kun on kateellinen miehelle... *turhaa pähkäilyä asiasta mikä ei ole todellinen ongelma*

[Neith]

saattaa kuullostaa omituiselta..
onko muita äitejä jotka tuntevat kateellisuutta taikka katkeruutta tälläisestä aiheesta..
eli asun miehen kanssa joka ei ole lapseni isä, vaikka siis mies ottaa vastuuta ja hoitaa poikaa jne. on se aina eri asia..
no mutta asiaan.
mies käy toisinaan ulkona,mikä on ihan ymmärrettävää ja ok, mutta tästä aiheesta tunnen kateellisuutta ja katkeruutta :ashamed:
kun mä en pääse, siis samalla tavalla..
monesti on käynyt niin että mies lähtee ulos extempore kun kaverit pyytää, kysyy kyllä multa että onko ok ja ikinä en kiellä.. mutta kun mies on lähtenyut niin nousee kiukku ja kateus, mitä enj itsekkään oikein ymmärrä :snotty:
se että se voi vaan mennä, ilman mitään tarkkoja suunnitelmia se voi kävellä ovesta ulos jos siltä tuntuu.. se siitä olen kateellinen.. siitä että mä olen yksin kotona käkkimässä, siitä olen katkera.. vaikka tiedän että ei ole aihetta.. varsinkaan kun itse miehelle sanon että mene vaan :ashamed:
mä en pääse lähtemään ilman että sovin lapsen hoidosta jne.
siis tokihan mies suostuis siihen että lähden ulos ja se hoitaa poikaa, mutta se ei ole sama asia.. mä en voi vaan ilmoitusluontoisena asiana lähteä, mä en voi lähteä sellaisina vapaapäivinä jos mies on töissä kun poika on kotona, ja se ärsyttää etten voi tavallaan aiheuttaa samanlaista oloa miehelle mitä itse saan kun se lähtee ulos meidän yhteisenä vapaapäivänä.. (siis sellaista että mies joutuis yksin käkkimään kotona vaikka olis asennoitunut siihne et meillä on yhteistä aikaa)
siis olen kateellinen ja katkera siitä että toinen voi mennä ja minä en :headwall:
ja tiedän että tää on hölmöä, ollaan miehen kanssa asiasta juteltu ja sekin ymmärtää tän.. eli mitään ongelmaa ei ole
mutta itselle tulee todella hölmö fiilis kun näitä miettii :snotty:

 

[Katherine Wheel]

Silloin kun nykyisen mieheni kanssa muutettiin yhteen, mulla oli kaksi lasta edellisestä liitosta. Kyllä mulle oli jotenkin itsestäänselvää, että hän minut ottaessaan otti myös ne kaksi lasta, jos ei nyt ihan omakseen kun heillä omakin isä on, mutta vastuuta kuitenkin. Jos johonkin lähdin, niin kyllä mies jäi lapsenvahdiksi ilman että tarvitsi anoa viikkoa etukäteen. Mutta kaikilla ei tietty ole samalla lailla, ja moni äiti varmaankin tuntee, ettei voi tosta noin vaan jättää lasta miehelle joka ei ole tämän isä. Höh, juttele sen miehes kanssa asiasta!

 

[IceQueen]

ehkä ymmärsin mitä tarkoitat. sillä erolla et meil on yhteinen lapsi ,mutta asutaan erillään. minkäs teet kun toinen ei ota vastuuta. menee & tulee kuin sitä huvittaa. ja jos sanon jotain,oon mustasukkainen paskiainen. ei paljon jaksa enää ees hetkauttaa...kusettaa mua mennen tullen muutenki.

mut jooh.. vaikea se on tuosta noin vaan lähteä kun on lapsi/lapsia...varsinkaan jos ei läheisiä ole keneen voisi luottaa et hoitais muksua. teidän pitäs kaikesta huolimatta ehkä sopia jotenki kuin toimitte ? ei se nyt ajan kans ole kiva tunne ja varmasti pahenee =/

 

[Vilma vasikka]

Meillä mun nykyinen mies hyppäsi heti "isän saappaisiin", oli puhumattakin selvää, että molemmilla oli yhtä paljon vastuuta. Meillä ei lasten isä ole oikeastaan missään tekemisissä lastensa kanssa.

 

[mä]

Mulle tuli nuorempana tuollaisia ajatuksia. Mutta nyt olen sisäsitänyt sen, että lapset ovat syyttömiä siihen, että olen heidät tehnyt. Se on kai se viimeinen aivosolu, joka yrittää vielä huutaa järkeä päähän, että hei mähän olen villi ja vapaa, mutta loukussa tässä aikuisten maailmassa Ymmärrän sua. Se menee ohi

 

[vieras]

Mulla kans lapsi edellisestä liitosta ja kyllä mä lähen jos siltä tuntuu. Ei meillä kysellä katsotko lapsen perään. Saman katon alla asutaan niin molemmilla sama vastuu lapsesta. Meillä menee kaikki niin et kummalla aikaa niin se tekee esim. vanhempain vartit, lääkäriin menot jne.

 

[Neith]

joo siis kyllä mä pääsen lähtemään jos asiasta sovitaan jne. eli siis tässä ei oo ongelmaa kuin mun päässä
siis kun se on mulle ihan ok että mies käy ulkona, ja kysyyhän se ennen kuin lähtee.. mä sanon että se ei haittaa vaikka katkeruus nouseekin pintaan :ashamed:

siis rakastan lastani enkä ikimaailmassa vaihtais pois.. mutta jotenkin osittain kaipaan sitä fiilistä että voi vaan lähteä.. ja kun suhteessa toisella on vielä se vapaus niin siksi olen kateellinen ja katkera siitä (ja siis noi tunteet ei oo mitenkään voimakkaita vaan sellanen pieni pistos joka vaan käväsee)
vaikea selittää tätä oikein :snotty:

 

[Neith]

Mulle tuli nuorempana tuollaisia ajatuksia. Mutta nyt olen sisäsitänyt sen, että lapset ovat syyttömiä siihen, että olen heidät tehnyt. Se on kai se viimeinen aivosolu, joka yrittää vielä huutaa järkeä päähän, että hei mähän olen villi ja vapaa, mutta loukussa tässä aikuisten maailmassa Ymmärrän sua. Se menee ohi

siis just toi fiilis, eli osittain haluasi olla vielä siinä tilanteessa että olis villi ja vapaa lähtemään mutta kuitenkin on "jumissa" vanehmmuuden ja aikuisuuden maailmassa.. joka ei 99,9% ajasta haittaa, päin vastoin

 

[Herra Majuri]

Turhia nariset ap

 

[mä]

Se on sitä kasvua vaan aikuiseksi.

Onhan se ihan normaalia ajatella, että entäs minä?! Jokainen yh on varmaan joskus tuntenut noin. (tai uusperheen vanhempi)

 

[Neith]

Turhia nariset ap

enhän mie narise kun ei ole ongelmaa niin ei tartte narista :snotty:
kunhan ajatuksia puran

 

[chef]

Miten vakavasti te olette yhdessä...siis onko yhteinen tulevaisuus selviö jne?

Meilläkin oli alkuun sellainen tilanne että olin yh kun tavattiin...mutta ei siinä mennyt kuin pari kk kun oli ihan selvää, että heitetään hynttyyt yhteen ja suunnitellaan tulevaisuuteen yhteinen elämä. Kun solmimme kihlat (6kk seurustelun aloitettuamme) niin siitä päivästä lähtien olemme olleet perhe. Ei siis minä ja minun lapsi, vaan me ja meidän lapsi.

Eli mä olen päässyt lähestulkoon alusta saakka menoilleni samalla tapaa kuin miehesi, eli että teen vaan ilmoitusluontoisen ilmoituksen ja mies automaattisesti hoitaa lapsen, sillä tyttö on ihan yhtäläisesti hänen.

Ja tämä on ainoa tyyli olla ja elää johon mä suostun.

 

[me]

Tehkää nyt hyvät ihmiset lapset vasta siinä vaiheessa kun on riittävästi elämää (ja niitä baareja) nähty, ei tule tälläisin ongelmia! Koskaan en itse ole baariin erityisemmin kaivannut, kun ensimmäisen lapsen sain 34v..

 

[Neith]

Miten vakavasti te olette yhdessä...siis onko yhteinen tulevaisuus selviö jne?

Meilläkin oli alkuun sellainen tilanne että olin yh kun tavattiin...mutta ei siinä mennyt kuin pari kk kun oli ihan selvää, että heitetään hynttyyt yhteen ja suunnitellaan tulevaisuuteen yhteinen elämä. Kun solmimme kihlat (6kk seurustelun aloitettuamme) niin siitä päivästä lähtien olemme olleet perhe. Ei siis minä ja minun lapsi, vaan me ja meidän lapsi.

Eli mä olen päässyt lähestulkoon alusta saakka menoilleni samalla tapaa kuin miehesi, eli että teen vaan ilmoitusluontoisen ilmoituksen ja mies automaattisesti hoitaa lapsen, sillä tyttö on ihan yhtäläisesti hänen.

Ja tämä on ainoa tyyli olla ja elää johon mä suostun.

siis ollaan me perhe, mies hoitaa ja huolehtii lapsesta mutta mä itse olen sitä mieltä että en voi pitää automationa sitä et mies huolehtii pojasta kun mä haluan lähteä rilluttelemaan.. mun mielestä asiaa pitää kysyä ja asiasta pitää sopia.. eikä miehellä ole mitään ongelmaa tässä, siis kyllähän se on pojan kanssa jos pyydän
eli siis kyse ei ole siitä ettenkö pääsis ollenkaan vaan siitä että vanhemmuuden myötä häviää se mahdollisuus vain lähteä sen kumemmin järjestelemät5tä.. mutta miehellä ei ole sitä sellaista vastuuta (enkä oleta että sillä olis ennenkuin sillä on oma lapsi)

 

[chef]

Miten vakavasti te olette yhdessä...siis onko yhteinen tulevaisuus selviö jne?

Meilläkin oli alkuun sellainen tilanne että olin yh kun tavattiin...mutta ei siinä mennyt kuin pari kk kun oli ihan selvää, että heitetään hynttyyt yhteen ja suunnitellaan tulevaisuuteen yhteinen elämä. Kun solmimme kihlat (6kk seurustelun aloitettuamme) niin siitä päivästä lähtien olemme olleet perhe. Ei siis minä ja minun lapsi, vaan me ja meidän lapsi.

Eli mä olen päässyt lähestulkoon alusta saakka menoilleni samalla tapaa kuin miehesi, eli että teen vaan ilmoitusluontoisen ilmoituksen ja mies automaattisesti hoitaa lapsen, sillä tyttö on ihan yhtäläisesti hänen.

Ja tämä on ainoa tyyli olla ja elää johon mä suostun.

siis ollaan me perhe, mies hoitaa ja huolehtii lapsesta mutta mä itse olen sitä mieltä että en voi pitää automationa sitä et mies huolehtii pojasta kun mä haluan lähteä rilluttelemaan.. mun mielestä asiaa pitää kysyä ja asiasta pitää sopia.. eikä miehellä ole mitään ongelmaa tässä, siis kyllähän se on pojan kanssa jos pyydän
eli siis kyse ei ole siitä ettenkö pääsis ollenkaan vaan siitä että vanhemmuuden myötä häviää se mahdollisuus vain lähteä sen kumemmin järjestelemät5tä.. mutta miehellä ei ole sitä sellaista vastuuta (enkä oleta että sillä olis ennenkuin sillä on oma lapsi)

Miten niin se mahdollisuus häviää vanhemmuuden myötä? Ei se multa ainakaan ole hävinnyt ja vanhempi olen. Eikä se ole hävinnyt mieheltäkään, vaikka hänkin on nykyään myös biologisesti vanhempi.

Eihn siinä ole mitään järjestelemistä jos mies jää lapsen kanssa kotiin. Ja jos yhdessä perhettä pidetään siten, että lapset ovat yhteisiä (vaikka bioloisesti ei olisikaan) niin en mä tosiaan näe siinä mitään järjestelemistä.

 

[Neith]

Tehkää nyt hyvät ihmiset lapset vasta siinä vaiheessa kun on riittävästi elämää (ja niitä baareja) nähty, ei tule tälläisin ongelmia! Koskaan en itse ole baariin erityisemmin kaivannut, kun ensimmäisen lapsen sain 34v..

ei kyse ole nyt siitä.. mä itse valitsen sen vaihtarin että olen kotona miehen ja lapsen kanssa, kyllähän mä voisin järjestää pojalle hoitopaikan jotta pääsisin ulos, mutta mä itse valitsen sen pojan kanssa olon vapaapäivinäni...

tätä on ehkä vaikea selittää niin että olis ymmärrettävää...


mua ei oikeasti haittaa jos mies käy ulkona, se käy harvoin jne.
varsinkaan jos se on vapaalla ja mä töissä ja poika on isällään.. siis eihän siinä ole mitään minkä pitäis haitata.. mutta silti olen kateellinen kun miehellä on tämä vaihtoehto.. kun itsellä sitä harvoin on :ashamed:
ja jos meillä on yhteinen vapaapäivä ja mies päättää lähteä ulos, kyse ei ole siitä että mies toimis vastoin kuiin on sovittu, päin vastoin, kun ei olal yleensä sovittu mitään...
kyse on siitä että mulal ei ole sitä mahdollisuutta ja siitä tulee se kateus ja katkeruuden pistokset.. kun mä en voi vaan päättää lähteä ja vain ilmoittaa miehelle että mä nyt meen ole pojan kanssa.. joten mä olen aina se joka käkkii kotona noissa tilanteissa.. eli mies ei joudu koskaan tuntemaan sitä oloa mikä mulla on noissa tilanteissa.. eli toinen lähtee pitämään hauskaa ja mä käkin yksin kotona vahtimassa pojan unta :ashamed:
ja tiedän toki että mulla on vaihtoehtoja jotta pääsisin lähtemään, eikä se että todellisuudessa pääsis lähtemään ole edes se pointti.. vaan se ajatus siitä että mulla ei enää ikinä ole sitä todellista vapautta mennä ilman että joudun sopimaan ja järjestämään

 

[chef]

Tehkää nyt hyvät ihmiset lapset vasta siinä vaiheessa kun on riittävästi elämää (ja niitä baareja) nähty, ei tule tälläisin ongelmia! Koskaan en itse ole baariin erityisemmin kaivannut, kun ensimmäisen lapsen sain 34v..

ei kyse ole nyt siitä.. mä itse valitsen sen vaihtarin että olen kotona miehen ja lapsen kanssa, kyllähän mä voisin järjestää pojalle hoitopaikan jotta pääsisin ulos, mutta mä itse valitsen sen pojan kanssa olon vapaapäivinäni...

tätä on ehkä vaikea selittää niin että olis ymmärrettävää...


mua ei oikeasti haittaa jos mies käy ulkona, se käy harvoin jne.
varsinkaan jos se on vapaalla ja mä töissä ja poika on isällään.. siis eihän siinä ole mitään minkä pitäis haitata.. mutta silti olen kateellinen kun miehellä on tämä vaihtoehto.. kun itsellä sitä harvoin on :ashamed:
ja jos meillä on yhteinen vapaapäivä ja mies päättää lähteä ulos, kyse ei ole siitä että mies toimis vastoin kuiin on sovittu, päin vastoin, kun ei olal yleensä sovittu mitään...
kyse on siitä että mulal ei ole sitä mahdollisuutta ja siitä tulee se kateus ja katkeruuden pistokset.. kun mä en voi vaan päättää lähteä ja vain ilmoittaa miehelle että mä nyt meen ole pojan kanssa.. joten mä olen aina se joka käkkii kotona noissa tilanteissa.. eli mies ei joudu koskaan tuntemaan sitä oloa mikä mulla on noissa tilanteissa.. eli toinen lähtee pitämään hauskaa ja mä käkin yksin kotona vahtimassa pojan unta :ashamed:
ja tiedän toki että mulla on vaihtoehtoja jotta pääsisin lähtemään, eikä se että todellisuudessa pääsis lähtemään ole edes se pointti.. vaan se ajatus siitä että mulla ei enää ikinä ole sitä todellista vapautta mennä ilman että joudun sopimaan ja järjestämään

Mä en nyt ihan totta ymmärrä sun pointtia :/

Miksi se ei riitä, että kun tulee se vapaapäivä niin sanot miehelle, että lähdetään likkojen kaa viettään iltaa ja että onko se ok? Siis ihan samalla tapaa kuin mitä mies ilmoittaa ja ehdottaa sulle.

 

[Neith]

Miten vakavasti te olette yhdessä...siis onko yhteinen tulevaisuus selviö jne?

Meilläkin oli alkuun sellainen tilanne että olin yh kun tavattiin...mutta ei siinä mennyt kuin pari kk kun oli ihan selvää, että heitetään hynttyyt yhteen ja suunnitellaan tulevaisuuteen yhteinen elämä. Kun solmimme kihlat (6kk seurustelun aloitettuamme) niin siitä päivästä lähtien olemme olleet perhe. Ei siis minä ja minun lapsi, vaan me ja meidän lapsi.

Eli mä olen päässyt lähestulkoon alusta saakka menoilleni samalla tapaa kuin miehesi, eli että teen vaan ilmoitusluontoisen ilmoituksen ja mies automaattisesti hoitaa lapsen, sillä tyttö on ihan yhtäläisesti hänen.

Ja tämä on ainoa tyyli olla ja elää johon mä suostun.

siis ollaan me perhe, mies hoitaa ja huolehtii lapsesta mutta mä itse olen sitä mieltä että en voi pitää automationa sitä et mies huolehtii pojasta kun mä haluan lähteä rilluttelemaan.. mun mielestä asiaa pitää kysyä ja asiasta pitää sopia.. eikä miehellä ole mitään ongelmaa tässä, siis kyllähän se on pojan kanssa jos pyydän
eli siis kyse ei ole siitä ettenkö pääsis ollenkaan vaan siitä että vanhemmuuden myötä häviää se mahdollisuus vain lähteä sen kumemmin järjestelemät5tä.. mutta miehellä ei ole sitä sellaista vastuuta (enkä oleta että sillä olis ennenkuin sillä on oma lapsi)

Miten niin se mahdollisuus häviää vanhemmuuden myötä? Ei se multa ainakaan ole hävinnyt ja vanhempi olen. Eikä se ole hävinnyt mieheltäkään, vaikka hänkin on nykyään myös biologisesti vanhempi.

Eihn siinä ole mitään järjestelemistä jos mies jää lapsen kanssa kotiin. Ja jos yhdessä perhettä pidetään siten, että lapset ovat yhteisiä (vaikka bioloisesti ei olisikaan) niin en mä tosiaan näe siinä mitään järjestelemistä.

siis mä ajattelen sen niin että koska mies ei ole pojan isä, ei sillä ole sellaista samanlaista vastuuta pojasta..
enkä mä halua että miehelle tulee sellanen olo että se on ilmanen lastenvahti jonka kontolle mä kippaan pojan kun haluan lähteä viihteelle..
siis tässä on kyse lähinnä mun ajatuksista ja tunteista, ei todellisesta ongelmasta suhteessa... :snotty:

 

[chef]

Miten vakavasti te olette yhdessä...siis onko yhteinen tulevaisuus selviö jne?

Meilläkin oli alkuun sellainen tilanne että olin yh kun tavattiin...mutta ei siinä mennyt kuin pari kk kun oli ihan selvää, että heitetään hynttyyt yhteen ja suunnitellaan tulevaisuuteen yhteinen elämä. Kun solmimme kihlat (6kk seurustelun aloitettuamme) niin siitä päivästä lähtien olemme olleet perhe. Ei siis minä ja minun lapsi, vaan me ja meidän lapsi.

Eli mä olen päässyt lähestulkoon alusta saakka menoilleni samalla tapaa kuin miehesi, eli että teen vaan ilmoitusluontoisen ilmoituksen ja mies automaattisesti hoitaa lapsen, sillä tyttö on ihan yhtäläisesti hänen.

Ja tämä on ainoa tyyli olla ja elää johon mä suostun.

siis ollaan me perhe, mies hoitaa ja huolehtii lapsesta mutta mä itse olen sitä mieltä että en voi pitää automationa sitä et mies huolehtii pojasta kun mä haluan lähteä rilluttelemaan.. mun mielestä asiaa pitää kysyä ja asiasta pitää sopia.. eikä miehellä ole mitään ongelmaa tässä, siis kyllähän se on pojan kanssa jos pyydän
eli siis kyse ei ole siitä ettenkö pääsis ollenkaan vaan siitä että vanhemmuuden myötä häviää se mahdollisuus vain lähteä sen kumemmin järjestelemät5tä.. mutta miehellä ei ole sitä sellaista vastuuta (enkä oleta että sillä olis ennenkuin sillä on oma lapsi)

Miten niin se mahdollisuus häviää vanhemmuuden myötä? Ei se multa ainakaan ole hävinnyt ja vanhempi olen. Eikä se ole hävinnyt mieheltäkään, vaikka hänkin on nykyään myös biologisesti vanhempi.

Eihn siinä ole mitään järjestelemistä jos mies jää lapsen kanssa kotiin. Ja jos yhdessä perhettä pidetään siten, että lapset ovat yhteisiä (vaikka bioloisesti ei olisikaan) niin en mä tosiaan näe siinä mitään järjestelemistä.

siis mä ajattelen sen niin että koska mies ei ole pojan isä, ei sillä ole sellaista samanlaista vastuuta pojasta..
enkä mä halua että miehelle tulee sellanen olo että se on ilmanen lastenvahti jonka kontolle mä kippaan pojan kun haluan lähteä viihteelle..
siis tässä on kyse lähinnä mun ajatuksista ja tunteista, ei todellisesta ongelmasta suhteessa... :snotty:

Sä sanot että olette perhe, mutta kuitenkaan et mun mielestä ajattele teitä perheenä. Siis mun mielestä perheessä on joko mies ja nainen, äiti ja lapset, isä ja lapset tai äiti, isä ja lapset.

Toki sitten on äitipuoli-, ja isäpuolikuvioita ja meidän lapsia ja teidän lapsia sisältäviä perheitä, mutta kun mä puhun perheestä, niin mä puhun siitä tiiviistä muodosta jossa kaikki pitää huolta kaikista ihan yhtälailla ja nimenomaan kaikilla aikuisilla on samanlainen vastuu jne. kaikista lapsista.

Mun mielestä te toki olette tietyllä tapaa perhe, mutta ette sellainen perhe jota mä tarkoitan kun puhun perheestä, koska jos olisitte perhe niin en mä näkisi että silloin kukaan teistä pystyisi ajattelemaan mitään "ilmainen lapsenvahti"-kuviota.

Siis onko teillä sellainen kuvio, että teillä on sinä ja sinun lapsi sekä mies. Eli että te ette ole sinä, mies ja teidän lapsi?

Jos elättä perheenä siten, että lapsi on kuitenkin ns. vain sinun niin sitten ymmärrän kuvionne ja ajatuksesi. Mä vaan en sitten taas toisaalta ymmärrä miksi joku haluaa elää sellaisessa kuviossa, kun ns. parempaakin on tarjolla. Mutta se sitten onkin taas jo asia erikseen

 

[punkmamma]

saattaa kuullostaa omituiselta..
onko muita äitejä jotka tuntevat kateellisuutta taikka katkeruutta tälläisestä aiheesta..
eli asun miehen kanssa joka ei ole lapseni isä, vaikka siis mies ottaa vastuuta ja hoitaa poikaa jne. on se aina eri asia..
no mutta asiaan.
mies käy toisinaan ulkona,mikä on ihan ymmärrettävää ja ok, mutta tästä aiheesta tunnen kateellisuutta ja katkeruutta :ashamed:
kun mä en pääse, siis samalla tavalla..
monesti on käynyt niin että mies lähtee ulos extempore kun kaverit pyytää, kysyy kyllä multa että onko ok ja ikinä en kiellä.. mutta kun mies on lähtenyut niin nousee kiukku ja kateus, mitä enj itsekkään oikein ymmärrä :snotty:
se että se voi vaan mennä, ilman mitään tarkkoja suunnitelmia se voi kävellä ovesta ulos jos siltä tuntuu.. se siitä olen kateellinen.. siitä että mä olen yksin kotona käkkimässä, siitä olen katkera.. vaikka tiedän että ei ole aihetta.. varsinkaan kun itse miehelle sanon että mene vaan :ashamed:
mä en pääse lähtemään ilman että sovin lapsen hoidosta jne.
siis tokihan mies suostuis siihen että lähden ulos ja se hoitaa poikaa, mutta se ei ole sama asia.. mä en voi vaan ilmoitusluontoisena asiana lähteä, mä en voi lähteä sellaisina vapaapäivinä jos mies on töissä kun poika on kotona, ja se ärsyttää etten voi tavallaan aiheuttaa samanlaista oloa miehelle mitä itse saan kun se lähtee ulos meidän yhteisenä vapaapäivänä.. (siis sellaista että mies joutuis yksin käkkimään kotona vaikka olis asennoitunut siihne et meillä on yhteistä aikaa)
siis olen kateellinen ja katkera siitä että toinen voi mennä ja minä en :headwall:
ja tiedän että tää on hölmöä, ollaan miehen kanssa asiasta juteltu ja sekin ymmärtää tän.. eli mitään ongelmaa ei ole
mutta itselle tulee todella hölmö fiilis kun näitä miettii :snotty:

Sä varmaan itse luulet ettet voi tehdä niin..kyllä minä ainakin voin ja niin mieskin.

 

[Neith]

Miten vakavasti te olette yhdessä...siis onko yhteinen tulevaisuus selviö jne?

Meilläkin oli alkuun sellainen tilanne että olin yh kun tavattiin...mutta ei siinä mennyt kuin pari kk kun oli ihan selvää, että heitetään hynttyyt yhteen ja suunnitellaan tulevaisuuteen yhteinen elämä. Kun solmimme kihlat (6kk seurustelun aloitettuamme) niin siitä päivästä lähtien olemme olleet perhe. Ei siis minä ja minun lapsi, vaan me ja meidän lapsi.

Eli mä olen päässyt lähestulkoon alusta saakka menoilleni samalla tapaa kuin miehesi, eli että teen vaan ilmoitusluontoisen ilmoituksen ja mies automaattisesti hoitaa lapsen, sillä tyttö on ihan yhtäläisesti hänen.

Ja tämä on ainoa tyyli olla ja elää johon mä suostun.

siis ollaan me perhe, mies hoitaa ja huolehtii lapsesta mutta mä itse olen sitä mieltä että en voi pitää automationa sitä et mies huolehtii pojasta kun mä haluan lähteä rilluttelemaan.. mun mielestä asiaa pitää kysyä ja asiasta pitää sopia.. eikä miehellä ole mitään ongelmaa tässä, siis kyllähän se on pojan kanssa jos pyydän
eli siis kyse ei ole siitä ettenkö pääsis ollenkaan vaan siitä että vanhemmuuden myötä häviää se mahdollisuus vain lähteä sen kumemmin järjestelemät5tä.. mutta miehellä ei ole sitä sellaista vastuuta (enkä oleta että sillä olis ennenkuin sillä on oma lapsi)

Miten niin se mahdollisuus häviää vanhemmuuden myötä? Ei se multa ainakaan ole hävinnyt ja vanhempi olen. Eikä se ole hävinnyt mieheltäkään, vaikka hänkin on nykyään myös biologisesti vanhempi.

Eihn siinä ole mitään järjestelemistä jos mies jää lapsen kanssa kotiin. Ja jos yhdessä perhettä pidetään siten, että lapset ovat yhteisiä (vaikka bioloisesti ei olisikaan) niin en mä tosiaan näe siinä mitään järjestelemistä.

siis mä ajattelen sen niin että koska mies ei ole pojan isä, ei sillä ole sellaista samanlaista vastuuta pojasta..
enkä mä halua että miehelle tulee sellanen olo että se on ilmanen lastenvahti jonka kontolle mä kippaan pojan kun haluan lähteä viihteelle..
siis tässä on kyse lähinnä mun ajatuksista ja tunteista, ei todellisesta ongelmasta suhteessa... :snotty:

Sä sanot että olette perhe, mutta kuitenkaan et mun mielestä ajattele teitä perheenä. Siis mun mielestä perheessä on joko mies ja nainen, äiti ja lapset, isä ja lapset tai äiti, isä ja lapset.

Toki sitten on äitipuoli-, ja isäpuolikuvioita ja meidän lapsia ja teidän lapsia sisältäviä perheitä, mutta kun mä puhun perheestä, niin mä puhun siitä tiiviistä muodosta jossa kaikki pitää huolta kaikista ihan yhtälailla ja nimenomaan kaikilla aikuisilla on samanlainen vastuu jne. kaikista lapsista.

Mun mielestä te toki olette tietyllä tapaa perhe, mutta ette sellainen perhe jota mä tarkoitan kun puhun perheestä, koska jos olisitte perhe niin en mä näkisi että silloin kukaan teistä pystyisi ajattelemaan mitään "ilmainen lapsenvahti"-kuviota.

Siis onko teillä sellainen kuvio, että teillä on sinä ja sinun lapsi sekä mies. Eli että te ette ole sinä, mies ja teidän lapsi?

Jos elättä perheenä siten, että lapsi on kuitenkin ns. vain sinun niin sitten ymmärrän kuvionne ja ajatuksesi. Mä vaan en sitten taas toisaalta ymmärrä miksi joku haluaa elää sellaisessa kuviossa, kun ns. parempaakin on tarjolla. Mutta se sitten onkin taas jo asia erikseen

siis meitä on minä, mun poika ja mies.. pojalla on isä joka on mukana pojan elämässä.
me eletään perheenä, toimitaan perheenä jne. ja tää asia ei oikeasti ole todellinen ongelma, vaan kyse on oikeasti vain ajatuksista ja omituisista tuntemuksista
miehelle tossa juuri asiaa selitin ja se ymmärsi kyllä kun tarpeeksi selitin
eli kyse on lähinnä siitä ajatuksesta että mulla ei ole nää todellista vapautta tässä asiassa, miehellä taas on (ainakin teoriassa.. ja siitä aiheutuu se ns. kateellisuus ja katkeruus)
ja kyse ei oo mistää valtoimenaan vellovista tunteista vaan pikemminkin sellasista pienistä pistoksista :snotty:

 

[Neith]

saattaa kuullostaa omituiselta..
onko muita äitejä jotka tuntevat kateellisuutta taikka katkeruutta tälläisestä aiheesta..
eli asun miehen kanssa joka ei ole lapseni isä, vaikka siis mies ottaa vastuuta ja hoitaa poikaa jne. on se aina eri asia..
no mutta asiaan.
mies käy toisinaan ulkona,mikä on ihan ymmärrettävää ja ok, mutta tästä aiheesta tunnen kateellisuutta ja katkeruutta :ashamed:
kun mä en pääse, siis samalla tavalla..
monesti on käynyt niin että mies lähtee ulos extempore kun kaverit pyytää, kysyy kyllä multa että onko ok ja ikinä en kiellä.. mutta kun mies on lähtenyut niin nousee kiukku ja kateus, mitä enj itsekkään oikein ymmärrä :snotty:
se että se voi vaan mennä, ilman mitään tarkkoja suunnitelmia se voi kävellä ovesta ulos jos siltä tuntuu.. se siitä olen kateellinen.. siitä että mä olen yksin kotona käkkimässä, siitä olen katkera.. vaikka tiedän että ei ole aihetta.. varsinkaan kun itse miehelle sanon että mene vaan :ashamed:
mä en pääse lähtemään ilman että sovin lapsen hoidosta jne.
siis tokihan mies suostuis siihen että lähden ulos ja se hoitaa poikaa, mutta se ei ole sama asia.. mä en voi vaan ilmoitusluontoisena asiana lähteä, mä en voi lähteä sellaisina vapaapäivinä jos mies on töissä kun poika on kotona, ja se ärsyttää etten voi tavallaan aiheuttaa samanlaista oloa miehelle mitä itse saan kun se lähtee ulos meidän yhteisenä vapaapäivänä.. (siis sellaista että mies joutuis yksin käkkimään kotona vaikka olis asennoitunut siihne et meillä on yhteistä aikaa)
siis olen kateellinen ja katkera siitä että toinen voi mennä ja minä en :headwall:
ja tiedän että tää on hölmöä, ollaan miehen kanssa asiasta juteltu ja sekin ymmärtää tän.. eli mitään ongelmaa ei ole
mutta itselle tulee todella hölmö fiilis kun näitä miettii :snotty:

Sä varmaan itse luulet ettet voi tehdä niin..kyllä minä ainakin voin ja niin mieskin.

siis jos mä haluan lähteä ulos niin mun on sovittava ja järjestettävä se mahdollisuus, koska mulla on lapsi kun taas miehellä se ei ole niin (teoriassa, käytännössähän mies kyllä kysyy että sopiiko jne)
eli jos mies jää kotiin pojan kanssa niin kyse on siitä että se on itse niin valinnut, jos mä jään kotiin pojan kanssa niin kyse on siitä että mun on "pakko"... silloin kun kyse on yhteisestä lapsesta niin molemmilla on sama tilanne :snotty:

 

[vieras]

pyöräytä nyksälle penska niin saat kahlittua sen.mutta siis näinhän se on että lapsia kun tekee niin ei ne viihteelle lähtemiset oo helppoja.meillä menee niin että ukko kun haluaa viihteelle tai jonnekkin niin lapsenlikka on valmiina eli minä ja minä jos haluan lähteä jonnekkin niin pitää viikkoja etukäteen ruinata mummeilta ja ukko kahtoo sillon tällöin millon kehtaa ja se vituttaa kun toinen voi mennä mutta itellä pitää ruikuttaa ja sitten monet menot karsii kun ei viiti kysellä.

meillä on yhteiset lapset

 

[meilläkin]

No meillä on ihan sama tilanne mutta mies on lastemme isä Eli ei se ole aina siitä kiinni!!! Mä en voi koskaan, ikinä lähteä extempore yhtään mihinkään, edes kauppaan. Kaikesta pitää sopia etukäteen. Ulos, niin kuin baariin ulos, olen päässyt viimeksi vuosi sitten. Ei vaan ole sen jälkeen sopinut miehen aikatauluun et mä voisin lähteä ja hän olisi lasten kanssa. Mies taas tosiaan tekee sitä et saattaa yhtäkkiä vaan lähteä illanviettoon.

 

[Lilii lisänimetön]

En ollenkaan tajua ap:n vuodatusta. Mikä siis lopulta estää ap:ta vaikka tänä iltana lähtemästä ulos? Tokihan siitä pitää sopia, mutta menoista sopiminen kuuluu normaaliin parisuhteeseen - yhtä lailla meillä mies tai minä sovimme etukäteen kuka hoitaa lapsia ja kuka menee minnekin milloinkin. Ei sen pidä olla (!!!) itsestäänselvyys, että äiti on "aina" kotona ja poikkeustapauksissa mies voi hoitaa lasta.