Kuumeilua ja kokeilua :)

Olen 19 vuotias nuori naisen alku.Vuoden olen haaveillut lapsesta mieheni ei millään suostunut, mutta nyt tässä elokuussa sain kuulla yllättävät uutiset että hän haluaisi meille pikkuisen. Nyt on sitten jännitävät 2 viikkoa odottelua että näkee mitä testi sanoo.. Eihän se ihan 100% ole että ekalla kerralla tulisi mutta toivoa voi hieman antaa :)

Anteeks jos on ihan hirveesti kirjoitusvirheitä :D
 
tyttö91
Heippa lelluskiini !
Itsekin olen 20-vuotias ja juuri viime kuun aikaan jätin pillerit pois ja toiveissa ja haaveissa on ollut pidempään mutta nyt ukkokin on halukas. Niinpä yhteispäätöksellä yritetään nyt =) Itse olen intoa niin täynnä että toivoisin tietenkin et se heti tässä kuussa tärppäisi ja tiedän miten pahoitan mieleni vielä näitten suurien odotusten kanssa kun suurimmalla osallahan se ei ihan heti tärppi käykkään. Toivoisin kerrankin onnen potkaisevan oikein kunnolla ja pääsisin odottamaan esikoista.
Pelkoja asian suhteen on kyllä yhäkin, esimerkiksi, miten vanhempani suhtautuvat asiaan. mutta olemme aikuisia ihmisiä ja saamme itse määrätä miten elämämme elämme :) Toivottavasti tukea ja apua olisi kuitenkin tarjolla jos joskus positiivinen testiin tupsahtaa.
Kuulin myös pari päivää sitten että hyvä ystäväni sai plussan testiin ja olisi vielä mukavampaa oottaa hänen kanssaan yhtä aikaa.
 
Juu tää odottelu ja epäonnistuminen tässä on se kauhein ajatus jos ei onnistu ja pitää pyrkiä siihen ettei sitten ala syyttää itseään tai puolisoaan.. Olethan sinäkin jo 20 niin asia on sun/teidän päätöksissä että haluatteko te lapsen,Eikä vanhempien. Kyllä sitä aina saa jostain tukea ja mikä olisi vielä parasta että ystävänkaa olisi samaan aikana raskaus voisi jakaa raskausajan kokemuksia. Paljon tsemppiä ja voimia :)
 
Morjsta teille :)
Ite olen 18vuotias ja ihan molemmat halusi pikkuisen ja nytten 3vk sitten testi näytti plussaa =) Mutta oltiin jo useamman kuukauden yritetty muistaakseni noin 5kk joka kuukaus tuntui aina, että ihan kuin olisi jotain ''oireita'' mutta se pettymyksen määrä kun ei ollutkaan :( Itseeni tämä koski todella hyvin, hyvä ystäväni sanoi muutamia kuukausia sitten, että ''kyllä se lapsi tulee sitten kuin sitä vähiten odottaa'' ja niinhän siinä kävi, jotenkin hiukan ehkä jo ''luovuin'' toivosta, että ehkä on parempi jäädyttää hetkeksi vauva haaveet kun ei sitä näy tulevan, mutta KAS sinä samana kuuna, pikkuinen sitten ilmoitti tulostaan <3

Onnea teille, toivottavasti kohta plussailette <3

maalismasu rv. 8+2
 
tyttö91
Onnea Lelluskiini!! nyt tarrasukkia sulle että pysyy mukana koko matkan :)

Itsellä odottelua vielä edessä ja aiemmin tuntui et nyt tärppää mutta tällä hetkellä epäilen et yritystä saadaan jatkaa vielä jonkin aikaa :/
 
Ite kans 18, ensimmäistä lasta odotan.. toistaiseksi kuukautisten perusteella laskettu aika 19.3 (nyt vk. 10+2), mut ultrassa selvii sit varmasti, ettei heitä pahastikin nuo viikot.. Viime kuukautiset kun oli vaan pientä tiputtelua pari pv.. Neuvolassa on käyty jo sydänääniä kuuntelemassa ja ihan innolla odotan ensimmäistä ultraa :) ei voi muuta sanoa, kun et ollaan kihlatun kanssa aika onnellisia ja innoissaan..
 
heippa :wave: mukava lukea että muillakin on vauva haaveita jo tässä iässä! itse olen nyt 19 (joillekkin hirvee tabu saada lapsia nuorena) Mutta me miehen kanssa alettiin toukokuussa yrittämään ja ei onneksi tarvinnut kauaa yrittää heinäkuussa plussasin ja nyt mennään 11+3. pirpana kasvaa hurjaa vauhtia:heart: Toivotaan että teille muillekkin tärppää!!! :heart: Ja kannattaa vaan nauttia miehen kanssa niistä ihanista tekohetkistä kyllä se sieltä tulee kun tarpeeksi on rakkautta ilmassa ;)
 

Yhteistyössä