei koskaan toista lasta, minua ei enää synnytyssaliin saa.. Nyt poika 3 kuukautta ja kovasti jo haikailen että jospa saisi vielä joskus toisen!

 

Ensimmäisen kohdalla kyseltiin, että joko kivunlievitystä vailla, kun olin 4cm auki. Kysyin, että mitäs tarjolla.. Suoraan epiduraali ja totesin jälkikäteen, että se oli virhe. Vei tunnon vähän kaikesta.
Toisen kohdalla olin 7-8cm, kun minulle laitettiin kohdunkaulanpuudute. Sillä selvisin loppuun asti.

Kipu. Ensimmäisen kohdalla supistukset tuntuivat vain selässä enkä kokenut mitenkään pahana (vaikka käynnistettiin). Toisen kohdalla supistukset tuntuivat sekä mahassa että selässä ja olivat tuossa mielessä voimakkaampia kivun kannalta, mutta silti siedettävissä.

Tiedän, että kestän kipua enemmän kuin monikaan, joten olen ehkä hieman jäävi tässä mielessä sanomaan mitään.. Kipeää teki, mutta kyllä siitä kivusta hengissä selviää. (Siinä tilanteessa ei mieti muuta kuin, että vauvan saisi pakerrettua ulos ja sen myötä kipu hellittää )

(Ja kuten joku jo ylhäällä sanoi: Verrattavissa menkkakipuihin, mutta voimakkaampina. )

 

Supistukset tuntuu selässä, vatsalla, yläreisissä, toosassa ja perssiissä siltä, että joka paikkaan työnnetään tulisia hiilihankoja samaan aikaan kun sua puristetaan valtavan mankelin läpi ja sen jälkeen, just kun ajattelit että ei tämä tästä ainakaan pahentua voi, niin siihen lisätäänkin vielä oksennus-olo, p*skahätä ja pissi- myös. Täriset holtittomasti vuoroin kylmästä ja vuoroin olet niin hiestä märkä että antaisit mitä tahansa viileästä suihkusta johon tietenkään et kykene nousemaan koska joko A) olet erilaisin piuhoin sänkyyn kiinni sidottu tai B ) kivut ovat niin s*atanalliset että ajat alusastialla kauemmas kaikki jotka yrittävät metriä lähemmäs sänkyä tai C) et pysty puhumaan koska suutasi kuivaa etkä yhtäkkiä muista yhtäkään suomenkielen sanaa josta olisi sinulle siinä tilanteessa mitään apua. Juuri kun olet valmis suorittamaan pöydälläsi olevalla hedelmäveitsellä itsellesi lobotomian niin tunnet valtavan paineen peräsuolessasi, epäilet että vauva on alunperinkin varmaan istutettu väärään paikkaan tai sitten sillä on joku lähettireitti takaovelle ja ehdit sanomaan että nyt muuten se kalastaja-aluksen näköinen pönttö tähän ja heti niin saat luvan alkaa ponnistamaan. Sit se helpottaa kyllä :saint:

 

Tuo istukan irtoamattomuus on kyllä sata kertaa kivuliaampaa kuin itse synnytys. Minulla sitä yritettiin melkein puoli tuntia: yks kätilö sängyllä painamassa mahaa, toinen kiskoo napanuorasta ja itse pitää ponnistella. Lopulta sieltä tuli paineella lammikko verta ja silloin tuli lähtö saliin. Paineet romahti eivätkä uskaltaneet nukuttaa, joten se tehtiin spinaalin avulla.
Olin tuon jälkeen 2 päivää shokissa. Hemppa laski alle 70 ja sängyssä istuminen oli mahdotonta pyörtyilyn vuoksi. Keskivartalon lihakset teki tenän ja käsivoimilla kiskoin itseni kyljeltä toiselle. Ei siinä kunnossa paljon vauvaa hoidettu. Sit sain 3 yksikköä punasoluja yötä vasten ja aamulla hyppäsin suihkuun. Eräs hoitsu sanoikin, että hän ei tuntenut sinua kun olet jalkeilla. Mutta en tuolloinkaan vielä saanut vauvan sänkyä vedettyä valvomosta oman sänkyni viereen, ei ollut voimaa. Mies oli tuolloin vielä armeijassa ja minä yksin siellä sairaalassa yritin pysyä järjissäni.
Mutta siis, kyllä siitä synnytyksestä selviää. Se kestää kuitenkin vain tunteja.

 

Kyllä kestää, otat maltillisesti vaan. Mun mielestä on turha lähteä sillä asenteella, että heti kaikki kivunlievitykset vaan kun astuu sairaalan ovesta sisään. Pyydät sitten, jos tuntuu siltä. Kipu on kamala, mutta sen kestää, se on ohi pian ja sen unohtaa samantien. Näin siis tämmösessä normaalisynnytyksessä mikä mulla oli.

minusta pahempi asenne on se, että menee synnyttämään asenteella "enpä ota mitään lievitystä". kun mitään kruunuja siellä ei jaella ja voi itse vaan "pettyä" sitten itseensä.
kätilöitä kannattaa kuunnella - he kyl osaavat ehdotella erilaisia lievityksiä. ainakin jos on ammattitaitoinen ja kiva klö.
väkisin keneenkään ei mitään laiteta, vaikka oiskin sanonut, että mulle kaikki ja sit mieli muuttuskin et ei tarvikaan .

Niin no on tuokin totta. Kannattaa varmaan lähteä avoimin mielin, ja katsoa tarvitseeko vai ei. Ja ottaa selvää niistä eri kivunlievityksistä jo etukäteen.

 

Ootteko te kaikki just synnyttäny, kun muistatte sen kivun noin hyvin? Itselläni viimeisestä synnytyksestä aikaa kohta kolme vuotta ja jos totta puhutaan niin en kyllä muista yhtään niitä kipuja! oonkohan outo....siis koski ihan pirusti ja hulluna ja jotain puudutuksiakin sain, mut en kyllä osais nyt kuvailla niitä yhtään.ainakaan noin tarkkaan kuin moni muu.
Eli se hyvä puoli siinä synnytyksessä on, että kivut kyllä ubohtuu, kun vauvan saa rinnalleen! Ja mie oon näköjään unohtanu ne kokonaan

 

No kyllä se kipu oli sietämätöntä. Mullakin on ollut aina iso kipukynnys (murtui luu pahastikin ja tuntuu vain pientä jomotusta yms) Kyllä loppui kipukynnysajattelu lyhyeen, vikoilla suppareilla. Puoliks taju lähti ja ilokaasulla se loppukin taju pökerryksiin -vaikka oli epiduraali (se ei juuri tehonnut). Luulin kuolevani ja hiki valui kivusta otsalla. Ponnistus teki niin kipeetä, että mää sanoin, että lopetan koko homman puolessa välissä.. Ja noi pahimmat kivut kesti siis järjettömän pitkät 2 tuntia! Alkusupistukset ja keskisupistukset eivät tuntuneet juuri erikoisen pahoille. Ja musta se, että kivut loppuu lapsen synnyttyä on täysin puppua. Ei ehkä ihan samanlaista kipua, mutta kyllä mut vei ainakin sänkypotilaaksi joksikin aikaa...

 

Ja ottaa selvää niistä eri kivunlievityksistä jo etukäteen.

Erityisesti tämä on hyvä muistaa.

Kivunlievityksistä ja kaikesta muustakin on mahdollista saada tarkempaa informaatiota ja on myös mahdollista esittää toiveita etukäteen kuitenkaan unohtamatta tilannekohtaisia toiveita/päätöksiä.

Ja sekin on hyvä tietää, että jos kätilön kanssa ei synkkaa niin hänen kanssaan ei ole pakko olla tekemisissä vaan voi toivoa toista kätilöä.

 

Ootteko te kaikki just synnyttäny, kun muistatte sen kivun noin hyvin?

Ei kyllä tuosta on pian kolmevuotta aikaa ja hyvin on muistissa kuinka särki.

 

Synnytys jossa minua on sattunut eniten (puhkastiin kalvot, laitettiin oksitosiinii, en saanut puudutteita, lapsi 4,7kg) oli kipu sellaista että tuntui kun minua oltaisiin revitty kahtia. Toinen häpyluusta ja toinen jostain...selkärangasta...

 

Ootteko te kaikki just synnyttäny, kun muistatte sen kivun noin hyvin?

Ei kyllä tuosta on pian kolmevuotta aikaa ja hyvin on muistissa kuinka särki.

Eli täällä siis dementia...

 

No alkuun ne supistukset mulla oli sellaisia ikäviä pakotuksia alavatsalla mitkä oli ihan siedettäviä kun oli kaurapussi ja hytkyi sängyn laidalla. Sitten ne koko ajan muuttuivat kovemmiksi, lopulta oli sellainen tunne että AU, ei pystynyt liikkumaan eikä olemaan paikallaan. Oli pakko liikkua ja olla paikallaan.
Siinä vaiheessa sain ensin suun kautta kipulääkkeen mikä ei auttanut, sitten tilattiin epiduraali vaikka olin vasta 3cm auki mutta tosi kipeä. Ja kun epiduraalisysteemit oli paikallaan niin olikin jo aika ponnistaa.
Eli ihan turhaan laitettiin ne epiduraalijutut kun ne ei ehtiny edes sitä puudutetta laittaan.

Ja tää siis kuopuksen synnytys.

 

Minulla kaksi alle 2-vuotiasta, toinen tulee nyt 4kk vanhaksi. Muistan kyllä molemmat - kaksi erilaista synnytystä ja jälkimainingitkin erilaiset (ensimmäisestä parisenkymmentä pintaventtiä + väliliha ja toisesta 3 venttiä, joista yksi väliliha). En silti kokenut pahana.

 

Ootteko te kaikki just synnyttäny, kun muistatte sen kivun noin hyvin?

Ei kyllä tuosta on pian kolmevuotta aikaa ja hyvin on muistissa kuinka särki.

Mulla 1,5 vuotta. En varmaan ikinä unohda sitä tuskaista olotilaa, jossa vääntäydyin "viimeisillä voimillani" synnärille keskellä yötä. Harvoin on se automatka tuntunut niin pitkältä ja töyssyiseltä

 

Kyllä se kipu on jotain niin kamalaa ettei sitä voi kuvailla, mutta ihmeesti siitä selviää hengissä, ja paljon unohtuukin kun saa vauvan vihdoin syliin! Tuntuu että joka paikka repeää ja hajoaa. Esikoista synnyttäessä ehdin saamaan epiduraalin joka auttoi supistuksiin, mutta toinen tuli niin vauhdilla ettei mitään ehtinyt laittaa, ja kyllä sattui. Silti luonto on aika kummallinen, niin että vaikka tiedän jo kahden lapsen jälkeeen mikä helvetti synnyttäminen on, niin ei ajatus kolmannesta lapsesta mikään mahdoton ole... aika näyttää.

 

Supistukset tuntuu selässä, vatsalla, yläreisissä, toosassa ja perssiissä siltä, että joka paikkaan työnnetään tulisia hiilihankoja samaan aikaan kun sua puristetaan valtavan mankelin läpi ja sen jälkeen, just kun ajattelit että ei tämä tästä ainakaan pahentua voi, niin siihen lisätäänkin vielä oksennus-olo, p*skahätä ja pissi- myös. Täriset holtittomasti vuoroin kylmästä ja vuoroin olet niin hiestä märkä että antaisit mitä tahansa viileästä suihkusta johon tietenkään et kykene nousemaan koska joko A) olet erilaisin piuhoin sänkyyn kiinni sidottu tai B ) kivut ovat niin s*atanalliset että ajat alusastialla kauemmas kaikki jotka yrittävät metriä lähemmäs sänkyä tai C) et pysty puhumaan koska suutasi kuivaa etkä yhtäkkiä muista yhtäkään suomenkielen sanaa josta olisi sinulle siinä tilanteessa mitään apua. Juuri kun olet valmis suorittamaan pöydälläsi olevalla hedelmäveitsellä itsellesi lobotomian niin tunnet valtavan paineen peräsuolessasi, epäilet että vauva on alunperinkin varmaan istutettu väärään paikkaan tai sitten sillä on joku lähettireitti takaovelle ja ehdit sanomaan että nyt muuten se kalastaja-aluksen näköinen pönttö tähän ja heti niin saat luvan alkaa ponnistamaan. Sit se helpottaa kyllä :saint:

<ei voi muutaku nauraa Mut jokainen sana on niiiiiiiin TOTTA!!!

 

puukko selässä ja kakki tulee housuun

 

Tuskinpa se kellekään mitään "herkkua" on, mutta kun ei turhia mieti ja suunnittele synnytystä etukäteen vaan antaa sen ajan ja synnytyksen viedä asiaa eteenpäin, niin homma hoituu Sitä kun ei voi koskaan tietää etukäteen miten se synnytys menee; mutta se on varmaa että ajan taju menee ja keskityt vaan synnytykseen. Kivunlievitykset yms. tulee jos niitä tarvitaan ja voihan olla että vauva tulee ilman mitään sen suurempia "lievityksiä"

 

ei sitä voi sanoin kuvailla, mulla on ollu molemmat ns. "syöksysynnytyksiä" eikä oikeen ite oo kerenny ajantasalle mitä tapahtuu.. mutta kyllä sen kivun kestää kun tietää mikä on palkinto! =)

 

Ootteko te kaikki just synnyttäny, kun muistatte sen kivun noin hyvin?

Ei kyllä tuosta on pian kolmevuotta aikaa ja hyvin on muistissa kuinka särki.

Jep, kolmisen vuotta täälläkin on synnytyksestä. Enkä varmaan unohda sitä ikinä. Toista ollaan kohta menossa punnertamaan.

 

Ootteko te kaikki just synnyttäny, kun muistatte sen kivun noin hyvin?

Ei kyllä tuosta on pian kolmevuotta aikaa ja hyvin on muistissa kuinka särki.

Jep, kolmisen vuotta täälläkin on synnytyksestä. Enkä varmaan unohda sitä ikinä. Toista ollaan kohta menossa punnertamaan.

No onneks ainakin itselläni synnytykset olleet ihan erilaisia eka se vaikein, mut sit helpottui Sen sentään muistan!

 

En mä osaa kuvailla, mulla on korkea kipukynnys ja kivut oli kuitenkin ihan käsittämättömät siihen asti kunnes armeliaasti nukuttivat...

 

Mutta sua neuvoisin ajattelemaan vaan positiivsesti. Voihan olla, että juuri se sun synnytys on se "ei-niin-kamala". Mene positiivisella mielellä ja todellakin ÄLÄ suunnittele. Älä myöskään katso kelloa ja mieti, että tämäkö kestää vielä iltaan saakka, koska muillakin menee se 16h tai enemmän, koska juuri sun synnytys voikin kestää joko 4h tai sitten 28h.

Itse katselin kelloa ja meinasin kuolla, kun luulin, että joutuisin melki 10h siinä kestään, ku ei ensisynnyttäjä nopea voi olla.. No lapsi oli reilun tunnin päästä maailmassa..

 

poltot = helvetin kovat menkkakivut, siis TODELLA kovat, onneksi pahenee asteittain

ponnistus sekä vauvan työntö = ekasta lapsesta tuntui että olen synnyttämässä kaktusta joka repii minut sisältäpäin rikki, tokasta kivut olivatkin jo ihan inhimilliset, ekasta lapsesta alapäätä neulottiin yli tunti kasaan, repesin todella pahasti.