1
1111
Vieras
Kun olit synnytyskivuissa, tunsiko miehesi empatiaa sinua kohtaan? Puhuiko jälkeenpäin että oli paha nähdä miten paljon sinua sattui tms?
Oma mies on muutaman kerran osoittanut empatiakyvyttömyyttä eri tilanteissa, lähinnä silloin kun olen sairas. Olemme asiasta keskustelleet mutta en vieläkään oikein tiedä onko mies jonka kanssa seurustelen lintu vai kala. Voi sanoa että traumat on jääneet... Kauhutilanne olisi se että synnytyksessä mies olisi vain välinpitämätön, lukisi lehteä, olisi harmistunut jos pyytäisin pitelemään vaikka pillimehua ja jälkeenpäin rehentelisi miten helppo juttu synnytys olikaan!
Varmaan tulisi ero. Tähän siis vaikuttavat nuo miehen aikaisemmat empatianpuutetörttöilyt.
Jotenkin, minulla on nyt oman miehen takia tullut tunne että suurin osa miehistä on empatiakyvyttömiä ilkimyksiä jotka kuvitelevat että nainen suunnilleen feikkaa synnytyskivut ja että eihän se nyt niiiiiiin paljon voi sattua ja että päivän keikka joka on lähinnä miehen mielestä tylsä kun pitää vaan istua muijan sängyn vieressä kättä pitelemässä vaikka telkusta tulisi jäkistä.
Miten TEILLÄ miehet ovat käyttäytyneet synnytyksessä? Onko mies nähnyt synnytyksen vain "upeana kokemuksena jossa hänen lapsensa, miehen liha ja veri syntyy ja HÄNESTÄ tulee isä" vai onko mies ajatellut myös teitä,teidän kipujanne ja kärsimyksiänne ja kenties synnytyksen aikanakin ottanut ne puheeksi? Lohduttaisi oudosti tietää että tällaisia miehiäkin on.
Luin muutamia synnytyskertomuksia netistä jotka oli kirjoitettu miehen puolelta ja ne keskittyivät siis täysin siihen miten 1. mies harmitteli kun oli tylsää 2. naisen verinen alapää pelotti 3. oli upeaa kun OMA lapsi syntyi ja koko tilanne oli muutenkin vain miehen lasta ja miehen elämää kuvaava juttu jossa naista ja naisen, siis oman rakkaan puolison kipuja ei mainittu sanallakaan eikä sanallakaan puhuttu miten pahaa teki nähdä oma rakas niin kovissa tuskissa.
Miten menee oikeasti?
Oma mies on muutaman kerran osoittanut empatiakyvyttömyyttä eri tilanteissa, lähinnä silloin kun olen sairas. Olemme asiasta keskustelleet mutta en vieläkään oikein tiedä onko mies jonka kanssa seurustelen lintu vai kala. Voi sanoa että traumat on jääneet... Kauhutilanne olisi se että synnytyksessä mies olisi vain välinpitämätön, lukisi lehteä, olisi harmistunut jos pyytäisin pitelemään vaikka pillimehua ja jälkeenpäin rehentelisi miten helppo juttu synnytys olikaan!
Varmaan tulisi ero. Tähän siis vaikuttavat nuo miehen aikaisemmat empatianpuutetörttöilyt.
Jotenkin, minulla on nyt oman miehen takia tullut tunne että suurin osa miehistä on empatiakyvyttömiä ilkimyksiä jotka kuvitelevat että nainen suunnilleen feikkaa synnytyskivut ja että eihän se nyt niiiiiiin paljon voi sattua ja että päivän keikka joka on lähinnä miehen mielestä tylsä kun pitää vaan istua muijan sängyn vieressä kättä pitelemässä vaikka telkusta tulisi jäkistä.
Miten TEILLÄ miehet ovat käyttäytyneet synnytyksessä? Onko mies nähnyt synnytyksen vain "upeana kokemuksena jossa hänen lapsensa, miehen liha ja veri syntyy ja HÄNESTÄ tulee isä" vai onko mies ajatellut myös teitä,teidän kipujanne ja kärsimyksiänne ja kenties synnytyksen aikanakin ottanut ne puheeksi? Lohduttaisi oudosti tietää että tällaisia miehiäkin on.
Luin muutamia synnytyskertomuksia netistä jotka oli kirjoitettu miehen puolelta ja ne keskittyivät siis täysin siihen miten 1. mies harmitteli kun oli tylsää 2. naisen verinen alapää pelotti 3. oli upeaa kun OMA lapsi syntyi ja koko tilanne oli muutenkin vain miehen lasta ja miehen elämää kuvaava juttu jossa naista ja naisen, siis oman rakkaan puolison kipuja ei mainittu sanallakaan eikä sanallakaan puhuttu miten pahaa teki nähdä oma rakas niin kovissa tuskissa.
Miten menee oikeasti?