Kuuluuko äidillä olla huono omatunto lapsen päiväkotiin laittamisesta?

Tuota olen tässä viimeajat mietiskellyt kun kuopus 1,5v on parhaillaan toista viikkoa päiväkotiin totuttelemassa. Aina löytyy joku "ymmärtämään" kuinka kamalalata tuo tuntuu, jättää pieni toisten hoitoon päiväksi jne. Mutta vaikka olen tuota kuinka miettinyt, en osaa tuntea asiaa mitenkään negatiivisena. Tottakai se on jännittävä ja iso uusi asia, haikeakin kun yksi vaihe on ohi ja tavallaan palataan arkeen näiden vauva-aikojen jälkeen. Mies on aloittanut opiskelut, minä jatkan töissä ja lapset on hoidossa.

Tietysti asiaa helpottaa se että täällä lapset aloittavat päiväkodissa viimeistään tuossa iässä eli se on vanhemmille yhtä luonnollinen asia kuin koulun aloitus aikanaan. Päiväkotikin on ennestään tuttu ja hyväksi havaittu, isoveli on siellä viihtynyt loistavasti jo vuoden päivät. Henkilökunta mukavaa ja ennen kaikkea tyttö tuntuu itse viihtyvän loistavasti, itku tulee lähinnä kun on aika jättää leikit kesken ja lähteä kotiin...

Tuosta kun on sanonut, joku jo pitää sitäkin negatiivisena asiana. Mahtaa tuntua kamalalta kun lapsi viihtyy vieraiden hoidossa eikä itke vanhempien perään. Näitä päivähoitokeskusteluja lukeneena rupeaa jo mietityttämään onko meillä todella äiti-lapsi-suhde jotenkin viallinen kun tyttö ottaa päiväkodin alun noin hyvin?

Mutta siis oikeasti, onko muita jotka ovat pystyneet ottamaan lapsen päiväkotiin laittamisen ilman huonoa omaatuntoa tai muuten pahaa mieltä?

 

saa potea huonoa omaatuntoa jos haluaa meillä oli oma töihin meno silloin mulle tarpeellista ja lapsen hoito alkoi mutkattomasti joten en tuntenut huonoa omaatuntoa itse

 

No ei ainakaa mun mielestä

 

mielestäni ei,vaikka psykologit sanookin,että alle 3v:n paikka on kotona.Omat lapset aloittivat ryhmiksessä syksyllä,olivat tuolloin 4v ja 2,5v.Mielellään menevät ja tykkäävät olla siellä.

 

Tietty kuuluu. ja muiden mutsien kuuluu syyllistää vielä kun ne on niin helvetin paljon parempia =)

 

Kaiketi se riippuu siitä, minkä ikäisen lapsen sinne hoitoon laittaa ja mitkä on siihen johtaneet syyt. Kyllä mulla oli huono omatunto esikoisen kanssa, koska olisin HALUNNUT olla vielä kotona, taloudellisesti se vaan ei ollut mahdollista. Poika oli 1v10kk silloin. Jos laittaisin alle vuosikkaan hoitoon - oli syy mikä hyvänsä - kokisin huonoa omaatuntoa. Mutta jos itse haluaa lähteä töihin tai on jatkettava opiskelua ja on sinut ratkaisunsa kanssa plus lapsi on semmoinen "hoitoikäinen" eli ei ihan sylivauva vaan joku vuoden-kahden ikävuoden välissä tai vanhempi, niin miksi siitä pitäisi mitään tunnontuskia saada.

 

Äidillä kuuluu olla huono omatunto ihan joka asiasta. Teet niin tai näin, aina väärinpäin!

Tämä näin 11 vuoden kokemuksella

 

Rehellisesti sanottuna tähän mennessä en oo kertaakaan OIKEASTI voinu kuvitella, että laittasin mun pienet hoitoon, jotka nyt 3v8kk ja 1v9kk, mutta nyt musta alkaa tuntumaan jo välillä ihan tosissaan, että päiväkodilla olis jo enemmän tarjottavaa näille ku mulla, joka olen pinttynyt tänne koti ja puisto ympyröihin ja jolla ei ole muutenkaan hirveesti sosiaalista elämää eli kavereita ja ystäviä ja se sitten alkaa näkymään siinä, että tuntuu ettei jaksa lukea lapsille kirjoja, haluttas vaan kohta olla täällä netissä vaan :ashamed:

Tai sit tää on vaan tätä kaamosväsymystä.

 

EI! lapset on aikaisemminkin kasvaneet ihan tasapainoisiksi aikuisiksi vaikka ovat hoitoon menneet nuorempinakin kuin nyt.
Minusta kukin saa itselleen ja perheelleen leveämpää leipää työnteolla hankkia, jos ei riitä se kotihoidontuki yms

 

Minä en tunne huonoa omaa tuntoa, kun laitoin meidän 1v.2kk perhepäivähoitajalle pariksi päiväksi viikossa. Minun oli pakko saada vähän muuta tekemistä kun lapsen hoito, muuten olis pää levinny. Välillä tulee hetkiä, jolloin mietin että mitähän pikkuiseni tekee hoidossa. Mutta se on kai normaalia miettiä asioita. Itseään ei kannata alkaa syyllistää koska se vain lisää pahaa oloa jos sellainen jo on. Jokainen tekee omalla kohdallaan varmasti parhaan ratkaisun!

 

no ei. mie potisin huonoa omaatuntoa siitä että poika joutuis olemaan miu kans kaiket päivät kotona yksin.

 

Äidillä kuuluu olla huono omatunto ihan joka asiasta. Teet niin tai näin, aina väärinpäin!

Tämä näin 11 vuoden kokemuksella

Tottakai, ja se onkin varmaan paras keino kasvaa äitinä. Jos me koskaan mistään tunnettas huonoa omaa tuntoa niin mihin tämä mualima menis? Jos me läpsittäs lapsia eikä tunnettas huonoa omaa tuntoa tai jos me jätettäs ruoka tekemättä ja syötettäs päivä jogurttia eikä siitä olis yhtään huono oma tunto niin jotain olis pielessä... Ja jos ei olis huonoa omaa tuntoa niin seuraavana päivänä syötäs taas pelkkää jogurttia.

Jos ymmärrätte

 

Kai sitä äitinä saisi halutessaan kantaa huonoa omaatuntoa joka asiasta.

Ymmärrän tottakai että on ihmisiä jotka haluavat hoitaa lapsensa kotona pitkään ja hieno homma jos siinä onnistuu. Ja tietysti jos pitää pitkää kotihoitoa erittäin tärkeänä ja joutuu sitten olosuhteiden pakosta menemään töihin aiemmin niin kai siinä tuntee jotenkin tekevänsä väärin, omaa jattelua vastaan. Mutta kun yllättävän monet tällä kannalla olevat kuvittelevat että kaikkien muidenkin kuuluu ajatella ja tuntea samoin. Ja näin ollen äiti-lapsi-suhteessa täytyy olla jotain vikaa jos äiti ei kärsi päiväkodin aloituksesta. :/

Samoin olen paljon kuullut tuosta kuinka äidit tuntevat mustasukkaisuutta kun lapsi viihtyy päiväkodissa ja pitää hoitajastaan. En vain osaa sitäkään ajatuksiini saada. Esikoisen kohdalla hänen oma hoitajansa on ollut todellinen aarre! Niin ihana ihminen ettei uskoisi... :heart: Ja poju luonnollisesti on aivan lääpällään häneen. B) Minusta tuo on vain ihana asia, turvallista tietää lapsen olevan hyvissä käsissä ja sellaisen ihmisen hoivissa kenestä hän todella tykkää. Samoin tytön kohdalla tuntuu kivalta nähdä kuinka hän jo nyt kiipeää tädin syliin ja nauraa tälle.

Kyllä minulla ainakin olisi huomattavasti pahempi olo jos tietäisin ettei lapsi viihdy hoitajan kanssa ja ikävöi kokoajan vanhempia.

 

Samaa mieltä olen, että kyllä huonoa omaatuntoa kuuluu monesta asiasta tuntea, mut sitten on erikseen muiden ihmisten suhtautuminen asioihin. Minä menin töihin, kun esikoinen oli 10kk ja isänsä jäi kotiin. Mä katsoin, että mun on annettava miehellenikin mahdollisuus olla kotona, kun kerran haluaa. Ei se meistä kummonen juttu ollut, mutta ihmisten suhtautuminen huvitti. Samat ämmät (aina naispuoliset) kauhistelee mulle, miten saatan jättää vauvan ilman äitiä ja sitten taas ihastelee miehelle, mikä sankari hän on, kun ihan itse hoitaa omaa lastaan! Jotenkin ei mennyt mulla tajuntaan, miten minä voin olla roisto ja mies hirou, kun ollaan yhdessä asia päätetty!

 

Tuo onkin varmasti erittäin iso asia, helpompi lähteä itselläkin töihin kun tietää, että lapset viihtyy hoidossa.

Meillä pikkukakkonen on ollu sen verran raaka (puree ym.) toisia, ette senkin vuoksi on tuntunu, että haluan ite "kouluttaa" täällä kotona. Puistossa nähdään toisia lapsia ja avoimessa päiväkodissa. Mutta nykysin välillä alkaa maistumaan niin puulta, että tuntuu että ihan haluttas töihin. Ongelma vaan on, että en halua oman alan töihin (merkonomi).

 

Samaa mieltä olen, että kyllä huonoa omaatuntoa kuuluu monesta asiasta tuntea, mut sitten on erikseen muiden ihmisten suhtautuminen asioihin. Minä menin töihin, kun esikoinen oli 10kk ja isänsä jäi kotiin. Mä katsoin, että mun on annettava miehellenikin mahdollisuus olla kotona, kun kerran haluaa. Ei se meistä kummonen juttu ollut, mutta ihmisten suhtautuminen huvitti. Samat ämmät (aina naispuoliset) kauhistelee mulle, miten saatan jättää vauvan ilman äitiä ja sitten taas ihastelee miehelle, mikä sankari hän on, kun ihan itse hoitaa omaa lastaan! Jotenkin ei mennyt mulla tajuntaan, miten minä voin olla roisto ja mies hirou, kun ollaan yhdessä asia päätetty!

Miten ihmeessä te tuutte keskenään toimeen, roisto ja sankari?

 

Kun nyt kerta kysyit, niin kuuluisi olla ja aiheestakin

 

Samaa mieltä olen, että kyllä huonoa omaatuntoa kuuluu monesta asiasta tuntea, mut sitten on erikseen muiden ihmisten suhtautuminen asioihin. Minä menin töihin, kun esikoinen oli 10kk ja isänsä jäi kotiin. Mä katsoin, että mun on annettava miehellenikin mahdollisuus olla kotona, kun kerran haluaa. Ei se meistä kummonen juttu ollut, mutta ihmisten suhtautuminen huvitti. Samat ämmät (aina naispuoliset) kauhistelee mulle, miten saatan jättää vauvan ilman äitiä ja sitten taas ihastelee miehelle, mikä sankari hän on, kun ihan itse hoitaa omaa lastaan! Jotenkin ei mennyt mulla tajuntaan, miten minä voin olla roisto ja mies hirou, kun ollaan yhdessä asia päätetty!

Miten ihmeessä te tuutte keskenään toimeen, roisto ja sankari?

Ehkä vastakohdat täydentää toisiaan...? Ja ainakin luulisi perhe-elämän olevan helpompaa kun aina tietää ketä syyttää kaikesta.
=)

 

Samaa mieltä olen, että kyllä huonoa omaatuntoa kuuluu monesta asiasta tuntea, mut sitten on erikseen muiden ihmisten suhtautuminen asioihin. Minä menin töihin, kun esikoinen oli 10kk ja isänsä jäi kotiin. Mä katsoin, että mun on annettava miehellenikin mahdollisuus olla kotona, kun kerran haluaa. Ei se meistä kummonen juttu ollut, mutta ihmisten suhtautuminen huvitti. Samat ämmät (aina naispuoliset) kauhistelee mulle, miten saatan jättää vauvan ilman äitiä ja sitten taas ihastelee miehelle, mikä sankari hän on, kun ihan itse hoitaa omaa lastaan! Jotenkin ei mennyt mulla tajuntaan, miten minä voin olla roisto ja mies hirou, kun ollaan yhdessä asia päätetty!

Miten ihmeessä te tuutte keskenään toimeen, roisto ja sankari?

No, mä oon jo tottunut hiiviskelemään nurkissa ja häpeilemään roistomaisuuttani, kun taas mies paistattelee päivää suosion valokeilassa... Onneks toisen lapsen syntymän jälkeen pomonsa kielsi jäämästä kotiin, joten vähän päästiin tasoihin...

 

jos olet sitä tyyppiä joka laittaa lapsen päiväkotiin ja menee itse kotiin päiväksi (ts "virikelapsi") sinun kuuluukin potea huonoa omaatuntoa niiden puolesta jonka hoitopaikan olet vienyt.

 

Minä ainakin poden jonkinasteista huonoa omatuntoa kun tyttö ja poika aloittavat maaliskuussa hoidon. Tyttö on vuoden ja poika neljä. Tytön takia lähinnä harmittaa, mut kun poika tarvitsee selkeästi muutakin kuin kotona oleilua(sos.tilanteiden opettelua ym.kanssakäymistä muiden kanssa) ja tyttö on sit laitettava myös hoitoon. Aloittavat "pehmeästi" pph:lla ja elokuussa pv.kodissa samassa 1-5v ryhmässä. Se, että pieni lapsi ei itke perään ei merkitse, etteikö lapsesta olisi epämukavaa jäädä. Ei vaan osaa ilmaista itseään ja ei kumminkaan vielä ymmärrä miksi on "vieraassa" paikassa ilman äitiä/isää. Isompi lapsi osaa palauttaa vanhemmat mieleen ja niin ollen lievittää ikävää, mutta pienempi ei.

 

Miksi vain äidillä pitäisi olla huono omatunto, eikös se pitäisi olla yhtälailla isällä? Miksi äitien pitäisi olla kotona ja työssäkäymisestä vaahdotaan, mutta on ok että "mies tuo perheelle leivän kotiin"... Minä alab suhtautumaan "äitien pitää olla kotona"-kommentteihin vakavammin, kun isiä aletaan myös tasa-arvoisesti syyllistämään työssäkäynnistä.

 

kun teet lapsia kasvatat ne myös ITSE!

 

Minulle tuli huono omatunto omasta kolmevuotiaasta. Tosin tuo huono omatunto tulee siitä, että poika rupesi sairastelemaan jatkuvasti. Toisaalta taas vuoden vanhempi isosisko ei sairastele, enkä halua lapsia viedä eripaikkaan.

 

kun teet lapsia kasvatat ne myös ITSE!

Kun teet lapsia, elätät ne myös itse.