S
suru puserossa, kuka riisuis puseron?
Vieras
Mulla kyllä olisi kavereita ja ystäviä, jotka varmasti kuuntelisivat ja auttaisivat, mutta olen semmoinen, etten halua, että joku tietää, jos huonosti menee.. Yksi ystävä on, jolle olen viime aikoina kertonut paljon, mutta hänellä itselläänkin vaikeaa, enkä haluaisi hänenkään taakkaansa enää lisätä.. Mulla viime syksy oli elämäni rankinta aikaa, sattui monta ikävää asiaa ja muuta stressaavaa oli.. Näistä tämä yksi ystäväni tietää ja ollaan niistä puhuttu. Nyt vain tuntuu, etten jaksa enää tälle ystävälle näistä "jauhaa", tuntuu kuin hänen omaa elämäänsä jotenkin helpottaa, kun huomaa ettei muillakaan niin täydellisesti mene (on tämän joskus vuosia sitten myöntänyt, tosin silloin ei ollut yse minusta..). Mietin usein, että missä ajassa ihmisen pitäisi päästä vaikeiden asioiden yli ja unohtaa, että olenko turhaan vain jämähtänyt tuohon vaikeaan aikaan kiinni.. Oikeasti tiedän, ettei mun kohdallani ole ollut mistään pikku jutuista kyse, joista heti pääsisikään ylitse, olen ehkä liian ankara itselleni.. Saattaisi olla hyvä käydä jossain ihan juttelemassa, mutta sekin tuntuu liian vaikealta.. Joskus teini-iässä mulla oli "ystävä", jonka kanssa kirjoiteltiin sähköposti ja sai purkaa pahan mielensä ihan täysin, en vielä tänäkään päivänä tiedä kuka tuo "ystävä" oli, satumalta "törmättiin" toisiimme eräällä keskustelupastalla ja vaihdettiin osoitteet, ei hän mua mitenkään sen kummemmin neuvonut, mutta mua helpotti tieto siitä, että joku jossain lukee mun kirjoitukset ja sain jakaa pahan oloni pois.. ehkä pitäisi saada toinen samanlainen "ystävä" tilalle.. Toisaalta pelkään, että se onkin sitten joku puolituttu, jolle "jään kiinni"
