Kun oma lapsi puree, kuristaa, lyö tarhassa muita. :(

KiviäkinKiinnostaa

Aktiivinen jäsen
24.05.2007
28 518
23
38
Poika 4½-vuotta ja aloitti päivähoidon elokuussa. Ryhmäkoko suhteellisen pieni eli 13 lasta ja 3 hoitajaa.

Kotona ei käyttäydy sisaruksiaan kohtaan noin mutta tällä ja viime viikolla joka päivä kun lapset on haettu tarhasta niin saa kuulla kuinka tämä meidän keskimmäinen on milloin lyönyt ja milloin kuristanut tai purrut kaveriaan. :( :/

Poika ei itse osaa selittää miksi käyttäytyy noin, kaikki ollaan ihan ymmällään. Neuvolassakin on sanottu että on normaali ikätasonsa mukaan kehittynyt lapsi.

Ajateltiin tehdä pojalle sellainen "käytöspolku" mihin saa viiden päivän aikana aina tarran tarhapäivän päätteeksi jos on ollut kiltti ja jos niitä tarroja kertyy 5 kappaletta viikon aikana niin saa palkinnoksi tikkarin tms.

Mutta olisiko muita ideoita tai neuvoja miten tuon väkivaltaisen käytöksen saisi kitkettyä pois?

Ja syyllistäjät: Ei tarvitse vaivautua kommentoimaan tähän ketjuun...on muutenkin tarpeeksi paska olo :( :(
 
Ihan ekana sulle halaus :hug:

Tuo käytöspolku kuulostaa hyvältä idealta.

Ja väkivaltaisen käytöksen poiskitkeminen...en tiiä, aika hurjalta tuo kuulostaa, jos ajattelen omaa pian viisivuotiastani ja tuntemiani samanikäisiä poikia & tyttöjä :/ . Ehkä kiertävä erityislastentarhanopettaja voisi tulla muutamaksi päiväksi tarkkailemaan poikaa päiväkotiin, juttelemaan kanssanne ja antamaan ideoita sekä teille että henkilökunnalle tilanteen ratkaisemiseen? Meidän lasten päiväkodin elto ainakin on aivan ihana, ajatteleva, tukea antava ihminen.
 
:hug: Varmasti on paska olo.
Minkälainen suhde pojalla on isäänsä? Auttaisiko jos isä (tai muu läheinen mies, ukki, eno? ) jututtais poikaa "mies miehelle" tyyliin, kertois, että semmonen ei ole suotavaa, eikä tämä mieskään lyö tai kurista kanssaeläjiään. Ja jos sen pystyis tekemään tosi vakavalla, a opettavaisella tyylillä, ja kehottais poikaa sanomaan ääneen, jos ärsyttää, ja tekee mieli lyödä, niin poika vois ottaa asian vakavasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:

PAKKO kommentoida aiheen vierestä :ashamed:
KELTO = kiertävä erityislastentarhanopettaja
ELTO = erityislastentarhanopettaja
RELTO = resurssieityislastentarhanopettaja
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:

Hyvä neuvo =)
 
Onkohan siellä tarhassa nyt sattunu jotain joka laukasis tuollasen käytöksen.Oma poika tais olla saman ikäinen kun oli tarhassa purru toista poikaa sormesta.Koskaan ei ollut ennen tuollasta tehny.Tarhatätit veikkas että olis jotenki stressaantunu kun ryhmään oli yhtäkkiä tullut paljon ylimääräisiä lapsia sairastumisien takia ja päivät ollu yhtä hälinää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KiviäkinKiinnostaa:
Hyvä suhde isään mutta isä on paljon työmatkoilla, eli tuokin voi vaikuttaa :/

Voi että, varmasti vaikuttaa. Omasta tytöstä huomasin sen, et miten paljon isän pois olo vaikuttaa lapseen, mies ollu komennuksella viikot, 200km päässä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onkohan siellä tarhassa nyt sattunu jotain joka laukasis tuollasen käytöksen.Oma poika tais olla saman ikäinen kun oli tarhassa purru toista poikaa sormesta.Koskaan ei ollut ennen tuollasta tehny.Tarhatätit veikkas että olis jotenki stressaantunu kun ryhmään oli yhtäkkiä tullut paljon ylimääräisiä lapsia sairastumisien takia ja päivät ollu yhtä hälinää.

Eivät ole kuulemma ainakaan huomanneet että olisi jotain erityistä tapahtunut..
 
Onko lapsesi saanut kavereita, sujuuko leikit?
Meillä oli aikamoinen shokki kun poika siirtyi pieniltä isoille koska pienten puolelle hän kuulemma oli liian "fiksu" ja turhautui sitten ja teki typeryyksiä.
No, isojen puolella hällä ei ollut yhtäkään ikäistään kaveria ja poika haki huomiota aivan väärällä tavalla, sotki muiden leikkejä, tönäisi ohi mennessään ja muuta vastaavaa. :/ Oli tosi vaikea uskoa, mutta uskottavahan se oli. Lisäksi isommat yllyttivät poikaa tekemään kaikenlaista typerää ja sehän teki, ei ollut älliä vielä tarpeeksi päässä.

Me käytiin onneksi hyviä keskuteluita henkilökunnan kanssa ja mukaan pyydettiin myös elto, hän ei nähnyt pojan käytöksessä muuten mitään vikaa, se vaan oppi tuollaisen väärän mallin hakea huomiota.. :|
Me otettiin sitten käyttöön ns. palkitseminen, eli kun muutama päivä oli mennyt hyvin niin siitä seurasi sitten jotakin kivaa. :) Ja se alkoi toimimaan.
Asiaa auttoi myös se, että pieniltä tuli muutama vanha kaveri siihen isoille ja ne isotkin sitten hyväksyivät tuon mukaansa.
:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
PAKKO kommentoida aiheen vierestä :ashamed:
KELTO = kiertävä erityislastentarhanopettaja
ELTO = erityislastentarhanopettaja
RELTO = resurssieityislastentarhanopettaja

?
Mä tiedän...

Kun puhut samassa lauseessa eltosta ja keltosta.

Sisälukutaito?

"Ehkä kiertävä erityislastentarhanopettaja voisi tulla muutamaksi päiväksi tarkkailemaan poikaa päiväkotiin, juttelemaan kanssanne ja antamaan ideoita sekä teille että henkilökunnalle tilanteen ratkaisemiseen? Meidän lasten päiväkodin elto ainakin on aivan ihana, ajatteleva, tukea antava ihminen."

Kaksi lausetta. Ekassa ehdotan, että kiertävä erityislastentarhanope voisi tulla ap:n pojan päiväkotiin. Tokassa totean, että meidän lasten päiväkodin elto on ihana ihminen.

Sitäpaitsi, erityislastentarhanopettaja se kiertäväkin erityislastentarhanopettaja olisi :D
 
Öö... miksi sotkea kaksi TÄYSIN toisistaan poikkeavaa ammattilaista?? Tiedätkö sä mitä eroa on elton ja kelton työnkuvassa?
Ja A-N-T-E-E-K-S-I kun puutun ja pukahdan sun kommentteihin... :/
 
vielä lisään....
LELTO= laaja-alainen erityislastentarhanopettaja :)
 
siis onko elokuulle asti ollut ihan vaan kotona hoidossa? kyllähän se ottaa aikaa uuteen sopeutua, jos nyt jotenkin vasta purkautuu alun hämmennys tms?...vaikea näin maallikko kasvattajana päteä..mutta hyvältä kuulosti tuo teidän polku suunnitelma =)
 
En nyt heti huolestus aivan mahdottomasti.Saattaa olla vaan joku vaihe lapsen kehityksessä.Jos asia varsinkin on ilmaantunut aivan yllättäen.Käyttäytyykö tarhassa joku tai jotkut muut lapset näin samalla tavalla?Tuon ikäinen helposti alkaa apinoimaan jotakuta toista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sisar puoliQ:
siis onko elokuulle asti ollut ihan vaan kotona hoidossa? kyllähän se ottaa aikaa uuteen sopeutua, jos nyt jotenkin vasta purkautuu alun hämmennys tms?...vaikea näin maallikko kasvattajana päteä..mutta hyvältä kuulosti tuo teidän polku suunnitelma =)

Pääsääntöisesti on ollut kotihoidossa ennen elokuuta. Kävi kyllä pienempänä leikkikoulussa kolmena päivänä viikossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Öö... miksi sotkea kaksi TÄYSIN toisistaan poikkeavaa ammattilaista?? Tiedätkö sä mitä eroa on elton ja kelton työnkuvassa?
Ja A-N-T-E-E-K-S-I kun puutun ja pukahdan sun kommentteihin... :/

:headwall:
Missä mä ne sotkin?
Ihan sama, ole tajuamatta...en jaksa alkaa vääntämään rautalangasta, tässä ketjussa on tärkeää asiaa eikä sitä kannata tuhlata kiistelyyn.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KiviäkinKiinnostaa:
Pojalla on muutama kaveri mutta kuinkahan kauan jos toi väkivaltainen käytös jatkuu :| :/ :( Pikkuveli on kanssa samassa ryhmässä.

Ok.
Onko poika mitään maininnut että häntä ei olis otettu leikkeihin tai että joku olis kiusannut tms.? Kyllä mä olen sitä mieltä että tuollaiseen ns. häiriökäyttäytymiseen on aina jokin syy, mutta harvoin kai lapsi itse osaa sitä sanoa. Entäs hoitajat, ovatko kertoilleet päivän kulusta, leikeistä tai muista mitään vai vaan maininneet että nyt poika teki sitä ja tätä..?
 
Sitäpaitsi, erityislastentarhanopettaja se kiertäväkin erityislastentarhanopettaja olisi
Näin sanoit muutama kommentti taaksepäin. Mutta ole itse tajuamatta, mitä eroa niillä on. Terveisin elton ja ex-kelton tytär... ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
En nyt heti huolestus aivan mahdottomasti.Saattaa olla vaan joku vaihe lapsen kehityksessä.Jos asia varsinkin on ilmaantunut aivan yllättäen.Käyttäytyykö tarhassa joku tai jotkut muut lapset näin samalla tavalla?Tuon ikäinen helposti alkaa apinoimaan jotakuta toista.

En tiedä onko siellä muita samalla tavalla käyttäytyviä mutta tämä oma poika lähtee kyllä valitettavan herkästi mukaan tyhmyyksiin, ainakin naapurin lasten kanssa. Samoin kuin naapurin lapset meidän pojan tyhmyyksiin.

Alkuperäinen kirjoittaja illuusia:
Alkuperäinen kirjoittaja KiviäkinKiinnostaa:
Pojalla on muutama kaveri mutta kuinkahan kauan jos toi väkivaltainen käytös jatkuu :| :/ :( Pikkuveli on kanssa samassa ryhmässä.

Ok.
Onko poika mitään maininnut että häntä ei olis otettu leikkeihin tai että joku olis kiusannut tms.? Kyllä mä olen sitä mieltä että tuollaiseen ns. häiriökäyttäytymiseen on aina jokin syy, mutta harvoin kai lapsi itse osaa sitä sanoa. Entäs hoitajat, ovatko kertoilleet päivän kulusta, leikeistä tai muista mitään vai vaan maininneet että nyt poika teki sitä ja tätä..?

Kiusaamista ei ole havaittu, paitsi pojan osalta. Samaa mieltä itsekin että joku syy tuohon on oltava kun käyttäytymisessä on selvä ero siinä onko poika kotona vai tarhassa. Leikit kuulemma sujuu. Joskus on tullut riitaa jostain autosta tms...mutta normaalin rajoissa kuiteskin.

Yhteistyössä