M
miumau
Vieras
Heippa Ellit!
Eka kertani kun kirjoitan tälle palstalle. Googlettelin kysymyksiäni mutta päätin sitten kirjoittaa tänne, mielestäni paljon yksinkertaisempaa..
Olen 22-vuotias sinkkunainen.
Noin kaksi ja puoli viikkoa sitten minulla oli yhden illan juttu, humalainen sellainen. Käytimme kondomia, mutta mistä niistäkään ikinä tietää.. No kuitenkin. Noin viisi päivää sen jälkeen alkoi menkat, mutta ne oli todella oudot verrattuna aiempiin. Kuukautiseni ovat olleet säännölliset jo monta vuotta, kestävät 5-6 päivää ja ovat ensimmäiset 4 päivää erittäin runsaat, ensimmäiset 2 päivää tuntuu hieman vatsakipua muttei mitään järjettömän voimakasta. 4 päivän vuodon jälkeen menkkani rauhoittuvat ja ovat suhteellisen siedettävät. Kuukautiskierto on n. 25 päivää.
Nyt, tämän yhden illan jutun jälkeen, menkat kestivät 4 päivää, joista ensimmäinen oli todella runsasvuotoinen mutta loput päivät erittäin niukkoja. Onko mahdollista, että se merkitsee raskautta? Testin osto pelottaa.. Miten pian yhdynnän jälkeen testi kertoo mahdollisimman luotettavan tuloksen? Kannattaako minun vielä odottaa vai joko sen voi tehdä? Entä miten alkoholi? Olen juonut muutamia annoksia näiden kuluneiden parin viikon aikana, onko sillä jo mahdollisesti vaikutusta alkioon?
En tiedä, stressaan ehkä ihan turhaan, vauvat on ihania ja en edes harkitsisi muuta kuin lapsen pitämistä. Olen vain niin tietämätön näissä asioissa ja en oikein tiedä kelle pitäisi puhua. Elämäntilanteeni sinänsä on hyvä, minulla on jo vakituinen työ ja elämä on melko tasaista.