Kuuluuko tämä asiaan, vai olisiko syytä huolestua?

[kielletty]

Meidän tyttö on nyt parikuinen, imetän. Yöt ovat alkaneet uudelleen sujua, ja vauva on ihana. Myös esikoisen kanssa menee tosi hienosti, vaikka uhma ehtikin jo vähän nostaa päätään. Touhotan itsekseni päivät pitkät lasten kanssa, ulkoilua, syömistä, pukemista... muuta en oikeastaan ehdikään, paitsi tietysti rentoutua iltaisin, kun lapset ovat nukkumassa. Rakastan lapsiani ihan mielettömästi ja viihdyn heidän kanssaan, mutta...

Nyt on alkanut suututtaa. Ihan hirveästi. Suututtaa että "aina minä teen kaiken" ja "kukaan ei koskaan auta". Turhat itkemiset ja käninät lähinnä ärsyttää. Ei huvita nähdä kavereita koska ärsyynnyn tosi helposti ja olen alkanut puhua tosi inhottavalla tyylillä.

Ja kaiken huippuna tämä meidän isäntä. Ärsyttää ihan suunnattomasti! Joo, kyllä "auttaa" lastenhoidossa, mutta toivoisin että tekisi enemmän. Tuntuu ettei mitään tapahdu jos ei erikseen pyydä, jaksaa jatkuvasti korostaa sitä miten HÄN tarvitsee unta (itsehän nukun ehkä 4-5 tuntia/vrk, miten minä sitten jaksan?), ja kun jotain pyydän, huokailee ja pyörittelee silmiään. Kun mainitsen siitä, miten toivoisin hänen viettävän aikaa lasten kanssa, sanoo olevansa omasta mielestään ihan tarpeeksi. Tasavertaisesta vanhemmuudesta ei tässä sirkuksessa voida puhuakaan.
Ihan jees ei vaan nyt kuitenkaan enää riitä!

Eli siis, joku tervejärkinen. Voisitteko kertoa onko ongelma minussa vai jossain muualla? Olenko liian väsynyt ja kiukuttelen siksi, onko onnellisuushormonit lopahtaneet, vai mikä riivaa?
Ajattelen koko ajan itseni ihan uuvuksiin suuttumuksesta ja pelkään että se alkaa näkyä kohta myös ulospäin. Anyone?

 

[.]

Mä en sano mitään koska saattaisin sanoa jotain mitä et halua kuulla. Sen sijaan :hug: :flower: kyllä se siitä, sellaista se vaan on. Jaksamisia!

 

[Micosa]

Taidat olla väsynyt ja siksi kiukkuinen.
Sellaisia kausia tulee mullakin ja nytkin sellainen.

 

[mää]

Tuo kuuluu asiaan,et ole mitenkään epänormaali! Olet väsynyt,sulla on KAKSI vauvaa vielä,sun esikoinen on niin pieni vieläkin. Ja toi on niin tavallista että miehistä ei paljon apua ole..ainoastaan sillon kun suutut ja vaadit sitä apua niin hetken aikaa auttaa...kaikista miehistä ei vaan ole siihen se sun täytyy ymmärtää. Tsemppiä sulle kyllä sä pärjäät!!

 

[kielletty]

Mä en sano mitään koska saattaisin sanoa jotain mitä et halua kuulla. Sen sijaan :hug: :flower: kyllä se siitä, sellaista se vaan on. Jaksamisia!

No äläs nyt, ihan reilusti vaan, ei totuudessa mitään pahaa ole. Sairastin synnytyksen jälkeistä masennusta esikoisen jälkeen ja siksi haluaisinkin ulkopuolisen mielipiteen tästä. En tietysti voi tuoda esille kuin oman näkemykseni asiasta.

Tiedän kyllä että tässä kuviossa on nyt paljon pielessä ja viimeksi eilen otin asian puheeksi. Jonkun erikoisen kiertoilmaisun ansiosta vika onkin minussa ja tänään onkin sitten ollut päivä, kun on tullut mietittyä yhtä sun toista asian tiimoilta...

 

[vieras]

Tuo kuuluu asiaan,et ole mitenkään epänormaali! Olet väsynyt,sulla on KAKSI vauvaa vielä,sun esikoinen on niin pieni vieläkin. Ja toi on niin tavallista että miehistä ei paljon apua ole..ainoastaan sillon kun suutut ja vaadit sitä apua niin hetken aikaa auttaa...kaikista miehistä ei vaan ole siihen se sun täytyy ymmärtää. Tsemppiä sulle kyllä sä pärjäät!!

Ai tavallista? Minusta on epätavallista, jos isä ei ole mukana perhe-elämässä yhtä paljon kuin äitikin. Isä voi tehdä kaikkea muuta paitsi imettää. Toki monella se mies on töissä, mutta muuten voi varmasti auttaa! Näin ainakin meillä, ja se oli miehelle luontaista auttaa kaikessa ja olla 100% mukana, vaikka kävi töissäkin. Eikä siitä tarvinnut erikseen mainita, tietenkään. Koti ja lapset ovat yhtä lailla isänkin, mitä äidin. Perhe on yhteinen yritys

Ap:lle, ikävä tilanne, toivottavasti helpottaa.

 

[tuttua]

Minä olin ihan samanlainen kuopuksen synnyttyä. Siis periaatteessa onneni kukkuloilla mutta niin räjähdysherkkä ja ärtynyt, että ei hyvää heilunut. Esikoistakin komensin suunnilleen jo ajatuksesta Pienen olisi pitänyt olla yhtäkkiä niin valmis toimimaan salamana ja osaamaan asioita, joita ei niin pieneltä missään nimessä voi odottaa

Tilanne helpottui, kun kuopus oli n. 8-10kk. Tosin edelleen olen mielestäni aika herkästi ärtyvä verrattuna aikaan ennen kuopuksen syntymää. En oikein osaa rentoutua ja olla huolehtimatta.

 

[kielletty]

Tuo kuuluu asiaan,et ole mitenkään epänormaali! Olet väsynyt,sulla on KAKSI vauvaa vielä,sun esikoinen on niin pieni vieläkin. Ja toi on niin tavallista että miehistä ei paljon apua ole..ainoastaan sillon kun suutut ja vaadit sitä apua niin hetken aikaa auttaa...kaikista miehistä ei vaan ole siihen se sun täytyy ymmärtää. Tsemppiä sulle kyllä sä pärjäät!!

Siis tämä tässä on niin totta! Miksi ihmeessä pitää mennä siihen pisteeseen, että suutun? Miten voi olla niin hemmetin hankalaa vaikkapa viedä poika tien toiselle puolelle leikkipuistoon pariksi tunniksi? Ai niin, kun se on "omasta ajasta pois"...

En ihan hirveästi arvosta sellaista ihmistä, joka ei näe puolisonsa väsymystä, tai halua auttaa OIKEASTI, ilman erillistä sanomista. Enkä myöskään sellaista, joka ajanvietto omien lasten kanssa on niin hemmetin vaivalloista. Pitääkö tällaista kuitenkin vain sietää, jatkaa asiasta tappelemista vai...?

Tiedän että monilla on asiat siinä pisteessä että toinen osapuoli ei edes vaippaa vaihda, joille minun valittamiseni tuntuu ihan älyttömältä. Minä kuitenkin haluan enemmän, koska tiedän, että pystyisi. Miksei halua?

 

[kielletty]

Minä olin ihan samanlainen kuopuksen synnyttyä. Siis periaatteessa onneni kukkuloilla mutta niin räjähdysherkkä ja ärtynyt, että ei hyvää heilunut. Esikoistakin komensin suunnilleen jo ajatuksesta Pienen olisi pitänyt olla yhtäkkiä niin valmis toimimaan salamana ja osaamaan asioita, joita ei niin pieneltä missään nimessä voi odottaa

Tilanne helpottui, kun kuopus oli n. 8-10kk. Tosin edelleen olen mielestäni aika herkästi ärtyvä verrattuna aikaan ennen kuopuksen syntymää. En oikein osaa rentoutua ja olla huolehtimatta.

Tätä juuri pelkään. Tähän asti on ollut tosi ihanaa näiden pikkuisten kanssa ja tätä rakkauden määrää ei voi sanoin kuvailla. Masennuksen aikaan tuli läyhättyä ihan tarpeeksi, en enää tahdo vajota samaan, tahdon olla hyvä äiti. Ei ole kuitenkaan helppoa yrittää olla tyyni ja johdonmukainen jos ei saa välillä levätä, tai kun kokee että itseään (ja lapsia) kohdellaan huonosti.

 

[ikiharmaa]

Mä olin kans pari ekaa kk TODELLA väsynyt, vihainen, itkuinen, epätoivoinen, passiivinen. Jonkunnäköistä masennusta se kyllä oli, ja siltä se minusta sinunkin kohdallasi vaikuttaa. Ja mä puhun nyt sit suoraan jos muut ei viitsi: silloin kun tuoreen äidin mieli on synnytyksen jälkeen järkkymässä, tarvitaan lapsen/lasten isää paljon. Mä itse jaksoin jotenkuten, kun mieheni otti jatkuvasti hoitovastuun vauvasta. Kaiket illat syötti (silloin kun pullosta annettiin), nukutti, pesi, vaihtoi vaipat, heräili jopa öisin vaikka joutui aamuisin heräämään aikaisin töihin. Taisi ruokaakin laittaa, pyykit pestä ja tuttipullot keitellä. Teki paljon enemmän kuin minä. Siis ihan törkeä nakki hänelle käydä töissä minimaalisilla yöunilla ja heti kotiin tultua hoitaa koko illan vauvaa yötä myöden. Itseä oikein hävettää näin jälkikäteen, etten jaksanut enkä saanut aikaan mitään. Mutta ilman häntä ja hänen osallistumistaan olisin romahtanut. Jos sulla on yhtä paha tilanne, tarvitset apua joko mieheltäsi tai muualta. Masennustapauksissa esim. kunnan perhetyöntekijöiltä saa apua, ainakin meilläpäin. Sitä paitsi oli masennusta tai ei, ei kenenkään tarvitse yksin jaksaa. Toivottavasti miehesi ymmärtää tämän. Voimia!

 

[öö]

Mun tuttavien perusteella kaikissa perheissä on ihan sama juttu. Tai joissain harvoissa perheissä mies on jostain aivan eri planeetalta ja omaa jotain äitimäisiä kykyjä. Jatka tappelemista mutta älä liikaa, ole viekas ja ovela, tarkoitan..viisas nainen! Koeta levätä, sano kissan kehräyksellä että tarvitset todella lepoa, vie ihana tarzan lapset puistoon.. ja kun pääsette pahimmasta väsymyksesta asiat alkavat jo luonnistua..nyt kannattaa olla vain "kärsivällinen" ja elää hetki kerraallaan, lapset etusijalla, ja koettaa ujuttaa miehen elämään lisää ja lisää vastuuta, niin että hän kokee kuitenkin ettei häntä komennella! tämä on mun teoria. :-D

 

[vieras]

ei ole sussa vika, vaan ukossa. Sua kiukuttaa koska olet väsynyt ja totta hemmetissä kiukuttaa jos ei toinen kanna osuuttaan vastuusta. Ukko hommiin ja lepoa sullekin, niin on kaikilla parempi olla

 

[kielletty]

Mun tuttavien perusteella kaikissa perheissä on ihan sama juttu. Tai joissain harvoissa perheissä mies on jostain aivan eri planeetalta ja omaa jotain äitimäisiä kykyjä. Jatka tappelemista mutta älä liikaa, ole viekas ja ovela, tarkoitan..viisas nainen! Koeta levätä, sano kissan kehräyksellä että tarvitset todella lepoa, vie ihana tarzan lapset puistoon.. ja kun pääsette pahimmasta väsymyksesta asiat alkavat jo luonnistua..nyt kannattaa olla vain "kärsivällinen" ja elää hetki kerraallaan, lapset etusijalla, ja koettaa ujuttaa miehen elämään lisää ja lisää vastuuta, niin että hän kokee kuitenkin ettei häntä komennella! tämä on mun teoria. :-D

Ei hemmetti, kiitos oikeesti tästä! :hug: Ajattelin että tästä ketjusta ei seuraa kuin sanomista, mutta tämähän on oikein asiallista tekstiä! Kokeilemisen arvoista ainakin... toki olen yrittänyt tuoda kantani esille muutenkin kuin huutamalla ja raivoamalla, mutta ehkä sitä voisi yrittää, vielä ainakin kerran.

 

[vieras]

ei ole sussa vika, vaan ukossa. Sua kiukuttaa koska olet väsynyt ja totta hemmetissä kiukuttaa jos ei toinen kanna osuuttaan vastuusta. Ukko hommiin ja lepoa sullekin, niin on kaikilla parempi olla

Näin!

 

[vieras]

Mun tuttavien perusteella kaikissa perheissä on ihan sama juttu. Tai joissain harvoissa perheissä mies on jostain aivan eri planeetalta ja omaa jotain äitimäisiä kykyjä. Jatka tappelemista mutta älä liikaa, ole viekas ja ovela, tarkoitan..viisas nainen! Koeta levätä, sano kissan kehräyksellä että tarvitset todella lepoa, vie ihana tarzan lapset puistoon.. ja kun pääsette pahimmasta väsymyksesta asiat alkavat jo luonnistua..nyt kannattaa olla vain "kärsivällinen" ja elää hetki kerraallaan, lapset etusijalla, ja koettaa ujuttaa miehen elämään lisää ja lisää vastuuta, niin että hän kokee kuitenkin ettei häntä komennella! tämä on mun teoria. :-D

Ei hemmetti, kiitos oikeesti tästä! :hug: Ajattelin että tästä ketjusta ei seuraa kuin sanomista, mutta tämähän on oikein asiallista tekstiä! Kokeilemisen arvoista ainakin... toki olen yrittänyt tuoda kantani esille muutenkin kuin huutamalla ja raivoamalla, mutta ehkä sitä voisi yrittää, vielä ainakin kerran.

Muutenkin tietty voi kommunikoida kui huutaen ja raivoten - mutta mutta..
oikeastiko te olette sitä mieltä, että ukko täytyy jotenkin ovelasti naruttaa ja viekkaudella saada tekemään asioita
JOTKA SEN HEMMETTI SOIKOON PITÄIS AIKUISENA IHMISENÄ TAJUTA HOITAA MUUTENKIN?! Sori huuto... mutta eihän se nyt voi olla Kielletyn tai kenenkään muukaan asia muuttaa toisen ihmisen käytöstä jos sen toisen ihmisen käytöksessä on vika. Ihan ite sen täytyisi sitä sillon tajuta muuttaa, ja ihan asiallisen keskustelun tuloksena, jos ei täysin oma-aloitteisesti onnistu
Sori vielä, ua vaan aina julmetust ärsyttää tuommoiset. Perhe o yhteinen projekti, joka hoidetaan yhdessä, ei niin että toinen joutuu kerjäämään ja juonittelemaan toiselta apua.
Jaksuja

 

[vieras]

Tuohon auttaa kun saa vähän omaa aikaa. Onko sulla ketään jota pyytäisit hoitamaan lapsia vaikka koko päiväksi. Käyt imettämässä vauvan ja muuten olet ihan iteksesi ja käyt vaikka lenkillä.

 

[sori]

En sano tätä millään pahalla, mutta eipä miehestäs kovin positiivisia puolia ole aiemminkaan sun kertomusten perusteella paljastunut. Joten tää nyt oli ihan odotettavissa. Ei sun auta muu kuin jaksaa ja kestää. Olis ihan oikeasti kannattanut erota silloin taannoin. Voimia.

 

[toinen]

En sano tätä millään pahalla, mutta eipä miehestäs kovin positiivisia puolia ole aiemminkaan sun kertomusten perusteella paljastunut. Joten tää nyt oli ihan odotettavissa. Ei sun auta muu kuin jaksaa ja kestää. Olis ihan oikeasti kannattanut erota silloin taannoin. Voimia.

Anteeksi, mutta mä oon samaa mieltä. Puhumattakaan, että noin pienellä ikäerolla piti tuollaiseen tilanteeseen tehdä lapset. No, myöhästä ja tuskin koskaan ikinä katuisit lapsiasi Pyydä reilusti apua sieltä mistä saat. Ei siinä ole mitään hävettävää. Eikä se ole koskaan lapsilta pois jos sä voit paremmin, pienen itsekkyyden takia. Hyvinvoiva äiti = hyvinvoivat lapset

 

[eräs]

Oi, onpa sun esikoinenkin pieni. Mun kuopus on samaa vuosikertaa mutta alkuvuodesta ja esikoinen oli jo 3v kuopuksen syntyessä, silti olin poikki. Ei mikään ihme, että olet väsynyt ja kiukkuinen, kun sullahan on kaksi vauvaa.

 

[Koivunkäpy]

ihan ku mä sillon ku kakarat oli vauvoja.
Isompi varsinki. se ei nukkunu, ei yöllä ei päivällä. ja sit ukko kehtas viel illalla kipasta kavereittensa luokse töitten jälkeen, kun -hän taravii omaa-aikaa- |O perkele.
no kunnon perheneuvottelun jälkeen (jäänkö asumaan hänen kanssaan ja meno muuttuu, vai onko meno muuttumatta ja muutan tytön kanssa muualle) asiat alako lutviutua. kakkosen kanssa se jo tajus ihan ite toisinaan tehdä jotain..
Toivon että kolmonen ku syntyy niin homma menis jo rutiinilla..
Ja meillä siis ekalla ja tokalla ikäero on 3v, kakkoselle ja kolmoselle tulee 4v ikäeroa..

 

[ihan normaalilta kuulostaa]

sillon ku on itellä on hyvä olla niin ei huomaa miten se toinen pakoilee vastuuta ja lusmuilee. väsyneenä huomaa että hetkonen, mähän teen kaiken. eli teillä varmaan ollu sama ongelma jo pitkään mutta et oo vaan tajunnu tai et oo tehny asialle mitään. ja tää saattaa tulla monelle yllärinä; ihmeitä harvoin tapahdu.

vakava keskustelu miehen kaa. jos ei auta niin a) mies ei ymmärrä b) mies ei välitä.

 

[kielletty]

En sano tätä millään pahalla, mutta eipä miehestäs kovin positiivisia puolia ole aiemminkaan sun kertomusten perusteella paljastunut. Joten tää nyt oli ihan odotettavissa. Ei sun auta muu kuin jaksaa ja kestää. Olis ihan oikeasti kannattanut erota silloin taannoin. Voimia.

Eipä tätä tilannetta nyt paranna menneiden muistelut, valitettavasti tällaisina väsymyksen hetkinä ne kuitenkin palaavat mieleen. Meillä on mennyt kyllä hyvin ja ollaan oltu tosi rakastuneita, mutta nyt tuntuu jotenkin "lössähtäneen" koko homma. Ollaanko me sitten molemmat vain väsyneitä, vai mikä, sitä tässä yritän hakea. Mies kuitenkin kovasti rakastaa meitä kaikkia ja sanoo sen joka ikinen päivä, pyysi äitinsä lapsenvahdiksi ja varasi liput keikalle, minne olen jo vuoden päivät sanonut haluavani mennä, auttaa kotitöissä ja yrittää järjestää meille yhteistä aikaa, mitä minä en puolestani koskaan edes jaksa yrittää järjestää.

Isoin ongelmahan tässä on se, että kaipaan sitä oma-aloitteisuutta häneltä. Pieniä juttujahan nämä pyllyjen pesut ja ulkoilut ovat (tekee kyllä niitäkin), mutta monesti joudun erikseen pyytämään, ja se rassaa tosi paljon. Kuitenkin, en tiedä kuinka jäävi olen sanomaan kun en ole näiden aikana vielä joutunut yhdistämään työssäkäymistä, mutta voisin nyt kuvitella että yrittäisin viettää kaiken vapaa-aikanikin lasten kanssa. Teenkö sitten jo liikaakin vai mikä tässä nyt mättää...

 

[vieras]

Sun mieheshän on pikkukakara, ei aikuistu ikinä eikä osaa olla isä lapsilleen. Mut itse sä sen valitsit ja miehen todellisen luonteen tiedät sinäkin, pelimies mikä pelimies.

 

[ihan normaalilta kuulostaa]

monesti miehet tajuu sen ettei nainen on tosissaan eikä siks muutu. eli vaikka uhkailee lähtevänsä jne. niin ei kuitenkaan sitä tee. naiset tahtomattaan ottaa paikkansa ja valittaa sitten muualla.

 

[kielletty]

Sun mieheshän on pikkukakara, ei aikuistu ikinä eikä osaa olla isä lapsilleen. Mut itse sä sen valitsit ja miehen todellisen luonteen tiedät sinäkin, pelimies mikä pelimies.

Kyllä se osaa olla hyvä isä, ja onkin. Minusta hänessä kuitenkin on potentiaalia enempäänkin ja harmittaa, koska ei sitä aina sitä muista olla.