Kuoleman ymmärtäminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miten
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

miten

Vieras
Milloin sen tajuaa ja mikä auttais tajuaamaan paremmin? Äiti kuoli perjantaina tulipalossa ja en vieläkään jotenki tajua sitä.. aina ku koitan ajatella niin se ajatus vaan jotenki lähtee mun päästä enkä saa ajateltua. Oon käyny kattomassa palanutta taloa pari kertaa, kattonut kuvia jne.. Mietin pitäskö mennä kattomaan ruumista, mutta poliisi on sanonut että on sen verran palanut, ettei kannata.
Puhun kyllä aika paljon tästä mutta jotenki en ajattele asiaa samalla kun puhun.. Välillä tulee semmonen vähän ahistava olo, yleensä iltasin kun lapsi on nukkumassa ja kerekee paremmin ajatella.. Muuten on suht normaali olo, ihan ku mitään ei ois tapahtunut.. muuta ku että oon hermo kireellä ja maha kipeä..
 
Osanottoni.
Ensimmäiset päivät hautajaisiin asti menevät hieman epämääräisissä tunnelmissa. Hautajaisissa tilanne konkretisoituu. Onhan sinulla joku jolle voit puhua asiasta ja jolle soittaa kun ahdistaa?
Älä mene katsomaan ruumista, muista äitisi sellaisena kun hän oli.
:hug:
 
Kyllä sinä sieltä kolahdat vielä todellisuuteen, hautajaisten jälkeen kun arki alkaa. Mulla äiti tuli paljon unessa siinä vaiheessa ja se auttoi paljon siinä työstämisessä ja oli mukava "nähdä" äitiä, sitten ne ovat harventuneet ja vähentyneet, nyt 10 vuoden jälkeen saattaa mennä muutama viikkokin ettei äiti tule mieleen.
 
mun pikkuveli kuoli kolarissa n. 9kk sitten. ei sitä tajua vieläkään että on lopullisesti poissa.
kannattaisiko sun mennä jonnekkin kriisi ryhmään? me mentiin silloin ja sielä käytiin olennaisia asioita läpi ja se vähä "avas" asiaa...
 
Osanottoni! :( :hug: Myös pikkuveljen menettäneelle. :hug:

Aloittajalle, usko poliisia. Ja jos ahdistus kasvaa liian suureksi, niin mene puhumaan lääkäriin ja pyydä apua! On tärkeää osata pyytää ja hakea apua kriisitilanteissa.. vaikka tuntuiski siltä, että ei tarvi apua. Älä yritä pärjätä yksin. Hyvä, että puhut asiasta.
 
Asian tajuamiseen menee pitkä aika. Minä "odotin" kuukausikaupalla isäni palaavan rantatietä kotiin (kuoli veneonnettomuudessa vuosia sitten) vaikka järki tiesi, ettei se tule.

Ihminen on rakennettu niin hienosti, että se suojelee itse itseään tällaisissa tilanteissa suurelta shokilta. Itke ja puhu asiasta niin paljon kun hyvältä tuntuu, se auttaa.

Eka vuosi on monelle vaikea,ne kaikki juhlapyhät ja perinteet, mutta kun siitä selviät, alkaa helpottaa.
Voimia!!
 

Yhteistyössä