Kuulumisia ..

Minusta olisi kummallista jos et tuossa tilanteessa tuntisi uupumusta, häpeää ja ahdistusta. Mä olisin luultavasti jo hakeutunut jonkun nuppinikkarin puheille omaa oloani helpottaakseni, en tiedä ootko käynyt jossakin juttelemassa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kylkiluu:
Minusta olisi kummallista jos et tuossa tilanteessa tuntisi uupumusta, häpeää ja ahdistusta. Mä olisin luultavasti jo hakeutunut jonkun nuppinikkarin puheille omaa oloani helpottaakseni, en tiedä ootko käynyt jossakin juttelemassa?

En ole käynyt, olen usein ajatellut, että varmasti tässä taistelun jossakin vaiheessa joudun turvautumaan siihen, aivan kuin silloin kun mies sairastui syöpään. Avun hakeminen ei pitäisi olla millään tavalla kynnyskysymys tai häpeää aiheuttava, siltikin minulle tulee siitä itselleni jotenkin heikko olo, tarkoitan itse itselleni, aivan kuin antaisin periksi. Äh, en tiedä.

Tällä hetkellä uupumus, ikävä, suru ja vihantunne on valtava, mutta toistaiseksi olen kokenut riittävää apua lähipiirin kanssa keskustelusta.

Mutta katsotaan nyt jatkoa.
 
Tällä hetkellä on sellainen olo että ei, minä en suostu tätä hyväksymään tosiasiaksi, kyllä minä tästä painajaisesta vielä herään. Aivan kuin taistelu kylmää faktaa vastaan tekisi itselleni vähemmän ahdistavan tai vahvemman olon, höpönlöpö. Mutta ihmismieli on kumma, se vaan jatkaa ja jatkaa sitä toiveiden nostelua, vaikka tilanne olisi täysin toivoton.

Noh, kylmä fakta lävähtää väkisinkin aivoihin asti taas kun lukemattomia lomakkeita täyttelee, luvut kertovat karun totuuden. Halusin uskoa sen tai en.

 
Välillä sitä kokee tämän tuskaisen olon aivan normaaliksi arjeksi, päivästä toiseen painaa tukka putkella töitä ja perheen hommia.

Mutta aika-ajoin se romahdusmainen lamaantuminen iskee päin näköä. Kestää jokusen päivän, katoaa, koska lopulta havahdun siihen , ettei se muuta mitään. Pää täytyy pitää "kylmänä".

:|
 
Homekoti kaikkine siihen liittyvine asioineen on ihan tutkitustikin ihmiselle valtava kriisi. Vastikään luin jostakin asumiseen liittyvästä julkaisusta että moni joutuu prosessin aikana turvautumaan ammattiapuun ja osa päätyy jopa itsemurhaan :( Sellainen on taatusti yksi elämän kovimmista koettelemuksista.
Onneksi sulla on ne kaikkein tärkeimmät ihmiset ympärilläsi, terveinä ja hengissä. Ihmeesti ihminen jaksaa kun täytyy :) Joskus vuosien kuluttua ja asioiden selvittyä tämänkin ajan kaoottisuus ja ahdistavuus menettää vähän merkitystään ja elämä saa uusista urista voimaa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja halaus:
Muistan teidän kodin siitä eräästä tv-ohjelmasta. :(

Kamalaa luettavaa!

Iso halaus virtuaali-ihmiseltä jota et tunne, mutta joka muistaa teidät!

Kiitos!

Kyllä, sitä iloa, piristystä kesti ohjelmanteosta tammikuusta 2008 , toukokuuhun 2008, kun tämä painajainen sitten selvisi.

Muistanpa hyvinkin, kun minä (tyhmä ) sanoin ääneen, onnellisena miehen parantumisesta ja kodin piristyksestä " seuraavaksi varmaan meidän talo onkin sitten läpimätä" .. No, niinhän siinä sitten kävi, surkuhupaisaa. Todella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kylkiluu:
Homekoti kaikkine siihen liittyvine asioineen on ihan tutkitustikin ihmiselle valtava kriisi. Vastikään luin jostakin asumiseen liittyvästä julkaisusta että moni joutuu prosessin aikana turvautumaan ammattiapuun ja osa päätyy jopa itsemurhaan :( Sellainen on taatusti yksi elämän kovimmista koettelemuksista.
Onneksi sulla on ne kaikkein tärkeimmät ihmiset ympärilläsi, terveinä ja hengissä. Ihmeesti ihminen jaksaa kun täytyy :) Joskus vuosien kuluttua ja asioiden selvittyä tämänkin ajan kaoottisuus ja ahdistavuus menettää vähän merkitystään ja elämä saa uusista urista voimaa :)


Kyllä, tuo itsemurha-asia..niin kaameata kuin se onkin, toisaalta ymmärrän, jos tulee kaamea paniikki ja ahdistus.Siltikin tässä pitää se pää olla kylmänä ja hokea kuin mantraa, että tästä selvitään , noustaan vielä ylös.

Juuri niinkuin kuvasit hyvin, muistellaan joskus tätä ahdistavaa aikaa ja hymy huulilla , "rinta rottingilla" todetaan " p*rkele me selvittiin siitä!" .
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hölmölän-iita:
Juuri niinkuin kuvasit hyvin, muistellaan joskus tätä ahdistavaa aikaa ja hymy huulilla , "rinta rottingilla" todetaan " p*rkele me selvittiin siitä!" .


Näin on!

Toi on varmaan ihan hirveää, mutta te ootte hengissä kaikki, yhdessä. :heart:
 
Tuli mieleen... Mun mummuni, Karjalan evakko, joskus muistelee sitä aikanaan tehtyä kiireistä lähtöä ja sitä täysin tuntematonta määränpäätä, jota kohti piti kulkea loputtoman pitkältä tuntuva matka. Elämä jatkui mummunkin lapsuudenperheen kohdalla, ei samanlaisena mutta lopulta hyvänä kuitenkin. Ikävä, viha ja suru pitää vain hyväksyä loppuelämän matkakumppaneiksi, vaikka ne eivät enää tällä tavalla myöhemmin vaivaisikaan.

Me ihmiset emme lopulta kaipaa muuta kuin perusturvallisuutta. Sitä luovat läheiset ihmissuhteet, mielekäs elämä ja tietyt pysyvät asiat kuten koti. Tuo viimeisin tekijä on sun kohdallasi järkkynyt eikä ihme että sen kanssa on hankalaa elää.

Aurinko paistaa jonakin päivänä taas risukasaan, koeta nähdä sen pilkahdus edessäpäin! :)
 
Minulle heräsi kysymys Iita, että kun miehelle annettiin terveen paperit, oliko tiedossa, että tuo kasvain olisi yhä luussa? Eikö sitä voi mitenkään sieltä poistaa? Sori, jos et jaksa vastata näihin hölmöihin kysymyksiin. Voimia ja iloa ja aurinkoa sinne.
 

Yhteistyössä