Kuulumisia tässä vaan soittelen

[Kyllästynyt loukkaantunut]

Miten te ymmärrätte kuulumisten soittamisen?

Kun siskoni ja äitini "soittaa kuulumisia", oletan, että he tarkoittavat kuulumisten vaihtamista. Lähes poikkeuksetta juttu menee kuitenkin aina niin, että kuuntelen tunnin hyvin intensiivisesti ja kysellen heidän asiat eikä he koskaan käännä keskustelua minuun tai kysy minun kuulumisiani. Jos kysyykin, keskustelu on hyvin äkkiä käännetty taas omiin tai pahimmassa tapauksessa jonkun yhdessä tuntemamme ihmisen kuulumisiin. Ja he soittavat nimenomaan aina silloin kun heille itselleen on tapahtunut jotain hienoa tms. ja on tavallaan pakko päästä suoltamaan asiat minulle. Tuntuu, että oon vaan sellainen kohde, josta he peilaavat omaa erinomaisuuttaan. Mitäs jos joku kerta minäkin haukottelisin ja sanoisin, että on kuule eräällä tuntemallani tyypillä myös asiat niin ja näin tai vielä paremmin tai että hohhoijaa, nyt vähän väsyttää..? Vaan en pysty olemaan niin ilkeä!

Tästä syystä en ole enää pitkiin aikoihin soittanut heille vaikka olisi mitä hienoa kerrottavaa. Mulla on ainoastaan mun mies, jolle jaan asiat. Itse asiassa niin herkistynyt tälle kaikelle, etten uskalla avautua oikein kenellekään omista asioistani.

 

[FreezeCat]

Mikä sinua estää siinä puhelun aikana kertomasta itse niitä omia kuulumisiasi ? He kun ovat kertoneet omansa, niin vastavuoroisesti sinä kerrot omasi - sen kummemmin odottamatta erikseen mitään kyselyä vaan ihan vain yksinkertaisesti kertomisen riemusta .

Toisinaan sitä saattaa olla niin tohkeissaan niistä omista uutisista ja tapahtumista, ettei hoksaa lähteä erikseen kyselemään toisen kuulumisia, kun haluaa jakaa läheisensä kanssa ne riemuhetket. Silloin vain kannattaa henkäistä niitä omia ajatuksiaan ja kuulumisiaan väliin - ja jos itsellään on sellainen tilanne menossa, ettei jaksaisi kuunnella, niin kyllä semmoisenkin nyt pitäisi pystyä sanomaan omalle äidilleen ja siskolleen. Jos tuommoisesta menee välit rutuille, niin johan vähästä menee! Eikä suinkaan tarvitse lähteä tekemään mitään ylitulkintoja tai hakemaan piilomerkityksiä, silloin on jotain muutakin väleissä hiertämässä...ja niistäkin pääsee helpoimmin eroon, kun nostaa ns. kissan pöydälle ja puhuu asiat puhtaiksi halkipoikkipinoon .

Mutta hyvä, että sinulla on siinä rinnalla miehesi, jolle voit puhua asioitasi - yksikin kuuntelija ja ajatuksien jakaja riittää .

 

[vierailija]

No, minun äitini ei edes soita koskaan kuulumisia.
Ja tällä todella tarkoitan ei koskaan, en muista onko koskaan aikuisiälläni soittanut vain kuulumisten takia.
Yleensä soittaa jos on joku pakollinen hoidettava asia ja pälättää siinä sivussa omat asiansa, jos yritän jotain kertoa omista asioista hän vaihtaa samantien puheenaihetta itseensä tai tuhahtaa vastaukseksi.
On mielenterveysongelmainen ja tuskin tulee tuosta koskaan muuttumaan, pakko hyväksyä.

 

[Boobabe]

Älä vastaa tai lopeta puhelu tekosyyn takia.

 

[Ap___]

Välit ei ole mihinkään katkeamassa. On vaan itsellä sellainen olo, että kaipaisin joskus kunnon kuuntelijaa ja välittävää, empaattista ihmistä siihen vastatusten istumaan tai tässä tapauksessa edes sinne puhelinlinjan toiseen päähän.

Voisin kyllä hönkiä väliin omia asioitani, mutta siitä tulee jotenkin luonnoton ja tyrkky fiilis. No, lapsesta asti kun on ollut tunne, ettei omilla asioilla ole mitään arvoa, niin eipä sitä aikuisenakaan opi enää muille tavoille.

Nykyään on soittelut ja tapaamiset kyllä harvenneet aika paljon, kun en ole enää itse jaksanut tehdä aloitetta.

 

[FreezeCat]

Välit ei ole mihinkään katkeamassa. On vaan itsellä sellainen olo, että kaipaisin joskus kunnon kuuntelijaa ja välittävää, empaattista ihmistä siihen vastatusten istumaan tai tässä tapauksessa edes sinne puhelinlinjan toiseen päähän.

Voisin kyllä hönkiä väliin omia asioitani, mutta siitä tulee jotenkin luonnoton ja tyrkky fiilis. No, lapsesta asti kun on ollut tunne, ettei omilla asioilla ole mitään arvoa, niin eipä sitä aikuisenakaan opi enää muille tavoille.

Nykyään on soittelut ja tapaamiset kyllä harvenneet aika paljon, kun en ole enää itse jaksanut tehdä aloitetta.

Olen todella pahoillani tuosta, että koet omiesi, kaikista lähimpien ihmisten, kanssa olosi arvottomaksi...suunnattoman surullista tuollainen...ja nyt ymmärrän kyllä paremmin, miksi koet yhteydenottonne vaikeiksi ja miksi etääntymistä on tapahtunut.

Mutta kuten sanoin, niin onneksi sinulla on miehesi, jonka kanssa voit keskustella - toivottavasti häneltä saat sitä kaipaamaasi empaattisuutta ja välittämistä yllin kyllin. Yksikin kuuntelija oikeasti riittää . Monella - mikä on äärimmäisen lohdutonta - ei ole sitä yhtäkään...