Kuollut sisareni kävi unessa hyvästelemässä? Nyt on outo olo.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
lapsena saanut sattumalta tietää että äitini teki abortin. Vuosia myöhemmin, ollessani viimeisiä vuosiani peruskoulussa näin unta jossa tuudittelin pientä vauvaa sylissäni. En tiennyt vauvan nimeä, en sukupuolta, vauvan kasvonpiirteet olivat hämärät, jostakin syystä vain unessa tiesin että tämä oli se abortoitu sisarukseni. Ja unessa tunsin häntä kohtaan hyvin suurta rakkautta. Unessa me oltiin jossakin huoneessa, ei ollut mitään huonekaluja, oli vain valoisaa, minä ikäänkuin näin meidät ulkopuolisen silmin, ja jotenkin meistä tuli mieleen joku neitsyt Marian ja Jeesus lapsen ikoni. Se oli aivan ihana uni, tunnelma oli niin rauhallinen, oli vain minä ja vauva, en puhunut mitään, vain keinutin lasta ihan hiljaa sylissäni. En kokenut tuota unta mitenkään pelottavaksi, se oli hyvin rauhallinen. Ja minä uskon (joo, tiedän että kaikki ei tätä todellakaan usko) että tuo uni ei ollut vain jotain alitajunnan tuotetta.. Uni oli kyllä ihana, mutta siitä herättyäni tuli aivan hirveä surku kun tajusin että tuo sisarus olisi minulle aina vain haalea unikuva, kaunis muisto, mutta ei koskaan todellinen.. Kaipa minä sitten olen herkkis, tunnustan, mutta minä uskon ettei tämä uni ollut vain alitajubnnan tuotetta..
 
Välillä unet on vain unia ja toisinaan sitten jotain ihan muuta.
Itse menetin alkuvuodesta läheisen ystävän. Tiesin hänen kuolevan pian, mutta sinä yönä kun hän kuoli näin hänestä jotain unta. Sinänsä poikkeavaa, sillä normaalisti muistan uneni, sitä unta en aamulla muistanut. Muistin vain että näin jotain positiivista unta ystävästäni ja mulla oli aamulla paljon parempi olo mitä aikaisempina päivinä hänen sairastumisensa jälkeen. Illalla sitten sai suruviestin, ystäväni oli kuollut edellisenä yönä.
Seuraavina kuukausina näin unia joissa olin ystäväni seurassa, teimme arkipäiväisiä asioita ja aina ne unet loppuivat siihen että ystäväni tiedosti kuolleensa ja sanoi että ei olisi vielä ollut halukas kuolemaan. Nyt nekin unet ovat loppuneet.
Ystäväni kuoleman jälkeen kuukausia mulla oli välillä tunne että hän oli arkipäiväisissä asioissa läsnä. Ihan siinä vierelläni. Istui bussissa, käveli rinnallani jne. Välillä "kuulin" hänen naurahtavan kun jotain hauskaa tapahtui, tai näin mielessäni hänen hymyilevän. Nyt nekin tuntemukset alkavat kadota.
Todennäköisemmin oma mieli kehittelee näitä unia, tapahtumia ja tunnetiloja että surusta selviäminen olisi helpompaa.
 
mu pikkuveli ei oo mua käyny hyvästelemässä mut isän kyllä.

Isä kerto et he olivat äidin ja pikkuveljen kanssa kävelemässä ja yhtäkkiä veli oli päästäny käsistä irti ja juossu eteenpäin ja kääntynyt sanomaan et " mun täytyy nyt mennä" ja sit juoksi pois.

"vierailulla" asunnossa on käyny muutamaan otteeseen
 
En ole koskaan uskonut että ihminen voi muka nähdä enkelin tai kuollut voi hyvästellä unen kautta tai jotain vastaavaa. Viime yö kuitenkin muutti käsitykseni kaikesta. Kaverini kuolemasta tulee kohta puoli vuotta. Hän on kuolemansa jälkeen vieraillut unessa todella monta kertaa mutta yleensä siis sillä tavalla että hän on kuollut mutta että olemme kavereidemme kanssa puhuneet hänen pois menostaan tai olen nähnyt hänet kuolleena.

No, viime yönä näin unta että kavereidemme kanssa kävimme jossain hallissa ja siellä oli verijälkiä ja muistelimme kyseisen kaverimme kuolemaa ja yritimme päästä yli asiasta yhdessä. Sitten heräsin. Olin hiestä märkä ja ihan kauhuissani, en tiedä mikä minua sinänsä pelotti. Kuului jotain kolahduksia, ja käännyin vilkaisemaan huoneeni ovelle. Oli pimeää, mutta näin hahmon joka seisoi ovella ja hän oli kyseinen kaverini, sama takki päällä kuin mikä hänellä aina oli ennen,näin, että hän hymyili ja katsoi minua. Säikähdin ja menin nopeasti peiton alle piiloon ja sitten uskaltauduin katsomaan vielä uudelleen ovelle ja näin vaan kattoon asti yltävän valkean valon ja en enää uskaltanut katsoa. Kaverini oli siis poissa sen jälkeen.

Mitähän tämä tarkoittaa? En uskalla nukkua ensi yönä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja pelottaa:
En ole koskaan uskonut että ihminen voi muka nähdä enkelin tai kuollut voi hyvästellä unen kautta tai jotain vastaavaa. Viime yö kuitenkin muutti käsitykseni kaikesta. Kaverini kuolemasta tulee kohta puoli vuotta. Hän on kuolemansa jälkeen vieraillut unessa todella monta kertaa mutta yleensä siis sillä tavalla että hän on kuollut mutta että olemme kavereidemme kanssa puhuneet hänen pois menostaan tai olen nähnyt hänet kuolleena.

No, viime yönä näin unta että kavereidemme kanssa kävimme jossain hallissa ja siellä oli verijälkiä ja muistelimme kyseisen kaverimme kuolemaa ja yritimme päästä yli asiasta yhdessä. Sitten heräsin. Olin hiestä märkä ja ihan kauhuissani, en tiedä mikä minua sinänsä pelotti. Kuului jotain kolahduksia, ja käännyin vilkaisemaan huoneeni ovelle. Oli pimeää, mutta näin hahmon joka seisoi ovella ja hän oli kyseinen kaverini, sama takki päällä kuin mikä hänellä aina oli ennen,näin, että hän hymyili ja katsoi minua. Säikähdin ja menin nopeasti peiton alle piiloon ja sitten uskaltauduin katsomaan vielä uudelleen ovelle ja näin vaan kattoon asti yltävän valkean valon ja en enää uskaltanut katsoa. Kaverini oli siis poissa sen jälkeen.

Mitähän tämä tarkoittaa? En uskalla nukkua ensi yönä.
KUoliko kaverisi väkivaltaisesti tai jotenkin muuten epäselvissä olosuhteissa? Lohtu-unet eivät ole ahdistavia eivätkä pelottavia, vaan rakkauden täyttämiä ja niistä jää hyvä mieli.
 
Hei kaikki,
eläähän tämäkin ketju vielä, hyvä vai ei, sen päättäkköön jokainen itse kohdallaan.

Minun siskoni kävi viimeksi joitakin viikkoja sitten jälleen luonani. Hän istui vain hiljaa ja tuijotti minua. Jotain on vialla tiedän sen muutenkin. Mutta siskon käynnistä jäi silti hyvä olo :) Hän hymyilikin hiukan mutta se vakava tuijotus kertoo jostain muusta :( Ehkä, tai sitten kuvittelen kaiken.
Tunnen jotenkin hänen läsnäolonsa muutenkin. Ihan yhtäkkiä jossain, pienen hetken. Ehkäpä kuvitelmaani, mutta sitten hyvää mieltä tuottavaa sellaista.

Mutta nyt tuli tuo huolestunut tuijotus uneen. :( Olisipa hänellä ääni jolla kertoa minulle.
 
mun veli ei oo käyny unissa pitkään aikaan. Äidin unessa kävi tässä muutama kk sitten. Hymyili ja etsi housuja isän kaapista. syytä en tiedä et miks etsi housuja.

isälle veli oli unessa sanonut hyvästit ja eikä ole sen jälkeen käynyt.
 
mä olen nähnyt aika usein unia edesmenneestä parhaasta ystävästäni ja vuosi sitten menehtyneestä vaaristani... unet ovat yleensä olleet hyviä ja olemme tehneet aivan arkipäiväisiä asioita unissani. Kun ystäväni kuoli näin n. pari viikkoa hautajaisten jälkeen unta että hän sai soittaa yhden puhelun taivaasta minulle, puhelussa sanoin hänelle vain että rakastan sinua ja olet aina paras ystäväni, siitä jäi tosi hyvä mieli. Ja vaaristani näin unta että hän puuhaili mökillä aamutuimaan kaikessa rauhassa ja mietin siinä unessa kun katselin häntä että enää hänellä ei ole kipuja kun pystyy olemaan polvillaankin ja korjaamaan astianpesukonetta. Kaikkia unia yleensä yhdistää että vainajilla on päällään vaaleansiniset vaatteet.
 
Isosisko kuoli ja mä mietin pitkään miksi niin kävi...? Miks just mun sisko? Nuori ihminen jolla olis ollu koko elämä vielä edessään... Kärsikö sisko kipuja...Sisko oli ihan yksin kuollessan...

Näin unen jossa siskon kanssa viikattiin lasten vaatteita. Siskolla oli päällään vaatteet jotka tiesin olleen päällä hänen kuollessaan... Sisko vaan sanoi että kaikki kävi niin äkkiä ja että ei ehtinyt tuntea mitään...
 
Näin viime yönä unta, jossa tavallaan palattiin aikaan, ennen kuin oma sisareni kuoli. Siinä valmistelimme hieman tulevaa, ja halasimme ja itkimme vuorotellen. Hän myös varoitteli minua tietyistä ihmisistä, joihin hän ei luota ja miksi ei luota ja mitä perheemme tulisi tehdä. Sisareni kuolema on yhä hieman mysteeri, mutta viime yönä hän kertoi mm. henkilöistä joita en olisi aikaisemmin niin miettinytkään ja lisää syitä kuolemaan yms. Hyvin hyvin ahdistava uni, mutta toisaalla oli ihanaa saada halata ja jutella sisareni kanssa. Kumpikin tiesimme unessa, että hän on jo kuollut, mutta ikäänkuin olisimme saaneet hieman aikaa takaisin, että hän voisi kertoa kuolemastaan.
 
Kun mun ystävä kuoli kun oltiin 17-vuotiaita, mä kanssa koin tosi vahvan hyvästelykokemuksen. Tosin olin hereillä, mutta unta odottelemassa. Mun ystävä tuli laulamaan mulle. Mä kuulin hänen äänensä todella realistisena. Samalla oli tunne, että hän on jotenkin läsnä huoneessa.

Kyllä mäkin mietin, onko se vaan sellanen kokemus, joka tulee kun on niin herkässä tilassa. No, jotenkin ne hyvästit tuntu mulle ratkaisevan "hyvältä", päästää irti.
 
Te, jotka tapaatte vainajia unissanne ja saatte heiltä tietää asioita, "kutsutteko" läheisenne jotenkin uneenne vai tuleeko he vain yllättäen?

He tulevat uniin jos tulevat, en myöskään tiedä onko se sattumaa vai järjestetty juttu sieltä jostain. Joka tapauksessa itsellänikin on ollut noita unia useitakin eri poisnukkuneiden jälkeen ja yhteistä niille unille on, että niiden jälkeen on ollut tosi hyvä ja rauhallinen mieli pitkän aikaa, vieläkin kun niitä miettii. :)

Annetaan niiden vainajien kuitenkin olla siellä omassa rauhassaan, eikä kutsuta heitä tänne uniin tai muutenkaan. He ovat leponsa ansainneet, ja me kyllä täällä pärjätään. Ehkä joskus sitten taas kohdataan.
 
Näin unta vähän veljeni kuoleman jälkeen että hän tuli minua kaupalla vastaan. Ihmettelin et etkös ookkaan kuollut? hän sanoi et olen, tulin vain kysyy miten sulla menee.. Sanoin et hyvin, entäs sulla ja hän hymyili ja näytti onnelliselta, mutta ei vastannut mitään. Mulle tuli herätessä tosi hyvä olla koska veljeni oli eläessään todella masentunut ihminen..

Samoin näin unen teininä missä minä ja siskoni seisoimme isämme haudalla ja itkimme. Siitä noin vuosi eteenpäin isämme kuoli ja meillä on sellainen valokuva olemassa jossa seisomme juuri kuin unessa haudalla ja itkemme. Jopa seisomis järjestys on sama..:O
 
Meil äiti näkee valopystin ku joku verisukulainen kuolee. Näki myös pystin, kun velipuolensa, josta ei tiennyt, kuoli. Sit ku tuli perunkirjotukseen kutsu ni sai tietää et kappas mul on ollut velipuolikin ja se sit kuoli sillon ku näin sen valopystin. Isänäiti ku kuoli vajaa vuos sitten ni sillon äiti ei nähnyt valopystiä, mut jotain unta mummosta ja osas oottaa suru uutista. Ite en onneks noita nää. Tosin ennen mummon kuolemaa varmaan kaksviikkoo hän oli koko ajan mun ajatuksissa ja unissa.
Niin ja nyt äiti oli nähnyt jotain unta, et oma äitinsä oli kuollut, ja sen veli oli sanonut, et nopeesti on mennyt ei tarinnu kärsiä. Soitti äitilleen ni oli sinä yönä ottanut aika kovasti pumpusta, kun äiti oli tuon unen nähnyt. Jotenka valmistellaankohan meitä toisen mummon kulemaan??
 
Näin yöllä unta. Joku lähestyi minua. Askel askeleelta tuli lähemmäs. En saanut silmiäni auki eli olin tavallaan jo hereilla. Tunne oli pelottava. Kuulin askeleet, silmäni olivat kiinni enkä tosiaan saanut niitä auki. Tunsin vain voimakkaan läsnäolon ja tunne että se joku kohta koskee oli järkyttävän voimakas. Tunsin että sen käsi kohta koskettaisi... Ja repäisin silmäni auki. Makasin pimeässä makuuuoneessa tunteja miettien mistä oli kyse. Seuraavana aamuna kirjoitin unipäiväkirjaan "toivottavasti kukaan ei kuole". Sillä se tuntui kuin jotakuta oltaisiin tultu hakemaan.

Pari tuntia tästä läheiseni menehtyi täysin yllättäen ja odottamatta. Koen että minulle kerrottiin että läheistäni tultiin hakemaan enkä olisi voinut tehdä mitään eikä ole syytä surra sillä oli hänen aikansa.
 
Olen kokenut monia juttuja. Olin kerran metsässä kesällä muutama vuosi sitten, "kuulin" kun isäni sanoi "pikku ...." , sanoi minun nimeni. Siis kuulin sen hengessäni ja tunsin voimakkaasti isäni sielun ja erittäin voimakkaasti hänen ystävällisen luonteensa joka tuntui olevan kymmenkertaisesti enemmän hyvä kuin maan päällä eläessään.
Istuin puun kannolla ja itkin. Kun lähdin tuosta paikasta, tuli mieleeni ajatus että"olen sinua vastassa kun lähdet".
Sain etiäisen mummuni kuolemasta, näin kaksi ristinmerkkiä luonnossa.
Kaksi päivää ennen mummun kuolemaa myös sisarukseni sai ristit eteensä, ilman että niitä
kukaan laitteli.
On monenlaista tapahtumaa. Ja näin unessa ystäväni edesmenneen veljen kasvot samana syksynä
kun hän oli kuollut. Ne loistivat kuin aurinko.
 
Näin pari viikkoa sitten tosi pelottavan unen isästäni. Isäni istui unessani puistonpenkillä ja kuoli sairaskohtaukseen(sydän petti). Tällä viikolla kuoli äitini puoleinen sukulainen. Voisiko olla yhteyttä tähän toisen suvun jäsenen kuolemaan? Sama kuolinsyy, eli sydän petti.
 
Minulta kuoli rakas gerbiilini 2009 heinäkuun 23 pvä. Siitä on nyt 6kk ja vieläkin itken ja suren sitä. Gerbiilini eli Ruusu, olisi täyttänyt syyskuussa 3. Sen sisko, Roxie on vielä elossa. Se täyttää pian 3,5v o.o
Se on jo vanha mutta hyvässä kunnossa. Hengitys tosin on raskasta. Mutta puuhailee ja puhdistan huomenna häkin ja siivoan pölyt pois ja teen kaikkea mahdollista. Ehkä se hieman helpottaa :9 Olen pian vasta kaksitoista vuotias. Näen usein kuolleesta Ruusustani unia. Mutta ne ovat ahdistavia. Usein se elää unessa ja puristan sen kuoliaaksi. Ne on liian ahdistavia unia! Näen myös elävästä gerbiilistäni samoja unia eli Roxiesta : ( Siit lähtien olen nähnyt niitä unia kun Ruusu kuoli. Usein unissani teen samoin Roxielle. Puristan sen kuoliaaksi. Ja joissakin päästän sen ulos karkuteille ja sitten kadun ja etsin sitä. ns. "tunnen" unissani että minulla on sairaus. Sellainen sairaus, missä tulee pakkoliikkeitä enkä voi käskeä itseäni. Liikun tavallaan automaattisesti : ( Mutta nyt on se helpotus, että en enää näe niitä unia. Ainakaan niin usein =)
 
Omalle äidilleni ilmestyy hänen kuollut isänsä uniin, kun jotain pahaa on tapahtumassa/tapahtunut läheiselle.
Olin toisella puolella maapalloa, kun minulle tehtiin pahaa. Äitini oli nähnyt unta, jossa hänen isänsä oli tullut sanomaan "Älä pelkää *** on turvassa eikä sinun tarvitse huolehtia". Äitini säikähti todella pahasti, koska aina aiemmin läheiset ovat kuolleet, kun hänen isänsä on ilmestynyt uniin.

Eli uskon vahvasti henkiin ja siihen, että kuolleet tulevat uniin ilmoittamaan/varoittamaan. Muutamalla kaverilla on suvussaan ihminen, joka näkee hampaanlähtöunia. Ne tarkoittavat, että joku läheinen kuolee. Tietenkin itse myös voi käsitellä läheisten kuolemia unissaan alitajuisesti ilman, että henget ovat paikalla.
 
Näin siskostani unta monta vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Se on ainoa uni, jonka muistan nähneeni siskostani.

Olimme äitini työpaikalla ja siskoni oli siellä. Halasimme pitkään, sitten hän lähti. Olin todella onnellinen kun sain vielä halata siskon kanssa. Ihana siskoni, rakastan sinua.
 
mieheni kuoli äskettäin ja yllättäin syliini ja kotiimme ja kerralla, vaikka lääkärikertoi hänen olevansa elossa kun sapuivat. Olimme ollet vajaa 5v aviossa onnellisesti. 3 pvä sitten oli hautajaiset ja mieheni näin unessa jossa hän kertoi tulevansa käymään seuraavana iltana ja hän tuli yöllä luokseni. En saanut unta kun odotin ja jossain horroksessa heräilin ja aistin et hän oli käynyt. Aamulla heräilin ylipirteänä ja ryhdyin kastelemaan kukkis ja menin norm aamuvuoroon töihin. Olo oli levollinen.
 

Yhteistyössä