Kun yli 2-vuotiaskaan ei vielä nuku hyvin.

[Yökyöpeli.]

Olen niin kyllästynyt niihin komenteihin lähipiirissä, että kyllä se pian alkaa nukkumaan - näin on hoettu jo 2 vuotta - alkaa usko menemään. Lapsemme on siis aina heräillyt enemmän tai vähemmän. Parhaimpina aikoina nukkuu n.2 kertaa viikossa koko yön heräämättä, mutta muuten heräilyjä 1-4 kertaa yössä. Pahinpana uutuutena tullut uhmaiän myötä myös yölliset kiukkukohtaukset, mitkä tuntuvat vaan lisääntyvät.

Vauva-aikana sanottiin, että kyllä ne alkaa nukkumaan kun yösyötöistä pääsee eroon - no eipä alkanut nukkumaan sen paremmin. Sitten sanottiin, että kyllä ne omassa huoneessaan nukkuu - no eipä nuku sen paremmin. Ja nyt vasta vähän aikaa sitten päästiin vihdoin tutista eroon, mutta ei ole sekään ihmeemmiin vielä unia parantanut - päinvastoin nukuttaminen vaikeutunut.

Onko täysin epärealistista olettaa että joskus lapsesta tulisi tosi hyvä nukkuja? Heräileekö kaikki joskus? Olenko epäonnistunut äiti, ja tehnyt jotain todella väärin, kun meillä on asiat näin? Olenko liian lepsu, liian hellivä äiti, ja nukuttanut lastani liian usein sylissäkin? Vaikka hetkellisesti yöt meneekin hyvin, niin sitten taas tulee joku flunssa, vesirokko ym, mikä vie kaiken alkuasteelle. Siksi mielestäni kaikki unikoulutkin tuntuu turhauttavilta. Mutta huom lapsemme on poikkeusellisen terve, kun ei ole koskaan saanut mitään lääkekuuria.

Lapsemme ei siis vielä ole päivähoidossa. Hän on oikein hyväntuulinen ja tavallaan helppo lapsi päivisin. Eikä kukaan oikein usko, että hän on niin hankala öisin.

Sorry, tämä vaahtoaminen - tänään on pahempi päivä, ja oli pakko purkautua, ehkä ensi viikolla taas pirteämpää. Hassuintahan tässä on että haaveillaan toisesta lapsesta. Mitä tekisin sen kanssa heti alkuun toisin, ettei siitäkin tulisi näin paha heräilijä?

 

[minä vaan:]

Mun 3v. tyttö herää yhä suunnilleen joka yö. Toki nyt onneksi herääminen sellaista enää että saattaa huutaa äitiä ja riittää kun käyn laittamassa peiton päälle ja sanon että nyt nukutaan. Herää enää keskimäärin kerran yössä. Poika nyt 1,5 v ja onneksi hänkin herää vaan n. kerran yössä. Tää on nyt aivan mahtavaa kun vertaa aiempaan

Molemmat ovat aina heräilleet ja valvoneet yöllä parikin tuntia ja silti heränneet aamuun jo esim 5.30. Olin pari vuotta sellaisissa univeloissa että nyt vasta jälkeenpäin ymmärrän kuinka väsynyt olin. Tyttö heräili pahimmilaan joskus noin 1v ikäisenä suunnilleen tunnin välein ja saattoi jäädä kukkumaan pariksi tunniksi jne... Tytön kohdalla tehtiin se virhe että nukutettiin ja myös yöllä sitten jouduttiin nukuttamaan eli ei osannut nukahtaa itse. Lisäksi olen jälkikäteen miettinyt että liian herkästi imetin häntä yöllä. Eskoisen kanssa en vaan tajunnut että voisi kokeilla myös antaa vaikka tuttia eikä aina imettää Tosin sitten poika taas oli sellainen että vaikka imetin niin saattoi silti jäädä valvomaan ja hän ei koskaan edes syönyt tuttia, joten häneen ei sitten tämä pätenyt ollenkaan... Pojan kyllä sitten opetin nukahtamaan itse ja se on selvästi vaikuttanut siihen että nyt ei vaadi minua yöllä ollenkaan luokseen vaikka herääkin. Tyttö pojan ikäisenä (eli 1,5 v.) vaati siis nukuttamaan joka kerta yöllä kun heräsi...

Mutta siis molemmat lapset meillä yöllä yhä herää kyllä, todella harvoin nukkuvat koko yön putkeen. Ja vaikka toinen nukkuisi niin toinen herää, ei ne samaan aikaan nuku yötä putkeen Olen päätynyt siihen että jotkut vain heräilee... Kyllähän sitä kateellisena kuuntelee kun joidenkin lapset nukkuu täysiä unia 3 kk iässä ja itse ei ole saanut nukkua kokonaista yötä 3 vuoteen...

 

[35e]

Vaikka hetkellisesti yöt meneekin hyvin, niin sitten taas tulee joku flunssa, vesirokko ym, mikä vie kaiken alkuasteelle. Siksi mielestäni kaikki unikoulutkin tuntuu turhauttavilta. Mutta huom lapsemme on poikkeusellisen terve, kun ei ole koskaan saanut mitään lääkekuuria.

Mitä tekemistä unikoululla on noihin asioihin? Ei mitään. Kyllä se unikoulu pitäisi vaan toteuttaa ja johdonmukaisesti ja jos ei silti tule mitään ja kaikki keinot on käyty läpi, niin sitten kannattaa ihmetellä.

Meilläkin ollaan poikkeiksellisen terveitä unikoulusta huolimatta, eikä meilläkään ole syöty yhtäkään lääkekuuria ja hyvin nukutaan. Minun mielestäni noilla asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta ehkä se sinua auttaa.

 

[meilläkin herää]

Meillä tyttö pian 3v ja heräilee edelleen ainakin kerran yössä. Alkoi nukkumaan täydet 12h unet 2kk ikäisenä mutta rupesi heräilemään tunnin välein noin 7kk ikäisenä. Silloin otettiin väliin nukkumaan ja yöt meni vähän helpommin. Vajaa 2v halusi itse omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen nukkumaan. Tämä toimi hyvin noin 2viikkoa kunnes kuopus syntyi ja esikoinen halusi takaisin meidän sänkyyn. Nykyään menee omaan sänkyyn nukkumaan ja jossain vaiheessa yöllä herää ja tulee meidän väliin. Mutta mekin ollaan pienestä asti nukutettu esikoista joten yölläkin vaatii aina siihen viereen. Nyt on kuiviohin tullut myös painajaiset...

Kuopus opetettiin nukahtamaan itsekseen alusta asti ja hyvin on mennyt. Ikää nyt 10kk ja herää keskimäärin 2 kertaa yöllä. Välillä ei tarvii mennä edes katsomaan ja joskus riittää tutin laitto mutta joskus myös annettava maitoa.

Tulipas sekavaa tekstiä. Mutta siis meillä myös lapsi joka heräilee edelleen. Välillä oli sellainen tilanne että kuopus nukkui yöt heräämättä mutta esikoinen heräili ainakin 2 kertaa. Täälläkin odotellaan sitä ihmettä että kumpikin lapsi nukkuisi saman yön herättämättä.

 

[luulisin, että....]

ei ap:n lapseen auta unikoulut. Kyse on sentään jo 3 vuotiaasta. Enkä usko, että unikoulu olisi auttanut aiemminkaan. Unikoulu ei tosiaan ole mikään autuaaksi tekevä asia, joka saisi lapsen kuin lapsen nukkumaan yönsä heräämättä. Joskus tuohon heräilyyn auttaa vain aika!

Ap:n tekstin lukiessani mulle tuli mieleen tämä lastenpsykiatri Jukka Mäkelä. Hänellä oli tuollainen lapsi.

"Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla":

"Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen.""

Lue lisää täältä: http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

 

[ap.]

Piti vielä jatkaa että lapsemme on kuitenkin aina nukkunut hyvin päikkärit. Nyt siis enää yhdet päikkärit, mutta nekin jopa 2h-mittaiset, ja pitää oikein herätellä, ettei liikaa nuku. Öisin nukkuu siis noin 10h heräilyineen. Jos yö on mennyt tosi huonosti niin aamu herääminen aina siirtyy eteenpäin. Meillä on menty aina nukkumaan myöhään ja vastaavasti nukuttu aamulla pitkään. Se on tavallaan meille sopinut. vaikka välillä saiskin lapsen toiseen rytmiin, niin pian jo ollaan siinä tilanteessa, että taas mennään klo22 nukkumaan. Jos lapsi nukkusi aina koko yöt, niin ehkä sitten saisi rytmiä toisekis, kun minäkin jaksaisin nousta aamulla aikasemmin.

Sori sekava tekstini, ei ollut tarkoitus kirjoittaa että unikoululla olisi yhteyttä lääkekuureihin, tuli vaan laitettua ne samaan kappaleeseen.

Meillä ollaan nyt enemmän yritetty tänä keväänä sitä että lapsi nukahtaa itsekseen sänkyynsä, ilman että istun yli puolta tuntia vieressä - muttei sillä ole ollut merkitystä. Ja nyt tosiaan vesirokon myötä mennyt ihan hulinaksi, ja olen joutunut välillä nukuttamaan sylissä. Ei käsittääkseni näin vanhalle voi enää huudatusunikouluja pitää - enkä siihen ryhtyisikään.

Tuo psykiatrin kommentti oli osuva.

 

[nukkumaija-]

No lopunperin "huudatus" unikoulu on lapselle parempi vaihtoehto kuin se että Äiti on vähän väsynyt, kaiken aikaa.

Ja mitä ihmeen nukuttamista ihminen, pienikään, tarvitsee? Lapsi oppii kyllä nukahtamaan itsekseen niin illalla kuin keskellä yötäkin jos vanhemmat ovat johdonmukaisia eivätkä pompi lapsen vaatimusten mukaan.

 

[ap.]

Niinpä, olen siis tehnyt suuren virheen, ja pelkään ettei sitä enää niin vaan korjata.

Mutta entä painajaiset, kauhukohtaukset ja mitkä lie kohtaukset - eikö niihin vastata kun lapsi huutaa?

 

[pinnu]

Meillä on keskimäärin hyvin nukkuva vajaa 3-v vaikka ollaankin tehty kaikki "väärin". Pikkuvauvana ei ollut puhettakaan nukahtamisesta mihinkään sitteriin tai sänkyyn, syli, liikkuvat vaunut tai auto kelpasivat. Yöunille nukahtaminen tapahtui 1,5 vuotiaaksi sylissä sohvalla! Siitä siirrettiin nukkuvana pinnasänkyyn meidän makkariin, ihan pienenä tuppasi heräilemään siinä kohden ennenkuin keksin kääriä peitosta kapalon.
Muutoksena ensin siirrettiin 1,5v-nä sylistä omaan tavalliseen sänkyyn omaan huoneeseen, sitten kun mun voimat alkoi loppua alettiin nukuttaa omaan sänkyyn ja edelleen ollaan useimmiten vieressä kunnes nukahtaa. Joskus pyytää poistumaan että sais rauhassa hillua Nukahtaminen vie keskimäärin 2min -puol tuntia.
Eli useimpien "oppien" mukaan ollaan toimittu niin väärin kun voi, mutta tosiaan hampaita ja muita nuhia lukuunottamatta yösyöntien jäätyä pois herää muutaman kerran kuukaudessa keskellä yötä. Kyse on mielestäni siis aika yksilöllisestä jutusta jota ei helposti muutella, pieniä parannuksia varmaan voi omilla toimilla saada aikaan. Eli turha syyllistyä!
Kakkosta "kauhulla" odotellaan, toista noin helppoa tapausta kun ei vaan voi tulla...

 

[kiitos edelliselle]

sillä syyllistystä on saatu täälläkin!
Meillä tasan 3v herää käytännössä joka yö edelleen. 6-9kk heräili 10-20 krt/yö, siitä sitten helpottanut pikku hiljaa. Uudet taidot veivät unet kokonaan. Mahavaivoja on kaikenlaisia ollut. Luonne on herkästi reagoiva. Vielä 2v herättiin meillä keskimäärin kolmesti yössä. Nyt keskimäärin kerran, joskus ei ollenkaan ja joskus useita kertoja. Esikoinen myös valvoi usein aamuyöllä vauvana ja alle 2v, tunnin tai parikin. Kuopus on parempi nukkuja, mutta kyllähän tuo 1v2kk jotakuinkin 2-3krt yössä keskimäärin herää! Kuopus nukkuu päikkärit hyvin, yleensä 2h ihan putkeen vajaa 1v iästä, mutta esikoinen ei oikein osannut päivälläkään nukkua 30-60min pitempää pätkää. Paitsi liikkuvissa vaunuissa, joten lenkkeiltyä tuli

Olen vakuuttunut, että unenlahjat lapsena ovat jossain määrin ainakin perinnöllisiä. Tiedän isolapsisia sukuja, joissa tenavat köllivät tyyliin 2kk iästä yöt läpi. Toisaalta sitten useissa perheissä on useampia herääjiä. Meillä ainakin sekä äiti että isä ovat myös heräilleet öisin 3v ikään.

 

[ap:lle]

Niinpä, olen siis tehnyt suuren virheen, ja pelkään ettei sitä enää niin vaan korjata.

Mutta entä painajaiset, kauhukohtaukset ja mitkä lie kohtaukset - eikö niihin vastata kun lapsi huutaa?

Siis minkä suuren virheen sä muka olet tehnyt?????

”Mitä se attachment parenting = AP sitten on?” Tässä kirjassa se viimein selostetaan. William Sears on amerikkalainen lääkäri ja AP-guru – hän on myös koko termin isä.

Searsin teesi on, että attachment parenting -suuntauksen suosimat käytännöt takaavat paremman unen sekä vanhemmille että vauvalle.

Kurkkaapa tämä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsears.html


vastaa viipymättä lapsen itkuun. Lapsen itku on viesti siitä, että hän tarvitsee vanhempiaan. Lapsen itkuun tulisi aina reagoida. Searsin mukaan viivyttelemätön reagoiminen vauvan itkuun vahvistaa vanhempien herkkyyttä lapsen viesteille.

nuku yhdessä lapsen kanssa. Sears kehottaa vanhempia olemaan avoimia erilaisille nukkumisjärjestelyille. Vauva yhdessä huoneessa ja vanhemmat toisessa ei välttämättä ole paras järjestely; vanhempien tulisi tutkia, mikä nukkumistapa sopii omalle lapselle parhaiten. Sears on omassa perheessään kokenut yhdessä lasten kanssa nukkumisen edut, ja kirjoittaa, että yksi parhaista huonekaluista vauvaperheessä on king-size -parisänky. Sears kirjoittaa: ”Jos lapsen kanssa nukkuminen tuntuu sinusta oikealta ja toimii, se on ok. Kuten kaikissa vanhemmuuteen liittyvissä asioissa, jos se ei toimi eikä tunnu hyvältä, unohda se.”

”Beware of detachment parenting”, Sears kirjoittaa. ”Varo ’erottavaa vanhemmuutta’”. ”Detachment parenting” -pylvään renkaissa lukee seuraavanlaisia väittämiä: ”Huudattaminen auttaa. Älä anna vauvan nukkua samassa sängyssä kanssasi. Teet lapsen liian riippuvaiseksi sinusta. Mitä – vieläkö sinä imetät?” Nämä väittämät ja niiden kuunteleminen on Searsin mukaan omiaan luomaan perheeseen disharmoniaa. Attachment parenting -ohjeiden seuraaminen taas luo harmoniaa perheeseen. Ja harmonisessa perheessä myös nukutaan paremmin.

miksi AP toimii?

Attachment parenting toimii, koska se kunnioittaa lapsen yksilöllistä temperamenttia, Sears kirjoittaa. Lapsella on synnynnäisiä tarpeita ja tapoja ilmaista niitä. Kun vanhemmat ovat avoimia lastensa viesteille, he oppivat lukemaan niitä ja vastaamaan lapsen tarpeisiin. Tätä kautta lapsi myös oppii viestimään yhä paremmin ja luottamaan siihen, että häntä ymmärretään. Searsin mukaan erityisen tehokasta ja tarpeellista AP on silloin, kun lapsi on ns. vaativa lapsi (”high need child”). Toisin sanoen lapsi, jota kutsutaan levottomaksi, vaikeaksi, haastavaksi, vahvatahtoiseksi....

mitä hyötyä AP:sta on lapselle?

Itseluottamus. Lapsi oppii, että hänen tarpeisiinsa vastataan; lapsi oppii luottamaan. Luottamus luo lapseen tunteen siitä, että hän on ”erityinen henkilö”. Tämä on Searsin mukaan pohja lapsen itseluottamukselle, hyvän olon tunteelle joka on persoonallisuuden kehittymisen kannalta tärkeää.

Läheisyys. Lapsi oppii sitoutumaan ihmisiin, ei esineisiin. Hän kykenee luomaan kestäviä kiintymyssuhteita lapsuudessa ja aikuisena.

Myötätunto. Lapsi oppii olemaan herkkä ja osaa antaa myös toisille.

 

[myös väsynyt äiti]

Meillä myös reilu 2-vuotias joka edelleen herää kerran yössä tai sitten aamulla tosi tosi aikaisin. En kans jaksa uskoa, että meillä ikinä nukutaan täysiä öitä. Nyt on lisäksi vielä vauva, joka tietysti heräilee yöllä, joten aika poikki alamme me vanhemmat olla. Meillä taapero on myös päiväsaikaan tosi vaativainen, joten voimia tarvittais. Mutta ehkäpä vielä joskus. Ja nukuttamisesta... Tämä esikoinen on aina, vauvasta lähtien tarvinut mahdottomat nukutusseremoniat ja vauva nukahtaa todella helposti itsekseen. Lapset ovat erilaisia, vaikka samoista vanhemmista tulevatkin. Voimia muidenkin yökukkujien vanhemmille ja eiköhän se viimeistään kouluiässä ala sujua!

 

[ap.]

Vaikka olen yrittänyt pääsääntöisesti noudattaa äidinvaistoa yöllä ylöspomppimalla, ja sen myötä siis ehkä opettanut lapsen herätessään herkästi äitiä huutavaksi, niin täytyy toivoa että siitä läheisyydestä sitten jossain muussa mielessä on ollut hyötyä.

Ärsyttää kyllä kun joka puolelta tulee niin ristiriitaisia ohjeita - siksi olen ehkä osittain korvani halunnut sulkeakin, ja toimia kuten parhaalta tuntuu (vaikka se ei sitten aina toimisikaan).

 

[ModestyB]

Osa aikuisista kävelee unissaan, osa ei. Osa herää joka yö vessaan, juomaan lasin vettä tai murehtimaan huomista. Toisille puhkeaa narkolapsia. Onko näissä kävelijöissä, heräilijöissä ja nukahtajissa jotain kasvatusvirheitä jäljellä, eivät ole illalla menneet nukuttamatta nukkumaan tms.? Auttaisiko huudatusunikoulu?

Jotenkin käsittämätöntä edes kuvitella, että lapsiin pätisivät yhtenäisemmät käytännöt kuin aikuisiin. Aikuisilla on omat "tapansa" ja "erikoisuutensa", lapsissa samat asiat nähdään vain virheinä ja vaivoina. Heidän pitäisi olla yhtä helposti ja selkein suuntaviivoin muovailtavaa massaa.

Osalla lapsista unet ja pelot tulevat enemmän pintaan kuin toisilla ja he tarvitsevat aikuisen mielialaa tasoittavaa opastusta eli läsnäoloa ja esimerkkiä päästäkseen taas unensyrjään kiinni. Aivan kuten osalla lapsista itsehillinnän kehittyminen kestää kauemmin tai lukemaan oppiminen tai mikä tahansa asia. Kukaan ei opi kaikkia asioita täydellisesti koko elämänsä aikana.

Minusta on suorastaan suuruudenhulluutta kuvitella, että vanhempi voisi millään keinolla, pehmeällä tai kovalla, muovata joka lapsen mieleisekseen, oppikirjamaiseksi. Yksi lähtökohta tällaiseen kuvitteluun ovat varmaan nykyajan pienet perheet. 1 - 3 lapsen kesken erilaisuutta ilmenee tilastollisesti paljon vähemmän kuin vaikka 6 - 10 lapsen joukossa.

Meillä on 5-vuotias heräilijä, jolla on hiljaisemmat ja aktiivisemmat kautensa. On jo yli 2 v. nukahtanut itse omaan sänkyynsä ja ollut vielä pitempään ilman yösyöttöjä tms. palveluita. Myös 2,5-vuotias herää noin kerran yössä.

 

[sears.]

Amerikkalainen lastenlääkäri William Sears on yhdessä vaimonsa Marthan kanssa julkaissut useita lastenhoitoa käsitteleviä oppaita. Näkökulma on usein käytännönläheinen ja korostaa kiintymysvanhemmuutta (attachment parenting). He varoittelevat huudatusunikoulusta, mutta eivät vähättele vanhempien jaksamisen tärkeyttä.

Huudatusunikoulua ei Searsien mukaan kannata kokeilla, koska lapsi oppii siitä turvattomuuden lisäksi vain sen, ettei tämän tarpeisiin vastata. Heräilyn todellinen syy ei selviä, mikäli oletetaan lapsen olevan hemmoteltu tai oppineen heräilemään.

luonne: Älä pidä yöunta kiltteyden merkkinä! Hyvät yöunet eivät ole liioin hyvän äitiyden merkki. Lapset ovat erilaisia, ja jotkut nukkuvat hyvin, toiset eivät.

siirrä vauva lähemmäksi/kauemmaksi vanhemmista, eli koita löytää sopiva etäisyys (esim. pinnasängystä voi tehdä sivuvaunun oman sängyn viereen)

koita mennä heräävän vauvan luo nopeasti, ettei vauva ehdi kunnolla herätä vaan nukahtaa pian uudestaan

Lisää vinkkejä täältä:
http://www.babyidea.fi/vinkkeja/einuku.html

 

[ap:lle]

Ap, ehkä tämä lohduttaa, kun luulet toimineesi väärin vastaamalla lapsesi tarpeisiin, silloin kun hän oli vauva:

”Kysymys: Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus: Totta, totta – ja entä sitten?

Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä. Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin ’kiintymishäiriöinä’: aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina.

Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä.”

Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html

 

[sears.]

”Me uskomme, että kiintymysvanhemmuus suojaa lapsia monilta sosiaalisilta ja emotionaalisilta ongelmilta, jotka saastuttavat yhteiskuntaamme. Se, miten hoidat lapsiasi hänen ensimmäisinä elinvuosinaan, todella vaikuttaa siihen, millaisia aikuisia heistä tulee”, Bill ja Martha kirjoittavat kirjan alkuluvussa. He jatkavat: ”Kiintymysvanhemmuus on käytäntö, jota monet vanhemmat noudattaisivat ilman muuta, jos heillä olisi luottamusta ja tukea seurata omaa intuitiotaan.”

Bed sharing: vauvan lähellä nukkuminen. Yöllinen vanhempien läheisyys voi auttaa levottomasti nukkuvia lapsia nukkumaan paremmin.

Belief in baby’s cries: vauvan itku on vauvan kieltä. Itku on signaali, ja vanhemman on vastattava siihen. ”Mitä herkemmin vastaat, sitä paremmin vauva oppii luottamaan vanhempiinsa ja omaan kykyynsä kommunikoida.”

Nämä työkalut tekevät vanhemmista herkempiä ja vastaanottavaisempia vauvan viesteille: vanhemmat oppivat täyttämään vauvan tarpeet paremmin. Vanhemmat oppivat tuntemaan ja arvostamaan vauvaansa omana pienenä persoonanaan. He ovat itse asiantuntijoita oman lapsensa suhteen.

Kiintymysvanhemmuus ei ole vauvan ”pilalle hemmottelua”. Vanhemmat saavat usein kuulla väitteitä siitä, että he hemmottelevat vauvan pilalle tai että vauva manipuloi koko perhettä. Kiintymysvanhemmuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapselle annettaisiin kaikki, mitä hän ikinä pyytää. Se tarkoittaa vain sitä, että vauvan ja lapsen tarpeisiin vastataan sopivasti, riittävästi. Tämä tarkoittaa, että vanhempien on tiedettävä, milloin sanoa kyllä ja milloin sanoa ei. Searsit kirjoittavat: ”Joskus vanhemmat sekoittavat sen, että lapselle on annettava kaikki mitä hän tarvitsee, siihen, että lapselle olisi annettava kaikki mitä hän haluaa, ja tämä on haitallista. Vanhempien on osattava erottaa lapsen tarpeet ja halut toisistaan.” Vauva-aikana (ainakin ensimmäisen puolen vuoden ajan) lapsen tarpeet ja halut ovat kuitenkin vielä yhtä: vauva ei osaa manipuloida perhettä.


Kiintymysvanhemmuus ei ole raskasta. Vanhemmuus on toki erilaista kuin ”entinen elämä”, jossa ehkä on eletty vain itseä varten. Vanhemmuus on antamista: vanhemmat ovat antajia, lapset ottajia. Mutta kiintymysvanhemmuus saa aikaan sen, että myös lapset antavat takaisin enemmän: vanhemmat oppivat nauttimaan lapsestaan ja luottavat enemmän itseensä vanhempina. Kiintymysvanhemmuus on pitkällä tähtäimellä itse asiassa helpoin tapa hoitaa lapsia. Raskainta vanhemmuudessa on, Searsit kirjoittavat, se tunne, että ei tiedä mitä vauva haluaa, ei tiedä, miten täyttää vauvan tarpeet. Kun tuntee vauvansa, vanhemmuus ei ole ollenkaan niin uuvuttavaa.

http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsearsII.html

 

[Unikekonen]

Ap, oletteko kokeilleet unikoulua? Vastauksestasi ei selvinnyt, oletteko tosiaan läpikäyneet unikoulun kokonaan ja jatkaneet samalla tapaa sairastelujen yms aikana/jälkeen. Jos on johdonmukainen ja vastaa lapsen itkuun rauhoittamalla (ilman sängystä ylös nostamista), uskoo hän varmaan loppujen lopuksi että yöllä kannattaa vain ja ainoastaan nukkua. Tietysti lapset ovat myös erilaisia ja joillakin voi olla eriasteisia unihäiriöitä riippumatta siitä, kuinka itkuun vastataan yöllä yms.

Kuulun niihin, joilla on hyvin nukkuva lapsi. Meillä on toiminut hyvin alkuaikojen yhdessänukkumisen jälkeen (n 3-4kk ->) rauhoittelu sängyssä, riittävä ja säännöllinen ruokailu päivällä, riittävät päiväunet päivällä samoihin aikoihin ja asenne, että vanhemmat valvovat lapsen unta, eli hän voi rauhassa nukkua yönsä. 6kk täytettyään tytön pinnasänkyä madallettiin vielä lisää, sivuja suojasi korkea pinnasuojus ja huone pimennettiin kunnolla. Siirtyi myös viereiseen huoneeseen nukkumaan. Samat unirituaalit - iltapuuro tiettyyn aikaan jonka jälkeen vauvahieronta, D-vitamiini ja hampaidenpesu jonka jälkeen iltamaidot ennen unille menoa ja puoli kahdeksalta pedissä. Pystyyn nousemiset yms tietysti aina muuttivat nukahtamisen helppoutta, mutta 6kk lähtien on useimmiten nukahtanut itse heti - 30 min jälkeen ja nukkunut 11-12 tuntia putkeen. Jos alkuaikoina heräili, heti huoneeseen rauhoittelemaan ja sitten ulos. Jos itku jatkuu, sisälle vaan taas, vauva makuuasentoon ja sama uudestaan. Ei tarvitse olla huolissaan, etteikö vauvan itkuun vastattaisi - hän vaan oppii että vanhemmat kyllä tulevat mutta mitään sen erikoisempaa ei tapahdu. Meilläkin toinen lapsi suunnitteilla ja samalla tavalla jatketaan, energiaa riittää päivällä touhuamiseen ja hauskuttelemiseen kun vanhemmat saavat kunnon yöunet. En tajua miksi kiintymysvanhemmuuden kannattajat perustelevat rikkonaisia öitä millä tahansa asialla, on fakta että ihminen tarvitsee tietyn määrän unta vuorokaudessa, niin aikuiset kuin lapsetkin. Toimit myös lapsesi parhaaksi, kun autat häntä nukkumaan rauhallisesti koko yön putkeen.

 

[meillä ei koskaan oo nostettu lasta sängystä]

Eli ei meillä ainakaan lasta ole sängystä nosteltu tai otettu viereen. Silti herää yöllä. Heräsi samassa huoneessa, herää eri huoneessa. Ei vaadi nykyään välttämättä mitään muuta kuin varmistaa, että äiti tai isi on läsnä. On aina ollut huono nukahtamaan, mutta nukahtaa todellakin itse omaan sänkyynsä, tämä ei auttanut vauvanakaan katkeamattomiin yöuniin eikä auta nyt 3v:nakaan .

 

[ModestyB]

En tajua miksi kiintymysvanhemmuuden kannattajat perustelevat rikkonaisia öitä millä tahansa asialla, on fakta että ihminen tarvitsee tietyn määrän unta vuorokaudessa, niin aikuiset kuin lapsetkin. Toimit myös lapsesi parhaaksi, kun autat häntä nukkumaan rauhallisesti koko yön putkeen.

Unta tarvitaan, pienen lapsen uni vain on erilailla rakentunut kuin aikuisen. Koko yö putkeen on aivan varmasti kaikkien vanhempien toive ja tavoite. Siihen pyritään niin perhepedissä kuin muissakin pedeissä.

Sanoit, että lapsesi on hyvä nukkuja. Siltä tosiaan kuullosti ja se on hieno asia. Kuvailemasi tyyli mennä huoneeseen, laskea lapsi makuulle ja lähteä pian pois ei toimi kaikilla lapsilla. Lapsi ei siitä tyynny riittävästi eikä kestä, että vanhempi lähtee. Alkaa minuutteja ja tunteja kestävä pinnasängyn reunalla roikkuminen, taputtelu, hyssyttely, hiivintä, juuri sänkyyn päästyä taas itkua pinnasängystä jne. jne jne. Been there, done that. Tai lähtee pois, huutoa, tulee ja hyssyttää, lähtee pois, kovempaa huutoa jo ennen kuin ehtii ulos huoneesta, tulee ja hyssyttää, huutoa jo kun kääntyy pois sängyn äärestä jne. Homma ei etene kohti unta vaan kohti hysteriaa.

Toki lapsi uskoo, että yöllä nukutaan, osalla siihen nukkumiseen vain vaaditaan pikkulapsena, että saa olla vanhemman lähellä ja voi vielä muutaman kerran yössä varmistaa, että edelleenkin on vanhempi lähellä.

Kukaan vaistovanhempi ei mene herättämään nukkuvaa lastaan viettääkseen hänen kanssaan laatuaikaa keskellä yötä. Lapsi herää aivan oma-aloitteisesti, jos sitä ei usko, niin eipä sitä voi mitenkään toiselle todistaakaan. Kukaan ei myöskään yritä pitkittää heräämistä läheisyyden nimissä, vaan koittaa mahdollisimman nopeasti saada kaikille taas unta palloon. Usein se silloin tapahtuu nopeimmin ja kivuttomimmin perhepedissä, siksi siihen päädytään ja koitetaan saada kaikki se uni, jonka lapsen temperamentti ja kehitysvaihe antaa myöten.

Voi olla, että joillakin vanhemmilla nukuttaminen menee överiksi tai ei ole uskallusta olla jämäkkänä lapsensa kanssa. Valtaosa kyllä kokeilee montaa keinoa ja yrittää kaikkensa, että unta olisi mahdollisimman hyvin kaikilla. Tämäkin on asia, joka on mahdotonta todistaa sellaiselle, jonka mielestä muut vain tekevät asiat väärin, kutsuvat itselleen ongelmia omalla löperyydellään ja ideologioillaan.

 

[granju.]

Ap, oletteko kokeilleet unikoulua? Vastauksestasi ei selvinnyt, oletteko tosiaan läpikäyneet unikoulun kokonaan ja jatkaneet samalla tapaa sairastelujen yms aikana/jälkeen. En tajua miksi kiintymysvanhemmuuden kannattajat perustelevat rikkonaisia öitä millä tahansa asialla, on fakta että ihminen tarvitsee tietyn määrän unta vuorokaudessa, niin aikuiset kuin lapsetkin. Toimit myös lapsesi parhaaksi, kun autat häntä nukkumaan rauhallisesti koko yön putkeen.

mitä attachment parenting on: lapsen arvostamista, lapsen kohtelemista ihmisenä alusta alkaen, sellaisia käytäntöjä, jotka auttavat muodostamaan vahvan kiintymyssuhteen lapsen ja vanhemman välille. Kun tämä pohja on hyvä, moni asia lasten kanssa sujuu paremmin.

kantaminen, lapsen lähellä nukkuminen, koskettaminen, lapsen tarpeisiin (esim. itkuun) vastaaminen ovat käytäntöjä, joiden avulla kiintymyssuhde muodostuu vahvaksi.

Ajatus siitä, että jo vauvan pitäisi olla "itsenäinen", on väärä. Se, että vauvan tarpeet täytetään ja että hän saa siirtyä kehitysvaiheesta toiseen silloin, kun on itse siihen valmis, auttaa häntä kasvamaan itsenäiseksi. Granju siteeraa: ”Jokaisella vaiheella lapsen elämässä on tarkoituksensa. Jos voimme vastata lapsen tarpeisiin oikealla tavalla jokaisessa kehitysvaiheessa, hän voi siirtyä eteenpäin.”

Attachment parenting helpottaa lapsen kasvattamista. Kun vauvat ja pikkulapset tuntevat olonsa turvalliseksi ja kun heidän tarpeensa on tyydytetty, heillä on vähemmän tarvetta esim. marista, huutaa tai takertua vanhempiinsa.

Granju kirjoittaa, että monet vanhemmat huomaavat AP-käytäntöjen tärkeyden vasta toisen tai kolmannen lapsensa kohdalla. Ehkä esikoista on "koulutettu" huudattamalla ja ruokittu kellon mukaan, ja vasta toisen tai kolmannen lapsen kohdalla huomataan, että on helpompia ja parempiakin tapoja elää vauvan kanssa.

Aiemmista AP-esittelyistä tutulla tavalla Granju suosittaa, että lasta ei jätetä yksin öiseen aikaan. Perhepeti voi taata paremman unen koko perheelle, kun vauvan yöheräämiset vähenevät. ”Please, please, please don’t Ferberize your baby”, Granju kirjoittaa – Dr. Richard Ferber on amerikkalainen lääkäri, joka on kirjoittanut Babywise-oppaan, jossa suosittelee huudattamisunikoulua vauvoille parempien yöunien takaamiseksi. Granjun mukaan vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille. Kaiken huipuksi, Granju kirjoittaa, huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

Juliana, yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta, ”Ferberin metodista”.

”Ferberin metodi oli itse asiassa syy, joka muutti meidät AP-vanhemmiksi. Kokeilimme sitä, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan. Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen. No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin. Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään. Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta. Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa. Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan (”The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child”, Signet 1989). Se muutti elämämme.” (Juliana)

 

[unikekonen]

Hmmm.. Vauvojen nukkumisestahan on mielipiteitä niin monta kun on vanhempaa, mutta käsittääkseni ap halusi neuvoja vanhemmilta, joiden lapset nukkuvat hyvin. Vertaistukihan on sinänsä myös ihan positiivinen asia.

Ihmettelen, minkä vuoksi lapselle ei voisi antaa varmuutta siitä, että häntä ei hylätä valvomalla etäältä, eli toisin sanoen huoneen ulkopuolelta? Onko välttämätöntä liimata itsensä fyysisesti lapseen yölliseen aikaan? Näin siis tohtori Searsin mukaan tai jonkun muun 'gurunne' mukaan, esim. nimimerkki granju? Kyllä meidän lapsi ainakin tajusi, että tulemme paikalle jos on hätä kun sitä toistettiin tarpeeksi monta kertaa, ilman että siitä seurasi mitään kauhunäytelmää. Eihän lapselle tarvitse tosiaankaan jäädä sängyn viereen selittelemään mitään pitkää sepustusta siitä, miksi äidin/isän nyt täytyy sulkea ovi takanaan hys hys jne. vaan lyhyt 'hyvää yötä, nuku hyvin' riittää vallan mainiosti (ja toimii varmasti paremmin).

Sitten valveillaoloaikana olen täysin samaa mieltä, että lasta pitää kohdella tasavertaisena ihmisenä ja tukea kiintymyssuhteen rakentumista. Siinä mielessä siis kiintymysvanhemmuusteorioissakin on ihan järkeäkin.

 

[ei kouluja]

Vastustan unikouluja, meillä 2v nukkuu sivuvaunussa tai vieressä, miten itse haluaa. Kun yöllä iskee (uhmaan liittyvä?) kiukku/itku, silitän heti eikä lapsi edes herää. Jos muuten herääkin joskus, niin ainoastaan saattaa moiskauttaa pusun poskelle ja jatkaa uniaan, minusta ihan ihanaa herätä saamaan pusu vaikka yöllä!

Lapsemme kyllä valvotti pienenä paljon ja imetin iltaisin ja öisin vielä 1v8kk iässä kunnes sitten lopetin nukutusimetyksen (syötin vielä kuukauden öisin kun heräsi eli 1-3krt/yössä)... Lopetus meni sitten kivuitta ja lähes itkuitta. Lopetin imetyksen, että tulisin raskaaksi uudelleen. Mielestäni läheisyyttä ei pienelle voi antaa liikaa.

Suosittelen unikouluttajille asennemuutosta ja kykyä nauttia pienokaisistaan nuo muutamat pikkulapsivuodet.

 

[ei kouluja]

AP:lle vielä, että moni lapsi alkaa nukkumaan paremmin noin 3-vuotiaana, viimeistään kuitenkin kouluiässä. Perhepeti voisi myös auttaa.

 

[meilläkin näin]

Mäkin nukuin vauvan vieressä ja imetin vauvantahtisesti öisin. Heräilyjä oli, mutta ei itkuja. Ja yksi syöttö kesti vain muutaman hassun minuutin. En koskaan kouluttanut, en huudattanut.

Jo 1 vuoden ikäisenä vauvani ei enää herännyt yösyömään. Siitä lähtien on nukkunut vieressä hyvin, ilman yösyöttöjä ja ilman sen kummempia heräämisiä. Joskus havahtuu hereille, katsoo, että olen vieressä ja jatkaa uniaan. Ei vaadi mitään toimenpiteitä siis vanhemmilta. Nyt lapsi jo yli 2 vuotias ja nukkuu tosi hyvin näin. Kaikki ollaan saatu jo vuosi nukkua täydet yöt, ei ole kertaakaan huutanut ja herännyt sillä tapaa, että vaatisi jotain toimenpidettä. Toista se on niissä kaveriperheissäni, joissa vauvat on eristetty liian pieninä. Nyt taaperoina ne huutaa ja juoksee harva se yö vanhempien makkariin. Meillä tällaisia yöjuoksuja ei koskaan ole ollutkaan.

Meidät palkittiin näin; kun mentiin vauvantahdissa pakottamatta yksinoloon, nyt taapero vetelee 11-12 h putkeen vieressä. Ihanaa! Kyllä kannatti se eka vuosi mennä ihan vauvantahtiin. Suosittelen perhepetiä, tai edes sivuvaunua alle 1 vuotiaille (jos sängyssä muuten ahdasta). Ja samassa huoneessa nukkumista niin pitkään, kunnes yöheräilyt ovat tyystin jääneet.