Mulla oli 2,5vuotta kuparikierukka. Asennus ensinnäkin sattui ihan hemmetin paljon, olin sitä ennen synnyttänyt kahdesti, toisen ilman kipulääkitystä ja olen edelleen sitä mieltä että synnytän mieluummin kuin annan asentaa kierukkaa itselleni. Kotimatkalla olin pyörtyä auton rattiin.
Kolme päivää olin laiton jälkeen kipeä, ei pystynyt autossa olemaan kun kaikki pienetkin epätasaisuudet tiessä otti kipeää.
Kun asennuksen jälkeiset kivut poistuivat, alkoi jatkuva lonkkasärky. Toisina päivinä pahempi, toisinaan ei juuri huomannut. Vajaa Pari vuotta meni muuten ihan ok, menkat oli samanlaiset kuin ilman hormoniehkäisyä, kierto 35päivää, menkat 5päivää. Sitten kierto alkoi lyhentyä ja menkat pidentyä, niin että kierto oli 25-27 päivää ja menkat kesti 7-10päivää, eli pahimmillaan vuotojen väliin jäi 15päivää vuodotonta aikaa. Siinä vaiheessa poistatin kierukan. Samalla tietysti suljettiin pois tulehdukset ja sukupuolitaudit. Lonkkakivut loppuivat kuin seinään kierukan poiston jälkeen. Menkoista paha sanoa, kun söin hetken sitten minipillereitä kunnes jätin nekin pois välivuotojen vuoksi.