Kuolisitko lapsesi puolesta?

Sanon nyt, että kuolisin.

Mutta sanon myös, että tilanne, jossa tuollainen "valinta" olisi mahdollista tehdä, on useimpien meidän elämässämme niin epärealistinen ajatuskin että tuskin kukaan pystyy tätä kysymystä ihan OIKEASTI edes miettimään. On tosi mahtipontisen kuuloista sanoa, että kuolisin xx puolesta mutta harvasta siihen oikeassa tilanteessa on. Sorry, mutta niin se vain on.

Toki mä suojaisin vaikka vartalollani lastani jos meidän kimppuumme hyökättäisiin tai jossain räjähtäisi tms, mutta tuskin tuossa tilanteessa voi sanoa tietoisesti _antavansa henkensä_ lapsen puolesta. Kyse on enemmän äidinvaistosta ja ylipäätään heikomman suojelemisesta. Tuolla tavalla suojaisin ketä tahansa lasta, jos tilanne tulisi.

Helpompi kysymys tietysti on, tappaisitko lapsesi turvallisuuden tähden; tähän voi kevyesti vastata kyllä. Tositilannettakin tavallaan tullut harjoiteltua, meille yritettiin murtautua ja jouduin valmistautumaan käyttämään kättä pidempää - yksin lasten kanssa kotona. Mutta olisiko sekään murtautuja kysynyt, että tapanko sut ja säästän lapset vai toisin päin? Tuskin. Harvemmin mikään vihollinen edes (noita natseja lukuun ottamatta) niin huvikseen tappaa, että tuollaista kyselisi.

Tsunamin kokeneilta voisi tulla tähän mielenkiintoisia vastauksia.

 

Tuo kuvaamasi tilanne on kyselyyn verrattuna siinä mielessä erilainen, että itsensä tapettavaksi tarjoava äiti TUSKIN vakuuttui siitä, että lapsi sillä säästyy. Niissä olosuhteissa äkkikuolema on saattanut olla jopa armeliaamman tuntuinen vaihtoehto.

Mitenkäs se nyt noin kääntyi? Kun täällä monestikin on sanottu että jos olisi pienikin mahdollisuus että lapsi selviäisi niin antaisi henkensä. Ja nyt sinun mielestä riitti pelkkä epäilys siitä ja antoi lapsensa itsensä puolesta tapettavaksi. Jotenkin ristiriitaista.

Itse tuossa kirjoitit että natsit hupailumielessä... Joten eikähän ne äidit tienneet että aika suurella todennäköisyydellä ei lapsi tule selviämään hengissä. Tai jos sillä hetkellä pelastuu niin saattaa joutua natsien seksileluksi, orjaksi tai takaisin vankikoppiin tautien ja kuolleiden ihmisten sekaan syömään kerran viikossa kuivaan leipää. Joten.. Hmm, mietitäänpä, jos pitää valita että kumpi saa vapauttavan kuoleman ja kumpi jää killumaan epävarmaan kohtaloon niin enköhän valitsisi lapselleni vapauden... Että se siitä sun teoriasta. Onkin yhtäkkiä aika iso ero sillä että eletäänkö vainojen aikana vai nykyaikana.

 

Tämä on niin hauska aihe! Tätähän ei kukaan voi varmasti sanoa koska tilanne ei ole tullut vastaan. Suurin osa toki vannoo kuolevansa ja siltä nyt varmasti tuntuukin. Minäkin varmasti riskeeraisin henkeni lasteni puolesta tlanteen vaatiessa. Mutta jos tilanne olisi selkeästi joko/tai niin yhtään en menisi vannomaan miten valitsisin.

Sinä et olekaan ÄITI, joten sulta ei voikkaan odottaa että uhraisit henkes. Olet vain mies, miehille tulee aina ykkösenä oma napa ja sen jälkeen vasta lapset ja muut.

Kuulostaa ehkä vittuilulta, mutta on pelkkä fakta. Ei sulla ole äidinvaistoja.

Ei ne muutkaan eläinmaailman urokset pentujaan pelastele.

Paskapuhetta! Lapseni ovat minulle ykkössijalla maailmassa ja uhrautuisin kyllä heidän vuokseen. Ex-vaimolle sen sijaan lapset tulevat vasta oman navan, ystävien, työn ja harrastusten jälkeen. En silti yleistä, että kaikki naiset olisivat narsistisia kusipäitä.

 

Minulta on kyyllä kuollut lapsi, en tiedä itä vastaisin on kun näitä muitakin.

 

up!

 

Jos nyt ruetaan hiuksia halkomaan, ni miten voikaan kuolla toisen puolesta? Ellei sit joku uhkaa että joko sinä tai hän...ennemmin varmasti lottovoiton saisin kuin semmoseen tilanteeseen joutuisin.
Mä en oikeesti tiedä, riippuis varmaan monesta asiasta... Jos esim lapsi vakavasti sairas, ja ois pakko valita äiti tai lapsi, ni lapsi sais mennä. Tai jos on useampi lapsi, en haluais jättää heitä äidittä tänne kasvamaan. Kotona "taivaassa" on aina hyvä olla.

 

En lähde tässä nyt sen kummemmin spekuloimaan miten todennäköistä tuollaisen valintatilanteen vastaantuleminen on, mutta vastaus alkuperäiseen kysymykseen on minulle aivan kristallinkirkas: kyllä, ehdottomasti.

 

Kyllä. Antaisin joka veritipan, maksan viimeistä murua myöten, suolista joka sentin, luista kaiken ytimiä myöten, munuaiset, pernan, mistä vaan olisi apua. Vaikka viimeisen henkäykseni, jos se auttaisi.
Jos lapseni kuolee, minusta tulee joka tapauksessa kuollut, elävä kuollut tai sitten vain tavallinen kuollut. Miksi en siis kuolisi lapseni puolesta?

 

Vaikka niin haluaisin ei asia ole minun päätettävissäni joten vastaan, että en.

 

No ainakin tilanteessa,
jossa vaihtoehtona on se, että pelastan lapseni mutta kuolen itse samassa.
varmastikin vaistomaisesti koittaisin pelastaa aina lapset ennen itseäni. Ja näin tekisi mieskin.

Mulla on kuitenkin lapsia kaksi ja mies jota rakstan, joten kyllä olisi aika karmeeta jättää heidät suremaan ja lapset äidittömiksi.

 

EIkö kukaan oikeasti ajattele, kuinka paljon asiassa on puolia jos on esim. useampi lapsi. Nämä kaikki lapset menettävät silloin äitinsä ja lisäksi pelastuneelle lapselle tulisi kyllä aivan mahdoton taakka kantaa jos esim. jostain elinsiirrosta olisi kysymys.

Jokseenkin yllättävää että niin moni tekisi sen nimenomaan itsekkäistä syistä eli siksi ettei jaksaisi elää ilman lasta.

Itse olen kyllä karhuemoluonteinene että kaivaisin varmasti jokaisen kiven lapseni vuoksi, mutta en tiedä millaisessa tilanteessa olisi lapsen parhaaksi että kuolisin hänen puolestaan. Toisaalta kuolemahan on helppo juttu koska kuolevallehan siitä ei ole mitään haittaa, suurempaa uhrautuvaisuutta on kuitenkin elää jonkin ison asian kanssa esim. menettää jalkansa lapsen hyväksi tms.

 

Kyllä. Antaisin joka veritipan, maksan viimeistä murua myöten, suolista joka sentin, luista kaiken ytimiä myöten, munuaiset, pernan, mistä vaan olisi apua. Vaikka viimeisen henkäykseni, jos se auttaisi.
Jos lapseni kuolee, minusta tulee joka tapauksessa kuollut, elävä kuollut tai sitten vain tavallinen kuollut. Miksi en siis kuolisi lapseni puolesta?

Outoa ajatella noin? Kyllähän lapsen kuolema on suuempi suru mitä voi ajatella, mutta kyllä ihan elossa ainakin olen siitä huolimatta. Ei se rakkautta lasta kohtaan lisää yhtään vaikka toiselisi kuinka hirveästi suree ja kuinka monta vuotta itkee.

 

Kyllä.

 

kyllä

 

mä oon aina ollu sitä mieltä että vanhemman ei vaan kuulu elää pidempään kun oman lapsen/lapsien.
Tosin aina ei vaan näin käy, mutta kysymykseen vastaus siis kyllä.

 

ehdottomasti. enkä ymmärrä niitä jotka sanoo etteivät.