Kun mies ei

[puhu...]

Taitaa mieheni olla aivan normaali suomalainen jörrikkä, mutta välillä rasittaa tosi paljon kun ei pysty toisen kanssa kommunikoimaan kuin aivan tavallisista ja arkisista asioista. Heti jos tulee kohdalle jotain ""pintaa syvempää"" niin mies menee aivan lukkoon eikä puhu mitään. Esim. riidatkin ratkaistaan niin että minä sanon miltä minusta tuntuu, mies on ihan hiljaa eikä puhu mitään ja kun kysyn että kuulitko niin vastaa vaan että kuulin( no, sentään kuuntelee... ). Tiedän että tuo kaikki on mieheni puolelta kotoa opittua, siellä kun ei asioista ole keskusteltu ja kun on tarpeeksi kasautunut kaikkea niin sitten on erottu.... Itse taas olen oppinut että asioista jutellaan ja ne selvitetään.

En tarkoita että koko ajan pitäisi käydä syvällisiä keskusteluja vaan että pystyisi asiat selvittämään ihan normaalisti keskustelemalla.
No, ehkäpä jotain näistä minunkin sanomisistani on miehenkin korvien väliin jäänyt kun yli kymmenen vuotta ollaan yhdessä oltu.

Mutta miten teillä muilla ja varsinkin jos on muita kenen mies on samanlainen jörrikkä ( vai onko muita... ) niin miten tulette asian kanssa toimeen?

 

[Linnu]

Meillä oli sama tilanne ja asiat kävi niin sietämättömäksi, että erottiin. Ei ehkä paras ratkaisu, koska pitäähän asiat osata selvittää puhumalla ihan oman mielenterveyden vuoksi...

Meillä riideltiin myös siihen malliin, että vaikka mies olisi tehnyt jotain väärin (loukannut pahasti jne.), hän suuttui ja meni mykäksi. Sitten oli vaan ajan kysymys, kuinka kauan jaksoi olla hiljaa ja odottaa, turhaan, että toinen tulisi puhumaan. Ei sitä jaksanut ikuista monologia pitää joka tilanteessa.

Varmaan myös kotoa opittu malli, mutta luulen (toivon), että asiaa pystyisi kehittämään jos haluaisi. Sehän on vaan laiskuutta, että ei viitsi yrittää jotakin mikä on tärkeää toiselle ja loppupeleissä myös itselle. Eihän sitä suhde voi toimia jos toinen vaan hoitaa tuollaiset asiat ja toinen ei ota mitään vastuuta.

 

[ap]

Kiitos kommentistasi. Kyllähän tämä tosi väsyttävää on. Ja vielä kun sitten on niin että vaikka mies olisi tehnyt väärin niin loppupelissä se olen minä joka lepytän kun en kestä sitä painostavaa tilannetta. Onneksi noita riitoja ei ole niin kamalan usein. Monta vaihtoehtoa on mielessä käynyt,mutta kun muuten asiat menee ihan hyvin niin en yksinkään haluaisi ""jäädä"" enkä hajoittaa pienten lasten perhettä...

 

[Veikka]

...kun tilanne vähän muuttuu. Meilläkin meni ekat 10 vuotta liittoa että minä olin se syytetty , ja mielellään hiljaa. Kunnes vaimon viallisuus lipsahti julki... Nyt esim sängyssä vaimo on se joka haluaa pikapanot ilman esileikkejä tai henkeviä keskusteluja. Epäilisin ap:nkin nalkuttaneen miehensä tainnoksiin.

 

[ap]

Höpö höpö, mistään nalkuttamisesta ei ole kyse. Enkä ole vailla jatkuvia henkeviä keskusteluja vaan että asiat voitaisiin selvittää keskustelemalla eikä aina vain niin että minä kerron miltä minusta tuntuu ja toinen on hiljaa...

 

[möykky]

Meillä on ihan samanlaista. Taitaa olla miehille tyypillinen tapa ""keskustella"". Ehkä johtuu siitä, että me naiset olla verbaalisesti ylivoimaisia. Miehet ei ehkä osaa pukea niitä tuntojaan sanoiksi. Myönnän kyllä, että muakin ottaa usein aikalailla koteloon omat monologini. Nykyään olen oman vuodatukseni jälkeen kysynyt mieheltäni, että oletko samaa mieltä ja jos et niin, missä asiassa on eri mieltä. Yleensä hän myöntää minun olevan suurinpiirtein oikeassa. Tuntuu, että ollaan päästy vähän pitemmälle tässä keskustelun saralla.

 

[ap]

Kuulostaapa tutulle... Meillä myös menee niin että aina välillä kysyn mitä mieltä toinen on ja yleensä hän vastaa vaan että: joo. ...tosi kivaa.... Yritän aina sanoa että asiat ei selviä kuin puhumalla ja että minä en osaa lukea toisen ajatuksia. Että eiköhän tässä taas eteenpäin mennä.

 

[Veikka]

Parisuhteessa mies joutuu samallailla olemaan ajatusten lukija monessa kohtaa, silloin nainen kyllä jälkiviisaudella ja marttyyriudella kerää pisteet. Minä olen sitä mieltä että hiljainen mies on vaimon kouluttama.

 

[ap]

ja minä taas sitä mieltä että oman lapsuuden perheen....

 

[biksi]

Ei v....! Pitääkö alkaa seurustella naisen kanssa, kun miesten kanssa ei näköjään voi edes keskustella?

 

[hese]

ottakaa akat musta mies ,niiltä tulee paskaa suun täydeltä.

 

[Airi]

Juu. Ei minunkaan rakas mieheni osaa puhua. Ei se mitään, hän osaa ymmärtää ja kuunnella. Olkoonhänhiljainen jos niin tahtoo. Uskon että tosipaikantullen hän osaisi kuitenkin puhua, toimiakin. Siksi ei kannata ärsyttää hiljaista miestä. Tunteen on niilläkin.

Miten se menikään. Takin saa pois miehen päältä: Ei tuulella eikä myrskyllä, muttta auringolla ja lämmöllä.

Minä vion pohtia ihmissuhdejuttuja naiskavereideni kanssa, jos siltä tuntuu. Mies on minulle mies. Ja hyväksyn sen. Jos miehestä tulisi se paras kaveri, se voisi peittää alleen sen seksuaalisuuden ja miehen ja naisen aron.. Onneksi meillä on se.

 

[###]

kuinkahan kauan jaksat tuota?? tai kauanko oot jaksanu? ei sitä parisuhdeasioita kavereiden kanssa selvitetä!!!

 

[Titti]

On onneksi olemassa suomalaisia miehiä, jotka haluavat keskustella, mutta heitä on valitettavan harvassa. Muutaman olen kuitenkin tavannut ja keskustelu sujuu hyvin, vaikka ei edes seurustella.

Ennen seurustelin sellaisen miehen kanssa, joka ei kyennyt ennen kuin sitten ihan viime hetkellä eron tullessa avautumaan. Jörrikkä ukkoa en kyllä enää huoli, se on varma.

 

[Airi]

Olen jaksanut ""tuota"" 14 vuotta, eikä loppua jaksamiselleni näy. Miehet ovat miehiä ja heidän keskustelutaitonsa eivät ole sitä kuin naisten. Toinen on marsista toinen venuksesta...

 

[Nelli]

Olin naimisissa 12 vuotta miehen kanssa, joka oli aivan ihana kaikin puolin muuten mutta syvällisten puhuminen ei luonannut ja vuosien saatossa opin oleen ehdottamatta mitään sellaista. Oikein eloisa ja iloisen perusluonteen omaava mies, mutta niin vain kävi, että kun hänelle tuli omia henkilökohtaisia ongelmia, ei millään tavalla liittyen meidän parisuhteeseen, eikä hän kyennyt puhumaan niistä kenellekään, ei edes oltu tietoisia hänen ongelmistaan ennen kuin oli liian myöhäistä, eli hän teki itsemurhan. Ei sovi yleistää, mutta liittyyköhän suomalasiten miesten puhumattomuus ja heidän korkeat itsemurhaluvut toisiinsa? On muuten yksi maailman tilaston kärkipäässä olevista maista, ikävä kyllä

 

[Täsmälleen!]

Ei sitä miestä kannata painostaa.
Eihän se ole enää sama ihminenkään, jos se yhtäkkiä ehdottaa, että puhutaanpa suhteesta, ja katsoo silmiin ja nyökyttelee.
Joku syyhän siihen on, että vaikka ne naiset osaa keskustella, niin ei silti lesboja olla! Mies on mies.

Kyllä kannattaa miehen kanssa toimia niin, että päästelee pahimman puheripulin akkain kesken, ja sanoo sitten miehelle sen yhdellä lauseella mihin tulokseen on tullu.

 

[heh heh ja heh]

Lainaus:""Muutaman olen kuitenkin tavannut ja keskustelu sujuu hyvin, vaikka ei edes seurustella.""

Etkö sinä hyvä neiti ole vielä tajunnut sitä, että parisuhteen ulkopuolella mies osaa keskustella just niin paljon, kuin nainen vaatii. Senhän pitää jumalauta päästä SÄNKYYN! Eikä se sillälailla pääse sänkyyn, että se jurottaa vaan, ja näyttää mulkkua urkkaruudun jälkeen!

Hoh helvetti, että pitää olla naiveja ihmisiä.
Hah! ...Vaikka ei edes seurustella, niin mies avaa minulle oven, ajaa partansa ja ostaa kukkia ja tarjoaa paukut.Sitten vielä keskustelee! Aatelkaa, VAIKKA ei edes seurustella!

 

[Titti]

Kyllä se on tämä neiti tavannut elämänsä varrella niin paljon miehiä ja kasvanutkin miesten keskellä, että kyllä- sen tietää aika hyvin että esittääkö mies vain syvällistä. Syvällisen esittäminen on muuten pirun vaikeeta, jos se ei tule luonnostaan. Se voi olla vaikeeta naisillekin, eivät kaikki naisetkaan kykene keskustelemaan syvällisesti ja siitä on muutama mieskin minulle valittanut.

Suomalainen äijäkulttuuri kannustaa tällaiseen itsetuhoiseen toimintaan eli siis pakataan kaikki sisälle ja sitten kun menee riittävän huonosti, niin ei kun pyssyä etsimään. Tämä on kovin valitettavaa, mutta vain itse voi valita toimintatapansa ja opetella avautumaan ja jakamaan murheensa. Ei äijämäisyydessä sinänsä mitään pahaa ole, mutta hädän hetkellä on tajuttava omien voimavarojensa rajallisuus ja pyydettävä apua, siinä ei ole mitään hävettävää, päinvastoin se kertoo rohkeudesta.