A
"apua"
Vieras
Ensimmäinen päivä meni hyvin. Toisena päivänä paistettiin makkaraa ja anoppi alkoi neuvomaan minua miten paistetaan makkara, kun itselleni paistoin. Kysyin saisinko paistaa rauhassa makkarani. Ei vastannut minulle mitään, mutta jätti rauhaan. Ruokailun päätyttyä ja muiden lähdettyä, alkoi vihaisena syyttämään minua kun hän pitkää elämänkokemustaan haluaa jakaa ja minä en ota neuvoja vastaan. Väitti että olin loukkaantunut ja tuohtunut ym. Siitä sanoin etten ollut ja sanoin myös, ettei hänellä ole oikeutta puhua minun tunteistani, koska hän ei voi tietää miltä musta tuntuu. Sanoin myös, että makkaranpaistotilanteessa mulla ei ollut mitään "ongelmaa", halusin vain paistaa makkarani itse omalla tavalla. Anoppi ei kuunnellut, edelleen vihaisena puhui mun tunteista ja syytti. Puhui kuin hän olisi uhri, kun hän ei nyt uskalla mua enää IKINÄ neuvoa. Siihen sanoin, että se on sun asia, että ehkä kannattaakin miettiä sitä omaa neuvomista.
No, poistuin lopulta, kun anoppi vain jankkasi samaa ja ei uskonut minua, tai lopettanut minun syyttämistä olemattomista asioista. Myöhemmin tuntien päästä mieheni alkoi selvittämään asiaa ja sanoi äidilleen, ettei hänellä ole oikeutta puhua noin minulle. Anoppi hermostui todella ja alkoi puhumaan, jostain hänen menneisyyden asiasta, joka ei liity mitenkään minuun tai kyseiseen tilanteeseen, jossa hän siis oli ollut "uhrina". Kysyin, miten tämä liittyy tähän. Hän suuttui tästä. No, anoppi yritti kaikki konstit ettei hänen tarvitsisi kuunnella, mitä mieheni yritti sanoa tai minä. Useamman kerran huusi, ettei hän halua puhua tai hän lopettaa tähän, kun ei tykännyt esim. että mieheni sanoi, ettei hänellä ole oikeus puhua toisten tunteista. Anoppi sanoi myös, että onhan hän pyytänyt anteeksi (ja sekunti sitten just sanonut, ettei kiinnosta, ei hän halua keskustella tästä aiheesta.) Mä oon ihan hämmentynyt, että en mä vaan mitään anteeksipyyntöä ole kuullut...
No, lopulta oltiin miehen ja lapsemme kanssa lähdössä, kun ei tuosta tullut mitään. Ja mä olin ihan itkuinen ja en halunnut jäädä anopin kanssa yksin illaksi. Muut oli lähdössä järvelle illalla. Anoppi, sitten kun oltiin lähdössä, tuli pyytämään anteeksi. Annoin anteeksi, mutta asiasta ei sen enempää keskusteltu.
Nyt ahdistaa tosi paljon. En haluaisi oikeasti enää koskaan nähdä anoppia. Hän on aiemminkin saanut tällaisia ihan sekokohtauksia. Hän oli tosi hurja muutama vuos sitten, kun meidän suhde vakiintui miehen kanssa. Ei oltais saatu mennä naimisiin, tehdä lapsia tms. Ajo mut pari kertaa pois heiltä ym. enkä edelleenkään tiedä miksi. Tilanne helpottui, kun mies laittoi rajoja äidilleen ja anoppi ei ole moneen vuoteen saanut näin pahaa raivaria. Ei tosin koskaan ole pyytänyt käytöstään anteeksi tai näe toiminnassaan mitään väärää. On edelleenkin hyvin kontrolloiva, vain hän tietää sen oikean tavan. Vain hänellä on oikeuksia ja tunteita ja kaiken pitää pyöriä hänen ymärillään. Ei edes siedä uhmaikäisen itkuja, kun ei saa tahtoaan läpi, vaan anoppi tulee ihan oikeasti kirkumaan viereen.
Mun puolelta vaan ei ole isovanhempia ja tykkään apestani ja miehen sisaruksista. Kaikki muut ovat vain niin alistettuja, että he toimivat niin ettei anoppi suutu, eivätkä he edes tajua, kuinka sairasta anopin käytös on. Haluaisin siis, että lapsellani olisi isovanhemmat, mutta oikeasti pelkään anoppiani ja hänen näkemisensä jo ajatteleminen ahdistaa. Ei kai tässä muuta, kuin että mies ja lapsi lähtee sinne ilman mua. Anoppi vaan suuttuu siitäkin, kun mulla ei ole oikeutta jäädä poiskaan...
Kiitos, jos joku jaksoi lukea tän mun purkautumisen.
No, poistuin lopulta, kun anoppi vain jankkasi samaa ja ei uskonut minua, tai lopettanut minun syyttämistä olemattomista asioista. Myöhemmin tuntien päästä mieheni alkoi selvittämään asiaa ja sanoi äidilleen, ettei hänellä ole oikeutta puhua noin minulle. Anoppi hermostui todella ja alkoi puhumaan, jostain hänen menneisyyden asiasta, joka ei liity mitenkään minuun tai kyseiseen tilanteeseen, jossa hän siis oli ollut "uhrina". Kysyin, miten tämä liittyy tähän. Hän suuttui tästä. No, anoppi yritti kaikki konstit ettei hänen tarvitsisi kuunnella, mitä mieheni yritti sanoa tai minä. Useamman kerran huusi, ettei hän halua puhua tai hän lopettaa tähän, kun ei tykännyt esim. että mieheni sanoi, ettei hänellä ole oikeus puhua toisten tunteista. Anoppi sanoi myös, että onhan hän pyytänyt anteeksi (ja sekunti sitten just sanonut, ettei kiinnosta, ei hän halua keskustella tästä aiheesta.) Mä oon ihan hämmentynyt, että en mä vaan mitään anteeksipyyntöä ole kuullut...
No, lopulta oltiin miehen ja lapsemme kanssa lähdössä, kun ei tuosta tullut mitään. Ja mä olin ihan itkuinen ja en halunnut jäädä anopin kanssa yksin illaksi. Muut oli lähdössä järvelle illalla. Anoppi, sitten kun oltiin lähdössä, tuli pyytämään anteeksi. Annoin anteeksi, mutta asiasta ei sen enempää keskusteltu.
Nyt ahdistaa tosi paljon. En haluaisi oikeasti enää koskaan nähdä anoppia. Hän on aiemminkin saanut tällaisia ihan sekokohtauksia. Hän oli tosi hurja muutama vuos sitten, kun meidän suhde vakiintui miehen kanssa. Ei oltais saatu mennä naimisiin, tehdä lapsia tms. Ajo mut pari kertaa pois heiltä ym. enkä edelleenkään tiedä miksi. Tilanne helpottui, kun mies laittoi rajoja äidilleen ja anoppi ei ole moneen vuoteen saanut näin pahaa raivaria. Ei tosin koskaan ole pyytänyt käytöstään anteeksi tai näe toiminnassaan mitään väärää. On edelleenkin hyvin kontrolloiva, vain hän tietää sen oikean tavan. Vain hänellä on oikeuksia ja tunteita ja kaiken pitää pyöriä hänen ymärillään. Ei edes siedä uhmaikäisen itkuja, kun ei saa tahtoaan läpi, vaan anoppi tulee ihan oikeasti kirkumaan viereen.
Mun puolelta vaan ei ole isovanhempia ja tykkään apestani ja miehen sisaruksista. Kaikki muut ovat vain niin alistettuja, että he toimivat niin ettei anoppi suutu, eivätkä he edes tajua, kuinka sairasta anopin käytös on. Haluaisin siis, että lapsellani olisi isovanhemmat, mutta oikeasti pelkään anoppiani ja hänen näkemisensä jo ajatteleminen ahdistaa. Ei kai tässä muuta, kuin että mies ja lapsi lähtee sinne ilman mua. Anoppi vaan suuttuu siitäkin, kun mulla ei ole oikeutta jäädä poiskaan...
Kiitos, jos joku jaksoi lukea tän mun purkautumisen.
Mä luulen et nää on jotain mielenterveys häiriöisiä narsisteja tai jotain. Joka tapauksessa, ei todellakaan tervettä käytöstä. 
