Kun mies pettää

voin kokemuksesta sanoa että se kalvaa suhdetta AINA.meillä tapaus on tapahtunut jo 6 vuotta sitten ja sen yli ei vain pääse.menneitä ei voi yhdessä muistella koska aina se suhde tulee ensinmäiseksi mieleen.ollaan moneen kertaan meinattu erota vain ja ainoastaan sen takea ja varmaan niin joskun käykin koska sen yli ei vain pääse ja se tuhoaa suhdetta edelleenkin. :'(

 

Voimia sinulle Surumieli. Toivottavasti asiat järjestyvät jotenkin. :hug:

 

Voimia ja aurinkoisia ajatuksia Sinulle!

Tämä tilanne on varmasti sellainen, mitä jokainen joskus pelkää. Pelkkä ajatuskin omalle kohdalle tuntuu tosi hirveältä. Tuli suru puseroon jo sinunkin juttua lukiessani.

Mutta hienoa, että annoit anteeksi. Annoit uuden mahdollisuuden miehellesi saavuttaa luottamuksesi. Aikaa se varmasti vie, mutta uskon että se hiljalleen tapahtuu...Kuitenkin hän on se Suuri Rakkaus edelleen jossakin määrin.

Ehkä jonain päivänä, kun keinutuolissa käsi kädessä kiikutte toteatte, että se pettämisjuttu silloin vuonna 2005 kuitenkin lujitti liittoamme...Olemme vahvempia sen jutun ansiosta. Kuitenkin jollakin tapaa myös luottamus voi olla jatkossa paljon vahvempaa ja aidonpaakin. Miehesi ainakin varmasti tietää ja tuntee, että sinä todella rakastat häntä, luottaa Teihin aivan älyttömästi.

Olen sitä mieltä, että nykyisin erotaan liian helposti...vaikka on lapsiakin jne. Hienoa, että yritätte vielä.Toivon teille miljoona kiloa Onnea!! :heart:

 

Kiitos teille kaikille vastauksistanne! Kyynel tulee väkisinkin silmään joidenkin myötätunnosta, vaikka ei ihmisinä toisiamme tunneta. Kiitoksia tuhannesti!!!

 

\

Älä muuta virka!Miehet todellakin ajattelee välillä"sillä alapäällään"...öitä

Niin, ihan samalla tavalla kuin naisetkin javascript:emoticon(':saint:')
javascript:emoticon(':saint:')

 

Rakas Surumieli

Älä syytä itseäsi ,äläkä anna muiden syyttää sinua että olisit jotenkin syyllinen miehesi pettämiseen.Naurettavaa!Jos miehesi on noin selkärangaton niljake niin kokeileppa sanoa"hyppää jätkä järveen.."Hyppäiskö hän?
Se on valitettavaa,mutta varmaa ettei teidänkään suhde ole enään entisensä.itse olen saman kokenut ja tuollaisessa asiassa nainen ei anteeksiantoa tunne.Jos joku syrjäyttää sinut ja lapset ja on miehellesi vaikka pienen hetken tärkeämpi kuin te,se jättää ikuisen arven.Ei sitä unohda koskaan...
Ja naisten kostonhimo ei tunne rajoja .On aivan normaalia tuollainen käytös.Se on ehkä paras tapa lievittää omaa tuskaa....
Mieti vakavasti omaa ja lapsiesi tulevaisuutta.....ja hae tukea ystäviltäsi.Ja muista myös,että onelämää kodin ulkopuolellakin.

 

Kamala tilanne.. :hug: en hyväksy enkä anna armoa mokomalle petturille. Pistä koville ja tekemään työtä .. sinä ja lapset olette liian tärkeitä ,mikäli tuntuu,että toinen olis vilpitön katuessaan niin pistä näyttämään se teoilla ei pelkästään sanoin.
...ja sit muuten ...ei pahalla mutta älkää koskaan siis KOSKAAN riidelkö lasten kuullen jos HAUKUTTE toisianne.Te olette täydellisiä lasten silmissä ja pahinta mitä lapsi voi kuulla kun hänelle rakkaat ihmiset haukkuvat toisiaan.Riidellä sopii "fiksusti"ei huutamalla,ja ennenkaikkea lapsen tulee kuulla myös sovinto oli se kuinka laiha tahansa..

olkaa aikuisia, lapset ei pärjää ilman teitä... :heart:

 

Ehkä teen nyt tikusta asiaa, mutta kuin tikku pisti silmääni kommentti siitä kuinka "vauva on syrjäyttänyt miehen"
Miten ihmeessä vauva voi syrjäyttää miehen, eihän niitä kahta suhdetta voi mitenkään verrata keskenään!
Vai onko tosiaan miehillä oikeus olla jotain ihme pikku nassikoita, jotka ottaa nokkiinsa "kun tolla mun vaimolla on nyt toi vauva"?
Että "Äiti äiti, paha vauva vei mun tikkarin" :headwall:
Yhteinen vauvahan se on, ajatteleeko muka kukaan nainen, että vauva ryösti hänen asemansa miehen elämässä?!
En heti usko...
Että "kun tuo vaimo nyt kehtasi mennä synnyttämään minulle lapsen, ja on muka niin väsynyt, kun yötämyöten sitä hoitaa, niin kyllähän se on jo varmaan lakiin kirjoitettu oikeudekseni mennä hakemaan seksiseuraa muualta, kun vaimo ei muka jaksa juuri nyt viihdyttää minua sängyssä".

:headwall: Miksi niitä miehiä pitää joka asiassa paapoa? :headwall:

Hieman myötäkiukkua tässä nyt... :ashamed: , voimia kovasti edelleen! :hug:

 

Vastaus Titille. Eihän riitaa olekaan käyty ikinä lasten "edessä", vaan kuinka ollakaan mukamas fiksusti alkanut "keskustelu" saa aina veren kiehumaan ja äänitason nousemaan. on se vain semmoinen tilanne että kuiskutteluttelemalla ei puhe onnistu. Kyllä se todella pistää sisältä "kiehumaan" eikä siinä valitettavasti aina onnistu miettimään että muutkin kuulee.Fiksuinta olisi laittaa lapset hetkeksi tädin hoiviin ja antaa todella päästä höyryt pihalle! Mutta eihän sitä ikinä tarkoita keskutelua riitaan päätyväksi... Sitä haluaisi vain rauhallisesti yrittää puhua, mutta kun toiselta ei saa todellakaan sitä ihan oikeata SYYTÄ ymmärtää paskamaisuuteensa ja koko asian käsittämättömyys päätyykin molemminpuoliseen kiihtymyksen tilaan...

 

Surumieli, kyllä mies on vastuussa teoistaan. Sinä tarvitsit tukea, pieni vauva vei aikasi ja äitisi sairaus/kuolema vielä lisäsi murhetaakkaa. Kohtuutonta odottaa, että sinä sen keskellä juuri nyt olisit vielä ajattelemassa ja passaamassa miestäsi. Jos suhde hieman taustalla tuossa elämäntilanteessa se aivan normaalia, ja ei <pitäisi ajaa ketään vieraisiin.

Ja miehesi olisi pitänyt puhua sinulle jos koki itsensä noin ulkopuoliseksi.

Me naisetkin voitaisiin ottaa rakastaja, jos mies tekee ylitöitä, ei auta kotona, ei kehu tarpeeksi...Jos siis miehen sallitaan pettävän em. tilanteessa.

 

Tässä miehen näkökulmaa pettämiseen, päätin kirjoittaa kun sopivasti aikaa yövuorossa. Ensinnäkin minusta on käsittämätöntä, että sarkastinen lausahduksesi tulkitaan muka luvaksi ja että miehet eivät sarkasmia ymmärtäisi-on täyttä puppua. Kyllä noin pitkässä parisuhteessa oppii toisen tuntemaan niin hyvin, että tietää milloin lausahdus on leikkiä.
En tiedä onko kirjoituksestani sinulle ja teille mitään apua, sillä kokemusta pettämisestä tai petetyksi tulemisesta ei ole. Ymmärrän täysin, että keskustelunne päättyy huutamiseen, sillä kummallakin on tunteet niin pinnassa. Ja varmasti naisille on hyvin tärkeä käydä asiaa läpi monta kertaa, vaikka se tekisi kuinka kipeää. Ikään kuin koota mielessään palapeliä ja saada asia jotenkin hallintaan. Miehillä ehkä asia on yksioikoisempi, ja mies kokee asiasta puhumisen vatvomisena. Mies käsittelee asiaa varmaan irrallisena muusta elämästänne eikä välttämättä osaa ajatella kuinka moninaisesti tämä pettäminen on vaikuttanut ja vaikuttaa elämäänne. Suurempi asia on luottamuksen ja toisen kunnoittamisen menetys, koska se heijastuu niin moniin asioihin.
Uskon ja toivon, että tästä on mahdollista jatkaa teillä yhdessä, mutta työtä se vaatii varmasti. Tuli mieleen, että voisitte miettiä asioita mihin toisessa on aikanaan rakastanut ja kirjata ylös asioita, joihin parisuhteenne jatkolla olisi positiivisia vaikutuksia. Lainaan tässä erään tuttavani vertausta " pettäminen on kuin kahvikuppi menisi rikki, vaikka palaset liimataan yhteen, niin säröt jää. Aika kuitenkin haalistaa säröt." Eli entiselleen parisuhde tuskin palaa, mutta yhteisellä työllä nämä säröt voi niin häivyttää, että yhteiselämä vielä onnistuu hyvin.
Lopuksi vielä kommenttia näille ymmärtäjille, jotka pitävät pettämistä lähes "normaalina" vauva-aikana. En käsitä ajatusmaailmaanne laisinkaan. Sen verran pitää miehestä löytyä miestä, että pitää tyytyväisenä oman naisen ja kantaa vastuun perheestään. Onneksi tämä on varmasti valtaosa miehien mielipide, sen verran asiasta ollaan ukkoporukassa puhuttu. Kannattaa myös muistaa, että rakkaus ei ole pelkkää tunnetta vaan siihen liittyy tahtominen. Tahtomista rakastaa toista, vaikka se toinen osapuoli tuntuisi joskus vihonviimmeiseltä ihmiseltä. Toivottavasti saatte asianne selvitettyä ja muuta en oikein osaa sanoa kuin jaksamista, kyllä tunnelin päässä vielä valoa näkyy.

 

Kiitos Sänkipäälle miehen näkökulmasta. Olet oikeassa siinä että mieheni tuntee että vatvon turhaan vielä asiaa. Hänen mielestään kun olen anteeksi antanut minun pitäisi unohtaa jo asia. Mutta kuinka voisin, haluaisin selvittää asian juurta jaksain, mutta tuntuu että mieheni ei vieläkään kerro ihan kaikkea . Kun asia tuli ilmi hän sanoi asioita jotka nyt kieltää ikinä sanoneensa, kun kysyn miksi silloin sanoit niin tai näin.
Hän kieltäytyy uskomasta että näin ei voida edetä, jos ei kaikkea selvitetä. Vastaukset on ympäripyöreitä ja kunnon vastausta täytyy kaivella ja pian onkin niin että hän tuntee olevansa kuulustelussa. hänen mielestään hän on kertonut jo kaiken oleellisen, mutta minä olen yhä täysin ymmälläni... joka ainoa kerta kun haluaisin kysyä vielä jotakin hän kiihtyy ja sanoo ettei enää jäksaisi. Tämä naikkonen on hänelle kuollut, mutta minullepa ei ole. Se kuvottava olio on aina " vieressämme" hamaan loppuun, kuka ties... Tavallisesti käykin niin että "selvittelymme"
päätykin siihen että sanon kaiken olevan loppu väliltämme ja ovi löytyy tavanomaisesta paikastaan... En missään tapauksessa haluaisi niin käyvän, mutta en ymmärrä kuinka edetä tästä. Välillä mietin että minun täytyy olla todella tyhmä, kun vielä kaiken sen jälkeen pidän häntä yhä rinnallani. Haluaisin rakastaa häntä kuten ennenkin ja kiroan aikaa jota ei saa muuttamaan kaikkea ennalleen.

 

Itselleni kävi samalla tavalla noin 4 vuotta sitten..yritin antaa anteeksi ja välillä jopa luulin antaneeni MUTTA nyt... .Eli löysin miehen joka täyttää kaikki seksuaaliset unelmani..eli kyse on pelkästä seksistä :ashamed: ja täytyy myöntää että nautin tilanteesta ja saan oikeutuksen sille sillä ettei parisuhteessamme luottamusta ole enää ollutkaan..

 

meillä mies petti suhteen alussa eli n. 5v. sitten..silloin jätin hänet, mutta otin takaisin kun hän oli niin surkeena ja aneli anteeksi antoa. Silloin ajattelin että pystyn antamaan anteeksi ja unohtamaan. No vuosia kului ja lapsiakin syntyi pari kappaletta ja naimisiinkin mentiin.. aina on ollut epäilys taka-alalla, mutta olen niin prkl sinisilmäinen, ajattelen ettei hän voisi minua pettää enää kun on lapset ja kaikki..kun hän menee yksin viihteelle tai tms aina on jotakin kummallista..muistan kuinka n.3v. sitten hän tuli töistä kotia ja oli käynyt lääkärissä sen takia kun oli ollut jossain yleisessä vessassa ja se kolmas jalka oli ottanut muka pytyn reunalla olleeseen virtsaan, niin siitä oli tullut klamydia ja lääkäri oli sanonut että siitä voi tarttua..sen takia joutui kertomaan kun pelkäsi että se on tarttunut minuun ja lapseen (kun odotin tuolloin toista lasta).Minähän sinisilmäisenä nielen tollaset jutut ihan kympillä!!! \|O No palataas tohon mistä sä nyt halusit kokemuksia..nyt vasta viimesen 1½ vuoden aikana olen todella ruvennut ajattelemaan järjellä noita sen tarinoita..paras ystävä (ja mieheni ex) sai silmät auki kun oli häntä pyytänyt "tanssimaan" ollessaan yksin viihteellä, vaikka tietää että olen sairaan mustasukkainen. nyt on ruvennut oikeen ahdistamaan nämä epäilyt, että onko hän pettänyt vielä..(tunnen että on, eikai tollaset taudit tuu muuten vaan..ainakaan vessan pytystä ei tartu!!!!!!!!)eli unohtaa voi, jos todella haluaa, vähäksi aikaa, mutta aina se epäilys on mielessä ja taka-alalla.100% luottamusta ei tuu koskaan saamaan takasin!!! Mä olen harkinnut eroa nyt, mutta ei se oo enää niin helppoa koska on lapset ja haluaisin heille ehjän kodin..Kadun kun otin hänet silloin takasin, mutta toisaalta ei olisi näitä ihania lapsia jos en olisi ottanut takasin..ei sitä voi yhdessä olla jos ei luota..mihinkään ei voi mennä erikseen..tämä epäily syö ainakin elävältä :'( :hug: voimia sinulle!!!!!

 

Niin, tavallisesti nämä pettämisjutut kait tapahtuu enemmänkin kun lähdetään viihteelle, mutta mun miehellä ei ollutkaan näin. Hän naiskenteli tätä naikkosta työpaikallaan työajalla!!! Joka aamu tuli suukkottamaan ja sanoi rakastavansa... ja sama kun tuli töistä. Suukko mulle ja lapsille sen jälkeen kun oli nuoleskellut sen akan p...tä töissä. Mua oksettaa koko ajatuskin, miten se saattoi! Koko juttu tuntuu vielä enemmän raukkamaiselta ku eipähän heti tullut mieleeni että töihin mennään vaan sitä yhtä asiaa varten, normaalisti kait ei noin röyhkeitä olla edes työnantajaa kohtaan. Nyt mieheni ei ole enää samaisella työnantajalla ja tuo naikkonenkin on siellä lopettanut jo aikaisemmin keväällä ( samana päivänä kun äitini kuoli). Ihmettelin tuolloin hetkisen ajan mieheni poissaolevaa käytöstä, kun hänen olisi pitänyt olla tukenani. Ehkäpä silloin kirosi kun piti poistua työpaikalta juuri kun pano vietti viimeistä päiväänsä siellä. Ja taisi kuumeisesti miettiä milloin seuraavaksi hänet näkisi...

 

vieraalle tiedoksi -ei ne sukup.taudit tosiaan vessoista tartu. mulla edellisessä suhteessa kävi niin, että kun menin normaaliin gynekologin käynnille, niin sainkin kuulla mulla olevan kondylooma. oli isku täysin kirkkaalta taivaalta! ja mä kun luulin, et meillä meni miehen kanssa silloin hyvin. olen ikuisesti kiitollinen lekurille, joka laitoo mut heti todellisuuteen sanomalla, että ainoa mahdollisuus on, että miehes on pettänyt. ei se tauti muuten tule. (itse en siis ollut pettänyt). lekuri kertoi samalla, et häntä niin surettaa, kun joutuu kuuntelemaan naisia, jotka ihan tosissaan uskoo, että mies on saanu tauteja saunasta ym. kun eivät haluu uskoo totuutta.

lekurin sanat autto, sillä eihän munkaan mies heti myöntänyt pettämistään vaan selitteli vaikka mitä. olisin tietty halunnu uskoo, mutta totuutta ei voi paeta. onneksi jätin sen luuserin. mutta vaikka taudista lopulta parannuinkin (olin epätavallisen hankala tapaus, sairastin 4vuotta kuukausittaisista hoidoista huolimatta ja olin mukana uusissa lääkekokeiluissaki ilman tuloksia), niin luottamus miehiin meni pahasti. eli en todellakaan olisi voinut luottaa enää siihen mieheen, kun oli vaikeuksia luottaa muihinkaan.

onneksi sitten samainen lekuri palautti mut takas maan pinnalle, kun raahasin uuden mieheni kaikkiin testeihin, niin lekuri rohkaisi, että ei ole uuden mieheni vika, että minua on petetty ja käski antaa uudelle suhteelle tilaisuuden. nyt onnellisesti naimisissa. mutta jos pettää, niin se on ero. henk. koht. en kestäisi jatkaa.

 

\

Mutta toi mun teksti oli lähinnä avunhuudoksi onko meillä enää toivokaan kun tuntuu ettei siitä yli pääse... siitä haluaisin mielipiteitä en niinkään neuvoja, ettei nyt joku fiksu jo aattele että teen niin kuin sanotaan. Ehkä mä vielä vaan kaipasin lisää purkautumistietä tälle epäuskolleni ja siksi kirjoitin.

On toivoa! Ja luottamus voi palautua! Jos molemmat niin haluaa ja siihen pyrkii, niin pikkuhiljaa luottamus voi palautua aivan entisenkaltaiseksi. Anteeksipyynnön se vaatii ja anteeksiantamisen, ja sitten tosiaan sen vakaan päätöksen, että nyt jatketaan kuin aloitettaisiin suhde uudestaan alusta. Hakekaa apua jostakin parisuhdeterapeutilta, jos tuntuu et omat voimat ei riitä. Ja tsemppiä hirmuisesti!!!

 

\

\

Mutta toi mun teksti oli lähinnä avunhuudoksi onko meillä enää toivokaan kun tuntuu ettei siitä yli pääse... siitä haluaisin mielipiteitä en niinkään neuvoja, ettei nyt joku fiksu jo aattele että teen niin kuin sanotaan. Ehkä mä vielä vaan kaipasin lisää purkautumistietä tälle epäuskolleni ja siksi kirjoitin.

On toivoa! Ja luottamus voi palautua! Jos molemmat niin haluaa ja siihen pyrkii, niin pikkuhiljaa luottamus voi palautua aivan entisenkaltaiseksi. Anteeksipyynnön se vaatii ja anteeksiantamisen, ja sitten tosiaan sen vakaan päätöksen, että nyt jatketaan kuin aloitettaisiin suhde uudestaan alusta. Hakekaa apua jostakin parisuhdeterapeutilta, jos tuntuu et omat voimat ei riitä. Ja tsemppiä hirmuisesti!!!

Minunkin vanhemmillani oli aika vaikeaa parikymmentä vuotta sitten, isä petti äitiäni (ja tuloksena minulla on velipuoli). Oli aika rankkaa aikaa, myös lapsille (ainakin minulle joka olin vanhin), mutta jotenkin vanhempani vain selvisivät. Lujaa tahtoa jatkaa kaikesta tapahtuneesta huolimatta varmaan vaadittiin. Nyt voin sanoa ihan rehellisesti etten ole koskaan nähnyt vanhempiani yhtä onnellisina kuin he ovat nyt. Ainakin heidän kohdallaan kannatti yrittää, joskus se onnistuu.

Voimia jaksaa yrittää sinulle Surumieli, ja kaikille muille saman asian kanssa painiskeleville. :hug: