Kerron nyt omasta tilanteestani. Olen 1 ja 3 v lasten äiti ja elän avoliitossa. Minulla on ollut suhde toiseen mieheen helmikuusta asti. Suhde alkoi täysin hauskanpidon merkeissä kunnes tunteet roihahti. Periaatteessa suhde on nyt loppu, sillä panin sen poikki. En kuitenkaan olisi valmis jättämään miestäni toisen takia, kaikesta paskasta huolimatta mitä hän on minulle aiheuttanut. Olen aina ollut epävarma siitä onko mieheni se jonka kanssa olen oikeasti halunnut perustaa perheen, vai ajauduinko vain tähän tilanteeseen. En enää edes rakasta miestäni mutta kliseisesti sanottuna en halua erota lasten takia. En ole onnellinen. En tunne itseäni arvostetuksi, en halutuksi tuntuu että olen miehelleni itsestään selvyys. Ennen tätä tapahtumasarjaa en olisi koskaan kuvitellut pettäväni. Viime kesänä mieheni jätti minut kuin nallin kalliolle aivan yhtäkkiä, rillutteli 3 viikkoa ja halusi palata takaisin, tietysti hänet otin. Jos sama tilanne tulisi eteen en enää ottaisi. Ollaan käyty läpi parisuhdeterapiakin josta ei kyllä kovin suurta apua ollut kuin hetkeksi. En tiedä miksi kirjoitin, oli vaan saatava avautua.